Kansan Raamattuseuran keskustoimisto Vivamossa on toiminut Karas-Sana Oy:n tiloissa. Toimisto tyhjennettiin alkuvuodesta homeongelmien vuoksi. Toimisto siirtyi väliaikaisiin tiloihin viereisen Ojamon liikekeskukseen. Evakkoajan ennakoidaan kestävän parisen vuotta.
(Sana 29.3.2007)
Ratkaisua edelsivät pitkäaikaiset tutkimukset. Tasakattoinen betonielementtinen rakennus valmistui vuonna 1979, jolloin toimisto muutti Helsingistä Vivamoon. Muut Vivamon rakennukset toimivat normaalisti.
– Keskustoimiston omistaa Kansan Raamattuseuran säätiön tytäryhtiö Karas-Sana Oy. Remontti tulee maksamaan useita satoja tuhansia euroja, mikä katetaan pankkilainalla. Koska laina tulee osakeyhtiön nimiin, se ei vaikuta säätiön talouteen ja toimintaan. Meneillään oleva keräys Vivamon tilojen kohentamiseksi ei siis kohdistu lainkaan tähän toimistorakennukseen, Kansan Raamattuseuran talousjohtaja ja Karas-Sanan toimitusjohtaja Tapsa Jäntti korostaa.
– Meillä on nyt avoin mahdollisuus miettiä rakennuksen käyttötarkoitusta. Palkkasimme myös konsernimme kiinteistöpäällikön, jonka johdolla saneeraus toteutetaan.
– Yksi mahdollisuus on, että rakennukseen tehdään osaksi uusia majoitustiloja Vivamon ravitsemus- ja majoitusliiketoimen käyttöön. Majoitustuotoilla maksetaan korjauskuluja. Myös Vivamon Raamattukylä saanee kiinteät toimitilat rakennuksesta. Hankaluus on, että tilojen tarve pitäisi nähdä 5–10 vuoden päähän, Jäntti miettii.
Kiinteistöpäällikkö, rakennusinsinööri Staffan Ståhle katselee työmaataan. Hän aloitti toimessaan Vivamossa helmikuun lopulla.
Betonitalon kantavat rakenteet ovat kunnossa. Kevytrakenteiset sisätilat on tarkoitus purkaa ja rakentaa uuteen uskoon. Käyttö-, toimenpide- ja kustannussuunnitelmat ovat vasta alkuvaiheissaan.
– Ensin avaamme rakenteita, jotta nähdään, mitkä todella ovat ongelmalähteet. Kun niistä saadaan kokonaiskuva, selviävät myös tarvittavat toimenpiteet. Rakennuksen tuleva käyttötarkoitus on vielä prosessissa. Päätös siitä ratkaisee työn laajuuden ja keston. Kaikki pitäisi olla joka tapauksessa valmiina syksyyn 2008 mennessä, Ståhle sanoo.
Korvaavat tilat löytyivät vierestä
Keskustoimiston parikymmentä työntekijää siirtyi vuokratiloihin Ojamon liikekeskuksen toimistoon. Vajaa 300 neliön toimisto oli jäänyt rakennusliikkeeltä tyhjilleen. Vivamon toimintakeskuksen työntekijät siirtyivät puolestaan Vivamon kirkon tiloihin.
Ojamon liikekeskus sijaitsee noin kilometrin päässä Vivamosta. Puhelinnumerot ja postiosoite säilyvät entisellään, vaikka käyntiosoite muuttui. Moni työntekijä asuu lähes näköetäisyydellä uudesta työpaikasta. Vivamon ruokala palvelee edelleen sekä työntekijöitä että toimintakeskuksen asiakkaita.
– Pidän johdatuksena, että saimme tällaiset korvaavat tilat, Tapsa Jäntti toteaa.
Hän korostaa, että vaikka tällainen myllerrys on aina raskas, muutos on aina myös mahdollisuus. Tämä oli myös alkuvuodesta työntekijäkokouksen teema Vivamossa.
Sakari Sarkimaa