Puolisoita – ystäviä ja kavereita

Helsingin eläkkeellä olevalla kaupunginjohtajalla Eva-Riitta Siitosella ja laulaja Fredi Matti Siitosella on takanaan neljäkymmentä yhteistä vuotta. Avioliitto on kestänyt sen, että molemmilla on vuosikymmeniä jatkunut, eri tahtiin edennyt ja muutenkin erilainen julkinen ura.

 

– Pitkässä parisuhteessa toisesta tulee ystävä ja kaveri. Ei kai meillä kovin paljon muita kavereita olekaan, toteaa Matti Siitonen.

 

– Totta kai intohimoakin tarvitaan, että parisuhde syntyy. Mutta on hyvä tietää, että se vaihe kestää yleensä korkeintaan puolitoista vuotta. Pitkä suhde hioo särmiä. Kyllä meilläkin oli aikoinaan tulisia riitoja, vaikken nyt enää oikein muista mistä riideltiin, jatkaa Eva-Riitta Siitonen.

 

Pariskunta tapasi toisensa kesällä 1967 ja meni naimisiin ennen vuosikymmenen vaihtumista.

 

– Eva-Riitassa minuun vetosi varmaan hymy, olemus, vaistomainen, kenties sukupolvien takaa tuleva tuttuus, jokin joka on silmien takana, miettii mies.

 

– Vaikka vuosien mittaan olemmekin muuttuneet toistemme näköisiksi, olemme aika erilaisia, toteaa vaimo.

 

– Mattia kiinnostavat tulevaisuuden näkökulmat. Hän esimerkiksi lukee mielellään science fiction -romaaneja. Minua taas kiinnostaa historia. Saatan eläytyä 200 vuotta sitten eläneen ihmisen elämään.

 

Ruuhkavuodet
veivät mukanaan

 

Matti Siitosen esiintyjänuran alkuvaiheita voi etsiskellä kansakoulun koulunäytelmistä.

 

– Aloin soittaa, kun äiti osti kitaran. Teini-ikäisenä olin lauluyhtyeessä, ja lukion jälkeen, ennen armeijaan menoa, olin puoli vuotta ravintolamuusikkona, laulaja muistelee.

 

Eeva-Riitan ja Matin tutustuessa Matin laulajanura oli nousukiidossa. Ensimmäinen levy oli ilmestynyt kaksi vuotta aikaisemmin. Kaiken kansan tuttu Fredistä tuli 1970-luvulla tv:n Kivikasvot-shown ansiosta: sen katsojamäärä nousi parhaimmillaan kahteen ja puoleen miljoonaan.

 

Eva-Riitta Siitonen aloitti työnteon varhain, suoraan koulun penkiltä.

 

– Nuorena olin muuan muassa ollut yksitoista vuotta töissä Helsingin kaupungin sähkölaitoksella, nykyisessä Helsingin Energiassa.

 

Opiskelemaan Eva-Riitta Siitonen ryhtyi yli kolmekymppisenä kahden lapsen äitinä ja valmistui ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta. Hän kiinnostui yhteiskunnallisista asioista lastensa kautta ja oli esimerkiksi perustamassa musiikkiopistoa Itä-Helsinkiin.

 

Tie kulki kunnallispolitiikasta kansanedustajaksi, sieltä Uudenmaan läänin maaherraksi 1990 ja lopulta Helsingin kaupunginjohtajaksi 1996.

 

Nousua kunnallispolitiikkaan auttoi aikanaan se, että Eva-Riitta Siitonen oli tullut tutuksi televisiokuuluttajana – tv-työn kautta tulleesta nosteesta huolimatta hänen julkikuvaansa on aina yhdistynyt asiaosaaminen.

 

– Yhteensä melkein kuusitoista vuotta siirryin paikasta toiseen mustan auton takapenkillä. Työn takia perhe joutui joustamaan. Oli iltamenoja, eikä vapaita viikonloppuja ollut paljon, kertoo kesällä 2005 eläkkeelle jäänyt kaupunginjohtaja.

 

– Ainoa, mistä emme ole tinkineet, ovat lapsenlapset. Ei lapsia voi säilöä jonnekin ja ilmoittaa sitten eläkkeelle päästyään, että nyt olisi aikaa tavata ja tutustua, jatkaa tätä nykyä kolmen lapsen isoäiti.

 

Lapsenlapsia
yökylässä

 

Jo silloin, kun nykyään teini-ikäiset isommat lapsenlapset Wiljami ja Wilma olivat leikki-ikäisiä, isovanhemmat ottivat heidät mielellään kotiinsa yhdeksi yöksi viikossa.

 

– Pikkulasten vanhemmilla on usein rankkaa. Pieni helpotus voi olla, jos saa viettää yhden illan ilman lapsia ja herätä aamulla omaan tahtiinsa. En tunne yhtään rikasta lapsiperhettä, useimmilla on paljon työtä, ura- ja asuntolainahuolia, sanoo Eva-Riitta Siitonen.

 

Omaa lapsiperhevaihettaan Siitoset asuivat Matin vanhempien kanssa samassa talossa.

 

– Matin äiti auttoi meitä paljon. Olenkin sanonut, että jos pystyn tekemään edes osan siitä, olen saanut paljon aikaan.

 

Nuorinta lapsenlastaan, yksivuotiasta Vienoa isoäiti hoitaa tarvittaessa.

 

– En ole aivan varma siitä, olisinko itse Hanna-Riikan ikäisenä uskonut niin pienen lapsen liki seitsemänkymppisen mummon hoitoon.

 

– Meillä oli Eva-Riitan kanssa aikanaan aika perinteinen työnjako. Mutta Vienon kanssa puistossa käydessä olemme ihastelleet, miten siellä voi olla enemmän isiä kuin äitejä. Sukupolvien välillä on kehitys mennyt hyvään suuntaan, sanoo Matti Siitonen.

 

Kaupunginjohtajan työhön kuului myös kansainvälisiä tehtäviä.

 

– Varmaan omalta osaltaan auttoi, että samaan aikaan, kun minun työurani oli kiihkeimmillään, oli Matilla hiljaisempaa, Eeva-Riitta Siitonen pohtii.

 

– Kun silloin joskus törmäsin tuttuihin, he ihmettelivät, missä oikein olin ollut ja mitä tehnyt. Vaikka minua ei ollut näkynyt tv:ssä tai lehdissä, olin tehnyt sitä samaa kuin muutenkin: tehnyt musiikkia, säveltänyt, sanoittanut ja esiintynyt, Matti Siitonen jatkaa.

 

Fredin mielestä keikkatyötä tekevän taiteilijan elämässä hiljaisemmat kaudet ovat melkein välttämättömiä.

 

– Silloin ehtii itse saada kiinni sen, mitä kiireaikoina on tullut tehtyä. Ei siinä, että olen välillä kuukauden hiljaa paikallani, ole minulle mitään kummallista.

 

Harkinta-aikaa
tarvitaan

 

Matti Siitonen kertoo, miten hän 1970-luvulla kolmikymppisenä aikuisena hahmotti omaa maailmankatsomustaan ja ”järjesti päätään” lukemalla paljon.

 

– Opin silloin, että itseään voi muuttaa – mutta se voi viedä paljon aikaa, esimerkiksi kaksikymmentäviisi vuotta.

 

Toinen oppi oli, että paljon huolta ja energiaa säästyy, jos voi hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat – kyselemättä ja märehtimättä, miksi juuri minulle kävi näin.

 

– Sen jälkeen, kun on todennut tilanteen, voi suunnistaa kohti tulevaisuutta, sanoo Matti Siitonen.

 

– Tuo on toiminut hyvin: kun Matilla kymmenen vuotta sitten todettiin diabetes, hän sopeutti elintapansa nopeasti sairauden mukaan, Eeva-Riitta kertoo.

 

Muutokseen sopeutuminen voi Matti Siitosen mukaan viedä märehtimättäkin aikaa puolitoista kaksi vuotta.

 

– Sen verran kannattaisi myös ottaa harkinta-aikaa, jos aikoo mennä naimisiin tai erota, hän jatkaa.

 

Siitoset arvelevat, että moni eroaa nykyään turhan nopeasti, esimerkiksi uskottomuustilanteissa: niissä suvaitsevaisuus ja anteeksiantaminen tuntuvat loppuvan lyhyeen.

 

– Ero käynnistyy, kun ollaan vielä tunnemyrskyssä ja kolmannet osapuolet ovat vielä mukana kuvioissa. Silloin ei ehkä pysty arvioimaan avioliiton jatkamisen hyviä puolia ja pitkän parisuhteen etuja, arvioi puolestaan Eva-Riitta Siitonen.

 

Matti Siitosen nuorena aikuisena löytämä kolmas oppi tuli Leo Tolstoilta: sellaisella uskonnollisuudella, joka ei näy käytännön elämässä, ei ole mitään merkitystä.

 

– Vuorisaarnan käskyt älä vanno, älä suutu, älä taistele ovat käytännön neuvoja tosi elämää varten. Kun pyrkii noudattamaan niitä, voi hetkittäin kokea valtavia hyvänolon tunteita ja tuntea valon.

 

Fredin
rukous

 

Kaksi vuotta sitten Fredi astui levytysstudioon kahdentoista vuoden jälkeen.

 

– Vaikka olin esiintynyt koko ajan, huomasin, ettei ääneni toiminutkaan. Studiossa pitää laulaa toisin.

 

Laulutapa löytyi, ja Fredi on jo toistamiseen vieraillut studiossa. Uusin levy Soittaja julkaistiin elokuun lopulla.

 

”45 vuotta tien päällä säällä kuin säällä ---. Miksi?” Fredi kyselee cd:nsä tekstivihkossa. ”Siksi, että hän on soittaja – ja hänellä on unelma, että voisi kerran elämässään soittaa hurjan soolon.”

 

Fredi pitää silloin tällöin kirkkokonsertteja. Joskus ohjelmistossa on ollut perinteisiä hengellisiä lauluja, kuten Oi muistatko vielä sen virren, mutta vielä useammin sen tapaisia lauluja kuin Rakastan elämää tai Albatros.

 

– Yhdessä solistisen pianistin Antti Hyvärisen kanssa konsertti on toiminut hyvin. Mutta toivoisin, että voisin joskus pitää sellaisen kirkkokonsertin, jossa laulaisin omia sävellyksiäni kuten Maan valitus, Korinttolaiskirjeen 13. luku ja Rukoilen – sinfoniaorkesterin säestyksellä ja kunnon kuoron kanssa.

 

Hurjassa soolossaan Fredi rukoilee:

 

Anna minulle rauha. 

Kuule ääntäni kutsuvaa.

Sinä minua auta 

ohjaa vaeltajaa.

  

Kuule ihmisten ääntä,

 kun he huutavat auttajaa.

 Hartaat pyyntömme täältä

 ehkä voit tavoittaa.

 Rukoilen, rukoilen, rukoilen.

 

Näytä heikoille tietä

sinfonias’ kuinka soi.

Ohjaa vahvojen mieltä,

jotta auttaa he voi.

 

Anna auringon paistaa

jokaiseen sydämeen.

Elämää anna maistaa

pisaraan viimeiseen.

 

Auta äitiä lasta

isää taakkansa kantajaa.

Kerro myös kuolemasta,

voiko se vapahtaa.

 

Anna maailmaan rauha

se on toiveemme yhteinen.

Liekki syttymään auta

jokaisen sydämen.

 

Rukoilen, rukoilen, rukoilen--- rukoilen.

 

(Sanat: Matti Siitonen)

 

 

Teksti Ulla-Maija Vilmi

Kuvat Saara Vuorjoki