– Kristus-päivässä tullaan yhdessä kokoon rukoilemaan Suomen ja yhteisten asioitten puolesta. Päivän tavoitteena on rohkaista ja vahvistaa säännöllistä rukousta oman kylän, naapuruston tai kaupunginosan puolesta, kertoo Kansan Raamattuseuran toiminnanjohtaja Hannu Nyman.
Parhaillaan kootaan ihmisiä, jotka sitoutuvat Kristus-päivän yhteishenkilöiksi paikkakunnallaan. Kristus-päivän pääjuhlassa nämä niin kutsutut lipunkantajat marssivat Turkuhallin permannolle pystytetyn ristin ympärille omien paikkakuntiensa tunnuksia kantaen.
Kristus-päivän verkkosivulla on Suomen kartta, johon on merkitty kaikki kunnat. Kun paikkakunnalle on saatu lipunkantaja ja hänen rukousparinsa, kunnan alue kartalla saa sinisen pohjavärin.
Kristus-päivän järjestäjinä ovat Turun seurakunnat yli tunnustuskuntarajojen yhdessä Kansan Raamattuseuran kanssa. Arkkipiispa Jukka Paarman lisäksi tapahtumalle ovat antaneet tukensa useat hengelliset johtajat.
– Kansamme elämässä moni asia kaipaa sovintoa. Siksi tilaisuudessa rukoillaan, että eri ryhmien välille voisi rakentua sovinnon silta. Tällaisia siltoja kaivataan esimerkiksi eri sukupolvien välille. Samoin tarvitaan sovinnon ja yhteisymmärryksen siltoja esimerkiksi maamme eri kieliryhmien välille. Myös kansamme historiassa on kipeitä muistoja. Haavojen parantumiseksi haluamme rukoilla Kristus-päivässä sovintoa, Hannu Nyman kertoo.
Tapahtumaan ilmoittautuminen käynnistyi vuodenvaihteessa.
– Ensimmäisessä vaiheessa odotamme ilmoittautumisia etenkin lipunkantajiksi, kertoo Kristus-päivän käytännön järjestelyjä johtava Hannu Hatanpää.
Lipunkantajiksi haluavilla täytyy olla suositus omasta kotiseurakunnastaan.
– Lipunkantajalle tarvitaan myös rukouspari jokaiseen kuntaan ja suuremmissa kaupungeissa myös jokaiseen kaupunginosaan.
Tapahtumaan odotetaan tuhansia osallistujia ympäri maan.
– On hyvä ilmoittautua ajoissa, sillä Turkuhallissa on paikkoja rajoitetusti, Hannu Hatanpää sanoo. - Kutsukaa mukaan toisiakin!
Hatanpää toivoo Kristus-päivän johtavan uudenlaiseen entistä syvempään ja näkyvämpään rukousyhteyteen Suomen kristittyjen kesken.
Kristus-päivä on osa Rakas rukous -teemavuotta ja yksi sen päätapahtumista.
Rukous yhdistää
– Nykyaikana kristittyjen yhteyttä on vaikea saavuttaa opillisella tasolla, mutta rukous yhdistää meidät. Ehtoollisyhteyttäkään meillä ei kaikkien kanssa ole. Rukous on tasa-arvoinen tapa olla lähellä Jumalaa ja toisiamme, Maskun kirkkoherra Aino Vesti perustelee ilmoittautumistaan Kristus-päivän lipunkantajaksi.
Hänen mielestään on hyvä, että Kristus-päivässä voivat olla mukana kaikki vauvasta vaariin. Erinomaisena hän pitää myös sitä, että nyt voidaan nostaa vielä ylös monen sellaisen kunnan lippu, joka pian kuntauudistuksen myötä katoaa kartalta.
– Uskon, että päivä sytyttää monia järjestämään rukoustapahtumia jatkossa myös omalla paikkakunnalla. Toivon myös, että ihmiset heräisivät rukoilemaan heitä lähellä olevien ihmisten puolesta.
Tällä hetkellä Aino Vesti ei vielä tietä rukouspariaan lukuun ottamatta, ketä muita Maskusta on Turkuhalliin lokakuussa lähdössä. Kevään aikana on tarkoitus koota lähtijöiden joukko yhteen.
– Rukoilen, että ihmisille syttyisi rakkaus Raamattuun ja Jumalan sanaan. Ja että heräisi oikea synnin tunto, joka pehmittää ja vie Jumalaa lähelle, kirkkoherra Aino Vesti nimeää rukousaiheensa.
– Kuullessani Kristus-päivästä, tiesin heti, että lipunkantajan homma on minun juttuni, kertoo Pirjo Uusitalo Keminmaalta. Hän pyysi muutamia ystäviään rukoilemaan vahvistusta asialle ja ilmoittautui.
– Tiedän monia muitakin täällä pohjoisessa, joiden ajatuksissa muhii lipunkantajaksi lähteminen. Nettikartasta en vielä kuitenkaan huomannut heidän ilmoittautuneen. Rukouspariltani kuulin, että Torniosta olisi suunnitteilla lähteä isommalla porukalla Turkuun.
Rukoukseen Pirjo Uusitalo kertoo ”retkahtaneensa” lähes heti uskoontulonsa jälkeen.
– Maikku Saarinen Kansan Raamattuseurasta kävi vuonna 1999 Kemissä pitämässä kurssin Isä meidän -rukouksesta ja myöhemmin toisenkin kurssin Keminmaalla.
Niiden innostamana Pirjo käynnisti kolmisen vuotta sitten rukouspiirin, jossa käy nykyään 10-17 henkeä. Osin tällä joukolla on tarkoitus lähteä ensi syksynä Turkuun.
Kristus-päivään voi ilmoittautua netin kautta www.kristuspaiva.fi tai puhelimitse 0207 681629.
Lue lisää: Sveitsissä Kristus-päivästä tuli mediatapaus