Rukous on voimavara

Samana päivänä Lasse Virenin kanssa olympiamitalin juossut Vasala kertoo nyt uskostaan ja salaisesta aseestaan – rukouksesta.

München syyskuussa 1972.

Pekka Vasala saapuu olympiakaupunkiin suomalaisista viimeisenä, vain kolme päivää ennen 1500 metrin juoksun alkueriä. Takana on erinomaisesti mennyt viimeistelyharjoitus Suomessa, edessä kaiken muun mielestä pois sulkeva keskittyminen omiin juoksuihin. Mikään ulkopuolinen ei pysty häiritsemään häntä, kun hän valmistautuu toteuttamaan suuren unelmansa, voittamaan olympialaisen kultamitalin.

Alkueriä edeltävänä aamuna Vasala lähtee verryttelylenkille. Hän näkee urheilijoitten asuntolan parvekkeella kommandopipoihin naamioituneita miehiä konepistoolit kädessä, mutta ei tiedä, mistä on kyse. Lenkin jälkeen hänelle selviää, että arabiterroristit ovat tappaneet useita Israelin olympiajoukkueen jäseniä. Pian tulee tieto, että kisat ehkä päättyvät tähän.

Ensijärkytyksen jälkeen Vasalan mielen valtaa helpotus. Jos kisat päättyvät, hän pääsee kuin koira veräjästä. Kultamitalista taistelemisen sijasta sen saavuttamisesta voikin jossitella. Ei tarvitse juosta, voi vain kehua miten hirvittävän kovassa kunnossa on. Voitto olisi tullut varmasti, mutta kun ei anneta kilpailla.

Sitten iskee kiukku. Tälläkö tavalla terroristien annetaan varastaa häneltä kultamitali! Ei hän turhaan ole vuosikausien ajan rääkännyt itseään radalla, metsäpoluilla ja viime aikoina erityisesti hiekkakuopalla, missä väsymys on melkein vienyt tajun. Ja nyt hän ei pääse näyttämään kuntoaan radalle.

Soutamisen ja huopaamisen jälkeen kisoja päätetään jatkaa yhden välipäivän jälkeen.

Kisojen viimeisenä päivänä, puoli tuntia Lasse Virenin toisen kultamitalin jälkeen, Pekka Vasala ottaa loppusuoran auetessa käyttöönsä kaikki keinot ja tekee lennokkaalla askeleellaan metrin eron pahimpaan vastustajaansa Kenian Kipchoge Keinoon.

Vasala on saavuttanut sen, minkä takia hän Müncheniin tuli. Voittanut kultamitalin olympialaisten 1500 metrin juoksussa.

Pukuhuoneessa kilpailun jälkeen tunteet purkautuvat, kun hän näkee hyvän ystävänsä, Suomen Urheiluliiton valmennuspäällikkö Seppo Nuuttilan. Sanoja ei tarvita, kyyneleet valuvat molemmilta, neljän vuoden harjoitusrääkki on saanut upean päätöksen. Henkilökohtaisen valmentajansa Kari Sinkkosen Vasala tapaa valmistautuessaan palkintojenjakoon ja jo tuolloin pakolliseen dopingtestiin.

Palkintojenjako kahdeksankymmenentuhannen katsojan edessä on sykähdyttävä kokemus. Maammelaulun soidessa ja Suomen lipun noustessa salkoon Pekka Vasala tuntee suurta nöyryyttä tapahtuneen edessä, eikä voi välttää uutta liikutuksen aaltoa. Kyynel vierii väkisin silmäkulmaan.

Olympiavoittajasta ei ole lenkkivieraaksi

Vierumäki heinäkuussa 2005.

Pekka Vasala istuu lounaspöydässä ja katsoo silmiin. Nyt hänen silmissään ei näy kyyneleitä, niissä näkyy kiire. Haastattelua seuraava palaveri odottaa vajaan tunnin päässä.

Vasala sanoo suostuvansa Sana-lehden haastateltavaksi vanhan tuttavuutemme ja yhteisen juoksutaustamme vuoksi. Hän ei ole aikaisemmin puhunut lehtien palstoilla kristillisestä vakaumuksestaan. Eikä usko puhuvansa siitä myöskään tämän jälkeen.

– Minut on palkattu Suomen Urheiluopistolle liiketaloudellisin, ei hengellisin, perustein. Olen toimitusjohtaja, en evankelista, valtavasti laajentuneen Vierumäen urheiluopiston hotellitoimintaa nykyisin johtava olympiavoittaja sanoo.

Vasalan mainitsema vanha tuttavuus juontaa 1970-luvun alkuun. Olimme silloin useammankin kerran 800 metrin juoksun lähtöviivalla sekunnilleen samaan aikaan. Oli pelkästään Pekan syy, ettei maaliintulo koskaan osunut yhtä tarkasti.

Nyt olympiavoittajasta ei ole Sana-lehden lenkkivieraaksi. Polvivaivat eivät johdu juostuista kilometreistä aktiiviuran aikana, vaan vartaloon kertyneistä kilogrammoista sen jälkeen. Vasalan ehdotuksesta juosten tehtävä lenkkivierashaastattelu vaihtuu lounastapaamiseksi.

Olympiavoittaja ei ole katkera siitä, ettei juokseminen enää onnistu. Lähes kaikkea muuta liikuntaa hän voi harrastaa. Hän kuitenkin myöntää pieneksi kriisiksi tilanteen muutama vuosi sitten, jolloin oli suostuttava siihen, että juoksut ovat juostut.

Se on sikälikin sääli, että Pekka Vasalan juoksuaskel oli parhaimmillaan uljas näky, jota saa nykyään juoksukilpailuista turhaan etsiä. Kenialaisten, etiopialaisten ja marokkolaisten askel on lähinnä vaivaton, ei samalla tavalla näyttävä.

Epäreilut epäilykset

Aina silloin tällöin urheilupiireissä nousevat puheenaiheeksi 1970-luvun alun suomalaisjuoksijoita koskevat dopingepäilykset. Myös Pekka Vasala on saanut niistä osansa. Saunaillassa saattaa edelleen tulla niskaan löylykauhallinen kuraa. Vasalaa eivät sellaiset puheet ole koskaan järkyttäneet, harmittaneet kylläkin. Pahat puheet ovat satuttaneet avointa, herkkää ja hyvään uskovaa sisintä.

– Joskus mielipaha on pakottanut minut lähtemään pois tilaisuudesta, jossa itse asian sijasta onkin alettu jankuttaa näistä dopingasioista. Se menee aina sellaiseksi asenteelliseksi sössötykseksi, joka ei johda mihinkään.

– Voin tässäkin nyt aidosti sanoa, ettei hyvin harjoitelleelle juoksijalle ole mikään ongelma juosta 1500 metriä puhtain eväin alle 3.40. Juoksivathan jo Olavi Salonen ja Olavi Salsolakin kuuluisalla Turun Urheilupuiston öljytyllä hiilimurskaradalla maailmanennätyksen 3.40,2. Eikä vuonna 1957 varmasti ollut dopingista tietoakaan.

Pekka Vasalan elämä ei ole ollut pelkkää mitalisadetta. Vaikka menestymistä on tullut myös juoksu-uran jälkeisessä siviilielämässä, on siihen mahtunut myös koettelemuksia ja vastoinkäymistä.

– Mikä ei tapa, se vahvistaa ja kasvattaa, Vasala väistää tarkemman analyysin elämänsä vastoinkäymisistä.

Hän sanoo, että vaikeuksien keskellä rukousyhteys Jumalaan on ollut korvaamaton voimavara.

– Uskon Jumalaan ja johdatukseen. Kristillinen elämänkatsomukseni on kasvanut ja vahvistunut vähitellen vuosien varrella, en ole kokenut mitään suurta mullistusta näisssä asioissa.

Vasala kertoo, että kristillinen usko on ollut hänen suvussaan kantava voima monessa sukupolvessa ja monessa haarassa. Kuin vahvistukseksi asialle hän nostaa esiin emerituspiispa Paavo Kortekankaan nimen, vaikka ei pidäkään sukulaispiispaa taivaspaikkansa takuumiehenä.

Pehmeys on ollut piilossa

Olympiavoitto ja menestyminen työelämässä ovat profiloineet Pekka Vasalasta miehen, joka asettaa itselleen kovat tavoitteet ja vaatii itseltään paljon. Miehen pehmeämpi puoli on jäänyt julkisuudelta piiloon. Pekan tuntevat tietävät, että hän on myös elämään nöyrästi suhtautuva ajattelija ja syvällinen pohdiskelija.

Hän sanoo saaneensa lapsena evankelisluterilaisen kasvatuksen. Aikuisena hänen uskonsa vahvistumiseen on kuitenkin eniten vaikuttanut Suomen Vapaakirkon vahvoihin mieheen lukeutuva Allan Grönqvist.

- Vapaakirkon kesäjuhlat on järjestetty kaksi kertaa täällä Vierumäellä ja olen niissä yhteyksissä ystävystynyt Allanin kanssa.

Kaupallisen koulutuksen saanut olympiavoittaja on muun muassa käynyt vapaaseurakunnan miestenpiirissä puhumassa, että me kaikki tarvitsemme ympärillemme tukiverkon, jotta jaksamme ponnistella niiden tavoitteiden saavuttamiseksi, mitä kukin on itselleen asettanut.

– Olen monesti todennut, että Jumala antaa meille ihmisille kannettavaksi vain sellaisen taakan, jonka itse kukin voi harteillaan kantaa.

– Vapaakirkon miestenpäivät ovat olleet pienimuotoisia tilaisuuksia, enkä kaipaakaan uskolleni suurta julkisuutta. Niissä tilaisuuksissa olen voinut vaihtaa ajatuksia monenkin kovia kokeneen ihmisen, milloin yrittäjän, milloin jonkun muun kanssa. Olen myös tuonut esiin sen, että uskonto on jokaisen ihmisen oma asia ja että en julkisena henkilönä halua ryhtyä uskonnon ”markkinamieheksi”. Oman vakaumukseni pidän itseni ja korkeamman voiman välisenä asiana.

Rukous puuttuu Wadan listalta

Jälkiruuan aikana keskustelu kääntyy takaisin rukoilemiseen. Pekka Vasala sanoo rukoilemista voimavaraksi, johon hän turvautuu mielellään. Hän rukoilee paitsi itsensä, myös perheensä, työnsä ja työtovereittensa puolesta.

– Rukous antaa henkisen tasapainon ja sisäisen rauhan.

Vasalan rukoukset ovat tarpeen synnyttämiä, eivät osa säännöllistä rukousrituaalia.

– Asioitten valmisteluvaiheessa on hyvä pyytää ylhäältä johdatusta ja siunausta. Tai apua silloin, kun elämä takkuaa ja omat voimat eivät tunnu riittävän.

Vaikka Vasalan valmistautuminen Münchenin olympialaisiin on urheilupiireissä analysoitu moneen kertaan, yhden asian hän paljastaa vasta nyt.

– Rukoilin hyvin itsekkäästi voimia omiin juoksuihini myös olympialaisissa. Rukous on apu, joka ei vieläkään ole kansainvälisen antidopingjärjestö Wadan suoritusta parantavien, kiellettyjen keinojen listalla. Onnistuneitten suoritusten jälkeen olen kyllä osannut myös kiittää Jumalaa. Myös näissä työasioissa, hän sanoo.

Teksti: Olli Karhi

Kuvat: Markku Mattila ja Lehtikuva