Taizén veli Alois haastoi kysymään: Mille annamme etusijan?

Missä rakkaus/ ja laupeus/ missä rakkaus/siellä Jumala on, kuoro laulaa tuttua Taizé-hymniä. Penkkirivit ovat puolillaan kirkkopäivävieraita, jotka hyrisevät mukana.

Hiljaisuus. Uusi laulu. Hiljaisuus. Raamatun lukua eri kielillä. Laulu. Rukous. Laulu.

Jalankulkijoita ja pyöräilijöitä lipuu ohitse tasaisena virtana. Tuomiokirkon kello kajauttaa viiden lyönnit. Ambulanssi ujeltaa liikenneväylällä. Lehmuksesta, joka on seurannut turkulaista elämänmenoa ainakin sadan vuoden ajan, kuuluu peipposen kirkas sävel.

Hartauden jälkeen Taizén ekumeenisen yhteisön johtaja veli Alois, joka on tullut Suomeen erityisesti Kirkkopäiviä varten, nousee puhujalavalle. Mitä sanottavaa hänellä on päivien teemasta, Pyhästä yksinkertaisuudesta?

– Valitsemanne teema tuo eteemme keskeisen kysymyksen: mille me kristittyinä annamme etusijan? Annammeko kaikkien polttavien tarpeiden keskellä tilaa sille, joka on todella tärkeää:sisäiselle vuoropuhelulle Kristuksen kanssa? Tämä ei tarkoita vetäytymistä oman uskonelämän yksityisyyteen tai pakenemista modernin yhteiskunnan haasteista. Kyse on siitä, että pysymme jatkuvassa yhteydessä uskomme lähteeseen.

– Tämä sisäinen vuoropuhelu ei ole vaikeaa vaan kaikkien ulottuvilla, veli Alois jatkaa ja viittaa Paavalin sanoihin: "Kristus elää minussa".

– Rukouksessa, joka myös on yksinkertainen asia, me päivittäin uudistamme suhteemme Kristukseen ja Pyhään Henkeen. Vaikka rukouksemme on köyhää, vaikka meistä usein tuntuu ettemme osaa rukoilla hyvin, Kristus toivottaa meidät tervetulleiksi sellaisina kuin olemme, hyvine puolinemme, sisäisine ristiriitoinemme ja jopa virheinemme.

– Emme enää ole yksin. Sydämen yksinkertaisuus saa meidät astumaan yhä syvemmälle tähän salaisuuteen: identiteettimme löytyy suhteesta Kristukseen. Saamme elämämme tarkoituksen Kristukselta. Se on rakastamisessa ja rakastetuksi tulemisessa.

Vähällä
voi tehdä paljon

Tulkin kääntäessä englanninkielisiä lauseita veli Alois istuu lavan reunalla silmäillen yleisöä ystävällisesti.

Kun Turussa vuonna 1979 edellisen kerran järjestettiin Kirkkopäivät, kirjailija Anna-Maija Raittila kutsui mukaan kolme Taizén veljeä, veli Alois heidän joukossaan. Suomalaisissa syttyi unelma yhteisöstä, jossa elettäisiin yksinkertaisesta rukousta ja yhteyttä vaalien. Syntyi Vartsalan Omenapuukylä, josta myöhemmin muutettiin Morbackaan, Kaarinaan. Näitä vaiheita on muisteltu tämänkertaisilla kirkkopäivillä.

Vuosien mittaan tuhannet suomalaiset ovat vierailleet Taizén yhteisössä Ranskassa, joka varsinkin kesällä on tungokseen asti täynnä nuoria eri puolilta maailmaa. Kaiken keskellä vaalitaan hiljaisuutta hetkirukouksissa ja jumalanpalveluksissa.

Veli Alois jatkaa puhettaan:

– Elämän tarkoitus toteutuu suhteessa niihin ihmisiin, jotka on uskottu meille. Veli Rogerille (Taizén-yhteisön perustaja) yhteyden vaaliminen oli jatkuva intohimo. Hän eli tätä todeksi hyvin yksinkertaisesti – menemällä toisten ihmisten luo, kuuntelemalla heitä. Hän uskoi, että voimme päästä niiden erojen yli, jotka estävät rauhan maailmassa. Asioiden, jotka erottavat eri kirkkokuntia, rikkaita ja köyhiä, pohjoista ja etelää, kansakuntia ja sukupolvia.

– Kun huomaamme, että usko ja rukous ovat yksinkertaisimpia asioita kuin luulimmekaan, myös päivittäinen elämämme voi yksinkertaistua. Me Taizén veljet olemme huomanneet, että on mahdollista tehdä paljon yksinkertaisin keinoin. Aineellisesti vähin tarpein voi ottaa vastaan suuren joukon ihmisiä.

Tilaisuus päättyy. Seuraava alkaa lavalla vartin päästä. Petri Laaksosen yhtye tsekkailee jo soundejaan.

Veli Alois jää vielä juttelemaan suomalaisten Taizén-kävijöiden kanssa.

Kristiina Miettinen