Carter jyrähti Obaman arvostelijoille
USA:n entinen presidentti Jimmy Carter sai viime viikolla laajaa julkisuutta sanoessaan NBC: n televisiohaastattelussa, että voimakkaat hyökkäykset presidentti Barack Obamaa vastaan johtuvat rasismista. (Sana 24.9.2009)
Obaman ajama terveydenhuoltouudistus on saanut kovaa arvostelua, ja häntä on haukuttu muun muassa petturiksi, kommunistiksi ja epäamerikkalaiseksi.
Olen elänyt etelävaltioissa ja nähnyt alueen kehittyvän. Mutta uskon kuitenkin, mutta taipumus rasismiin elää siellä edelleen. Monet valkoiset ajattelevat yhä, ettei afroamerikkalainen kelpaa tämän maan presidentiksi. Tämä on vastenmielistä ja surettaa minua syvästi, Carter jyrisi.
Voimakassanaisia lausuntoja antava demokraatti-Carter oli presidentti George W.Bushin aikana kiusallinen piikki republikaanihallinnon lihassa. Vuonna 2004 Carter arvosti jyrkästi Bushia ja Blairia valheisiin ja vääriin tulkintoihin perustuvasta Irakin sodasta.
Vuonna 2006 ilmestyneessä kirjassaan Palestine: Peace Not Apartheid Carter syytti Israelia palestiinalaisten maiden kolonisaatiosta ja piti sitä tärkeimpänä esteenä Lähi-idän rauhalle. Hän vertasi myös Israelin toimia Etelä-Afrikan apartheidiin.
2007 Jimmy Carter väitti CNN-televisiokanavan haastattelussa, että Yhdysvallat kiduttaa sotilaallisia vankejaan.
Carterille myönnettiin 2002 Nobelin rauhanpalkinto työstään rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien hyväksi.
Baptistikirkkoon kuuluvalla Carterilla on syvä kristillinen vakaumus. Hänen kerrotaan toimineen pyhäkoulun opettajana vielä poliittisen uransakin aikana.
Kristiina Miettinen