


Aidsiin sairastuneet joutuvat Afrikassa yhä usein kärsimään leimatun taudin tuomaa häpeää loppuun asti. Eteläafrikkalaisessa Durbanin kaupungissa seurakunnat, yritykset ja kaupunki yhdistivät voimansa auttaakseen aidsin lyömiä hoitoon ja ihmisarvoiseen saattohoitoon. Lääkeavun lisäksi The Dream Centre eli unelmien keskus tarjoaa myös sielunhoitoa ja toivon paremmasta. (SANA 17.3.2005)
Koos Mahlangu on yksi The Dream Centren asukkaista. Laiha ja sairauden riuduttama olemus kertoo aidsin tehneen tuhoaan hänen ruumiissaan. Hänen tapauksensa kertoo miljoonien afrikkalaisten tuskasta. Mies on kolmissakymmenissä, mutta näyttää vanhalta istuessaan käytävän päässä kohtalotoverinsa kanssa.
Hän on kuitenkin onnellisessa asemassa, koska hän on ottanut ratkaisevan askeleen, mennyt hiv-testiin ja hakeutunut hoitoon. Hän on saanut hoitopaikan, jossa huomioidaan koko ihminen.
The Dream Centre on hoitolaitos, joka yhteistyössä alueen klinikoiden ja sairaaloiden kanssa seuloo aidsiin sairastuneet ja sijoittaa sopiviin hoitopaikkohin. Osa hiv-potilaista saadaan vielä oikealla hoidolla työkykyisiksi, mutta noin puolet talon asukkaista on saattohoidossa.
Lääketieteellisessä osaamisessa yhteistyökumppanina on maankuulu McCord Hospitalin hiv/aids-osasto, joka on tullut tunnetuksi nimellä Sinikithemba. Hiv-positiivisista koottu kuoro ”Sinikithemba hiv+” on kiertänyt maailmaa levittämällä aids-tietoa ja antamalla ongelmalle kasvot. Sinikithemba on zulun kieltä ja tarkoittaa ”me tuomme toivon”.
Lievitystä ja sielunhoitoa
Ylilääkäri Derek Arbuckle esittelee yhä kehittyvää laitostaan, jonka potilasmäärä oli vuoden alussa 80. Tilaa talossa on vielä tyhjänäkin, mutta rahoitusta ei ole vielä järjestynyt toiminnan laajentamiseksi. Lisäksi entisen vanhainkodin käyttöön otettavat kerrokset tarvitsevat saneerausta, joka aloitetaan tänä vuonna. Dream Centren toiminta ei niin ikään ole vielä riittävän tunnettua, jotta apua tarvitsevat osaisivat hakeutua sinne.
– Toiminnan rahoituksesta vain 65 prosenttia tulee valtiolta. Loput on kerättävä lahjoituksina seurakunnilta, yrityksiltä ja yksityisiltä. Jonkin verran tukea saadaan ulkomailtakin, mutta lisää sponsoreita kaivataan, Arbuckle valistaa.
The Dream Centre on alueellaan ainutlaatuinen. Se on syntynyt kipeään tarpeeseen, kun yleinen sairaanhoito ei kykene pitämään huolta kaikista aids-epidemian uhreista. Kyse on aidsin etenemistä jarruttavasta hoidosta sekä oireita lievittävästä huolenpidosta, koska parantavaa lääkettä aidsiin ei ole.
Lähtökohtana on yhteistyöverkosto, jossa paikkakunnan kirkot ja seurakunnat yhdessä yritysten ja viranomaisten kanssa ovat päättäneet hoitaa osan aidsin uhreista. Näin mukana on myös sielunhoidollinen puoli, joka kuuluu olennaisena osana toimintaperiaatteisiin. Onhan osa aidsiin sairastuneista seurakuntien jäseniä.
Toiminta-ajatukseen kuuluu väliaikaisen hoitopaikan tarjoaminen silloin, kun sairastunutta hoidetaan kotona. Muun muassa näin tuetaan perheitä ja valmennetaan heitä pitämään huolta aids-potilaistaan kaikissa sairauden vaiheissa.
Lisäksi The Dream Centre tarjoaa koulutusta hoitoon osallistuville ja terveydenhoitohenkilökunnalle. Aidsia lievittävän hoidon tarve on eteläisen Afrikan yleinen tilanne huomioon ottaen kipeä.
Hälyttävä aids-tilanne
Etelä-Afrikan sairaalapaikoista jopa 70 prosentissa hoidetaan erilaisia aids-potilaiden vaivoja. Muut sairaalahoitoa vaativat potilaat jäävät ilman hoitoa, koska aids tukkii sairaalat.
Itäinen KwaZulu-Natalin maakunta, johon Durban kuuluu, on aidstilastojen kärjessä. Siellä virallisten tilastojen mukaan joka kolmannella on hiv-tartunta, kun Etelä-Afrikassa keskimäärin luku on 25 prosenttia.
Varovasti arvioiden Etelä-Afrikassa on yli 6 miljoonaa hiv-positiivista. Synkimmät arviot kertovat kuitenkin paljon suuremmista luvuista. Edelleen viranomaisten lausunnoissa saatetaan vähätellä aidsin vaarallisuutta, vaikka valistusta on koko ajan lisätty ja lääkkeiden saatavuus on parantunut. Teiden varsilla mainospylväissä kehotetaan menemään hiv-testiin ja tietoa jaetaan niin kouluissa kuin mediassakin.
Vapaaehtoistyöllä tärkeä osuus
Dream Centren toimintamalliin kuuluu myös omaisten ja vapaaehtoisten osallistuminen hoitoon. Potilashuoneissa käy omaisia, joilla on mahdollisuus viivähtää enemmän kuin vain lyhyt käynti. Vapaaehtoisia työntekijöitä tulee myös ulkomailta, mukana lääkäreitä ja sairaalahenkilökuntaa, jotka tutustuvat toimintaan ja auttavat työssä. Suurin osa toiminnan tukijoista tulee vapaaehtoisohjelmien kautta.
– Yhteistyössä eri oppilaitosten ja sairaaloiden kanssa toteutamme ohjelmaa, josta hyötyvät molemmat, ylilääkäri Arbuckle kertoo.
– Vapaaehtoiset seulotaan tarkoin, koska tällainen työ vaatii erityistä soveltuvuutta. Sielunhoidossa ja sosiaalisessa hoidossa tarve on erityisen suuri.
Toivossa on parempi elää
Yksi hiv-tartunnan saaneiden suurimmista ongelmista on toivottomuuden tunne, joka osittain johtuu myös taudin kolkosta maineesta. Nykyisin tartunnan saanut voi uusien lääkkeiden avulla selvitä jopa vuosikymmeniä sairastumatta aidsiin. Kehitysmaissa ongelmana on lääkkeiden kova hinta ja tiedon puute. Mitä kummallisimmat uskomukset elävät edelleen vahvoina kansan parissa vaikeuttaen asiatiedon perillemenoa.
Asenteet muuttuvat hitaasti, mutta terveysjärjestöt sekä seurakunnatkin tekevät jatkuvasti ennaltaehkäisevää työtä hi-viruksen leviämisen taltuttamiseksi. Yksi merkittävä tapahtuma Etelä-Afrikassa oli entisen presidentin Nelson Mandelan esiintyminen julkisuudessa tammikuussa 2005. Mandela kertoi, että hänen yli 50- vuotias poikansa kuoli aidsiin. Mandela halusi hälventää tautiin liittyvää häpeää ja kertoi avoimesti poikansa kuolinsyyn. Samalla suurta arvostusta nauttiva elävä legenda muistutti maansa nykyistä hallitusta suhtautumaan vakavammin aids-ongelmaan.
Helmikuussa Etelä-Afrikan kirkkojen neuvosto antoi lausunnon, jossa vastattiin kondomien turvallisuudesta käytyyn keskusteluun. Aiemmin jotkut kirkonjohtajat olivat kritisoineet hallituksen kondomin jako -ohjelmaa väittäen, ettei kondomi suojaa hiviltä. Pääsihteeri Molefe Tsele muistuttaa, että vaikka kirkot julistavat aviouskollisuutta ja pidättyvyyttä, niiden ei tule väheksyä kondomin merkitystä taudin leviämisen ehkäisyssä.
Dream Centren keskeisiä arvoja on kristilliseen uskoon perustuvan toivon jakaminen. Jokainen mihin tahansa tautiin sairastunut ansaitsee ihmisarvoisen kohtelun ja arvokkaan kuoleman.
– Haluamme tuoda toivoa ja lohdutusta sairastuneille. Kristittyinä meillä on toivo paremmasta ja tätä ikuisen elämän toivoa jaamme kaikille halukkaille, ylilääkäri Arbuckle sanoo.
Teksti ja kuvat: Kaj Aalto
Aids tappaa joka päivä 6500
Aids tappaa joka päivä 6 500 afrikkalaista. Aidsin takia orvoksi on jäänyt 11 miljoonaa lasta.
Afrikassa on noin 25 miljoonaa hivtartunnan saanutta, joissa suurin osa asuu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan hiv/aids on tällä hetkellä yleisin aikuisten (15-59-vuotiaat) kuolinsyy koko maailmassa. YK:n aids-ohjelma UNAIDS:in arvioiden mukaan yhteensä jo yli 20 miljoonaa ihmistä on kuollut aidsiin.
Tuoreimman arvion mukaan Afrikkaa uhkaa seuraavien 20 vuoden aikana 80 miljoonan ihmisen aidskuolema, jos pikaisiin toimiin ei ryhdytä. Addis Abebassa tämän kuun alussa julkistetut skenaariot aidsin leviämisestä ovat hälyttäviä, mutta antavat myös selkeitä keinoja, joilla tappava tauti voitaisiin saada vähitellen kuriin.
Avainasemassa on ongelman tunnustaminen, valistus ja halpojen lääkkeitten saaminen hiv-positiivisille.
Vuonna 2003 kolme miljoonaa ihmistä sai tartunnan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, valtaosa heistä naisia. Naisilla on heikomman sosiaalisen asemansa vuoksi huonommat mahdollisuudet välttää infektio, ja naiset saavat tartunnan yleensä nuorempina kuin miehet. Epidemia uhkaa jo taannuttaa joidenkin maiden kansantaloutta.
Suomen kehitysyhteistyöhankkeista monet liittyvät aidsin vastaisiin toimiin. Lähetysjärjestöillä ja kansalaisjärjestöillä on Afrikassa lukuisia hiv-tartuntoja ja aidsia torjuvia hankkeita.
Lähteet: UNAIDS, UM