Sello soi surua

Vip-terminaalin ikkunasta näkyvä lentokenttä on hiljainen. Kolme arkkua kuljettanutta autoa on ajanut pois. Ulos avautuvan oven pielessä on kimppu isoja mustia sateenvarjoja. Sataa räntää.

Tsunamin uhrien vastaanottoseremonia on päättynyt hetki sitten. Omaiset ovat lähteneet, mutta kirkon sairaalasielunhoidon johtaja Kirsti Aalto ja kaksi poliisin omaisyhdyshenkilöä istuvat vielä puhumassa keskenään. Kahvikuppeja ja kakkulautasia kerätään salin pöydiltä.

Sellisti Heikki Kulo pakkailee soitintaan.

– On aika hiljainen olo. Varsinkin viime aikojen tilaisuudet ovat olleet raskaita, kun on tuotu lapsia. Tänään oli kolme pientä, 4-5-vuotiasta.

Kun ensimmäiset Aasian luonnonkatastrofissa kuolleet suomalaiset lennätettiin kotiin 10. tammikuuta, haluttiin järjestää kaunis ja arvokas vastaanottoseremonia. Sen jälkeen sisäasianministeriö päätti, että kaikki suomalaiset kotiutetaan samanlaisin menoin.

Ohjelma on vakio:

Uhreja kuljettavat autot ajavat terminaalin edustalle. Vastassa on poliisin kunniavartiosto. Trumpetisti puhaltaa surusoiton. Vietetään hiljainen hetki.

Autojen takaovi avataan. Omaisilla on tilaisuus laskea kukkia arkuille.

Siirrytään sisälle saliin. Heikki Kulo soittaa sarabande-osan Johann Sebastian Bachin soolosellosarjasta. Seuraa ekumeeninen hartaushetki, jonka useimmiten on pitänyt rovasti Kirsti Aalto. Hartauden jälkeen luetaan psalmi 90, Isä Meidän -rukous ja Herran siunaus.

Päätteeksi Heikki Kulo soittaa virsisävelmän Koska valaissee kointähtönen.

– Viime aikoina, kun on tuotu lapsia, olen soittanut Armas Järnefeltin Kehtolaulun.

– Koko tilaisuuden ajan uhrit ovat autossa ulkopuolella. Sen tietää ja aistii ilmapiiristä. Suru on melkein käsin kosketeltava.

Raskainta on,
jos omaista ei löydetä

Kaakkois-Aasian maanjäristyksen nostattamissa hyökyaalloissa viime tapaninpäivänä kuoli 178 suomalaista. Suomeen on nyt kotiutettu 162 vainajaa. Kahdeksan suomalaisuhria on kotiutettu Ruotsiin ja yksi on haudattu Thaimaassa.

Kateissa tai tunnistamatta on vielä seitsemän suomalaista. Heistä yksi on aikuinen ja loput lapsia.

Onnettomuusalueelle saapui uuden vuoden aattona suomalainen uhrintunnistusyksikkö, joka osana kansainvälistä organisaatiota on toiminut Thaimaan viranomaisten apuna. Enimmillään tunnistustehtävissä työskenteli yli 40 suomalaista. Tällä hetkellä paikalla on seitsemän asiantuntijaa, jotka jatkavat vuodenvaihteeseen asti.

Useimmat suomalaisista on tunnistettu hammaskarttojen perusteella. Lasten tunnistaminen on ollut hankalampaa kuin aikuisten, sillä heidän hammastietojaan on harvoin saatavilla. Tärkein tunnistusapu on tällä hetkellä DNA.

– Ihmisille on helpotus, kun omainen saadaan kotiin ja voidaan järjestää hautajaiset. Surutyö käynnistyy uudella tavalla, kun on hauta jossa käydä. Raskainta on, jos omainen jää kadonneeksi, Heikki Kulo toteaa.

– Sota-aikana periaate oli, että veljeä ei jätetä. Mahdollisimman moni pyrittiin tuomaan kotimultiin haudattavaksi. Nyt olen tajunnut sen merkityksen.

Tsunamin suomalaisuhrien joukossa oli kymmeniä lapsiperheitä, joista katosi useita jäseniä. On perheitä, joista meni sekä isovanhempia, vanhempia että lapsia.

– Tänäänkin vastaanottamassa oli omaisia, jotka ovat olleet paikalla useamman kerran. Jotkut ovat osallistuneet seremoniaan 4-5 kertaa.

Vuoden alkukuukausina tilaisuuksia oli jopa kolmesti viikossa. Tämänpäiväinen oli järjestyksessä kaikkiaan 42.

Monet sisäasianministeriön, ulkoasiainministeriön, kirkkohallituksen ja poliisin edustavat ovat olleet viran puolesta läsnä kymmeniä kertoja. Alkuvaiheessa myös ministeri osallistui muutaman kerran, mutta sen jälkeen poliitikkoja ei ole näkynyt.

– Olen huomannut, että poliittinen muisti on lyhyt, Kulo sanoo.

Heikki Kulo itse on ollut poissa vain kerran.

– Sellisti Markku Luojalan-Mikkola tuurasi minua silloin.

– Kun Seppo Häkkinen kirkkohallituksesta aikanaan pyysi minua, oli puhe muutamasta kerrasta.  Kukaan ei kuvitellut, että tilanteita tulisi näin monta. Ylipäänsä ei arvattu, että suomalaisuhrit löydettäisiin näin hyvin. Luultiin että he ovat jääneet mereen.

– En tarkalleen tiedä, miksi juuri minut valittiin tähän kunniatehtävään. Asun Järvenpäässä, suhteellisen lähellä lentokenttää. Työkseni opetan Keskisen Uudenmaan musiikkiopistossa. Tunnit alkavat iltapäivällä. Nämä ovat aamupäivän tilaisuuksia, joten aika sopii minulle, Heikki Kulo kertoo.

– Salissa ei ole pianoa, joten musiikkiosuutta mietittäessä päädyttiin selloon. Sello on surusoitin.

– En ole henkilökohtaisesti tekemisissä uhrien omaisten kanssa. Kirkon ihmiset ja poliisin omaisyhdyshenkilöt hoitavat sen puolen. Tehtäväni on kantaa ilmassa olevaa surua musiikin avulla. Soittaessani koen lohduttavani.

– Musiikki tavoittaa alueita, joihin sanat eivät ylety.

Enemmän kysymyksiä
kuin vastauksia

Sibelius-Akatemiasta valmistunut Heikki Kulo,45, on sekä diplomisellisti että diplomilaulaja.

– Äitini oli kotoisin Kainuusta. Hänen puoleltaan juureni ovat körttiläisyydessä. Olin paljon mukana Tampereen Harjun seurakunnan nuorissa, muun muassa Harjun nuorten kuorossa.

– Harjussa oli silloin pappeja, jotka olivat lähellä Kansan Raamattuseuraa. Yksi heistä oli Juhani Kalmanlehto. Erkki Leminen kävi usein puhumassa.

– Harkitsin vakavasti teologista tiedekuntaa, jonne monet ystävistäni lähtivät. Sittemmin olen päässyt julistamaan laulamalla evankelistan osan Bachin oratorioissa.

Vaikuttaako kristillinen elämänkatsomus siihen, miten suhtaudut kuolemaan?

– Kyllä, vaikka ei sitä arjessa tule niin ajatelleeksi. Hiljattain olin soittamassa ja laulamassa hautajaisissa, jossa vainaja ei kulunut kirkkoon. Kaikki puheet kuolemanjälkeisestä elämästä ja iankaikkisuuden toivosta olivat poissa. Se tuntui karulta. Huomasin, miten vahvasti itse lopulta nojaan kristilliseen ylösnousemususkoon.

– Uskonnäkemykseni on aika körttiläinen: Ihminen ei voi mitenkään pelastaa ja parantaa itseään, vaan se tulee armosta, Jumalalta. Kuten Juhani Kalmanlehti sanoi, ainoa uskonvarmuus on se, että on kadotettu ilman Jumalan asiaan puuttumista. Kaiken saa lahjana.

– Näin kun se sanoo, kuulostaa uskossaan varmalta. Mutta Aasian katastrofin tapaiset tapahtumat herättävät huomaamaan, miten paljon on avoimia kysymyksiä. Joskus olen ollut hyvinkin vahva mielipiteissäni, mutta olen tullut varovaiseksi antamaan patenttivastauksia.

– Kunnioitan sielunhoidon ammattilaisia, jotka kohtaavat omaisten surua ja muita joskus hyvinkin vahvoja tunteita ja reaktioita. Ei heillä ole valmiita lauseita, siinä kuljetaan vierellä ja annetaan kysymysten tulla. Mitkään katkeruudet ja Jumalan puoleen huutamiset eivät ole kiellettyjä.

– Kun itselläni on perhe ja lapsia, voin kuvitella surun voimakkuuden. On monia perheitä, joista jäi jäljelle vain yksi jäsen. Sivullinen ei pysty tajuamaan, miten tyhjäksi maailma jää, miten vähissä ovat elämän rakennusaineet. On turha mennä sanomaan, että ymmärrän sinua, koska en kuitenkaan ymmärrä.

Oppitunnit musiikkiopistossa odottavat. Heikki Kulo pakkaa sellon farmariautonsa takakonttiin. Rivi puolitankoon nostettuja suomenlippuja paukkuu tuulessa.

– Tämä päivä kuluu enemmän tai vähemmän tässä mielialassa. Surusta nousevat sävelet jäävät soimaan mieleen pitkäksi aikaa.

Heikki Kulo on mukana suomalaisista tsunamin uhreista kertovassa televisio-ohjelmassa torstaina 15.12. Silminnäkijä: Kyynelten meri. TV2 klo 22.35.

Teksti: Kristiina Miettinen

Kuvat: Jani Laukkanen

Tsunamiuhrien muistokonsertti Kairosmajalla tapaninpäivänä

Tapaninpäivänä, kun Kaakkois-Aasian luonnonkatastrofista on kulunut vuosi, Heikki Kulon sello soi Kairosmajan tunturikeskuksen Revontulikappelissa pidetyssä muistokonsertissa.

Joulupäivänä kappelissa on joulukonsertti, jossa esinntyy myös hänen vaimonsa Satu Kaarisola-Kulo.

– Tämä on kolmas kerta, kun menemme koko perheen voimalla Kairosmajalle jouluksi. Hoidamme joulunajan musiikkiohjelman ja osallistumme muuhun joulun tekemiseen, Heikki Kulo kertoo.

Perheen kolme lasta Silja, 16, Jaakko, 14, ja Ahti,9, ovat vanhempiensa tavoin musikaalisia.

– Monena kesänä olemme perheenä olleet mukana Taidepotpuri-musiikkileirillä, johon sisältyy myös vaeltamista ja muuta Lappiin liittyvää. Kairosmajan myötä tullut Lappi-tartunta on siirtynyt myös lapsiin.

Revontulikappelissa järjestetään jouluna useita jumalanpalveluksia, jotka kokoavat Pyhätunturilla lomailevia.

Eräänlainen extreme-kokemus on Pyhätunturin oma joululurauhan julistus.

– Eräänä jouluna lauloimme siellä 30 asteen pakkasessa, Heikki Kulo nauraa.

Lisätietoja Kairosmajan joulusta löytyy osoitteesta www.karas-sana.fi