Ylistys kiiri kirkonmäeltä
Hengen uudistuksen kesäjuhla keräsi viime viikonvaihteessa Riihimäelle väkeä aina Rovaniemeä myöten. Hengen uudistus (HU) kirkossamme ry:n ja Riihimäen seurakunnan järjestämään tilaisuuteen oli saapunut toista tuhatta osallistujaa, joista valtaosa keski-ikäisiä. Useita kertoja kuulikin kysymyksen, missä viipyy nuorten herätys. Tapahtuman pääkoordinaattori Marko Huhtala oli osanottajamäärään tyytyväinen. Juuri enempää eivät tilat olisi vetäneet. (Sana 6.8.2009)
Tarjolla oli monipäiväisten kesäjuhlien tapaan monipuolista ohjelmaa, jossa rukous ja ylistys olivat vahvasti mukana. Olihan päivien teemakin Rukous – nyt!
Hengen uudistus ry:n hallituksen puheenjohtajan
Reijo Telarannan mukaan hengellisen elämän alueelle on hiipimässä sama monimutkaisuuden ja arvaamattomuuden kurimus kuin yhteiskuntaan yleensä.
– Hengen uudistus on olemassa, jotta muistaisimme keskittyä uskomme kannalta keskeisiin tosiasioihin. Kaiken perustana on se tosiasia, että Jeesus nousi kuolleista. Hän elää ja koko uskomme, kristillisyytemme ja pelastuksemme on vain sen varassa. Jeesus lupasi lähettää omilleen Pyhän Hengen opettajaksi, lohduttajaksi ja rohkaisijaksi. Armolahjat ovat totta, koska niiden jakaja on läsnä.
Reijo Telaranta linjasi Hengen uudistuksen painopisteitä.
– HU haluaa rohkaista Suomen ev. lut kirkkoa seurakuntineen sekä kirkon niissä toimivia herätysliikkeitä ja yhdistyksiä jatkuvaan hengelliseen uudistumiseen ja Raamatun opetuksiin sitoutumiseen.
– HU haluaa korostaa Pyhän Hengen, armolahjojen, rukouksen ja yhteyden merkitystä kristillisten kirkkojen, yhteisöjen ja yksityisten elämässä. Se haluaa toimia seurakunnissa kirkon jäsenten seurakuntayhteyden vahvistamiseksi sekä eri kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen ja niiden jäsenten välisen elävän yhteyden toteutumiseksi.
Tulta Turusta
Pastori
Pasi Jaakkola ja
Kansan Raamattuseuran julistustyötekijä
Hannu Hatanpää kertoilivat Turussa syntyneestä Tuli on irti! -rukousliikkeestä, joka tähtää koko Suomen evankelioimiseen. Ei vain Suomen, vaan vähitellen myös lähialueiden.
Tuli on irti -tapahtumat alkoivat Turussa kaksi vuotta sitten, ja niitä on jatkettu kerran kuukaudessa eri seurakuntien tiloissa. Kristuspäivään Turkuhalliin viime lokakuussa tuli edustajia kaikista Suomen kunnista viemään evankeliumin sanomaa omille paikkakunnilleen. Lähetyskäskyn mukaisesti evankeliumi halutaan viedä ihmiseltä ihmiselle kodeissa, kouluissa, työpaikoilla, harrastuksissa, kaikkialla.
Turku on vuoden 2011 kulttuurikaupunki, joka on valinnut tunnuksekseen Turku palaa. Kyseisenä vuonna järjestetään Turussa Kristuspäivä Itämeri Tuomiokirkon aukiolla ja lokakuussa Toivon festivaali Turkuhallissa.
– On tärkeää, että kaikkialla syntyy uusia yhteyksiä, rukousryhmiä. Evankelioimistyö tarvitsee strategian, mutta Jumala tekee aina yllätyksiä. Vastustus on välillä mieletön, mutta niin on mahdollisuuskin, Hannu Hatanpää kuvasi.
Tulia onkin syttynyt eri puolilla Suomea. Muun muassa Tampereella järjestetään ensi vuonna suuri rukoustapahtuma.
Ei syytä ylpeyteen Lääkäri
Rauno Saunio Orivedeltä on Riihimäellä neljänsillä Hengen uudistus -päivillään.
– Olemme riippuvaisia Pyhästä Hengestä. Armolahjat eivät kerro ihmisen pyhyydestä mitään. Ei niistä voi ylpistyä. Luterilaisissa seurakunnissa jotenkin pelätään pyhitystä, ajatellaan että tulee yltiöpyhitystä joka johtaa ylpeyteen. Seurakunta rakentuu Raamattuun ja rukoukseen, karismaattisuus tulee siihen päälle. Profeetallinen sana pitää arvioida joka kerta.
– Profetia, joka on tänään hyvä, voi olla huomenna huono ja ylihuomenna taas hyvä, analysoi Saunio, joka itse ei tunnustaudu karismaatikoksi.
Teksti ja kuva: Riitta Huotari