Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Torstai 17. toukokuuta. Nimipäivää viettää Maila, Maili, Mailis, Rebekka, Rebecka, Hagar

Boikottikehotukset eivät purreet


Stryper oli lauantai-illan pääesiintyjä Turkuhallissa.

Maata näkyvissä –festarit myytiin loppuun

 

(Sana 22.11.2007)

 

Turussa viime viikonloppuna 23. kerran vietetty Maata näkyvissä –festarit keräsi ennätysyleisön. Näin siitä huolimatta, että jotkut tahot olivat kehottaneet boikotoimaan tapahtumaa. Näkyvimmin sen teki Suomen suurimman seurakuntalehden, Kirkon ja kaupungin päätoimittaja Seppo Simola pääkirjoituksessaan. Boikottipuheiden taustalla oli festarien toisen järjestäjän, Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen naispappeutta vastustava virkakäsitys. Tapahtuman toinen järjestäjä oli Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä.

 

Moni ehti jo ennustaa tapahtuman kutistuvan tai jopa romahtavan, mutta toisin kävi. Viikonlopun pääesiintyjän, Stryperin, konsertti myytiin loppuun jo marraskuun alussa. Perjantai-illan jumalanpalvelukseen osallistui ennätykselliset 9 000 nuorta.

 

Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen uskoo nuorten hakevan Maata Näkyvissä -festareilta kestäviä vastauksia elämän suuriin kysymyksiin.

 

– Nuoret elävät armottoman maailman puristuksessa. Niiden paineiden alla uskonnollinen etsintä ja kysely ovat aina vain runsaampaa. Maata Näkyvissä -festareilla musiikin ja valojen seassa kuuluu kirkkaana sanoma Jeesuksesta. Hän on kestävä vastaus uskonnolliseen kysyntään, Heinonen sanoo.

 

Perjantai-iltana festareilla pidettiin pienimuotoinen hiljainen hetki Jokelan koulusurman uhrien muistoksi .

 

 

Stryper vihdoin Suomessa

 

Maata Näkyvissä –festareille pyritään saamaan vuosittain joku tunnettu ulkomainen esiintyjä. Tänä vuonna lavalle astui pitkän odotuksen jälkeen heavymusiikin elävä legenda Stryper.

 

Stryper perustettiin Kaliforniassa vuonna 1983. Yhtyettä pidetään kristillisen rockmusiikin uranuurtajana. Yhtyeen menestyksekkäin albumi on To Hell with the Devil. Viimeisin levy on nimeltään Reborn, ja seuraava on jo työn alla. Kaikkiaan Stryper on myynyt yli 10 miljoonaa levyä.

 

Stryper tuli 1980-luvulla tunnetuksi muun muassa laulaja Michael Sweetin korkeista kirkaisuista sekä esiintyjien valtavista hiuksista. Heistä vitsailtiinkin, että mitä korkeammalla heidän hiuksensa olivat, sitä lähempänä he olivat Jumalaa.

 

Yhtyeen kaikki esiintymisasut, lavasteet ja soittimet olivat räikeän mustakeltaraidallisia. Raidat kuvasivat Kristuksen selkään saamia ruoskanjälkiä ja niistä ”raidoista” kertoo myös Stryperin nimi.

 

Stryper joutui uransa alkuaikoina taistelemaan kahden tulen välissä: metallipiireissä heitä ei hyväksytty kristillisen sanoman takia, ja kirkossa heitä halveksittiin metallimusiikin ja yhtyeen ulkoasun takia.

 

1990-luvun alkupuolella bändi hajosi, mutta palasi lavoille neljä vuotta sitten.

 

– Herätimme bändin henkiin ainoastaan, koska tunsimme sen olevan Jumalan kutsun. Emme olisi palanneet kiertueille mistään rahasummista, jos kutsumus puuttuisi, Michael Sweet ja rumpali Oz Fox korostivat Turussa.

 

Maata näkyvissä –festareiden ensi vuoden teema on ”epätodellista todellisuutta”.

 

– Elämme hektisessä maailmassa, johon ajavat median, tietoyhteiskunnan ja tekniikan tuomat valmiudet olla aina tavoitettavissa. Siinä todellisuuden ja epätodellisuuden raja hämärtyy. Haluamme rohkaista nuoria elämään tässä ja nyt, jalat maassa ja ohjata heitä todelliseen elämään, Juha Heinonen perustelee valintaa.

 

 

Teksti: Thorleif Johansson

Kuvat: Jani Laukkanen

 

Netissä:



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin