
Koulujen henkilökunnalla on oma roolinsa siinä, miten oppilaat suhtautuvat tupakointiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan nuorten tupakointi nimittäin on yleisempää kouluissa, joiden henkilökunnan joukossa on useampia tupakoitsijoita. Tutkimuksen aineisto koostuu kouluterveyskyselystä, johon vastanneet oppilaat olivat peruskoulun 8-9 luokkalaisia ja lukion 1-2 -luokkalaisia. (Sana 22.4.2010)

Kevään abiturientit saivat tehtäväkseen pohtia, mitä sähkö on. Kirjallisuudessa kysymystä on pohdittu muultakin kuin luonnontieteelliseltä kannalta. Juha Seppälä kuvaa novellikokoelmassaan Mitä sähkö on? Korkeamman Voiman kokemista sellaisella korkeajännitteellä, josta vain harvoin selvitään kaunokirjallisesti kunnialla. (Sana 8.4.2010)

Uskon nimipäivä 30.3. on hyvä tilaisuus nostaa kristillinen usko puheeksi työpaikalla, koulussa tai lähipiirissä.

Onkohan mitään suloisempaa kuin nuorten tyttöjen usko rakkauteen? Yli puolet tällä hetkellä seurustelevista suomalaisista tytöistä uskoo perustavansa perheen nykyisen seurustelukumppaninsa kanssa ja menevänsä tulevaisuudessa naimisiin. (Sana 25.2.2010)

Maailmalla käytävät sodat kylvävät kuolemaa ja tuhoa mutta aiheuttavat myös mittavia, koko maailmaa koskevia ongelmia. Sotimisen seurauksena syntyy hiilidioksidipäästöjä, jotka edesauttavat ilmastonmuutosta. (Sana 18.2.2010)

Eurooppalaiset ovat keskimäärin varsin tyytyväisiä henkilökohtaiseen tilanteeseensa, kertoo uusin eurobarometri. Asuinmaan talouteen, julkisiin palveluihin ja sosiaalipolitiikkaan sen sijaan suhtaudutaan kriittisemmin. (Sana 11.2.2010)

Ompelukoneet ovat surisseet viime lokakuusta 12 maahanmuuttajanaisen ompelupajassa Nekalan seurakuntatalolla Tampereella. Työn tuloksena on syntynyt sukkaa, kasseja ja college-housuja. Ompeluoppiin lähteneitä neuvoo kaksi ohjaajaa. (Sana 4.2.2010)

James Cameronin mahtava 3D-spektaakkeli Avatar on herättänyt katsojissa voimakkaita tunteita. Monia viehättää elokuvan visuaalisuus ja vauhti, mutta toisia ihastuttava Pandora-planeetta ja sitä asuttavat, luonnon kanssa vuorovaikutuksessa elävät navit ovat koskettaneet syvästi. (Sana 28.1.2010)

Osa Kuolleen meren kääröistä on viime kesäkuusta asti ollut näytteillä torontolaisessa museossa Kanadassa. Jordanian valtion vetosi viime viikolla YK:n kasvatus-, kulttuuri- ja tiedejärjestö Unescoon saadakseen kääröt itselleen. (Sana 21.1.2010)

Onko vampyyrilla sielu ja mihin se joutuu, jos vampyyri tuhoutuu? Nuoret ja vähän vanhemmatkin naiset täysin villinneen Bella Swanin ja vegaanivampyyri Edward Cullenin lähes mahdoton rakkaustarina on edennyt valkokankaalla vaiheeseen kaksi: Sama lumoavan sateinen maisema, hitaasti putoilevat vuorosanat ja ihmisten välinen tiivis tunnelma. Mutta Twilight – Uusikuu nostaa nyt rakkauden oheen myös uskonnollisia arvoja. (Sana 14.1.2010)

– Nuorena olin mieluusti runoilija ja nyt saarnamies. Humanismi ei näytä pelastavan meitä, vaan siihen tarvitaan Kristus, sanoo Kari Peitsamo. (Sana 17.12.2009)

Hämeenlinnan katukuvaan ilmestyi adventtina näyttävä seimiasetelma. Pieni, mutta puuhakas seurakuntalaisten ryhmä rakensi seimen Kirkkopuiston pylväikköön, missä kesäisin toimii Mamma Mia -jäätelöpaviljonki. (Sana 10.12.2009)

Suomalaismuusikko ei ole syntynyt sama rytmi veressä kuin afrikkalaiskollegansa. Se swengi pitää opetella kantapään kautta, ja ovatpa jotkut onnistuneetkin. (Sana 3.12.2009)

Ani harvaa ihmistä kansakuntamme historiassa voi kutsua neroksi, mutta kirjailija Paavo Haavikkoon (1931 – 2008) määre sopii. Kirjoja syntyi yli 70, muiden julkaistujen tekstien määrää ei vielä tiedetä. Hän sai niin kutsutun pikku-Nobelin, Neustadt-palkinnon sekä pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon, mutta monien mielestä kirjallisuuden Nobelkin olisi hänelle kuulunut. (Sana 26.11.2009)

Ruotsin kuningatar Silvia julkaisee marraskuun puolivälissä oman rukouskirjan. Sen esipuheessa kuningatar kirjoittaa, että rukous on hänelle hyvin henkilökohtainen asia. (Sana 19.11.2009)

Kotimaa-lehti arvioi viime vuonna kirkkoneuvoksia värittömiksi henkilöiksi, jotka hoitavat hyvin hommansa. Myöhemmin samana vuonna Kotimaa totesi kirkkoneuvos Seppo Häkkisen olevan ”sanalla sanoen harmaa” henkilö. (Sana 12.11.2009)

Uskonnonopetuksen vastustajien melskatessa on ilo onnitella 60-vuotiasta uskonsiementen kylväjää Koulun Aamua. (Sana 5.11.2009)

Kolumbiassa kasvaa kiukku ihmisten pahuutta ja piittaamattomuutta kohtaan – ja usko kirkon työhön. (Sana 29.10.2009)

Vuoden kristillinen kirja 2009 -kilpailussa näyttelijä ja laulaja Ritva Oksanen valitsi voittajaksi Tuomas Heikkilän ja Liisa Suvikummun kirjan Pyhimyksiä ja paanukattoja -Kulttuuriretkiä Suomen kirkkoihin. Kirjapajan kustantama teos avaa suomalaista pyhimysmaailmaa keskiajalta nykypäivään.

Viikon verran voi kokeilla vastuullisuutta, kun ekumeenista vastuuviikkoa vietetään 18.–25.10. sunnuntaista sunnuntaihin. Vastuuviikon tavoitteena on tällä kertaa lisätä suomalaisten tietoisuutta ihmiskaupasta, sen taustoista ja siihen liittyvistä ilmiöistä. (Sana 15.10.2009)

Kirkollisissa piireissä aprikoidaan paraikaa ankarasti, miten muuan vanha mutta hyväksi havaittu uutinen voisi yhä ylittää julkisuuskynnyksen. (Sana 8.10.2009)

AU- ryhmä eli Anonyymit uskovaiset syntyi gospellattari-harrastuksen parissa Tampereella, kertoo toimitusjohtaja Piia Nurmela. Ryhmässä ne, jotka vielä epäröivät uskon asioissa, saavat rauhassa keskustella ja kasvaa. (Sana 1.10.2009)

USA:n entinen presidentti Jimmy Carter sai viime viikolla laajaa julkisuutta sanoessaan NBC: n televisiohaastattelussa, että voimakkaat hyökkäykset presidentti Barack Obamaa vastaan johtuvat rasismista. (Sana 24.9.2009)

Quentin Tarantinon uusin elokuva Kunniattomat paskiaiset voisi ilahduttaa jokaista lämmintä juutalaisten ystävää: kerrankin juutalaiset pääsevät niskan päälle lahtaamaan kauhistuneita natseja. Vieläpä niin raa’asti, että keskitysleireistä kuvia nähnyt tuntee kutkuttavasti kostonhimonsa tyydyttyvän. Silti juutalaisten ystävän on syytä harkita kestääkö sielu moista verenhimoa kahta ja puolta tuntia. (Sana 17.9.2009)

Irtisanomisten ja lomautusten varjossa vain yksi työala näyttää kasvavan: pätkätyöläiset eli prekariaatti. (Sana 10.9.2009)

Lahtelainen Muovi- ja metallialan yrittäjä Ari Mielonen osti joku vuosi sitten bussin evankeliumin eteenpäin viemistä varten. (Sana 3.9.2009)

Lapset ovat saaneet käyttöönsä oman kirkon Haapajärvellä. Talkoilla rakennetun kymmenen neliön suuruisen leikkimökkikirkon sisäkorkeus on 160 senttiä. Kellotorni kohoaa neljän metrin korkeuteen. Lapset ovat itse tehneet kirkkoon penkkejä, alttaritaulun ja kirkkotekstiilejä. (Sana 27.8.2009)
Internet-aikakausi on synnyttänyt uudenlaisia ilmiöitä myös uskonnollisissa piireissä. Yksi omalaatuisimmista on englantilainen Post the Host -nettisivusto, joka mahdollistaa ehtoollisen vietton kotosalla. Sivustolta on mahdollista tilata etukäteen konsekroitu ehtoollisleipä, jonka voi nauttia kotonaan katsellen samalla YouTubesta sinne varta vasten lähetettyä liturgiaa. (Sana 20.8.2009)

Helsinkiläisessä Hesperian puistossa on päivystänyt viime ja tällä viikolla puistofilosofi Ilmari Helin, kertoi Helsingin Sanomat (6.8.). Arki-iltaisin kello 1719 päivystänyt filosofi tarjoaa kansalle keskustelua ja höpinää. (Sana 13.8.2009)

Hengen uudistuksen kesäjuhla keräsi viime viikonvaihteessa Riihimäelle väkeä aina Rovaniemeä myöten. Hengen uudistus (HU) kirkossamme ry:n ja Riihimäen seurakunnan järjestämään tilaisuuteen oli saapunut toista tuhatta osallistujaa, joista valtaosa keski-ikäisiä. Useita kertoja kuulikin kysymyksen, missä viipyy nuorten herätys. Tapahtuman pääkoordinaattori Marko Huhtala oli osanottajamäärään tyytyväinen. Juuri enempää eivät tilat olisi vetäneet. (Sana 6.8.2009)

Kristillinen sanoma on vahvasti esillä viikonloppuna Kalevan kisoissa Espoon Leppävaarassa. Leppävaaran kirkossa lauantaina klo 20.45 järjestettävien Kirkollisten Kisailtamien lisäksi Sana kulkee Leppävaaran urheilukentän viheriöllä koko kisojen ajan. (Sana 30.7.2009)

Ensi maanantaina tulee kuluneeksi 40 vuotta ensimmäisestä ja toistaiseksi ainoasta kuuehtoollisesta. Kuumoduulin laskeuduttua Rauhallisuuden meren eteläosaan, moduulin kuljettaja Edwin ”Buzz” Aldrin otti esiin pikkuruisen pikarin sekä muoviin pakatun viinin ja ehtoollisleipää. (Sana 16.7.2009)

Joka niemessä ja notkelmassa on golf-kenttä. Golffaako viheriöillä myös kirkon väkeä? Ei pilvin pimein, mutta sitäkin innostuneempaa väkeä. (Sana 9.7.2009)

Kirkon kadottama vaan ei vielä löytämä nuori aikuinen, Sammakko-kustantamon kärkikirjailija Riku Korhonen (s. 1972) tilittää kolumnissaan Jumala ei kulje bussilla (HS 24.6.): hänen hermonsa menevät aina uskovaisten kanssa! (Sana 2.7.2009)

Laman oloissa käperrymme helposti sisäänpäin. Syvempi mielihyväliike haastaa ulos henkisen köyhyyden asenteesta. Kesällä yksi hyvä keino on pyöräily. (Sana 11.6.2009)

Tietotekniikan ja tekoälyn huima kehitys inspiroi scifi-harrastajia, kirjailijoita ja elokuvantekijöitä spekuloimaan, missä vaiheessa robotit menevät ihmisestä ohi ja itsenäistyvät. Koneet pystyvät jo jossain määrin reagoimaan puheeseen, melkein kuin niillä olisi inhimillisiä ominaisuuksia. (Sana 4.6.2009)

Hämeenkyrössä on perustettu yhdistys, joka haluaa katkaista kristillisten arvojen alasajon kotiseutunsa lasten ja nuorten elämästä. (Sana 30.4.2009)

– Missiomme on luoda keidas keskelle Helsinkiä. Toivomme, että kahvila on paikka, missä elämä maistuu ja mieli lepää. Näin kuvasi Cafe Jugend Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Pouttu historialliseen Jugendsaliin remontoitua kahvila Cafe Jugendia. (Sana 23.4.2009)

Kastilaitos sortaa Intian ja eteläisen Aasian kristittyjä, mutta näkyy epätasa-arvona myös kirkkojen sisällä. (Sana 16.4.2009)

Helsinkiläisessä ruokakaupassa katse kiinnittyy pääsiäislammas-kakkuihin, jotka on somasti siroteltu pölysokerilla. Kakun sellofaanikääreeseen on kiinnitetty pääsiäiskortti, johon on jätetty tila nimelle, jos syötävänsuloisen karitsan haluaa antaa lahjaksi.

Joukko kristittyjä artisteja eri puolilta maailmaa kokoontui yhteen ja teki levyllisen lauluja auttaakseen niiden tuotolla köyhimmistä köyhimpiä. (Sana 26.3.2009)

Kirkon työntekijät kaipaavat toimintaohjetta tilanteisiin, joissa heiltä pyydetään kirkollista siunausta rekisteröidylle parisuhteelle. Näin ollen piispainkokouksen asettama Parisuhdelakityöryhmä esittää maanantaina julkistetussa mietinnössään, että piispainkokous ryhtyy toimenpiteisiin toimintaohjeen aikaansaamiseksi. (Sana 19.3.2009)

Kristitty lääkäri Denis Mukwege auttaa Kongon sodassa raiskattuja naisia, likaisen valtapelin uhreja. (Sana 12.3.2009)

Wienin Akatemian tutkijat ovat kehittäneet lasertyökalun, jonka avulla voi maanpinnalta käsin tutkia Rooman katakombiverkostoa. Tarkoituksena on luoda maanalaisista hautausmaista tarkka kolmiulotteinen virtuaalinen malli. (Sana 5.3.2009)

Bowery Mission on auttanut Ison Omenan kodittomia, nälkäisiä ja päihdeongelmaisia jo 130 vuoden ajan. (Sana 26.2.2009)

Elokuva Kielletty hedelmä kiihdyttää keskustelua vanhoillislestadiolaisuuden vahvuuksista ja ongelmista. (Sana 19.2.2009)

Pikku Pietarin Pihan työpajassa Loviisassa autetaan syrjäytymisvaarassa olevia nuoria saamaan ote elämästä. – Opetamme nuoria rakastamaan itseään ja uskomaan siihen, että elämäänsä voi vaikuttaa, Marjaana Meriluoto ja Kirsi Kippola sanovat. (Sana 12.2.2009)

Amerikkalaisen jalkapallon yliopistoliigan tähtiin kuuluva Tim Tebow on innokas pitämään esillä kristillistä uskoaan. Tammikuussa pelatussa loppuottelussa tämä jykevä pelinrakentaja siivitti joukkueensa Florida Gatorsin mestaruuteen. Matsin ajaksi hän oli maalannut poskeensa tekstin Joh. 3:16. (Sana 5.2.2009)

Maailman talous on syvässä ahdingossa, mutta jalkapallon hullut vuodet jatkuvat. Brasilialaisen Kakán siirtoruljanssissa raha ei kuitenkaan ratkaissut. (Sana 29.1.2009)

Kristinuskon haarautuvia polkuja nykymaailman puutarhassa pohdittiin seminaarissa viime viikolla Helsingissä. Kysymyksenä oli, millainen kristillinen yhteisö voi elää ja voida hyvin yhä monimuotoisemmaksi muuttuvassa ympäristössä. (Sana 22.1.2009)

Esihistoriallisen ajan lapset leikkivät suihkulähteellä piittaamatta dinosauruksista, jotka rauhallisesti mutustelevat trooppisen rehevää lehvästöä vain muutamien metrien päässä. Tällaista oli maapallolla vain 6000 vuotta sitten, esittelee USA:ssa Kentuckyn osavaltiossa Petersburgin kaupungissa sijaitseva Creation Museum.
(Sana 15.1.2009)

Suomalainen lopettaa tupakanpolton, aloittaa liikunnan ja hymyilee vastaantulijalle kadulla – ainakin parina päivänä vuoden alussa.
(Sana 2.1.2009)

Duisbergin kaupungissa Saksassa asuva Frank Oynhausen, 54, oli elänyt pari vuotta työttömyyskorvauksella saadessaan mielestään loistavan bisnesidean: hän ryhtyi valmistamaan ja myymään pieniä kultafolioon käärittyjä suklaa-Jeesuksia. Tuttu suklaaleipuri ryhtyi liikekumppaniksi.
(Sana 18.12.2008)

Tavallistenkin perheiden lapset kärsivät alkoholin käytöstä.
– Sano, mikä sua pelottaa, kysyy pieni päiväkotilainen.
– Mua pelottaa, kun vanhemmat juo, vastaa toinen pieni vakavana.
(Sana 11.12.2008)

Mustanpuhuvasta ja sateisesta säästä huolimatta kaikki halukkaat eivät mahtuneet Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkkoon, kun laulaja Kari Tapio aloitti sieltä Joulun tarina -konserttikiertueensa 2. joulukuuta 2008.

Suuren miesjoukon laulama Lutherin taisteluvirsi: Jumala ompi linnamme kohosi kattoon mahtavana jyminänä ensimmäisenä adventtiviikonloppuna Kansan Raamattuseuran Oronmyllyn toimintakeskuksen kirkkosalissa.
(Sana 4.12.2008)

Kuuntele. Anna leikkiä. Älä satuta, toivoivat iltapäiväkerholaiset lasten oikeuksien päivän viikolla. (Sana 27.11.2008)

– Kaunis ja sielukas koira. Aistii herkästi isäntänsä tunnot, niin metsällä kuin kotonakin, piispa Wille Riekkinen kuvaa pystykorva Filoa, metsästyskoiraa ja perheen lemmikkiä.
(Sana 20.11.2008)

Amerikkalaiset insinöörit Bill Cattoi ja Frank Renda käyvät aamuisin juoksulenkillä, johon antaa vauhtia politiikasta puhuminen. Kumpikin kun kannattaa eri puoluetta. Näkemykset herättävät voimakkaita tunteita kuten yleensä amerikkalaisilla politiikan saralla.
(Sana 13.11.2008)

Venäjän oikeusministeriön lakiehdotus vaatii 56 uskonnollisen yhteisön lakkauttamista Venäjällä. Sana-lehden saamassa nimilistassa mainitaan myös Inkerin kirkko ja Kelton teologinen instituutti.
(Sana 6.11.2008)

Trans4mission-viikonloppu keräsi Munkkiniemen yhteiskoululle yli 850 lähetystyöstä kiinnostunutta nuorta aikuista.
(Sana 30.10.2008)

Anteeksiantamusta, sielunhoidollisuutta, rukousta... Sana kyseli mitä Kristus-päivästä jäi käteen.
(Sana 23.10.2008)

– Kirkon kenttä on moniarvoinen. Sen vuoksi on hyvä sallia piispoillekin vähän erilaiset äänet. Olemme kuitenkin menossa samaan suuntaan, sanoo piispa Wille Riekkinen.
(Sana 16.10.2008)

Kristittyjen vainot Intiassa jatkuvat. Viime viikolla ainakin kolme kristittyä kuoli ja 400 taloa tuhopoltettiin Orissan maakunnassa äärihindujen hyökkäyksissä. Parin viime kuukauden aikana jopa 150 kristityn arvioidaan kuolleen marttyyreina eri puolilla Intiaa.
(Sana 9.10.2008)

– Koko Suomen on nyt aika katsoa peiliin, kehottaa ”arvokasvatuksen kansanliikkeeseen” kutsuva Timo Purjo.
(Sana 2.10.2008)

Muistatteko vielä koulutaulut, joiden värikkäät kuvat muun muassa eläimistä, kasveista ja kaukaisista maista eksoottisine asukkaineen ihastuttivat ja hämmästyttivät kansakoululaisia sukupolvien ajan?

Elämän syvissä kysymyksissä fantasiakirjallisuus ja kristinusko voisivat auttaa toisiaan.
(Sana 18.9.2008)

Ensi pyhän aiheena on kristityn vapaus. Mutta voiko viettiensä viemä geenien käskyläinen olla vapaa valitsemaan?
(Sana 11.9.2008)

Uskontojen määrä on lisääntynyt voimakkaasti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Nykyään Suomessa toimii jopa satoja uskonnollisia yhteisöjä ja järjestöjä.
(Sana 4.9.2008)

Olympialaisten päätöspäivänä kirkossa käsiteltiin kiitollisuutta. Elämän ehdottomiin kiitollisuuden aiheisiin ja kohokohtiin kuuluu urheilu.
(Sana 28.8.2008)

Uukuniemeläisen herätysliikkeen juhlilla niin muoto kuin sisältökin ovat säilyneet samanlaisina vuodesta toiseen.
(Sana 21.8.2008)

Sotahuuto-yhtyeen musiikki ja miehet kävisivät ensi katsannolta kelpo saatananpalvojista, mutta eipä anneta armottoman karun ulkokuoren kätkeä sanomaa.
(Sana 14.8208)

Hämeenkyröläinen Jumesniemen kylä juhli sunnuntaina yli neljänsadan hengen voimin 160-vuotiasta kirkkokouluaan.
Sana 7.8.2008

Viime viikonloppuna pidetty Heinäveden Kirkastusjuhlat keräsi parhaimmillaan 1300 osallistujaa kuulemaan vahvaa raamattuopetusta ja nauttimaan perinteisen hengellisen kesätapahtuman tunnelmasta.
(Sana 31.7.2008)

”Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä, niin löydätte rauhan. Näin sanoin, mutta te vastasitte: ’Emme kulje!’”
Näin jyrisi Jeremian Herra viime pyhänä, aiheena etsikkoajat. Ne eivät koske vain yksilöitä vaan myös kansoja, jotka joutuvat tuon tuosta perimmäisten kysymysten tienhaaraan.
(Sana 31.7.2008)

– Romaaneja ja hengellistä kirjallisuutta ehdin lukea lentokoneessa ja veneen kannella sekä mökillä, jolla käymiseen suhtaudun kesäviikonloppuina fanaattisesti, kertoo Eija-Riitta Korhola.
(Sana 17.7.2008)

Narnia-sarjan kirjat saivat alkunsa C.S. Lewisin varhaisista mielikuvista. Kristillinen aines imeytyi teoksiin myöhemmin.

Radio pauhasi, kamera kävi ja näppäimet naputtivat, kun toimittajanalut veivasivat viestiä varhaisnuorten medialeirillä jo kahdeksatta kertaa.
(Sana 3.7.2008)

Kesä tarjoaa, tapansa mukaan, hengellisiä ja henkisiä kirkastusvuorikokemuksia, kuten rippileirejä ja jalkapalloa.
(Sana 3.7.2008)

Rippilahjaa miettiessä tulee ensimmäiseksi mieleen rippiristi, sitten nahkakantinen Raamattu. Mitä muuta rippikoulun käyneelle voi antaa?
(Sana 19.6.2008)

Kun arktinen luonto on lempeimmillään, tarjoaa kirkkovuosikin armollisinta antiaan, toisin kuin Doomsday-elokuva.
(Sana 12.6.2008)

Viime pyhänä profeetta Aamoksen sanat putosivat hedelmälliseen maaperään: ”Kuulkaa tätä, te joka poljette vähävaraisia ja ajatte maaseudun köyhät perikatoon!”
(Sana 29.05.2008)

Kurikassa järjestetään 6.-7.6. jo yhdettätoista kertaa Haku Päällä -rakkausfestivaali, joka huipentuu Kurikan kirkossa 7. kesäkuuta iltakymmeneltä järjestettäviin yöhäihin. Kyseessä ei ole uutuus, vaan Kurikan seurakunta on ollut mukana tapahtumassa jo ensimmäisestä kerrasta lähtien.
(Sana 15.05.2008)

Viime kuukausina on muisteltu vuoden 1918 tapahtumia. Kirkon ja työväenliikkeen lausuntojen perusteella tuntuu ilahduttavasti siltä, että sisällissota on päättynyt kansalliseen sovintoon. Oliko Sauli Niinistö tavoilleen uskollisesti oikeassa: Vastakkainasettelun aika on ohi?
(Sana 01.05.2008)

Jo hyvissä ajoin ennen piinaviikkoa median tikun nokkaan nostettiin yksi yli viidestä miljoonasta syntisestä. Aprillipäivänä ei tunnettu armoa.
(Sana 17.04.2008)

Kun lumi on sulanut, vihreys piilottelee vielä ujosti ruskean ja harmaan takana, mutta keltainen ampaisee esiin. Auringon lämpö lietsoo pajunkissat kultaiseen kukintaan ja maassa niiden juurella loistavat leskenlehtien pikkuauringot. Jopa kuolleen näköisen suon pälvipaikoista pistää esiin keltaista: suovillat kukkivat.

Kansan Raamattuseuran keskeinen isähahmo, rovasti Mauri Tiilikainen siirtyi hyvän Jumalan syliin 3.4.2008. Vuonna 1915 Heinävedellä syntynyt Tiilikainen oli vuosikymmeniä Kansan Raamattuseuran keskeinen vaikuttaja. Sen toiminnanjohtaja hän oli vuosina 1946-1978.

Pääsiäisen herkistämin hengellisin hajuaistein sopii tutkailla, onko (maa)ilmassa jo Kristuksen tuntemisen tuoksua.
(Sana 3.4.2008)

Dale Wasserman, Ken Kesey: Yksi lensi yli käenpesän. Ohjaus: Tiina Puumalainen. Lavastus: Kari Junnikkala. Ensi-ilta Lahden kaupunginteatterin Juhani-näyttämö.Viimeinen esitys 26.4.2008

Kristus-päivä kutsuu suomalaisia rukoilemaan maamme puolesta teemalla ”Yksi nimi ylitse muiden”. Turkuhallissa 17.-18. lokakuuta järjestettävään tapahtumaan odotetaan 10.000 rukoilijaa eri kirkoista ja tunnustuskunnista.

Suomen tapahtuman esikuvana on Sveitsissä neljä vuotta sitten järjestetty Christustag-04, joka kokosi Baseliin urheilustadionille yli 40.000 osanottajaa.

Uutuuselokuva Arn – Temppeliritari on 23 miljoonan euron budjetillaan Ruotsin elokuvahistorian tähän asti kallein tuotanto. Peter Flinthin ohjaama näyttävästi kuvattu historiallinen toimintaspektaakkeli tavoittelee Hollywood-yleisöä.

Kirkkovuoden ja kirkon lihavat ajat ovat ohi. Laskeudumme ankaraan itsetutkiskeluun ja paastoon.
(Sana 31.1.2008)

Kolmatta kertaa valittava Vuoden kristillinen mediateko on vuonna 2007 Metallimessu.
Metallimessu on konseptina ja jumalanpalveluksena merkittävällä tavalla laajentanut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rajapintaa seurakuntiensa nykyisiin ja tuleviin jäseniin.

Armon vuoden 2008 aluksi yritettiin polttaa Lappeenrannan puukirkko. Tampereen mormonikirkko poltettiin tuhkaksi.
(Sana 17.1.2008)

Helsingin kaduille, kenties muuallekin, on ilmestynyt kerjäläisiä, joiden sanotaan olevan pääasiassa Romanian ja Bulgarian romaneja. Nyt kaipaillaan viranomaisilta ohjeita, kuinka heihin tulisi suhtautua. Poliisin mukaan kysymys ei ole järjestäytyneestä rik
(Sana 10.1.2008)

Uusi vuosi merkitsee myös sitä, että Jumala antaa meille mahdollisuuden aloittaa uudestaan. Pannaanko kansan uskokin uusiksi?

Espoon hiippakunnan piispa Mikko Heikka kirjoittaa joulukirjeessään enkeleistä:
”Enkelit ovat sanansaattajia. Jouluyönä paimenille ilmestynyt enkeli oli ángelos, sananviejä. Hän kertoi kylmyydessä värjöttäville paimenille sanoman Jumalan Pojan syntymästä.
(Sana 20.12.2007)

Mainoskampanja hukutti Jessen lume(todellisuute)en, mutta joulutähtiäkin nähtiin.
(Sana 13.12.2007)

Maamme tunnetuin evankelista, rovasti Kalevi Lehtinen, 71, tavoitettiin puhelimitse Saksasta, jossa hän on asunut jo vuodesta 1974. Hän sijoittui kuuden eniten ääniä saaneen joukkoon Sana-lehden äänestyksessä, jossa oli aiheena Suomen itsenäisyyden ajan merkittävin kristillinen vaikuttaja.
(Sana 6.12.2007)

Jokela tuoreessa muistissa, tuomiosunnuntain tunnelmat olan takana, kansankirkko konkurssiuhan alla – ja EM-unelmamme murskattuina Porton nurmelle kuin veljessotamme uhrit. Itku olisi lähellä ilman Helsingin katu-uskomattoman sekalaista seurakuntaa.
(Sana 29.11.2007)

Espoolaisen yksityisen ruokapankin Manna-avun tiloissa kävi viime viikolla harvinaisia vieraita. Kaupoista lahjoitettujen vanhenevien ruokien äärellä käveli maahanmuuttoministeri Astrid Thors. Mukana oli lisäksi Espoon kaupungin terävin johto, merkittäviä virkamiehiä ja muutama kansanedustaja.
(Sana 22.11.2007)

Jälkeen Jokelan tragedian tasapainottelemme vielä pitkään moraalin Mustalla jäällä. Vieläkö pahan jälkien seuraaminen ja romantisointi kiinnostavat?

Uskonpuhdistuksen muistopäivänä vakuutettiin, ettei Jumala unohda kansaansa. Mediassa ja elokuvissakin armo vilahteli välillä kirkkaasti.
(Sana 1.11.2007)

- Valinta oli päivänselvä, clara et distincta.
Näin totesi europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola perustellessaan vuoden 2007 Kristillisen kirjan valintaansa.

Kristittyjen taiteilijoiden järjestämä näyttämötaiteen festivaali Lava Palaa järjestetään toisen kerran Helsingissä 3.11. Ohjelmassa on runsaasti eri teatteriryhmien lyhytnäytelmiä. Mukana on lisäksi komiikkaa, hip hop- ja ylistystanssia sekä improvisaatiokilpailu. Illalla teatterikahvilassa lava on vapaa omille esityksille.
(Sana 25.10.2007)

Torstaiteatteri Jyväskylässä aloittaa joulunäytelmän esittämisen jo 7.11. Kymmenen esityksen sarja päättyy 9.12. Ensimmäisen joulun tapahtumat on ohjannut Mika Lahtinen.
(Sana 25.10.2007)

Viime pyhänä pohdimme kirkossa epäuskoa. Media- ja taidemaailma ajoittivat messun alle aiheeseen osuvat tykityksensä.
(Sana 18.10.2007)

Monikulttuurisuus, tuo ontto sanahirviö. Sen hyväksyminen on kirjattu koulun opetussuunnitelmaan. Se tarkoittaa kaikkea mahdollista ja ei mitään.
(Sana 11.10.2007)
Kirsti ajautui mukaan ammalaisuuteen ja pääsi irti vasta kun ristiriita oman kristillisen vakaumuksen ja uusihindulaisen kultin välillä valkeni hänelle lopullisesti.
– En suosittele tätä kierrosta kenellekään.

Syyskuun 11. päivä on monille surun ja katastrofin päivä. Exit-yhtye ja monet kuulijat muistavat sen ihmeiden ja uusien alkujen päivänä.

Jyväskyläläinen Mikko Vaismaa on tehnyt komiikkaa eri muodoissaan jo 15 vuotta. Seurakuntarajat ylittävä koomikko hauskuttaa niin lastenleireillä, nuortenilloissa kuin stand up -klubeillakin.
(Sana 20.9.2007)

Kirvesmies Veli-Matti Ahopelto selvisi hengissä työtapaturmasta kuin ihmeen kaupalla. Naulapyssy laukesi vahingossa ja naula iskeytyi kantaa myöten miehen päähän, mutta ei vahingoittanut aivoja. Reilu vuosi onnettomuuden jälkeen mies tekee töitä kuin ennenkin – mutta ei unohda kypärää.
(Sana 13.9.2007)

Helsingin hallinto-oikeus kielsi perjantaina 7.9. ulkomaalaisviraston antaman Iranin kurdia Naze Aghaita koskevan karkotuspäätöksen toteuttamisen toistaiseksi.
(Sana 13.9.2007)

Evankelista Billy Grahamin Helsingin stadionilla pitämästä missiosta on 20 vuotta. Suurtapahtuman saama julkisuus oli Suomessa ennennäkemätöntä.
(Sana 6.9.2007)

Vuoden diakoniatyöntekijän mielestä ihmisellä on oikeus tulla kohdatuksi kokonaisena ja arvokkaana.
(Sana 6.9.2007)

Yleisurheilun MM-Osakan sadan metrin finaalissa sunnuntaina juoksi myös Afrikan nopein ihminen. Nigerian Olusoji Fasuba kilpailee kahdella radalla.
(Sana 30.8.2007)

Opetusneuvos Antti Vanne haastaa seurakuntien ja kristillisten järjestöjen työntekijöitä yhteistyöhön koulujen uskonnonopettajien kanssa.

Viime viikonloppuna Vivamon Särkyneen sydämen kirkko oli kuoriutunut kaikista korjaustelineistään ja pukeutunut juhla-asuun 50-vuotisjuhliaan varten. Uuden ilmeen saanut kirkko kokosi suojiinsa yli 300 juhlijaa, heistä suuri osa viikonlopun aikana Vivamon rippikoulutyön 50-vuotisjuhlia viettäneitä entisiä riparilaisia ja heidän opettajiaan.

Kiba Lumberg ei ole hylännyt mustalaista itsessään, vaan elämäntavan, joka pakottaa vanhoihin sääntöihin.
(Sana 16.8.2007)
Elokuun 16. päivä tulee kuluneeksi 30 vuotta Elvis Presleyn kuolemasta. Suuresta menestyksestä ja maallisesta omaisuudesta huolimatta Elvis halusi koko elämänsä ajan löytää totuuden ja rauhan sydämeensä.

Kaikki eivät eristäydy kesällä omaan rauhaan. Jo neljä vuosikymmentä mökkiläiset ovat viihtyneet Niinimäen tilalla Pirkanmaalla. Tyytyväinen väki puhaltaa yhteen hiileen yksinkertaisissa oloissa.

Hyppääminen arjen oravanpyörästä raamatunopiskelijaksi voi tuntua rohkealta harppaukselta. Mutta se kannattaa.
(Sana 9.8.2007)

Eräs Heinäveden Kirkastusjuhlien kohokohdista on perjantain Iltalaulu, jossa juhlakansa kokoontuu kirkonmäelle laulamaan rovasti Mauri Tiilikaisen johdolla. Tällä sivulla olevassa videoleikkeessä hän johtaa 27.7.2007 juhlankansan perinteisesti laulamaa laulua "Maa on kaunis".

Heinäveden Kirkastusjuhlat juhli 60-vuotista taivaltaan tuomalla draamaa perinteisen tapahtuman höysteeksi. Kun Jeesus esiintyi kirkossa nostaen lapsen uskovan esikuvaksi, yleisö heräsi Raamatun sanoman ajankohtaisuuteen.

Ilman hengellistä heräämistä Nicky Cruzin olisi ollut liki mahdotonta nousta New Yorkin kovasta jengimaailmasta.
(Sana 19.7.2007)

Lapsille suunnattu nälänhätää ja avustustyötä käsittelevä tietokonepeli, Food Force, avaa aikuisenkin silmät.
(Sana 12.7.2007)

Perheväkivaltaan syyllistynyt voi muuttua. Kuitenkin vasta kun hän ottaa täyden vastuun teoistaan ja myöntää tarvitsevansa apua.
(Sana 5.7.2007)

Tangokuningattaren ja piispan kohtaaminen kiinnosti Sanan Suvipäivillä Mikkelissä.
- Hirmu hyvät päivät, kuului savolainen arvio.

Sana-lehden kirkkaan punainen logo tuo oman värinsä Lappeenrannan sinivalkoisiin Kalevan Kisoihin.
(Sana 28.6.2007)

”Elämän tarkoitus on saapua kotiin. Elämä on matkantekoa, lähtemistä ja perille saapumista. Se on luopumista, mutta myös saamista. Hyvästä ei ole silti helppoa luopua.”
(Sana 7.6.2007)

Vivamon Särkyneen sydämen kirkko peruskorjataan lahjoitusvaroin syksyksi kirkon 50-vuotisjuhliin. Remontti etenee vaiheittain, jolloin se haittaa toimintaa mahdollisimman vähän. Kirkko oli touko-kesäkuussa myllerryksen keskellä ja remontin ensimmäinen vaihe valmistui juuri rippikoulujen alla.
(Sana 7.6.2007)

Perjantai-iltapäivän liikenne jylisee neljällä kaistalla pitkin Turun Uudenmaakatua. Kivenheiton päässä, Tuomiokirkontorilla on menossa Taizé-hartaus.
(Sana 31.5.2007)

Kirkkopäivät ovat kerta kerralta kasvaneet laajemmiksi ja monipuolisemmiksi. On päästy yhä lähemmäksi kaiken kansan juhlaa. Turussakin laskettiin eri tilaisuuksiin osallistuneen noin 75 000 ihmistä, nuorta ja vanhaa.
(Sana 31.5.2007)

Kenialaisen il Murran -yhtyeen musiikki kumpuaa ikivanhasta maasai-perinteestä.
Ilmurran tarkoittaa soturia. Olemme Jeesuksen sotureita, jotka vievät eteenpäin sanomaa rakastavasta Jumalasta, kertoo parhaillaan Suomessa kiertävän ryhmän johtaja Joseph Momboshi.
(Sana 24.5.2007)

Raamatunopettaja David Pawson sai osan kuulijoista puhkeamaan suosionosoituksiin Nokia mission suurtapahtumassa. Myöhemmin antamassaan tiedotteessa Markku Koivisto sanoutui irti puhujavieraan kastekäsityksestä.
(Sana 24.5.2007)

Suomeen on avattu aivan uudentyyppinen kristillinen verkkokirjakauppa.
(Sana 17.5.2007)

Helsingissäkin joku katsoo juuri nyt SAT-7 lähetyksiä, Kurt Johansen väittää osoittaen Helsingin rautatieaseman suuntaan. SAT-7 on kristillinen satelliittikanava, joka kertoo sen arabiaksi.
(Sana 17.5.2007)

Internetin suurin videosivusto YouTube on saanut kristillisen kilpailijan. GodTube on tammikuussa 2007 luotu sivusto, jonka suosio on kasvanut valtavaksi jo testausvaiheessa.
(Sana 17.5.2007)

Kolmen Turkissa raa'sti surmatun kristityn hautajaisista muodostui anteeksiantamuksen julistus.
(Sana 3.5.2007)

Piispa Thomas Shivute Namibian luterilaisesta kirkosta (ELCIN) kävi Suomen vierailullaan maaliskuussa tutustumassa myös Kansan Raamattuseuraan ja Vivamoon.
(Sana 19.4.2007)

A-kirjaimella alkavat sanat ovat Enfucellin toimitusjohtaja Jaakko Happosen uuden elämän avainsanoja. Armon ja anteeksiannon lisäksi hänen vaimonsa nimi alkaa a:lla. Yhdeksi maailman lupaavimmista teknologiayritystä Happosen firma nousi Aloitusrahasto Veran avulla.
Tämä on Jumalan huumoria, Audilla ajava kemian diplomi-insinööri Jaakko Happonen sanoo.
(Sana 19.4.2007)

Viime vuonna Purppuranauha-järjestö auttoi 90 prostituoitua pois orjuuttavasta elämäntavasta. – Autamme heitä käsittelemään itsensä myymisen syvempiä syitä, jotta he voisivat olla harmonisia naisia, Amsterdamissa Purppuranauha-järjestön edustaja sanoo. Ongelmana on, että Hollannissa prostituutio on laillista.
(Sana 19.4.2007)

Suosittu internetissä toimiva Habbo-hotelli poisti sivuiltaan kirkon nuorisotyöntekijän perustaman kappelin.
(Sana 12.4.2007)

Vivamon Raamattukylän pääsiäisvaellus ei ole muistojuhla. Ihmisen Poika -vaellusnäytelmä kutsuu katsomisesta kokemiseen.
(Sana 29.3.2007)
Kansan Raamattuseuran keskustoimisto Vivamossa on toiminut Karas-Sana Oy:n tiloissa. Toimisto tyhjennettiin alkuvuodesta homeongelmien vuoksi. Toimisto siirtyi väliaikaisiin tiloihin viereisen Ojamon liikekeskukseen. Evakkoajan ennakoidaan kestävän parisen vuotta.
(Sana 29.3.2007)
Viimeisin Jeesus-sensaatio on Hollywood-tuottaja James Cameronin dokumenttielokuva, jossa väitetään, että Jeesuksen ja hänen perheenjäsentensä luut on löydetty.
Ihmisten tietämättömyyttä ja kritiikittömyyttä käytetään hyväksi, sanoo tutkija Timo Eskola.
(Sana 29.3.2007)

Sana evankeliointi on ollut punainen vaate Suomen luterilaisessa kirkossa. Vastakkain ovat olleet kasvatuskristilliset ja herätyskristilliset. Nyt asemasodan aika alkaa olla ohi.
(Sana 29.3.2007)

- Pitää mennä täysillä pyhyyttä kohti, lumilautailija ja yrittäjä Sami Kemppainen sanoo.
(Sana 22.3.2007)

Luulisi Hämeenlinnan Pallokerhon päävalmentajalla Jukka Jalosella olevan vaikeaa. Miten pysyä vaatimattomana kehujen keskipisteessä?
(Sana 8.3.2007)

Sisällissodan haavoja ei ole hoidettu. Viha on vielä läsnä, aivan ihon alla. Sitä ei ole onnistuttu painamaan villaisella. Suomalaisessa kulttuurissa kytee vieläkin kansalaissodan aiheuttama katkeruus.
Näin paaluttaa Kari Hakala syitä siihen, miksi hän halusi ohjata näytelmän Vihan päivät 1918 satavuotista historiaansa juhlivaan Tampereen tuomiokirkkoon.

Professori Sammeli Juntusen mielestä Markku Koiviston teologinen kuuleminen ei ole mennyt Tampereen tuomiokapitulilta tyylikkäästi. Näytetäänkö ovea tarpeettomasti vai löytyvätkö pitävät, eri hiippakunnissa yhtenevät perustelut kirkollisten ilmiöiden arviointiin?
(Sana 22.2.2007)
Silloin, kun ihminen on heikoimmillaan, hän voi osua uskonnollisen manipuloijan syöttiin. Avun sijasta hän saakin aivan muuta.
(Sana 22.2.2007)

Satojen tuntien ylistys oli aivopesua, joka vieraannutti minut tunteistani, kuvailee Risto Kajo, joka kymmenen vuoden ajan oli mukana yltiökarismaattisessa kristillisyydessä.
(Sana 22.2.2007)

Maanantaiaamuna 12.2.2007 Sana Media Centerin koulutusluokassa on jännittynyt tunnelma, kun "Eläköön yhteys"-digikummiprojekti käynnistyy.
(Sana 15.2.2007)

– Turistipapin työ on vielä hauskempaa kuin odotin, sanoo Juha Palm, Puerto de
(Sana 15.2.2007)

Aurinkoa, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja evankeliumia. Siinä kolme avainsanaa, jotka liittyvät Espanjan Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan diakoniapappi Timo Sainion työhön.
(Sana 15.2.2007)

Seurakunnan ja päiväkodin välinen yhteistyö vaihtelee kunnittain. Nurmijärven kunnassa yhteistyön haasteellisuutta lisäävät taajamien väliset pitkät etäisyydet ja asukasluvun kasvu.
(Sana 8.2.2007)

Kristilliseen vertaisryhmään tullaan hakemaan apua pitkään jatkuneeseen pahaan oloon tai äkilliseen elämänkriisiin.
(Sana 1.2.2007)
Kahden kulttuurin liitossa on osattava joustaa ja keskustella. Erityisen haastavaksi suhde muodostuu, jos puolisoilla on eri uskonto.
(Sana 1.2.2007)
Korkealla kirkonmäellä seisova Porvoon tuomiokirkko hallitsee ainutlaatuisella tavalla kaupunkimaisemaa. Jykevänä kohoava harmaakivikirkko on tällä hetkellä rakennustelineiden ja pressujen peitossa tuhopolton jälkien korjaamiseksi.
(Sana 1.2.2007)

Poikkeuksellisen leuto talvi on saanut suomalaiset vihdoin havahtumaan siihen, että pitkään ennakoitu ilmastonmuutos on jo tosiasia. Pohjoisella pallonpuoliskolla vaikutukset ovat vielä siedettäviä, mutta esimerkiksi Afrikassa olot tulevat kurjistumaan entisestään.
(Sana 1.2.2007)

Idols-laulukilpailun alkuvaiheessa menestynyt Markus Pätsi ei halua ratsastaa Jeesuksella, mutta tuomaristo ja media tekivät uskosta ison numeron.
(Sana 1.2.2007)
Kristittyjen ykseyden rukousviikolla kokoonnuttiin eri puolilla maata mitä erilaisimpiin tapahtumiin. Teemalla "Yhteyteen kutsuttuina" järjesti Hengen uudistus kirkossamme ry Talvipäivän Järvenpään kirkossa lauantaina 20.1.2007. Päivän aikana kartoitettiin kristittyjen ja kristillisten seurakuntien välisiä yhteyden esteitä ja etsittiin tapoja todellisen yhteyden löytämiseen.
(Sana 25.1.2007)

Ensimmäistä kertaa metrolla tehty rukousvaellus houkutteli 21.1. mukaan nelisenkymmentä kristittyä yli seurakuntarajojen Helsingissä.
(Sana 25.1.2007)

Pappien väärinkäytöksiin pitäisi puuttua nykyistä varhemmin. Näin vältyttäisiin vakavimmilta tapauksilta. Erityisasemassa ovat kirkkoherrat, jotka ovat seurakuntansa ylimpiä esimiehiä. Kirkkoherrojen pitää puuttua pappien toimintaan nykyistä rohkeammin, dosentti Hannu Sorri sanoo.
(Sana 25.1.2007)

Uskontunnustus ei ole tiedote tai julkilausuma vaan rukousteksti. Näin toteaa pastori Heikki Huttunen. Isä Heikki, kuten hänet hänen omassa, ortodoksisessa kirkossaan tunnetaan.

Sosiaalityöntekijä Hannele Niemi hakeutui vapaaehtoiseksi Erosta eteenpäin -toimintaan, koska tietää, kuinka kipeä avioero voi olla.
(Sana 11.1.2007)
Televisiolähetykset muuttuvat digitaalisiksi 31. elokuuta. Jotta televisiota voisi katsella myös elokuun jälkeen, on televisio uusittava tai hankittava vanhaan televisioon erillinen lisälaite, jota kutsutaan digiboksiksi.
(Sana 11.1.2007)
Kirkollinen diakoniatyö astuu nyt digiaikaan auttamalla yksinäisiä ikäihmisiä diboksi-asioissa. HelsinkiMissio yhteistyökumppaneineen ja Tampereen seurakuntien diakoniakeskus ovat mukana Eläköön yhteys -kampanjassa, joka helpottaa vanhusten digiaikaan siirtymistä.

Mikael Agricolan elämäntyö vaikuttaa yhä monella tapaa kulttuurissamme. Tänä vuonna vietetään 450 vuotta sitten kuolleen Agricolan juhlavuotta.
(Sana 4.1. 2007)

Opettaja Esko Klenberg on intohimoinen kukkien harrastaja. Häneltä syntyvät asetelmat ja upeat koristeet häihin ja hautajaisiin niin silkistä kuin aidoista kukistakin.
(Sana 21.12.2006)

Arkkitehti Pekka Rahkosesta tuli kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä, jolla on sanottavaa myös joulusta. Parhaat ideat syntyvät luovassa joutilaisuudessa. Tämän Sana-lehden jouluinen kansikuva alkoi hautua jo kesällä.
Jouluisia internetsivuja on tarjolla yhä ehemmän. Linkit tämän jutun yhteydessä.
(Sana 21.12.2006)
Valtakunnalliseen Virsivisaan osallistuu ennätysmäärä koululaisia, yhteensä 400 luokkaa peruskoulun kolmannen ja neljännen luokan oppilaita.
(Sana 21.12.2006)

Pienillä kansakunnilla on isompiensa rinnalla tasavertainen oikeus vapauteen ja turvallisuuteen. Suomi joutui lunastamaan tämän oikeuden taistelemalla.
Itsenäisyyspäivänä 6.12.2006

Englannin kuninkaallisten ilmavoimien lentäjä Murray Kendon ryhtyi toisen maailmansodan lopulla kyselemään, voisivatko hän ja hänen lentäjätoverinsa käyttää taitojaan muuhunkin kuin vihollisten tuhoamiseen? Unelmana oli luoda tehokas avustusjärjestö, eräänlainen kirkkojen ilmavoimat.

Vivamon Raamattukylän jouluvaellus avaa ovensa keskelle joulun ydintarinaa.

Adventtina ensi-iltansa saava Hollywood-elokuva kertoo Jeesuksen syntymästä. Kautta maailman leviävä filmi kuvaa realistisesti ihmisiä ja olosuhteita, joihin Jeesus syntyi.
(Sana 30.11.2006 )

Toimitusjohtaja Roope Siiroinen, 38, johtaa Pohjois-Euroopan suurinta valaistusarkkitehtuuritoimistoa.
Valon tärkein rooli on tunnelman luominen, sanoo moninkertaisesti palkittu suunnittelija.

Kun Anjalankoskella joku tarvitsee liikuntaan liittyvän tiedon tai vinkin, puhelut kääntyvät yleensä liikuntaneuvos Raija Härmälle. Perusteluksi todetaan, että ”hän on vähän kaikessa tähän liittyvässä mukana”.
(Sana 16.11.2006)

Datanomi Matti Merelällä on suurperhe. Nuorin, kuudes lapsi, syntyi muutama viikko sitten. Silti hänellä on aikaa olla myös vieraan lapsen mieskaveri.
(Sana 9.11.2006)

Älä jätä lasta yksin tietokoneen ääreen, vaan kysy, kenen kanssa hän mesettää. Samalla saat perehdytystä lasten ja nuorten suosimiin pikaviestimiin.
(Sana 2.11.2006)

Healing Room on kristillinen klinikka, jossa hoidetaan ihmisiä rukouksin. Toiminta on alkanut Yhdysvalloissa, levinnyt sieltä muualle maailmaan ja on nyt käynnistymässä myös Suomessa.
(Sana 26.10.2006)

Ei musiikkia tarvitse ymmärtää, jokaisen ihmisen kokemus on oikea. Mutta jos musiikki ei herätä ajatuksia, se on kuollutta musiikkia, sanoo säveltäjä Kimmo Hakola. Hänen oratorionsa Song of songs Laulujen laulu saa kantaesityksensä 20.10. Tapiolassa, Espoossa.

Suomalaisista nuorista peräti kaksi kolmannesta sanoo uskovansa Jumalaan, mutta valtaosa omalla tavallaan Viidesosa nuorisosta sanoo uskovansa niin kuin kirkko opettaa, ja 40 prosenttia pitää itseään uskonnollisena. Ateisteja on alle 10 prosenttia.
(Sana 12.10.2006)

Evankelista Ilkka Puhakka ja laulaja Juha Tapio vierailivat syrjäisessä metsävankilassa Arkangelin alueella Pohjois-Venäjällä. Yhteen päivään mahtui paljon.
(Sana 28.9.2006)

Suomalaista pappia on kuvattu elokuvissa kapinallisesta ala- ja karnevalistisesta yläviistosta. Naispapit houkuttelivat kameran linssin lähelle ihmistä, samalle tasolle katsojan kanssa. Kulloisetkin kuvakulmat ovat heijastaneet yhteiskunnan, kirkon ja pappeuden muutoksia.
(Sana 14.9.2006)

Vantaan seurakuntien työntekijät tarjosivat porkkanaa, kahvia ja siunausta juna-asemilla torstaina 31.8. Tempaus oli lähtölaukaus viikon kestävälle rukoustapahtumalle, jossa vantaalaiset saivat kohdata kirkon ihmisiä kahvikupin ääressä ja kymmenissä eri tilaisuuksissa.
(Sana 5.9.2006)

Marja-Liisa Kirvesniemen luonteessa yhdistyvät sisukkuus ja herkkyys. Loppuun palaminen opetti häntä armahtamaan itseään.
(Sana 7.9.2006)

Sana-lehden uusi toimintakeskus Sana Media Center Helsingissä siunattiin käyttöönsä tiistaina 22. elokuuta. Siunaamisen toimitti Espoon hiippakunnan piispa Mikko Heikka.
(Sana 31.8.2006)

Eurooppaan on viime vuosien kuluessa virrannut yhä enemmän lähetystyöntekijöitä muualta maailmasta. Syynä on mantereen maallistuminen. Kristillistä uskoa tunnustaa enää noin puolet eurooppalaisista. (Sana 24.8.2006)
Helsingin englantilaisen koulun katolisen uskonnon tunnilla piirretään kiitoskortti seurakunnan Isälle ja muistellaan messuvierailua. Opettaja Riitta Laukama tarvitsee työssään laajaa yleissivistystä, pitkää pinnaa ja vahvoja käsivarsilihaksia. (Sana 17.8.2006)

Pietarilainen Nina Poljakova, arkeologi ja tiedenainen, ei halunnut elää vain itselleen. Jumala antoi hänelle katulapset, joiden kanssa hän tekee joka kesä satojen kilometrien pyöräretkiä kaivauksille. (Sana 10.8.2006)

Jälleen sodan jalkoihin jäänyt Libanonin valtio perustettiin alun perin kristittyjen turvapaikaksi. (Sana 3.8.2006)

Kasvatus on vuorovaikutusta, ei sanelupolitiikkaa. Haastattelussa kirkon kasvatuksen ja nuorisotyön piispa Kari Mäkinen. (Sana 20.7.2006)
Tiivistelmä Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtajan Ilkka Mattilan puheesta Ylivieskan herättäjäjuhlien päiväseuroissa 8.7.2006. (SANA)

Mikko Saari ja joukko muita metallimusiikin ystäviä loivat Metallimessun. Tänään Temppeliaukion kirkossa Helsingissä kajahtaa korkealta ja kovaa. (Sana 29.6.2006) PREFIX = O />

– Ilman kristillistä metallia en olisi selvinnyt hengissä uskontaipaleen alussa. Edelleen tykkään siitä kuin hullu puurosta. (Sana 29.6.2006)

Saksassa ei puhuta enää juuri muusta kuin jalkapallosta. Aikuiset miehet laskivat päiviä kisojen alkuun kuin pienet pojat jouluun. MM-kisat alkavat 9.6.2006 (Sana 8.6.2006)
– Sävellän sitä, minkä olen jotenkin käsittänyt ja mihin luotan. Siirrän paperille sen, minkä olen kokenut, kuullut tai nähnyt, kertoo Seppo ”Paroni” Paakkunainen sävellystyöstään. (Sana 1.6.2006)

”Seurakunnan luottamustehtävissä toimiminen on turhauttavaa! Ei siinä pysty vaikuttamaan.” Näin kuulee joskus väitettävän. Onko siis järkeä lähteä ehdokkaaksi syksyn seurakuntavaaleihin? (SANA 25.5.2006)

Lakimies Ville Hoikkala, 30, auttaa työkseen maahanmuuttajia ja rikollisia. Työ on usein rutiininomaista, mutta joskus hänen on pakko nauraa järjettömälle touhulle. (Sana 18.5.2006)

Kirsi Rostamo oli 44-vuotias tulleessaan äidiksi.
– Rakastan miestäni, mutta Isa-Maria on elämäni suurin rakkaus, Kirsi Rostamo sanoo. (Sana 11.5.2006)

Kaikissa lääketieteellisissä tiedekunnissa Suomessa toimii kristillinen opiskelijapiiri, Tampereella nimeltään Arbor Vitae. Siellä käsitellään lääkärin työssään kohtaamia asioita kristillisestä näkökulmasta.

Satiiri on oiva tapa käsitellä kirkon ja koko elämisen kummallisuuksia. Sen käyttäminen on taitolaji, jonka Teuvo V. Riikonen hallitsee. (Sana 27.4.2006)
Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsänen mielestä ihmisen perusarvon kunnioittaminen on Suomessa jo murtunut, muttei onneksi vielä hävinnyt. Tämä näkyy hänen mukaansa suhtautumisessa puolustuskyvyttömiin vanhuksiin ja lapsiin. (Sana 20.4.2006)
Voikkaalla on käyty paperitehtaalla töissä jo neljän sukupolven ajan. Syksyllä tehdas suljetaan. Tulevaisuus huolettaa, mutta apatialle ei anneta valtaa.
(Sana 6.4.2006)

Hiljattain Suomessa sai ensi-iltansa venäläis-suomalaisena yhteistyönä valmistunut elokuva 9. komppania. Filmin vaarallisten kohtausten suunnittelusta ja sijaisnäyttelijöitten – stuntmanien – koulutuksesta vastasi suomalainen Reijo Kontio. (Sana 30.3.2006)

Kansan Raamattuseura järjestää kaksiviikkoisen Operaatio Onnenpotku -tapahtuman Helsingissä. Tapahtuman aikana ihmisiltä kysellään, rukoilevatko he. (Sana 23.3.2006)

Suuryritysten leikkaukset haastavat kirkon yhteiskunnallisen työn. Kuusankoskella seurakunnalla on yhteys tehtaille työpaikkapappien kautta. (Sana 16.3.2006)

Kouvolalainen Ari Puuri on herkkä mies. Luonto, inhimillisyys, eettisyys ja kristillisyys ovat hänelle tärkeitä. Lintuinfluenssan uhka ei pelota palkittua kanafarmaria. (Sana 9.3.2006)

Kanadan Victorian yliopistossa antiikkia ja arabifilosofiaa opettava Taneli Kukkonen toivoo, että Tanskan hallitus taipuisi Jyllands-Postenin pilakuvajupakassa. Kukkonen muistuttaa Paavalin ohjeesta uskossaan heikomman veljen tukemisesta. (Sana 16.2.2006)
Samuli Heiskanen kurvaa tallille kello 7 aamulla, kun työvuoro päättyy. Seuraava alkaa samana iltana kello 18. Kolmen pikkulapsen isä on ajanut mittariautoa jo 16 vuotta. Hänellä on 9 000 kollegaa Suomessa. (Sana 16.2.2006)

Pastori Mikko Salmen mielestä kirkon pitäisi terävöittää julkisuuskuvaansa.
– Sanomaa täytyy julistaa rohkeasti, eikä olla puolustusasemissa. Evankeliumilla on kiire! (Sana 9.2.2006)
– Sängyn pohjalta näkee paljon, sanoo tamperelainen sairaalapappi Taru Varpenius.
Hän on jakanut potilasvuoteen pohjalta nousevia kokemuksia ja mietteitä satojen potilaiden, heidän omaistensa ja sairaalan henkilökunnan kanssa yli kahden vuosikymmenen ajan. (Sana 2.2.2006)

Time-lehti nimesi U2-bändin rocktähden Bonon vuoden 2005 henkilöksi yhdessä Microsoftin perustajan Bill ja vaimonsa Melinda Gatesin kanssa. Syynä oli hyväntekeväisyys. Mikä mies on Bono, rukoileva rokkari? (Sana 26.1.2006)

Ensimmäinen Vuoden kristillinen mediateko palkinto on myönnetty radiolähetysjärjestö Sanansaattajien kehityspäällikkö Ilkka Kastepohjalle.

Hannele Kivinen de Fau on pohjoisissa oloissamme harvinainen ilmiö: luterilainen sisar, joka samalla on ekumeeninen karmeliitta. Tammikuun lopulla hänen johdollaan alkaa Vivamon Särkyneen sydämen kirkossa luostarikokeilu, jossa on mahdollisuus tutustua karmeliittojen perinteestä nousevaan hengelliseen elämään. (Sana 19.1.2006)

Urheilutelevisiosta ja Kummelista tuttu valmennuskonsultti Olli Keskisellä, 39, oli äskettäin vahva etsikkoaika, joka pakotti tarkistamaan elämän suuntaa. Nyt tämä lapsesta asti Jumalaan uskonut perheenisä etsii rauhaa ja tasapainoa rukouksesta. Kotikirkossaan Helsingin tuomiokirkossa hän on kuullut hyviä saarnoja. (Sana 12.1.2006)

Millaista on viettää joulu Weddellinmerellä Etelämantereen hyisillä vesillä? Sata tutkijaa ja merimiestä yhdestätoista eri maasta asui kaksi ja puoli kuukautta Etelämantereella vuosi sitten. Yksi tutkijoista oli Milla Johansson, joka kertoo matkastaan. (SANA 22.12.2005)
Aasian tsunamin suomalaisuhreille järjestetään Helsinki-Vantaan lentokentällä kaunis ja arvokas vastaanottoseremonia. Sellisti Heikki Kulo on osallistunut siihen yli neljäkymmentä kertaa. (Sana 15.12.2005)

Professori Markku Kulmala tutkii ilmakehässä olevia hiukkasia. Niistä voidaan lukea maapallon tilaa ja päätellä mihin suuntaan ollaan menossa. Merkittävän löydön tutkijana hän teki vuonna 1996, kun hän totesi, että myös metsät tuottavat aerosolihiukkasia. Henkilökohtaisessa elämässä uusi suunta löytyi 1999.

Lääkäri Leena Kaartinen on palannut monta kertaa työhön Afganistaniin.
– Jumalan apu, varjelus ja läsnäolo ovat kantaneet ja saaneet lähtemään. Armon varassahan siellä joutuu elämään ja saa elää. Ei siellä mitään pyhimyksiä olla. (Sana 1.12.2005)Sata vuotta sitten lääkärillä ei ollut läheskään aina käytettävissään muita keinoja kuin rukous, kertovat nykylääkärit Pentti Huovinen ja Jari Parkkari. Tieteellisesti tutkittujen hoitokeinojen monipuolistumisesta huolimatta rukouskaan ei ole unohtunut. (Sana 24.11.2005)

Kun Pilkku ja Vilkku elehtivät, ilmehtivät ja iskevät silmää, kyse ei ole pelleilystä. Kristityt klovnit ovat Kristuksen asialla siinä missä vakavailmeiset saarnamiehetkin. (Sana 17.11.2005)

Suomalainen äitiysneuvolatyö on maailmankuulua, mutta minkä vuoksi meiltä puuttuvat isyysneuvolat?
– Hyvä kysymys, sanoo terveydenhoitaja Pirkko Karhi. Hän on aloittamassa äitiysneuvolassaan omaa ryhmää lasta odottaville isille.
Näyttelijä Laura Malmivaara pohti nuorena olisiko hänestä papiksi. Kirkollinen ura jäi, mutta papin roolissa hän on tullut tutuksi suomalaisille. (Sana 3.11.2005)

MCD RISC International -yhtiön johtava konsultti Ilkka Halava on kirkon uskollisia miehiä ja haluaa esittää kirkkokritiikkinsä ”lempeästi eikä ulkoapäin moukaroiden”. Mutta sanoma sisältää madonlukuja nykymenosta: Kirkko on lirissä. (Sana 27.10.2005)

Pääkaupungin katukuvassa, liikennevälineissä ja mediassa pyöri parin viikon ajan näyttävä mainoskampanja, jolla Helsingin seurakuntayhtymä herätteli ihmisiä miettimään suhdettaan armoon.
Venäjällä toimii kymmeniä suomalaisia kristillisiä lähetys- ja avustusjärjestöjä. Joissakin niistä pelätään, että ovet Venäjälle sulkeutuvat. Viranomaiset valvovat uskonnollisia yhdyskuntia entistä tarkemmin.
Sanan toimitus on juhlinut lehden kuutta vuosikymmentä työn merkeissä tekemällä lehdelle 60-sivuisen juhlanumeron, joka ilmestyi 6.10.2005. Seuraavana päivänä oli kuitenkin aika pysähtyä hetkeksi yhdessä ystävien kanssa Sanan talon Vihreässä salissa. (SANA 7.10.2005)
Armosta puhutaan varsinkin pääkaupungissa lokakuussa muuallakin kuin kirkossa. Helsingin seurakuntien kampanjalla halutaan nostaa yksi kristillisen uskon perusasioista päivän puheenaiheeksi niin kaduilla kuin kirjastoissa tai aamiaispöydässä.
Sana-lehden kysymykset Juha Tapiolle ja Anne Pohtamolle olivat: Sano kolme sanaa, jotka tulevat mieleen armosta. Miten määrittelisit armon? Milloin olet tuntenut armoa elämässäsi? Milloin olet kohdannut armottomuutta elämässäsi? (Sana 6.10.2005)

Pelastusarmeija on kuin lintu. Toinen siipi on evankeliumi, toinen käytännön työ. Lintu ei voi lentää, jollei se käytä molempia siipiään, kuvailee kansainvälisen Pelastusarmeijan johtaja eli kenraali John Larsson valloittavasti hymyillen. (Sana 22.9.2005)

Kirkko profiloitui 1990-luvulla hyvinvointivaltion puolustajana ja köyhien auttajana. Yhteiskunnallisten kannanottojensa takia kirkkoa on syytetty vasemmistolaistumisesta. Kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön johtaja Heikki Hiilamo tulkitsee huolta kirkon vasemmistolaistumisesta diakonian näkökulmasta. (Sana 15.9.2005)
Hurrikaani Katrina ajoi miljoona amerikkalaista pakolaiseksi. Apua kodittomille tarjoavat muun muassa seurakunnat. (Sana 8.9.2005)
Silmiinpistävintä Intiassa on kerjäläisten ja kadulla elävien määrä, roskat ja saasta ja näiden vastakohtana rikkaat länsimaalaisesti elävät ylemmät kastit. Sana seurasi, kuinka katulapset saavat apua ja kuinka slummien naisia rohkaistaan vastuuseen ja kehitykseen. (SANA 1.9.2005)

– Kotoa lähteminen ei ole läheskään aina itsestään selvää ja helppoa, neuvontapsykologi Anja Piippo kertoo. (SANA 25.8.2005)

Tänä vuonna saadaan runsas sienisato. Puitten juurilta on kerättävissä B-vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita, hiilihydraatteja
Mutta miten tunnistaa nämä kaikki metsissä muhivat herkut? (SANA 25.8.2005) PREFIX = O />
Suomalainen työkulttuuri on muuttunut entistä kovemmaksi.
– Vallalla oleviin arvoihin eivät kuulu empaattisuuden ja yhteisöllisyyden tukeminen, vaikka ne juuri auttaisivat työntekijää jaksamaan, sanoo valtiotieteiden tohtori, psykologi Aini Jaari. (SANA 18.8.2005)

Viimeinen kolmesta ystävästä saavutti kesäkuussa 40 vuoden rajapyykin. Yksissä tuumin todettiin, että puolimatkan krouvissa ollaan, ja niin energiat, ajatukset kuin uskokin ovat vähissä. On siis korkea aika tehdä pyhiinvaellus. (SANA 11.8.2005)

Näin toteaa olympiakultaa vuonna 1972 juossut Pekka Vasala. Hän on yksi niistä suomalaisista, jotka ovat soitattaneet Maamme-laulua sadoille miljoonille. (SANA 28.7.2005)

Viime vuonna isostoimintaan osallistui lähes 25 000 nuorta ympäri Suomea. Moni heistä päätyy leireille isosiksi. Miltä heidän työnsä näyttää? (SANA 21.7.2005)

– Työssäni näkyy hyvin eri maissa toimivien kirkkojen ja muiden uskonnollisten yhteisöjen kyky kuunnella hiljaisia signaaleja. Niillä on kyky ennakoida, mitä tulee tapahtumaan tai mitä on jo tapahtumassa. Ja ne kykenevät myös viestimään siitä. (SANA 14.7.2005)

Ikävöivä uskallus oli keskeisintä Saarijärvellä viime viikonloppuna pidetyillä herättäjäjuhlilla, kun parikymmentä tuhatta körttiä kokoontui huikeassa kesäsäässä kokemaan yhteyttä, armoa ja toivoa. (SANA 14.7.2005)

Suomessa on 10 000 romania. Heidän tiensä yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi ei ole helppo. (SANA 7.7.2005)

Non Fighting Generation ry auttaa ongelmanuoria pois väkivallan ja päihteiden maailmasta. Yhdistyksen perustaja Timo Purjo on itsekin kokenut kovan maailman. Hän tekee työtä nuorten hyväksi järjellä ja sydämellä. (SANA 9.6.2005)
Näillä sivuilla tarkastellaan oman elämäkerran kirjoittamista. Samalla esitetään lukijoille haaste kirjoittaa oma, pieni elämäkertansa. Tutustu ja kirjoita! (SANA 2.6.2005)
Miten nykyisät eroavat edellisten sukupolvien isistä? Mitä isyydelle on ajan saatossa tapahtunut?
- Isän rooli kasvattajana tunnustetaan aiempaa paremmin. Pehmoisyyskin hyväksytään, sanoo aihetta tutkinut tuore kasvatustieteen maisteri Pekka Eskelinen. (SANA 26.5.2005)

Nykyajan kodeissa ja kouluissa on lasten ja vanhempien välille auennut digitaalinen kuilu. Pelikonsoli- tai tietokonepelit herättävät monissa vanhemmissa epävarmuutta ja pelkoa. (SANA 19.5.2005)

Nuoret ja nuoret aikuiset haluavat irtautua perinteisestä, auktoriteetteihin sidoksissa olevasta uskonnollisuudesta. He pitävät itseään henkisinä (spiritual) mieluummin kuin uskonnollisina, kristittyinä mieluummin kuin luterilaisina. (SANA 12.5.2005)
– Kristillinen spiritualiteetti on meidän valttimme jatkossa. Uskon ja toivon, että esimerkiksi koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta profiloituu aiempaa selvemmin kristilliseksi, totesi arkkipiispa Jukka Paarma viime viikolla Jyväskylässä pidetyillä seurakuntien lapsityönohjaajien päivillä. (SANA 5.5.2005)
Helsingin Alppilan kirkossa viime viikonvaihteessa pidetty Alfa-konferenssi kokosi nelisensataa osanottajaa kuuntelemaan toimintaa vuodesta 1990 vetäneen Nicky Gumbelin ja hänen tiiminsä opetusta ja ajatuksia. (SANA 28.4.2005)
Tunnollisuus ja lahjakkuus ajoivat Laura-Kati Juntusen suorituskierteeseen, joka lopulta katkesi uupumukseen. Apu löytyi levosta, terapiasta, lääkityksestä ja läheisten tuesta. (SANA 21.4.2005)
- Maailmankylän lähetystyö on Kristuksen seuraamista, sanoo Luterilaisen maailmanliiton pääsihteeri Ishmael Noko. (SANA 14.4.2005)
Alaluokilla alkanut koulukiusaaminen katkeroitti 19-vuotiaan Annukka ”Annu” Peltolan ja sai hänet luopumaan lapsen uskostaan. (SANA 7.4.2005)
Jos en olisi pappi, niin minulla olisi nyt jokin urheiluun liittyvä ammatti. (SANA 24.3.2005)
Aidsiin sairastuneet joutuvat Afrikassa yhä usein kärsimään leimatun taudin tuomaa häpeää loppuun asti. Eteläafrikkalaisessa Durbanin kaupungissa seurakunnat, yritykset ja kaupunki yhdistivät voimansa auttaakseen aidsin lyömiä hoitoon ja ihmisarvoiseen saattohoitoon. Lääkeavun lisäksi The Dream Centre eli unelmien keskus tarjoaa myös sielunhoitoa ja toivon paremmasta. (SANA 17.3.2005)
Elokuvateattereihin tuleva koko illan elokuva Paimenet kertoo Kallion seurakunnan kahdeksasta papista. ”Papit osoittautuivat hienoiksi syntisiksi ja tavallisiksi ihmisiksi”, ohjaaja Veikko Aaltonen luonnehtii yhteistyötä helsinkiläisten pappien kanssa. (SANA 17.3.2005)