Epäuskoa Jumalan hyvyyteen

Risto Lindstedt kertoi Suomen Kuvalehdessä (37/07) ajasta, jolloin kirkkomme ”kadotti laupeudentajunsa”, siis uskonsa Jumalankin hyvyyteen. Lähteenä oli Tuulikki Pekkalaisen ja Seppo Rustaniuksen teos Punavankileirit – suomalainen murhenäytelmä 1918 (Tammi).

 

Leireillä kuoli 12000–14000 punavankia; myös lapsia ja naisia, suurin osa köyhiä ja kouluttamattomia. Papit vastasivat heidän ”hengellisestä huollostaan”. Kasvatusosaston johtajan, kirkkoherra Hannes Sjöblomin ”käsitys oikeasta ja väärästä oli niin kirkas, kova ja selkeä, ettei sitä kristillinen myötätunto pystynyt häiritsemään”.

 

Arkkipiispa Gustaf Johanssonin mielestä kaikki Jumalan kieltäjät piti tappaa, ja piispa Otto Colliander julisti, että työväestö oli kapinointinsa takia ”Jumalan kirouksen alainen ja jätettävä Saatanan haltuun”. Lindstedt päättelee, että ”valtion ja kirkon liitto oli hurskas ja irvokas”.

 

Eikö vanhoja hirmutekoja voisi jo armeliaasti unohtaa? Totuuskomissiot todistavat, että ei – ennen kuin totuutta on tahdottu salatuimpaan saakka. On muistettava, miten helposti paha saa meistä vallan.

 

 

Saatana saapuu mihin vaan

 

Jussi Valtonen pohti Kirkko ja kaupunki -lehdessä (10.10.), mikä saa tavalliset ihmiset tekemään hirvittäviä tekoja. Japanilaiset tappoivat 300000 kiinalaista Nankingissa 1937; Punaiset khmerit lahtasivat 1,7 miljoonaa ihmistä 1970-luvulla; Hutut murhasivat 1994 miljoona tutsia; Hitler, Stalin ja Mao kymmeniä miljoonia...

 

Valtosesta näyttää, että pahuus on taipumus, jota ihmisten on vaikea tunnistaa itsessään – ja vielä vaikeampi vastustaa, jos se saa ryhmässä otteen. Psykologina hän ei käsittele sitä, mitä kristinusko on opettanut pahasta, synnistä ja sielunvihollisesta.

 

Siitä vinkkelistä voisi kysyä, miksi juuri 1900-luku oli niin kammottava? Oliko jumalattomien, itsensä jumalaksi nostaneiden harhaanjohtajien pyhyydentunnottomuudella jotakin tekemistä sen kanssa? Tätä sopii miettiä, kun usko Jumalaan ja Viimeiseen tuomioon jatkavat pakenemistaan Euroopasta.

 

Jukka Petäjä haastatteli juutalaista Norman Maileria (HS 30.9.) Hitlerin lapsuudesta kertovasta kirjasta Adolfin linna (Gummerus). Kertojanääni on paholaisen, sillä ”ilman paholaista Hitleristä ei voi kirjoittaa”. Mailerin mielestä paholaisten toiminta maailmassa ja sieluissa on samanlaista tietojenkeruuta, hyödyntämistä ja väärentämistä kuin tiedustelupalveluilla. Mailer näkee Hitlerin toiminnan siemenet lapsuudessa: ”Hän ei todennäköisesti ollut lapsena vielä itse perkele.”

 

Stalinin Neuvostoliiton, epäuskon toisen valtakunnan, vaientaman Mihail Bulgakovin (1891–1940) mestariteos Saatana saapuu Moskovaan on syksyn erikoisherkku kristityissä kodeissa. Monella kattauksella! Loisto-pokkarina juuri ilmestynyt, tolkuttoman monitulkintainen kirja on juuri niin haasteellinen kuin sielunvihollisen olemusta spekuloivien olettaa sopiikin. Teos on parhaillaan koettavissa myös 10-osaisena tv-sarjana Yle Teemalla ja Ryhmäteatterin 40-vuotisjuhlanäytelmänä.

 

Ohjaaja ja dramaturgi Esa Leskinen tekee tapansa mukaan eksistentiaalisten ja kristinuskon keskeisten kysymysten kannalta äärimmäisen kiinnostavaa teatteria, ja näyttelijäjoukko sekä visuaalinen ilmaisu taikureineen ynnä kuvaruutuineen ovat ylivetoja. Katsoja pakotetaan etenkin Jeesuksen tuomitsevan Pontius Pilatuksen paikalle. Onko siinä enää sijaa synnin sovitukselle ja armolle?

 

Demonstraatio siitä, miten demonit sumuttavat silmään, on havainnollinen. Kirkkaammilta näyttävät kuitenkin kristinuskosta kumpuavat visiot, elleivät nuoret silmäni väärin näe.

 

 

Teksti: Janne Villa

Kuvat: Tanja Ahola