
Jo viime kesänä suuret firmat alkoivat tehdä jalkapalloon liittyviä mainoksia. Vaikka tuote ei liittyisi mitenkään urheilulajiin, mainoksessa luotu yhteys saa myynnin lisääntymään. Jalkapallo on ollut jo vuosikymmeniä Saksassa suurta bisnestä, jossa liikkuvat miljardit eurot.
Materialistista merkitystä enemmän pelissä on kysymys arvoista, reilusta kilpailusta ja yhteishengestä. Tärkeää on myös yhteinen taistelu, uskollisuus omalle joukkueelle ja suuret tunteet yhteisestä voitosta tai tappiosta. Sosiologien mukaan jalkapallossa yhdistyy näin monta nykymaailmasta muuten poistunutta elementtiä. Heidän mukaansa niitä kaipaavat ennen kaikkea miehet.
Tie sydämeen käy
jalkapallon kautta
Myös Saksan kirkot käsittäneet jalkapallon tärkeyden monen ihmisen elämässä. Se jos mikään on tie suoraan saksalaisen sydämeen. Saksan evankelisen kirkon johtaja ja Berliiniin piispa Wolfgang Huber sanoi eräässä haastattelussa, että jalkapallo on ”tärkeä ja väkevä osa elämää”. Hän myönsi itsekin olevansa jalkapallofani.
– Sekä fanien että pelaajien tunteet tarvitsevat tilaa, Huber sanoi.
– Siksi ymmärrän maalien jälkeistä euforiaa.
Piispan mielestä on hienoa, että jotkut pelaajat tekevät maalin jälkeen ristinmerkin.
– Ristinmerkki muistuttaa siitä, etteivät elämä, peli, eikä menestys ole täysin kenenkään omissa käsissä. Ilo voitosta ja Jumalalle osoitettu kiitos sopivat siksi hyvin yhteen, piispa muistuttaa.
Saksan suuret kirkot, evankelinen ja katolinen kirkko, pitävät jalkapallokisoja hyvänä tilaisuutena saada ihmisiä kiinnostumaan myös Jumalasta. Kirkot tarjoavatkin kisojen aikana monenlaista ohjelmaa. Avajaispelin yhteydessä 9. kesäkuuta järjestetään stadionille tätä varten rakennetussa kappelissa ekumeeninen jumalanpalvelus.
Ulkomaalaisille kisavieraille järjestetään erikielisiä jumalanpalveluksia ympäri maata. Kummallakin kirkolla on tämän lisäksi jalkapallonettisivut. Niistä löytyy tietoa tapahtumista, juhlista, jumalanpalveluksista sekä papeille jalkapalloon liittyvää jumalanpalvelusmateriaalia.
Kisavalkokankaita
seurakuntataloilla
Sadat kirkot pystyttävät kisojen ajaksi valkokankaita seurakuntataloille ja kirkkojen edessä oleville toreille ja kutsuvat ihmisiä katsomaan otteluita. Piispa Huberin mukaan kirkko haluaa tällä tavalla osoittaa avoimuutta.
– On tärkeää pysyä ajan tasalla ja näyttää ihmisille, että ymmärrämme, mikä heille on tärkeää. Emme halua, että ihmiset kokevat kirkon ja uskon olevan erillään heidän elämästään. Haluamme olla siinä mukana.
Huber korosti kirkkojen avoimuuden ylettyvän myös kristillisien piirien ulkopuolelle.
– Jokainen on jalkapallojuhliimme tervetullut. Tämä koskee tietenkin myös muiden uskontojen edustajia. Jalkapallon yhteydessä on mahdollisuus käydä hyviä keskusteluita kaikenlaisista elämän asioista.
Kirkot nousseet
prostituutiota vastaan
Avoimuutta tarvitaankin jalkapallon MM-kisojen yhteydessä. Saksaan odotetaan miljoonia kisaturisteja maailman kaikilta ääriltä. Avoimuuden kanssa Saksalla tuskin onkaan ongelmia. Muun väriset tai näköiset ihmiset eivät ole Euroopan suosituimmalle maahanmuuttajamaalle mikään erikoisuus. Ongelmia odotetaan koituvan ennemminkin liiallisesta avoimuudesta.
Asiantuntijat odottavat kymmenien tuhansien prostituoitujen tulevan maahan kisojen ajaksi. Arvioidaan, että tämän lisäksi maahan tuodaan väkisin noin 10 000 naista. Kyse on järjestelmällisestä rikollisuudesta ja ihmiskaupasta. Tarkkoja lukuja on Saksan poliisin mukaan siksi hyvin vaikea arvioida.
Kumpikin Saksan suurista kirkoista on ottanut kantaa jalkapallokisojen tuomaan seksiturismiin ja ihmiskauppaan. Kirkot tähdentävät ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa. Katolinen kirkko on mukana maanlaajuisessa prostituution vastaisessa kampanjassa, jonka tarkoituksena on tuoda tämä kisojen varjopuoli vieraiden tietoon.
Kirkot vetoavat miehiin myös käytännöllisellä tasolla. Baijerin osavaltion evankelinen piispa, Johannes Friedrich, pyysi miehiä välttämään seksipalvelujen käyttöä. Jos nämä eivät jostain syystä kykene olemaan ilman, heidän tulisi olla vähintään tarkkana siitä, onko kyseessä seksiorja. Jos asiasta on pieninkin epävarmuus, tulisi siitä ilmoittaa poliisille välittömästi. Rangaistusta miesten ei Saksassa tarvitse pelätä, sillä seksipalveluiden osto ei ole maassa rikos.
Jalkapallo ei ole
uskonto
Vaikka kirkot ovat ymmärtäneet urheilulajin merkityksen evankeliumin välittäjänä, julkisuudessa ja mainonnassa peli on nostettu viime aikoina lähes uskonnon asemaan.
– On väärin, että jalkapalloa yritetään kaupata ihmisille uskontona, Westfalenin kirkon johtaja Alfred Buß sanoi tv-haastattelussa.
– Peli on täynnä uskonnollisia rituaaleja ja sen avulla voi oppia paljon elämästä ja uskonnosta. Mutta uskonto se ei kuitenkaan ole, sillä Jumala ei ole jalkapallo, eikä jalkapallosankari.
Anni Mursula
Netissä (saksaksi)