Kohtalonsa armoilla
Ani harvaa ihmistä kansakuntamme historiassa voi kutsua neroksi, mutta kirjailija Paavo Haavikkoon (1931 – 2008) määre sopii. Kirjoja syntyi yli 70, muiden julkaistujen tekstien määrää ei vielä tiedetä. Hän sai niin kutsutun pikku-Nobelin, Neustadt-palkinnon sekä pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon, mutta monien mielestä kirjallisuuden Nobelkin olisi hänelle kuulunut. (Sana 26.11.2009)
Haavikon elämän tragedia avautuu armottomuudessaan Mauno Saaren teoksessa, Haavikko-niminen mies. Kielivamma, autismi, ajatuksia tulivuoren lailla alati syöksevät aivot, vaikeat ihmissuhteet, alkoholismi – siinä on taakkaa yhteen elämään.
Saaren kirja on monitasoinen, taiten kirjoitettu, mutta joiltain osin hyvin ahdistava. Teos on myös tarpeellinen, koska se avaa omassa ajassamme eläneen voimakkaan, luovan ihmisen sisintä.
Paavo Haavikon Jumala-suhde vaikuttaa agnostiselta. Kirkko oli hänelle vieras, jopa vastenmielinen. Tähän löytyy ainakin osittainen selitys miehen todellisuudentajusta ja yhteiskuntakriittisyydestä. Niistä voi jopa ottaa mallia.
Teksti Lea Lappalainen
Kuva Tommi Tuomi