Maahanmuuttajat ompelukurssilla
Ompelukoneet ovat surisseet viime lokakuusta 12 maahanmuuttajanaisen ompelupajassa Nekalan seurakuntatalolla Tampereella. Työn tuloksena on syntynyt sukkaa, kasseja ja college-housuja. Ompeluoppiin lähteneitä neuvoo kaksi ohjaajaa. (Sana 4.2.2010)
Kesäkuuhun kestävä työharjoittelu on 40-45 -vuotiaille maahanmuuttajanaisille tervetullut hengähdystauko kodin arjen keskellä. Kahtena aamupäivänä on suomen kielen opiskelua. Silti monella on vielä pitkä tie työelämään uudessa kotimaassa.
Ompelupaja kuuluu valtakunnalliseen Yhdessä työhön -hankkeeseen, jonka tavoitteena on tasoittaa maahanmuuttajan polkua työelämään.
Vuosi sitten Yhteisvastuukeräyksellä koottiin varoja vaikeasti työllistyvien maahanmuuttajien auttamiseksi työelämään.
Viinikan lähetyssihteeri Tiina Sarkapalon mukaan maahanmuuttajat ovat haaste seurakunnille, jotka Tampereella liputtavat Reilusti kristitty -teeman puolesta.
– Olemme erilaisuuden kohtaamisessa yhteisen taipaleen alussa.
Teksti Lea Lappalainen