Autiomaan kautta Pyhän Hengen lähteille

Tämä mies sekoittaa askelmerkit ja romuttaa ennakkoluulot helluntaipastorista. Hän puhuu kyllä innostuneesti ja rikkaita kielikuvia käyttäen, mutta hänellä ei ole mitään niistä maneereista, jotka liitetään vapaitten suuntien saarnaajiin.

Hän hiippailee Bjärka-Säbyn linnassa villasukissa ja pitkä musta kaapu päällään. Hänellä on kaulassaan rukousnauha ja hän hypistelee kädessään puista ristiä, joka on peräisin egyptiläisestä koptikirkosta. Onko mies hurahtanut mystiikkaan vai kääntynyt ortodoksiksi? Ei kumpaakaan, mutta hän ammentaa syvältä mietiskelyn lähteistä, hän on opiskellut muinaisten autiomaaisien hengellisyyttä ja on löytänyt varhaisen kirkon jumalanpalveluksista aarteita, joita hän haluaa jakaa oppilailleen ja lukijoilleen.

Tämä Pyhän Hengen sanomasta kirjoja kirjoittanut helluntaiveli on usein kuultu puhuja niin luterilaisissa kirkoissa kuin vapaissa suunnissakin ympäri Pohjoismaita. Hänen kirjojaan on käännetty myös suomeksi ja aikakauskirja Pilgrim saavuttaa tuhansia ruotsinkielisiä lukijoita.

Hyödyllinen epävarmuus

Kirjan Kaipaatko täyteyttä Hengen sen? esipuheessa Halldorf toteaa isovanhempiensa olleen Hengen ihmisiä, joita hän syvästi kunnioittaa ja joilta hän on oppinut suhtautumista hengellisyyteen. Heitä ja vuosisatoja aiemmin eläneitä kristittyjä hän kiittää siitä, että ymmärtää nyt paremmin omaa hengellistä perintöään.

”Toisinaan Henkeä janoavat kristityt herättävät tiettyä hämmennystä, hiukkasen hyödyllistä epävarmuutta, koska heidän seurassaan kaikenlaiset uskonnolliset leimat osoittautuvat aikansa eläneiksi.”

Halldorfin mukaan Pyhästä Hengestä puhuva joutuu aina mukaan seikkailuun, koska Henki kätkee kasvonsa.

”Pappien ja saarnamiestenkin keskuudessa vallitsee selvää epävarmuutta: miten olisi opetettava Hengen kasteesta, lahjoista ja voimasta, jottei vain vaikuttaisi ylihengelliseltä? Puhuja on vaarassa sanoa liikaa tai liian vähän. Monet katsovat parhaaksi olla sanomatta yhtään mitään tai ovat ainakin tavattoman harvasanaisia näiden aiheiden suhteen.”

Herkkää aluetta

Halldorf on viime vuosina erityisesti pyrkinyt saavuttamaan niitä, joilla on sydämissään haavoja, ihmisiä, jotka eivät enää ollenkaan halua kuulla puhuttavan Pyhästä Hengestä eivätkä kutsu itseään karismaatikoiksi.

”Henkilökohtaisimmat hengelliset kokemukset ovat herkintä ja haavoittuvinta aluetta ihmisen elämässä. Kun opetetaan Hengestä, liikutaan alueella, jolla varsin monet ovat kokeneet pettymyksiä ja turhautumista. Ajoittain varomattomat hengelliset johtajat ovat ymmärtäneet tehtävänsä väärin ja vahingoittaneet joitakin kristittyjä niin pahoin, että nämä vasta vuosien paranemisprosessin jälkeen ovat jaksanet edes kuulla puhuttavan Pyhästä Hengestä.”

”Kirjoitan, jotta jonkun usko voisi uudistua, jotta yksi ja toinen saisi rohkeuden lähestyä uudelleen sitä tulta, jota Jeesus tuli sytyttämään maan päälle.”

Halldorf painottaa opetuksessaan, että Pyhän Hengen toimintaa ei voi kahlita johonkin tiettyyn kaavaan tai ohjelmaan, vaan Henki on toiminut kautta vuosisatojen niin kuin se tahtoo. Mies ei nuorena tyytynyt seurakunnan perinteiseen menoon, vaan lähti hengellisessä etsinnässään omille poluilleen. Hän oli vahvasti mukana 1980-luvun karismaattisessa liikkeessä, mutta häntä vaivasi se pinnallisuus, jonka hän koki näissä piireissä. Ihmiset näyttivät kulkevan vain hetken elämysten perässä, mutta syvyys puuttui.

Karismaa autiomaassa

Yksi käännekohta oli käynti seurakunnan kirjakaupassa.

”Yltäkkiä silmäni osuivat pieneen ja vaatimattomaan kirjaan, jonka arvoituksellinen nimi kuului Ökenfädernas tänkespråk (Autiomaaisien mietelmiä). Lisäksi kirjan kannessa oli eksoottisen näköinen ikoni. Asia oli minulle uusi ja tuntematon. En ollut edes kuullut puhuttavan autiomaaisistä, eikä tiedossani ole, miten kirja oli päätynyt helluntaiseurakunnan kirjanmyyntipisteeseen. Mutta autiomaa oli jo pitkään kiehtonut minua Raamattua lukiessani. Ostin kirjan ja aloin lukea. Sanat ratisivat kuin hiekka hampaissa.

En silloin aavistanut, että tämä pieni kirjanen tulisi ajan mittaan raottamaan kokonaisen hengellisen universumin ovea, universumin joka oli samalla sekä pelottava että kiehtova. Kohtasin maailman, joka avasi huimaavia näköaloja. Ja varsin pian minut valtasi merkillinen tunne siitä, että olin palannut kotiin. Aloin kirjan avulla ymmärtää, että oma perinteeni, helluntailiikkeen perinne, oli verso valtavan puun oksassa. Uusien löytöjen myötä en joutunut heittämään omaa perinnettäni yli laidan tai hylkäämään sitä - kirjanen oli johdantona matkalle maisemaan, jota olin jo alkanut tutkia, mutta joka sittemmin on osoittautunut huomattavasti valtavammaksi kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Haukoin henkeä. Sydämeni jyskytti ja värisi. Elämässäni oli alkanut hengellinen pyhiinvaellusmatka, ja silmänurkastani huomasin muutaman virkaveljen puistelevan päätään. He olivat huolissaan siitä, mihin kummaan olin oikein menossa.”

Halldorf kuvailee tunnistaneensa autiomaan isissä suoraselkäistä karismaattisuutta. Hän havaitsi, että ilman ristiä karismaattiset kokemukset ovat loppujen lopuksi arvottomia, kenties suorastaan vaarallisia, koska ne eivät edistä Kristuksen elämää meissä, vaan palvelevat yksinomaan meidän omaa mainettamme ja kunniaamme.

Ylistystä yläsalissa

Haastattelen Peter Halldorfia Bjärka-Säbyn linnassa, joka on hänen tukikohtansa, jossa hän opettaa, järjestää retriittejä ja kursseja. Työhuoneesta avautuu upea maisema puutarhaan. Seinällä on ikonimaisia tauluja sekä valokuva, jossa nuori Halldorf poseeraa Frank Mangsin kanssa. Kaapin päällä on vanha kirjoituskone muistuttamassa vanhoista hyvistä ajoista ja kirjailijan työstä.

Keskiviikkoiltaisin linnan yläsalissa on jumalanpalvelus, jonne kokoontuvat linnan asukkaat, raamattukoululaiset ja ihmisiä lähikylistä. Tiivistunnelmainen jumalanpalvelus on yhtä aikaa vanhoista liturgioista symboleja ammentava messu ja spontaani ylistyshetki. Koko jumalanpalveluksen ytimessä on Kristuksen sovitustyö ja siitä konkreettisesti muistuttava ehtoollinen. Erikoislaatuisen lisänsä tunnelmaan tuo suitsuke.

Bjärka-Säbyn linnan yläsalissa vietetyn messun jälkeen keskustelemme Pyhästä Hengestä ja sen ilmenemisestä. Halldorf puhuu innostuneesti unohdetun perinteen löytämisestä. Nyt hän kypsyttelee vanhan tradition ja karismaattisuuden synteesiä, ei vastakohtina vaan jumalanpalveluselämää rikastuttavana asiana. Ennen kaikkea kyse on sisäisestä prosessista, pyhyyden ja pyhityksen ymmärtämisestä.

– Egyptissä koptikirkkoon tutustuminen oli minulle kuin kotiinpaluu. 300-luvun liturgiassa on paljon hyvää, Peter Halldorf sanoo.

– Yhtä aikaa ollaan avoimia spontaanille rukoukselle, Hengen lahjoille, profetioille ja kielläpuhumiselle. Mutta oma hengellinen perintöni on minulle luovuttamaton.

– Tarvitsemme syventämistä! Elämme niin pinnallisessa maailmassa. Olenkin näkemässä myönteisiä merkkejä tästä karismaattisissa piireissä.

Helluntailiikkeessä sekä uskonliikkeessä halutaan syvemmälle ja ollaan avautumassa ja löytämässä rikkauksia vanhojen kirkkojen perinteestä. Tämä on uutta. Esimerkiksi helluntaiseurakunnista hakeudutaan retriitteihin.

Salakavala pinnallisuus

Halldorf varoittaa hengellisestä pintaliidosta. Hän ei ruodi ainoastaan vanhojen kirkkojen jäykkää kaavamaisuutta, vaan karismaattisuuden muuttumista länsimaisen populaarikulttuurin vaikutuksesta.

– Emme huomaakaan, miten maallistuminen vaikuttaa seurakuntaan, kun avataan portit kaupallisuudelle ja sen arvoille, Halldorf lataa. Hänen mielestään tämä mukautuminen länsimaisen kulttuurin mukaan on seurausta siitä, että on annettu periksi rationalismille. Teologiastakin on tullut niin järkihakuista, ettei se enää poikkea muista tieteenaloista.

– Siinä on myös kasvualusta vääränlaisen, epäterveen johtajuuden syntymiseksi.

– Syvälliseen hengelliseen elämään pyrkiminen vie aikaa. Sisäistyminen ei tapahdu hetkessä. Karisma ilman karaktääriä eli sisäistä kypsyyttä ja luonnetta on katastrofi. Kristityn elämä on todistus Kristuksesta.

Paimenella ei ole visioita

Ruotsissa on viime aikoina puhuttu hengellisestä johtajuudesta. Knutbyn tapaus on kärjistynyt esimerkki pastorista, joka käyttää valtaansa väärin ja manipuloi ihmisiä hengellisellä auktoriteetilla. Yhteiskunnassa tämän ajan ihanteet vaikuttavat seurakuntaankin. Ihanteena on vahva, tehokas ja dynaaminen johtajuus. Otetaan asema, jota ei ole juurrutettu yhteisöön.

– Johtajan asemaa käytetään oman aseman ponnahduslautana. Ihmiset kärsivät ja joutuvat huonosti kohdelluiksi. Johtajat käyttävät heitä omiin tarpeisiinsa.

– Oikea johtajuus rakentuu luonteen vahvuudelle ja sisäiselle selkärankaisuudelle. Jeesus käytti esimerkkinä paimenta. Paimenella ei ole visioita, vaan tämän ainoana tehtävänä pitää huolta laumasta, ruokkia ja juottaa se. Paimen antoi jopa henkensä pelastaakseen laumansa.

– On kysyttävä, mitä tämän päivän johtaja on valmis uhraamaan henkilökohtaisista tavoitteistaan? Mitä hän on valmis jättämään epäitsekkäästi seurakunnan takia?

Peter Halldorfin teologia tiivistyy tietoisuuteen pääsiäisen ja helluntain läheisyydestä. Sanomaa rististä ei saa erottaa Pyhän Hengen työstä. Pyhän Hengen täyteys on jokaisen kristityn mahdollisuus ja etuoikeus, mutta se ei mahdollinen ilman Kristuksen sovitustyötä.

Peter Halldorfin kirjoja:

Kaipaatko täyteyttä Hengen sen? Aikamedia 2004

Sielun hyvä vieras – kirjoituksia Pyhästä Hengestä, Kirjapaja 2005

Koskematon maa: nykyajan pyhiinvaeltajan matka juurilleen, Karas-Sana 1995

Teksti ja kuva: Kaj Aalto