Maailmankylän lähetystyö

– Tämän päivän lähetystyötä tekevien on yhä paremmin tunnettava muita uskontoja, uskomuksia ja myös maallistuneita perinteitä. Ja ymmärrettävä syvällisesti, mitä Jeesus kehotti meitä lähetyskäskyssä tekemään, hän sanoo.

Luterilaisen maailmanliiton pääsihteeri teologian tohtori Ishmael Noko, 61, kasvoi Rhodesiassa (nyk. Zimbabwe) opettajan ja papin perheessä ja asui suuren osan kouluvuosistaan ruotsalaisen lähetystyöntekijän kodissa.

Levoton aika rotusorrosta vapautuvassa kotimaassa vei hänet nuorena pappina pakolaiseksi Kanadaan, missä hän teki väitöskirjansa. Hän palasi tutkinnon suoritettuaan Afrikkaan ja työskenteli Botswanan pääkaupungissa Gaboronessa yliopiston opettajana ja ihmisoikeusjärjestön työntekijänä.

Tuolloin hän oli muun muassa perustamassa Botswanan luterilaista kirkkoa.

Parikymmentä vuotta sitten Noko tuli Luterilaisen maailmanliiton (LML) tehtäviin järjestön päämajaan Geneveen Sveitsiin. Hän oli järjestön kehityksen ja lähetyksen osaston johtajana ennen kuin hänet valittiin 1994 LML:n pääsihteeriksi.

Usko ja uskonto liittyvät arkipäivään

Teologisten oppikysymysten ja suuren organisaation johtajan monien päivänkohtaisten asioiden rinnalle Nokon tärkeysjärjestyksessä ovat viime vuosina yhä selkeämmin nousseet – tai ehkä palanneet – inhimillisen tosielämän kysymykset: ihmisten selviytyminen köyhyyden, ympäristötuhojen, sairauksien ja sotien maailmassa. Hänelle nämä asiat eivät ole vain politiikkaa ja taloutta, vaan mitä suurimmassa määrin henkilökohtaisen uskon ja teologisen arvioinnin kysymyksiä.

Tohtori Noko sanoo yhä enemmän luottavansa tavallisten ihmisten arkipäivän kokemukseen ja havaintoon siitä, että uskonnosta, kulttuurista tai etnisestä taustasta riippumatta ihmisten tarpeet ovat samat. Hän pitääkin esillä mielellään ajatusta, että meidän olisi alettava puhua ihmisrodun sijasta ihmiskunnan perheestä.

Noko sanoo lukevansa Raamattuaan terveen järjen kanssa ja käytännöllisesti. Voimakas yläviritteinen teologisointi uskon ja arjen kysymyksissä etäännyttää hänen mielestään kirkot tai ainakin niiden johtajat helposti elämän todellisuudesta.

– Lähetyskäskyssä Jeesus kehotti opetuslapsia tekemään kansat hänen opetuslapsikseen ja opettamaan nämä noudattamaan sitä, mitä hän oli käskenyt seuraajiensa noudattaa. Ohje siis oli, että tulisi yrittää elää totuudellisesti ja lähimmäistä rakastaen, hän havainnollistaa.

– Lähetys ymmärretään joskus kirkon ja sen maallisen vaikutusvallan kasvuna. 1900-luvun voittokulku oli monesti kuin mahtavan armeijan vyörytys rintamakarttoineen, tilastoineen, voittoineen ja tappioineen sen sijaan, että olisi korotettu ihmisten palvelemista. On hyvä muistaa, ettei lähetys ole meidän omaisuuttamme, vaan se kuuluu Jumalalle. Afrikkalainen teologi Augustinus ilmaisee asian näin: ”Monet niistä, jotka ovat Jumalan eivät ole kirkon, ja monet niistä, jota kuuluvat kirkolle, eivät kuulu Jumalalle.”

Vuoropuhelua Lutherin ajoista

Mitä vaikutuksia uskontojen välisellä vuoropuhelulla on ruohonjuuritasolla?

– Näiden keskustelujen toivoisin vaikuttavan niin, että ihmisten asenteet muuttuisivat. Ajatellaanpa vaikka, että Helsingissä tai Tampereella tavallisen suomalaisen bussimatkustajan viereen istuu toinen, jonka voi selvästi tunnistaa muslimiksi. Reaktio kai vaihtelee niin, että vierasta pidetään eksoottisena tai jopa pelätään. Jollekin saattaa tulla mieleen uutiskuvien ’terrorismi’ tai käsitys ääri-islamista.

– Todellinen vuoropuhelu – myös ruohonjuuritasolla – on tilaisuus tulla tuntemaan toinen ja mahdollisuus antaa toisen tietää jotain itsestä. Tavanomaisin lopputulema näistä keskusteluista on havainto, että erilaisilla ihmisillä on paljon yhteistä: samat pelot ja toiveet, erityisesti mitä tulee omaan itseen ja perheeseen.

Miten uskontojen välinen vuoropuhelu on tullut niin tärkeäksi kysymykseksi Luterilaisessa maailmanliitossa?

– Vuoropuhelu on itse asiassa ’ikivanha’ asia LML:ssa. Toisten uskontojen kysymykset askarruttivat jo Martti Lutheria. Hän tunsi jonkin verran turkkilaisia ja sanoikin jotain heistä. Hän oli kuullut myös Wittenbergissä vierailleiden länsiafrikkalaisten opiskelijoiden uskomusmaailmasta tai abessinialaisen (etiopialaisen) koptimunkin Michaelin uskonnosta. Tämä taas oli vieraillut Lutherin työtoverin Philipp Melanchthonin luona.

– Myös luterilaiset lähetysjärjestöt tulivat maihin, joissa muut uskonnot ja uskomukset olivat ja ovat useissa tapauksissa yhä enemmistöasemassa. Monet LML:n jäsenkirkot ovat juurtuneet uskonnollisesti moniarvoisiin yhteiskuntiin. Järjestömme maailmanpalvelu toimii maissa kuten Mauritania, Nepal, Intia tai Kambodzha, joissa kristinusko on vain pienen vähemmistön uskonto. Todettakoon, että noin 60 prosenttia 5 400:sta LML:n kenttätyöntekijästä eri puolilla maailmaa on muita kuin kristittyjä. Nämä työskentelevät kuitenkin luterilaisen kirkkojen yhteisön palveluksessa sitoutuneesti.

Ovatko muut kristilliset kirkot ja tunnustuskunnat aktiivisia uskontojen vuoropuhelussa?

– Kyllä, sikäli kuin tiedän. Ehkä lähestymistapa on osittain erilainen. Jotkut tekevät erityisesti tutkimustyötä, me haluamme myös tuoda eri uskontojen harjoittajia yhteen keskustelemaan. Siinä ei ole kyse eri uskontoja koskevasta vuoropuhelusta vaan vuoropuhelusta eri uskontojen edustajien kesken.

Mitä eroa on kristittyjen ja muslimien tavassa keskustella uskontojen kysymyksistä?

– Perusero on ehkä siinä, että kristilliset kirkot ovat keskitetysti organisoituneet ja kirkkojen yhteiset tahot käyttävät kristittyjen ääntä. Muslimit eivät ole järjestäytyneet samalla tavalla, heillä ei ole Luterilaista maailmanliittoa tai Kirkkojen maailmanneuvostoa vastaavia organisaatioita.

Lähetystyön aika ei ole ohitse

Onko perinteiselle lähetystyölle vielä oma paikkansa globaalissa maailmassa?

– Kyllä lähetykselle on tilaa, ei kuitenkaan ehkä ihan perinteisin menetelmin. Tämän päivän lähetystyössä tulisi huomioida uskontojen vuoropuhelu. Vuoropuhelun edellytys on se, että me kristityt otamme selvää, millä tavalla toisin uskovat haluaisivat meidän ymmärtävän heidän uskoaan. Meidän itsemme tulee puolestaan voida kertoa kristinuskosta siten kuin me itse uskomme ymmärrämme.

– Toisin sanoen, meidän tulee päästä muihin uskontoihin liittyvästä tietämättömyydestämme. Ja meidän on tunnettava oma uskontomme, tultava Jeesuksen todellisiksi seuraajiksi ja opetettava muille se, mitä meidän Herramme opetti meille. Ellemme tunne maailmaa ja kanssaihmisiämme, voimme olla vain surkeita lähetystyön harrastelijoita.

Miten tulevien lähettien tulisi valmistautua työhönsä?

– Arvelen, että useiden kirkkojen lähettikoulutuksessa olisi syytä lisätä kulttuuriantropologian opintoja ja syventää eri uskontojen, uskonnollisten suuntausten, uskomusten ja maallistumisen ydinkäsityksiä koskevia opintoja. Olisi hyvä, jos opiskelijat pääsisivät tutustumaan maihin, joissa muut uskonnot ovat enemmistöasemassa. Tämä kaikki loisi pohjaa syvällisille eksegetiikan (raamatunselitysoppi) opinnoille ja muulle teologiselle työskentelylle, mikä puolestaan valmistaisi lähetit tekemään työtään moniuskontoisessa maailmankylässä.

Pohjolan kansojen usko on näkyvissä

Kirkkojen jäsenmäärä vähenee Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, kun se taas kasvaa Afrikassa. Mitä sanotte tästä?

– Monissa Afrikan maissa eletään islamin kanssa 50-50 -tilanteessa, ja kristityt ovat tiedostaneet tämän. Eurooppalaiset kirkot ehkä havainnoivat enemmän eri kirkkokuntien suhdetta toisiinsa ja seuraavat tilastoja.

– Saattaa olla, että pohjoisen kirkkojen jäsenmäärätilastot voivat osoittaa laskua, mutta en usko, että Kristus menettää samassa suhteessa seuraajiaan näissä maissa. Kun ajattelemme, miten vaikkapa Pohjoismaissa suhtauduttiin kymmenen vuotta sitten Estonia-onnettomuuteen tai viimeksi Kaakkois-Aasian luonnonkatastrofi in, voi vain sanoa, että Pohjolan kansojen syvä usko tuli näkyviin. Näissä tilanteissa olen nähnyt paljon tavallisia, hyviä ihmisiä, Jeesuksen opetuslapsia. Muistutan vielä, että Kristus jätti seuraajansa maan pinnalle tekemään jokapäiväisiä asioita ja toimimaan niin kuin hän oli opettanut. Tätä näemme joka päivä.

Johannesburg II kokoaa Afrikan uskonnot tässä kuussa

Pääsihteeri Ishmael Noko käynnisti 1999 hankkeen, jonka tarkoituksena on koota Afrikan uskonnot työskentelemään yhdessä maanosan rauhan ja kehityksen hyväksi. Ensimmäinen kokous oli Johannesburgissa 2002 (Inter-Faith Peace Summit in Africa). Silloin allekirjoitettiin yhteinen sitoumus rauhan ja kehityksen edistämiseksi Afrikassa.

Sen jälkeen on ollut alueellisia kokoontumisia. Toinen huippukokous eli Johannesburg kakkonen pidetään huhtikuun 18. - 25. päivinä.

Suomen ulkoministeriö on antanut taloudellista tukea Nokon aloitteen käynnistämiseen.

Kirkkoliitot miettivät lähetystä 2000-luvulla

Luterilaisessa maailmanliitossa hyväksyttiin viime syksynä lähetysasiakirja, joka pyrkii tarjoamaan eväitä lähetystyölle uudella vuosituhannella. Lähetysteologi Timo Vasko Kirkon lähetystyön keskuksesta on kääntänyt sen ja asiakirja saataneen tänä keväänä seurakuntien käyttöön.

Teksti ja kuva: Ritva Rasila