Maamme tunnetuin evankelista, rovasti Kalevi Lehtinen, 71, tavoitettiin puhelimitse Saksasta, jossa hän on asunut jo vuodesta 1974. Hän sijoittui kuuden eniten ääniä saaneen joukkoon Sana-lehden äänestyksessä, jossa oli aiheena Suomen itsenäisyyden ajan merkittävin kristillinen vaikuttaja.
(Sana 6.12.2007)
Lokakuussa Lehtinen sai Hope for Europe -kunniapalkinnon työstään Euroopan hyväksi, koska oli aloittamassa Hope for Europe -prosessia 1980-luvulla.
Lehtinen vihittiin papiksi 1964, jota ennen hän ehti jo toimia ajoittain evankelistana ja uskonnonopettajana Raahessa ja Helsingissä kolme vuotta. Kansan Raamattuseuran (KRS) opiskelijatyö liikahti merkittävästi eteenpäin hänen johdollaan 1966–1972. Samaan aikaan hän aloitti Campus Crusade for Christ -järjestössä, jonka Euroopan työtä hän johti 1977–87.
Lehtinen palasi evankelistaksi 1987.
– Oli upeaa tulkata Billy Grahamia Missio Helsingin kokouksissa, hän toteaa. Sitä seurasivat missiot Suomessa ja entisen Neuvostoliiton alueella kuten Missio Leningrad, Missio Volga ja Missio Ural yhteistyössä rovasti Markku Happosen kanssa.
Lehtinen on mukana Euroopan Evankelisessa Alliansissa sekä yhteydessä International Charismatic Council -liikkeeseen. Vaikkei koe itseään ”kovin karismaattiseksi”, hän tahtoo olla osaltaan vahvistamassa evankelioimisnäkyä.
Lukuisten kansainvälisten kongressien kuulijat ovat nauttineet hänen opetuksestaan. Lehtisen kirjoittamia evankelioivia kirjoja on painettu kaikkiaan 1,3 miljoonaa, eniten venäjäksi ja 500 000 suomeksi.
Suomen Evankelioimiskongressi E4 -tapahtuma lähti liikkeelle Lehtisen aloitteesta ja hän toimii edelleen E4 -tiimissä kouluttajana. Tänä syksynä hän on ollut pääpuhujana Nurmijärven, Kauhajoen ja Jyväskylän missioissa.
– Niissä monet sadat ihmiset ovat ilmaisseet halunsa seurata Jeesusta, minkä koen poikkeuksellisen hienona juttuna ja uudenlaisena avoimuutena ilosanomalle.
Lehtinen aikoo palvella tehtävässään niin kauan kuin ”Jumala pitää riittävän terveenä”. Ensi vuoden alussa odottaa lonkkaproteesileikkaus. Mikä saa jaksamaan sairauksista huolimatta?
– Oisko tämä sitä armoo, Lehtinen tuumii.
Kuin testamenttina hän kehottaa uskovia sitoutumaan Room. 1:16 jakeeseen: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka uskovat.”
– Korostan kristittyjen yhteyttä. Ruohonjuuritason uskovia tulisi valtuuttaa olemaan Jeesukseen lähettiläinä, sillä kirkon toiminta on usein liian virkakeskeistä.
– Pullonkaula on siinä, että uskosta osattomat ihmiset ovat halukkaampia tulemaan uskoon kuin uskovat kertomaan evankeliumia. Nyt on havaittavissa paljon etsintää. Kun kertoo yksinkertaiset faktat Jeesuksesta, ihmiset haluavat ottaa sanoman vastaan, Lehtinen arvioi.
Teksti: Kaarina Havia
Kuvat: Seppo Palander