Marja-Liisa Kirvesniemi: Pidä itsestäsi huolta!

Pikkutyttönä Marja-Liisa Kirvesniemi haaveili karjakon, lentoemännän tai hiihtäjän urasta. Isona hänestä tuli kolminkertainen olympiavoittaja ja kansakunnan hiihtoikoni ja navetallekin hän on päässyt lomittaessaan veljenvaimoaan entisellä kotitilallaan.

Kovuutta ei Marja-Liisan luonteesta löydy etsimälläkään, mutta vahvuutta ja sisua sitäkin enemmän. Jo polvenkorkuisena tyttönen änki heiniä seipäille ja makasi reporankana tuvan lattialla rankkojen hiihtoharjoitusten jälkeen, niin että Aino-äitiä hirvitti, mutta tyttö vakuutti jaksavansa.

Lapsuusvuosina hankittu rautainen pohjakunto on kantanut läpi elämän. Marja-Liisa Kirvesniemi ei ole koskaan tarvinnut huippu-urheilijoille tyypillisiä leikkauksia tai ylirasittumisesta johtuvia harjoittelutaukoja.

Marja-Liisan luonteessa herkkyys on vahvuuden tasavertainen aisapari. Lapsuudessa vieraidenkin hautajaiset ottivat lujille, tyttönen itki toistenkin edestä.

Koville joutui herkän mieli myös ne lukemattomat kerrat uran alkuvaiheessa, kun lupaava urheilija petti Suomen hiihtoa rakastavan kansan odotukset arvokisa toisensa jälkeen.

Vaikeimmilla hetkillä kävi mielessä kilpahiihdon lopettaminen, vetäytyminen turvaan kotipesän suojiin mahdollisimman kauaksi maailmasta, missä armoa ei tunneta. Mutta sopisiko luovuttaminen sittenkään Simpeleen sisupussille? Jospa hänellekin vielä koittaisi näytön paikka.

Kestoluuserista
olympiavoittajaksi

Lähtöasetelmat eivät olleet suotuisat Marja-Liisan hiihtouran jatkamiselle. Tuki ja turva Viljo-isä kuoli yllättäen. Luoja oli kaikkitietävyydessään laatinut hiihtäjättärelle kuitenkin oman käsikirjoituksensa. Isän tilalle astui Harri Kirvesniemi, ystävänä, sparraajana ja täsmävalmentajana. 

Laatutyötä tiimissä tekivät lisäksi henkilökohtainen valmentaja Sulo Repo ja Juri Hanin psyykkaajana sekä lähiomaiset. Oman tärkeän lisänsä antoivat myös kisapappi Göran Hellbergin kanssa käydyt sielunhoidolliset keskustelut arvokisapaikoilla varsinkin uran myöhemmässä vaiheessa.

Samalla kun Marja-Liisan harjoittelu systematisoitui, itseluottamus kasvoi. Ikuinen häviäjä alkoi napsia maailmancupin palkintosijoja ja jätti kotimaan laduilla kilpasisarensa pelottavan kauaksi.

Niinhän se on ennenkin pärjännyt arvokisojen edellä, mutta ei siitä tosikoitoksissa ole menestyjäksi, epäilivät asiantuntijoina itseään pitävät hiihdonystävät. Olympialaiset lähestyivät, ja odotukset olivat ristiriitaiset.

Sarajevon talviolympialaiset pidettiin vuonna 1984 entisessä Jugoslaviassa. Nyt tai ei koskaan. Marja-Liisa tiesi olevansa huippukunnossa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Naisten kympillä, joka oli avausmatka, hän hiihti ylivoimaiseen voittoon kuin transsissa. Sama tahti jatkui vielä vitosella pöpperöisestä ladusta huolimatta ja kahdellakympillä.

Yhtäkkiä latujen kestoluuserista oli kehkeytynyt kolminkertainen olympiavoittaja ja kansallissankari. Ja silmänkääntötempulla selkäänpuukottajista oli tullut selkääntaputtajia.

Alkoi ennennäkemätön mediamylläkkä, joka nykyiseen verrattuna oli kuitenkin sivistyneempää ja kurinalaisempaa.

Maamme-laulun kuunteleminen korkeimmalla palkintokorokkeella oli herkälle karjalaistytölle voimainponnistus. Sillä hetkellä mieleen tulivat monenlaiset ajatukset. Päällimmäisenä huokaus ylös ja toive, että olisipa oma isä saanut jakaa tämän hetken hänen kanssaan.

Sarajevon jälkeen Marja-Liisa jatkoi kilpahiihtäjänä vielä yhdeksän vuotta. Vielä kuudensista olympialaisistaan, Lillehammerin kisoista, hän toi tuliaisinaan kaksi pronssia. Liki nelikymppisenä ja kahden tyttären äitinä.

Aktiiviuransa aikana Marja-Liisa sai katkeamatonta taustatukea läheisiltään. Ilman tuota tukea ei poikkeuksellisen pitkän hiihto-uran ja perheen yhteensovittaminen olisi onnistunut.

Marja-Liisa ei ole koskaan halunnut jättää Simpelettä, synnyinseudulleen hän kun ei tiedä vertaa.

Simpeleen
oma tyttö

Oma koti ei ole siirtynyt montakaan sataa metriä edemmäksi lapsuudenkodista. Yhteydet äitiin ja veljen perheeseen ovat yhä päivittäiset. Olympiavoitoista huolimatta pitäjäläiset pitävät Marja-Liisaa edelleenkin omana tyttönään, jota maailma ei ole muuttanut eikä ylpistänyt.

Joillekin urheilijoille arkielämään sopeutuminen kilpailu-uran jälkeen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Marja-Liisa Kirvesniemi on ollut realisti. Miehensä kanssa hän on kasvattanut tyttäristäänkin tasapainoisia nuoria. Urheilijaperheen lapsina ja sopivilla geeneillä siunattuina tytötkin harrastavat kilpaurheilua, mutta jalat tukevasti maassa. Tärkeää on hankkia kunnon siviiliammatti ja elää julkisuudesta huolimatta tavallisten nuorten elämää.

Omasta ja kanssaihmisten henkisestä ja fyysisestä jaksamisesta on tullut Marja-Liisa Kirvesniemelle varsinainen missio. Aasiaa vauhditti loppuun palaminen ja siitä toipuminen. Henkilökohtaisen kriisin läpikäyneenä Marja-Liisa tietää, miten tärkeää on uskaltaa kertoa ajoissa ongelmistaan, sillä aina löytyy lähimmäinen, joka on valmis kuuntelemaan ja auttamaan

Marja-Liisa kertoo tulleensa vuosien saatossa armollisemmaksi itseään kohtaan. Henkinen ja fyysinen jaksaminen kulkevat käsi kädessä.

Ruumiillisen kunnon ylläpitoon hän suosittelee sauvakävelyä kiireettömän luonnon keskellä. Monipuolisuudessaan ja terveellisyydessään tämä kuntoilulaji kun hakee vertaansa.

Pienestä pitäen Marja-Liisalla on ollut voimakas hoivaamisvietti. Ei siis ollut sattuma, että hän kouluttautui aikoinaan kuntohoitajaksi, mitä ammattia hän ei ole ennättänyt muilta tehtäviltään kuitenkaan harjoittaa. Nyt keski-ikäisenä, itsenäisenä naisena hän kokee olevansa uuden haasteen kynnyksellä.

Auttamistoiveesta tulee konkreettisesti totta toivottavasti vielä tämän vuoden aikana, kun Marja-Liisa Kirvesniemi avaa Simpeleen keskustaan oman hoitolan. Hyvänolon paikan, jossa yhdistyvät koulu- ja biolääketiede.

Entinen olympiavoittaja aikoo olla itsekin aktiivisesti mukana hoitotyössä. Elisa-tytär opiskelee parhaillaan fysioterapeutiksi, ja valmistuttuaan hänellä on mahdollisuus tehdä yhteistyötä äitinsä kanssa.

Lukuisat hiihtopalkinnot ja muistoesineet saavat hoitolasta myös arvoisensa näyttelypaikan. Paljon ne ottivat ja paljon ne myös antoivat.

Anna-Leena Pänkäläinen