

Armosta puhutaan varsinkin pääkaupungissa lokakuussa muuallakin kuin kirkossa. Helsingin seurakuntien kampanjalla halutaan nostaa yksi kristillisen uskon perusasioista päivän puheenaiheeksi niin kaduilla kuin kirjastoissa tai aamiaispöydässä.
Sana-lehden kysymykset Juha Tapiolle ja Anne Pohtamolle olivat: Sano kolme sanaa, jotka tulevat mieleen armosta. Miten määrittelisit armon? Milloin olet tuntenut armoa elämässäsi? Milloin olet kohdannut armottomuutta elämässäsi? (Sana 6.10.2005)
Armottoman päivän ilta
Anne Pohtamo toimii yrittäjänä ja tekee viikoittain seurakuntavierailuja sananjulistajana. Yrityskuvaan kuuluvat juonto- ja pukeutumisneuvontatehtävät, seurakuntavierailut puolestaan liittyvät evankeliumin julistamiseen. Yksittäisten seurakuntakutsujen ohella häntä työllistävät Suomen Raamattuopiston Sana soi -illat. Lisäksi hän osallistuu muun muassa kristillisiin naistentapahtumiin.
– Armosta tulee heti mieleen sen määritelmä, jonka painoin mieleeni sanankuulossa 1992, jolloin tulin uskoon, eli ”ansioton rakkaus meidän osaksemme”. Se on paras määritelmä ja kuvaa, että pelastumme ja pääsemme osalliseksi Jumalan armosta Jeesuksen sovitustyön takia. Sitä ei voi ansaita omilla teoilla. Jokainen on syntinen, ja armoa on se, että Jumalan rakkaus on silti jokaiselle tarjolla.
– Olen havainnut, että Jumalan armo kantaa ja toimii käytännössä. Kun jätän ahdistavat asiat rukouksessa Herralle, taakat on otettu pois. Siitä seuraa levollinen ja armollinen olo, Anne Pohtamo kuvailee.
Kysymykseen, milloin olet tuntenut armoa tai armottomuutta elämässäsi, Anne Pohtamon vastaus tulee heti.
– Eilen. Eilen oli Iltalehdessä tosi raskaat lööpit pojastani. Haastatteluosuus oli oikein, mutta lööpeissä revittiin toden vastaisia ajatuksia. Ne olivat armottomia sanoja, jotka loukkasivat.
– Samana iltana minulla oli Palokassa Sana soi -julistustilaisuus. Inhimillisesti katsoen en olisi pystynyt hoitamaan tehtävääni, mutta vietin koko raskaan päivän rukouksen hengessä. Pyhä Henki toimi tilaisuudessa, ja sain tuntea, että heikoissa Hän on väkevä. Armottoman päivän ilta oli täynnä armoa, Anne Pohtamo toteaa.
Miten armo ja armottomuus näkyvät nyky-yhteiskunnassa?
– Juuri siksihän Sanaa julistetaan, että tuotaisiin valoa, iloa ja toivoa keskelle armotonta elämää. Väärien arvojen perässä juokseminen ahdistaa ihmisiä umpikujaan. Armon lahja on siinä, usko vapauttaa tästä umpikujasta. Iloa ja armoa on se, että ihmisiä tulee uskoon, kirkkoihin ja seurakuntatilaisuuksiin.
Sakari Sarkimaa
Tarvitsen armoa joka päivä
Muusikko Juha Tapio muistaa, kuinka riparilla opetettiin armon merkitys muistisäännön avulla: A – ansioton, R- rakkaus, M- minun, O – osakseni. Oman elämänkokemuksen myötä hän kuvaa käsitettä kolmella sanalla: oikeus, syyllisyys ja vapaus.
– Ne kuvaavat armoa ja edustavat sen eri puolia.
Armo merkitsee Juha Tapiolle elämää, jossa saa onnistua ja epäonnistua.
– Minun ei tarvitse lunastaa oikeutta elämään, vaan voin olla oma itseni ja ottaa jokaisen päivän lahjana.
– Tarvitsen armoa joka päivä. Huomaan sen läheisissä ihmissuhteissani. Kun erehdyn ja sählään, niin saan huomata suureksi huojennukseksi, ettei mikään ole mennytkään perustavanlaatuisesti rikki.
Juha Tapion perheeseen syntyi pari kuukautta sitten toinen vesseli kolmevuotiaan Mikaelin seuraksi. Pieni Akseli-vauva on herättänyt isässä kiitollisuuden tunteen.
– Varsinkin suhteessa omiin lapsiin huomaa armon tärkeyden, huokaa väsynyt, mutta onnellinen mies.
Miten armo ja armottomuus näkyvät nyky-yhteiskunnassa? Liike-elämän kovat arvot saavat heti muusikolta sapiskaa.
– Viime aikoina on uutisoitu paljon yritysten joukkoirtisanomisista. Jälleen huomaan, kuinka ihmiset ovat yrityksille vain voiton välineitä. Yhteiskuntaa tuntuu ohjaavan pelkästään raha.
– Jos armo jossain näkyy, niin yksityisissä ihmisissä. Viimeaikaisten luonnonkatastrofien myötä ihmiset ovat osoittaneet myötätuntoa ja auttamisen halua.
Sari Tikkanen
Armosta sanottua
Jumalan huumorintaju jota teologit sanovat armoksi...
Matti J. Kuronen
Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa
Psalmi 103:17
Armon tulvinta elämäämme ajaa meidät yhteyksiä hoitamaan ja niiden tähden vaivaakin kärsimään. Kristillisyys ei tunne mitään lasikaappiin asetettua hengellisyyttä, ajassa olevaa taivaallista hyllytavaraa, jota ei anneta kulutukseen.Olemme vastuussa toinen toisestamme.
Niilo Tuomenoksa
Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani.
1. Korinttilaiskirje 15:10
Kaksi ihmisen vapauttavaa armontyötä: anna anteeksi ja saat anteeksi, anna ja saat.
Augustinus
Netissä:
Helsingin evankelisluterilaisten seurakuntien kampanja armosta. www.armo.fi