Arto Antturi: Toisten vähättely vie voimia kirkolta

Kaipaus, lankeemus, armo, rakkaus. Tuomiokirkon kryptan hämyssä puhutaan suuria. Tunnelma on hartaan hilpeä, kun filosofi, Augustinus-tutkija ja runoilija-kansanedustaja valaisevat kuulijoiden matkaa tunnetun kirkkoisän ajoista tähän päivään.

Keskiviikot ovat neljättä vuottaan jatkuvaa kohtauspaikka-iltojen sarjaa. Uutta tänä syksynä on seurakunnan ja kirjakustantajien yhteistyö ajankohtaisen teeman valinnassa.

Isäntä pastori Arto Antturi on kiitänyt paikalle papiston päiviltä. Tilaisuuden jälkeen perheenisän ilta jatkuu korttelin päässä kodin ilta-askareissa ja blogin äärellä, jonne hän jo samana iltana kirjoittaa keskustelun kohottavimmat kohdat.
– Yksi syy blogin aloittamiseen oli sukulaisten levittäytyminen eri puolille maailmaa. Nyt sivuillani vierailee noin 70 kävijää päivässä, Antturi kertoo.

Blogista löytyy saarnoja, uutuuskirjojen esittelyä ja maailmanmenon analyysiä huumorilla höystettynä. Viisihenkisen perheen arkitohinat, juhlat ja matkat vilahtelevat sivuilla. Esiin ponnahtavat myös kymmenen vuotta kirkon hommissa ahertaneen papin intohimon kohteet.

Yksi nettipohdiskelujen punainen lanka on kirkko ja sen olemus. Minkälainen on kirkon tulevaisuus? Miten käy kirkolle kaupungissa?

Parjattu kirkko olemme me

Helsingin Tuomas-messun pappina vuosituhannen alussa työskennellyt Arto Antturi sai reilut viisi vuotta sitten mieluisan puhelinsoiton silloiselta tuomiorovasti Mikko Heikalta. Tarjolla oli seurakuntapapin virka.

Järjestön paimenen haasteet vaihtuivat seurakunnan töihin ajankohtana, jolloin kirkon jäsenmäärät alkoivat tippua ja hengellistä elämää kilvan ulkoistettiin erilaisille liikkeille.

Kolea tuuli puhalteli kirkon kupeella, jota ei enää julkisuudessa silitelty myötäkarvaan, mihin oli julkisuudessa laman vuosista lähtien totuttu.

Paljon enemmän kuin mediajulkisuus Antturia harmittavat kirkon sisällä syvenevät vastakkainasettelut ja arvostelun henki.
– Joskus tuntuu, että siellä missä kaksi tai kolme seurakunnan jäsentä on koolla, parjataan kirkkoa, Antturi paheksuu.

Hän muistuttaa, että sana kirkko tulee kreikan kyriake, mikä tarkoittaa Herralle kuuluvaa.
– Vaan mitä me teemme? Mollaamme kirkkoamme tietämättämme mutta myös ihan häpeilemättä, ikään kuin se olisi jotain ulkopuolellamme olevaa.

Antturi näkee, että tämän kilpalaulannan seurauksena kirkosta on syntynyt julkisuudessa höperö, karikatyyrien piirtämä kuva, jossa liberaalit moittivat konservatiiveja jäykiksi ja suvaitsemattomiksi fanaatikoiksi. Konservatiivit antavat takaisin syyttämällä liberaaleja uskonnollisesti köykäisiksi ja moraaliltaan löysiksi.
– Kriittisyys kuuluu protestanttisuuteen ja siitä voi olla ylpeä. Asian kääntöpuoli on se, että arvosteleminen kääntyy itseään vastaan, eikä olekaan enää kiva juttu.

Avara seurakunta on paras malli

Vanhauskoiset ovat saaneet kylmää kyytiä kirkossa. Antturin on vaikea käsittää, miten kukaan voi olla iloinen siitä, että Nokia Missio ja Markku Koivisto saatiin ulos kirkosta.
– Luther-säätiölle on käymässä samoin, mutta on heillä itselläänkin asiassa peiliin katsomista. Seuraavaksi varmaan ajetaan ulos homoliittojen vastustajat. Näinkö hoidetaan kirkon tulevaisuutta, Antturi murisee.

Osa kirkon mollaamisesta menee hänen mukaansa suomalaisuuden piikkiin.
– Kirkko mielletään suomalaisen yhteiskunnan kautta. Luterilaisuudesta on tullut sitä, ettei käydä kirkossa ja suhtaudutaan ennakkoluuloisesti Raamattuun.

Erilaisuuden sietokyky ja kyky kuunnella muita, on Antturin mukaan kohtalonkysymys kirkossa.
– Siihen kuuluu oppia puhumaan vakaumuksestamme sellaisella tavalla, ettei siitä tule evankeliumin este.

Antturi toivoo, että seurakunnassa olisi tilaa myös evankelioinnille ja herätysliikkeille. Hän arvelee niille olevan enemmän kysyntää kuin yleisesti luullaan.

Helluntailaisesta luterilaiseksi

Helluntailaisessa kodissa kasvaneella Antturilla on kaikupohjaa puhua moniarvoisuuden ja suvaitsevaisuudesta puolesta. Eläkkeellä oleva Kai-isä teki elämäntyönsä Helsingin Saalem-seurakunnan johtajana.
– Hengelliset juureni ovat niissä hengellisissä lauluissa, jotka saavat mielen tyyntymään ja silmäkulman kostumaan. Niitä ovat esimerkiksi Ken on mi sydämet puhdistaa ja Kultakaupunkiin mun sydämeni kaipaa, mies tuumailee.

Antturin äiti kertoo Arto-pojan olleen herkkä lapsi, nopea suuttumaan ja yhtä nopea leppymään. Vanhemmilleen hän ilmoitti alle kouluikäisenä, että lähtee tädin perässä lähetyssaarnaajaksi.
– Teologinen oli ainoa paikka, jonne hän halusi opiskelemaan. Isälleen hän sanoi, että sinun opetuksiasi olen kuullut niin pitkään, että välillä on aika kuunnella muita, Sisko Antturi kertoo.

Valmistuttuaan teologian maisteriksi Arto Antturi toimi yliopistolla Vanhan testamentin tutkijana ja tuumasi siinä ohessa ratkaisevansa päällimmäiset kristillisen opin kiistakysymykset.
– Arton päätyminen pappisvihkimykseen tuli meille yllätyksenä. Välit ovat silti pysyneet kunnossa. Olen näkevinäni, että pappeus on tehnyt hänelle kaikin puolin hyvää ihmisenä, Sisko Antturi sanoo.

Eripurat ovat huono todistus

Helsingin tuomiokirkossa vilisee vieraita arkena ja pyhänä. Uskonpuhdistukselle omistettuna lokakuun sunnuntaina kirkossa saarnasi kanadalainen pappi John Gibaut, joka on myös Kirkkojen maailmanneuvoston opillisen komission johtaja. Gibaut ruoti saarnassaan Kristuksen kirkon jakaantuneisuutta.
– Reformaatio vei läntiset kirkot erilleen toisistaan. Näihin päiviin jatkuneet erimielisyydet ovat heikentäneet profeetallista tehtäväämme toimia sovinnon merkkeinä.

Saarnan tulkinnut Arto Antturi allekirjoittaa anglikaanikollegansa huolen.
– Kirkko on Jumalan läsnäolon merkki maailmassa. Siksi siitä pitää olla huolissaan.

Antturi kantaa kortensa ekumeenisen liikkeen tavoitteiden eteen luotsaamalla Helsingin ekumeenista toimikuntaa, jonka kontolla on esimerkiksi yhteiskristillinen rukousviikko tammikuussa.
– Tämä on sen verran iso kaupunki, että sekaan mahtuu monenlaista yrittäjää, joilla on halu edistää kristittyjen yhteyttä vähän eri porukoissa.

Ekumenian ystävänä hän kuuluttaa kokemuksen ja eletyn elämän ekumeniaa.
– Toki oppikeskustelujakin tarvitaan.

Maallistumisen kanssa elettävä

Tuomiokirkon pappi näkee työssään myös maallistuminen merkit.
– Kristillinen tieto ja perinteet ohenevat. Kouluissa ja rippileireillä huomaa, että nuorilla on valmiuksia rukoukseen, mutta käytännössä se on heille vähän ufo maailma.

Blogissaan Antturi kirjoittaa, että Raamattu on sukupolvessa onnistuttu muuttamaan elämän ohjeesta taantumuksen tavaramerkiksi. Moni nykysuomalainen pelkää Raamattua tai näkee sen vain epäluotettavana, ristiriitaisena kirja.
– Rosoinen Raamattu ei enää ole aarre tämän ajan ihmisille.

Mikä mies on Antturi ?

Arto Antturi paljastaa blogissaan myös henkilökohtaisia puoliaan. Hän pyytää anteeksi äkkivääriä sanomisiaan, jotka ovat loukanneet muita ihmisiä.

Työtoverina hän kuvaa olevansa aika vaikeasti ennakoitava mutta samalla innostava.
– Jätän mielelläni tilaa spontaaniudelle sekä suunnittelussa että toteutuksessa. Toisaalta arvostan valtavasti niitä, joilla on kyky tehdä suunnitelmat valmiiksi vuoden päähän.

Tuomasmessun toimistosihteeri Hannele Gerz kiittää Antturia parhaaksi tielleen osuneeksi esimieheksi.
– Artolla oli aikaa kuunnella, eikä asioita jätetty roikkumaan.

Agricola-liikkeen toiminnanjohtaja Teemu Laajasalo kuvaa työtoveriaan Antturia kirkon toivoksi.
– Hän on samanaikaisesti yleiskirkollinen ja marginaaleja ymmärtävä. Hänen viehätyksenä sekä katoliseen että karismaattiseen perinteeseen ja siitä nouseva innostava toiminta saattaa olla ratkaisu luterilaisen kirkon tulevaisuuteen.

– Toivon meidän heräävän siihen, että kirkko ei ole vain jäykkä laitos ja kankeaa byrokratiaa, Arto Antturi sanoo.
– Suomalainen keskustelu on hyvällä tavalla kriittistä kunnes menee yli ja muuttuu vähätteleväksi tai pilkalliseksi. Valitettavasti tätä tyyliä on myös kirkossa.

Lea Lappalainen
Kuvat: Jani Laukkanen