Babybasso laulaa aina sydän täynnä rakkautta

 

Vanhempien koti Toijalassa on merkittävä tukikohta, kun vuoden alusta Saksan Karlsruheen puoleksi vuodeksi vaihto-oppilaaksi lähtenyt bassobaritoni Jussi Merikanto, 28, poikkeilee kotimaassa. Reilun viiden vuoden opinnot ovat nyt noin puolivälissä.

 

– Musiikkiurani alkoi Helsingin saksalaisessa koulussa ja Cantores Minores -kuorossa. Jo varhain lauloimme isoja kirkkoteoksia myös saksaksi. Ihmettelin Bachin sävellyksiä. Hän kirjoitti aina nuotin loppuun ”Soli Deo Gloria” – Jumalan kunniaksi. Kuorolaisena pääsin 12-vuotiaana Savonlinnaan laulamaan Taikahuilussa, jolloin haave oopperaan syttyi, Jussi kertoo.

 

Laulajan työ on kuin käsityöläisammatti, jonka taidoista 95 prosenttia koostuu kovasta työstä. Merikanto on kiitollinen ja onnellinen lahjastaan. Aina on pieni ihme, kun esiintymisessä kaikki menee hyvin.

 

Oma keho on laulajan instrumentti, joten lauluun vaikuttaa terveys, kunto ja henkinen hyvinvointi.

 

Nuoren miehen vieressä Toijalan pihamaalla säteilee sekä Sibelius-Akatemiassa että Salzburgissa Mozarteumissa opiskeleva pianisti Marjaana Okkonen. Tammikuussa kihlautunut nuoripari löysi toisensa musiikin kautta, kuinkas muutenkaan.

 

Körttimelodia kolahtaa

Merikannon perheen traditioihin kuuluu Herättäjäjuhlille osallistuminen. Jussi koki körttiläisyydessä niin hienoksi oman uskon löytämisen, että lähti aikoinaan Aholansaareen rippikouluunkin.

 

– Vaalin, etsin ja tutkin uskoa itsekseni. Käännyttäjä en ole, mutta kysyttäessä voin keskustella asiasta mitään peittelemättä.

 

– Perheemme on aina elänyt seurakuntaelämän kuvioissa. Kävin pienestä pitäen pyhäkoulussa.

 

 

Äiti kantaa laulajapoikaansa rukouksessa ja rukous on voimavara laulajalle itselleenkin. Ennen esitystä se auttaa keskittymään ja rauhoittumaan.

 

– Isänäiti toivottaa jokaisessa kortissaan ja puhelinsoitossa enkeleitä matkaani. Marjaanakin muistaa minua aina iltarukouksessaan, hän sanoo kihlatustaan.

 

Merikantojen perhepsalmi 23 on Jussin lempikohtia Raamatusta. Vanhassa suomennoksessa on laulajan mielestä uutta käännöstä kauniimpi sävy.

 

Korinttolaiskirjeen 13. lukukin puhuttelee rakastunutta miestä.

 

– Raamattu kulkee matkoillani mukana, ja sen tekstit tulevat esille usein laulujen kautta. Tykkään Dvosakin raamatullisista lauluista. Telemannin Matteus-Passiossa olen esittänyt Jeesuksenkin osan ja myös Johannes-passion kaikki äänet sopraanosta lähtien ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi. Bachin kirkkoteokset ovat aivan oma lukunsa.

 

Helpompiakin hengellisiä suosikkilauluja Jussilla on paljon.

 

– Oi muistatko vielä sen virren laulettiin isoäidin hautajaisissa. Armolaulu on tärkeä, samoin Herraa hyvää kiittäkää, joka lauletaan vanhalla körttimelodialla Herättäjäjuhlilla viimeiseksi seisaaltaan. Miehet veisaavat ”täytehen äänehen”, ei sievistellen vaan tunteella, Jussi ihastelee.

 

Avoimet ovet kirkkotiloihin

Nuorta laulajaa harmittaa Suomessa tyhjät ja lukitut seurakuntatilat. Voivatko ihmiset kokea olevansa tervetulleita kirkkoon, hän ihmettelee.

 

– Kerran arki-iltana ison kaupungin kirkon oven takaa naisen ääni huusi minulle, että tulisin takaisin kello 10 sunnuntaiaamuna. Se tuntui pahalta.

 

– Kuopiossa asuessamme isä kuului kirkon vartijoihin, sisään pääsi perjantaisin ja lauantaisin iltayöhön asti. Ulkomailla kirkkojen ovet ovat aina auki, eikä ilkivaltaa ole. Toivon keskustelua tämän voimavaran käytöstä, sanoo Jussi.

 

– Seurakunnilla on runsaasti muita tyhjiä tiloja pyhinä , jotka sopisivat hyvin esimerkiksi muusikoiden harjoittelukäyttöön. ”Sibiksessä” joutuu jonottamaan tuntikausia pääsyä parin neliön koppiin laulamaan.

 

– Voisiko ratkaisu nuorten rippikoulun jälkeen katoamiseen olla niin yksinkertainen, että seurakunta tarjoaisi tilat heistä itsestään nousevaan toimintaan? Kyse on rahasta, mutta vielä enemmän asenteesta. Uskohan kuuluu myös arkeen!

 

Merikanto ottaa kantaa myös kirkon musiikkiuudistukseen.

 

– Jumalanpalveluksissa käydessäni olen kokenut, että monessakaan kohtaa ei ole onnistuttu. Nyt musiikki on opettelua eikä kosketa ja tavoita läheisyyttä. Ihmiset osaavat ulkoa lapsuudessa oppimansa sävelmät. Toisaalta uuteen musiikkiinkin olisi kirkkokansaa kasvatettava, mutta silloin olisi osattava laulaa nuoteista, Jussi pohtii.

 

Päivä kerrallaan

Tässä ammatillisessa kehitysvaiheessaan Jussi kokee hyväksi tehdä pieniä rooleja kasvaessaan isompia kohti. Nöyryydellä on työssä suuri merkitys, mutta on myös opittava ottamaan paikkansa ja säilytettävä maalaisjärki.

 

Viime syksynä hän esitti räätäliä Helsingin Aleksanterin teatterissa musikaalissa Viulunsoittaja katolla.

 

– Oli hienoa tehdä töitä Ismo ”Tevje” Kallion kanssa ja seurata konkarin tekemisiä. Vanhemmat laulajat tykkäävät yleensä auttaa ja opettaa kilpailemisen sijasta. Tässä iässä hötkyilee helposti ja haluaa kaiken nopeasti, kun veri kiehuu.

 

– Olen vasta urani alussa, vihreä baby-basso. Pikatietä onneen ei ole, eikä yhdessä yössä nousta maailman hienoimmaksi ääneksi. Kyse on enimmäkseen päivittäisestä ahertamisesta yksin luokassa, Jussi kertoo.

 

Räätälin laulun nimi on Ihmeiden ihme. Ujo ja köyhä mies pyytää Tevjen tyttären kättä. Suuttuneen isän suostuminen avioliittoon tuntuu sulhasesta Korkeimman järjestämältä ihmeteolta.

 

– Ihmeiden ihmeen Jumalamme teki taas. Hän räätälin kouraan tarttui näin. Johdattamaan Hän lähti maahan luvattuun, suoraan sinne kiidättäin...

Bassobaritonin muhkea ääni täyttää tuvan. Laulun ote on läheinen, sillä Jussi Merikanto kävi itsekin hattu kourassa pyytämässä Marjaanansa kättä tämän isältä.

 

– Iloni on laulaa Jumalan kunniaksi ja elää päivä kerrallaan. Ja muuten, yhteinen sukunimi Oskar Merikannon kanssa on vain hauska yhteensattuma. Tykkään kyllä hänenkin lauluistaan.

 

Keikkakiireitä riittää

Kolmen siskon parissa kasvaneen Jussin isä Juhani Merikanto on johtava lastenkirurgi ja Irmeli-äiti palvelupäällikkö. Välit ovat edelleen lämpimät ja yhteys tiivistä kaikkien kanssa.

Merikannot ovat asuneet eri puolilla Suomea ja myös Skotlannissa, mikä toi rikkautta elämään ja auttaa sopeutumaan reissaamista vaativassa opiskeluvaiheessa.

 

– Kuopio oli minulle tärkeä paikka. Musiikkilukiossa lauloimme musikaaleja sekä oopperoita kuorossa ja pääsin tosi paljon lavalle. Ensimmäiseksi lauluopettajakseni sain baritoni Pertti Rusasen.

 

– Tein laajasti musiikin eri tyylejä. Soitin viola da gamballa -barokkimusiikkia, keikoilla rockia ja humppaa, otin klassisen laulun tunteja ja lauloin kaupunginteatterissa musikaaleja. Siitä monipuolisuudesta en halua luopua, vaikka tulevaisuuden unelma onkin oopperalava, Jussi sanoo.

 

Armeijan jälkeen nuori mies etsi itseään ja paikkaansa ensin Helsingin konservatoriosta (nykyisin Stadia) viola da gamban soittajana, sitten. Turun yliopiston valtiotieteellisestä. Lopulta nyt jo edesmennyt laulunopettaja Heikki Toivanen sai potkittua pojan takaisin laulun maailmaan Sibelius-Akatemian oopperaluokalle.

 

– Lauluopettajilla on tällä alalla tärkeä merkitys, ja Toivanen oli suuri innostajani. Nyt opiskelen Saksan Karlsruhessa samassa paikassa, missä hän teki oman elämänuransa. Se on iso juttu minulle.

 

– Kesällä palaan kotiin, mutta kevätajan reissaan keikoilla Suomessa ja Ruotsinkin puolella. Pääsiäisen tienoilla Kuopiossa lauloin solistina Johannes-passiossa, jonka bassoaarioita olen kuunnellut nappulasta lähtien. Se on kunnia ja iso haaste, toteaa Jussi.

 

Kesäkin on miehellä kiireinen. Silloin on tiedossa esiintymisiä Ilmajoen Musiikkijuhlilla sekä Savonlinnan Oopperajuhlilla, konsertti Saksassa ja mestarikurssit Ranskassa sekä Suomessa.

 

 

Viola da gamba on jousisoitinperhe, jonka eri kokoisia soittimia pidetään polvien välissä. Viola da gambassa on tavallisimmillaan kuusi kieltä, jotka viritetään kitaran tavoin. Se on enemmän sukua kitaralle kuin viululle tai sellolle. Kontrabasso on bassogamban moderni jälkeläinen, eikä sekään siis kuulu viuluperheeseen.

 

Viola da gamba oli suosittu soitin 1600- ja 1700-luvuilla, mutta jäi vähitellen pois käytöstä 1700-luvun loppupuolella. Nykyisen ulkomuotonsa se sai jo 1400- luvulla. Nyttemmin vanhan musiikin esittäjät ovat elvyttäneet gambansoittoa. Gamban ääni on hiljaisempi kuin esim. sellon. Toisaalta gambassa on enemmän yläsäveliä, joten sen ääni on täyteläisempi.

 

Sibelius-akatemiassa ja monissa muissa eurooppalaissa musiikkikorkeakouluissa voi nykyisin opiskella myös viola da gamban soittoa. (Wikipedia)

 

 

TEKSTI MERJA SALONEN