Hannu Konola - taivaan tavoittelija

Yksi Hannu Konolan toteutuneista unelmista on Turun Hirvensaloon kallion laelle kansalaishankkeena pystytetty ekumeeninen taidekappeli. Taiteilijan näkyvin elämäntyö koostuu maalauksista ja lasitöistä. Jokunen näkymätön aarre taitaa olla talletettuna taivaaseenkin.

– Surrealistisissa töissäni on mahdotonkin mahdollista. Kun idea iskee, maalaan surrealistisia kuvia vieläkin. Minulla on taiteentekijänä laaja skaala eri suuntauksia edustavia teoksia.

– Varhaiskauden naivistisissa töissä on kaikissa jollakin tavalla läsnä myös se kolmas ulottuvuus. Jumalan silmä tarkkailee. Silti huumori tunkee kaikista lempeänä läpi. Tauluista löytyy aina pilviä, poutataivas ja ihminen. Piru, pappi, enkeli ja merimies.

Tauluista
heijastuu elämä

On toukokuu ja ollaan Konolan retrospektiivisessa näyttelyssä Turussa. Taitelija esittelee töitään kuin isä jälkikatrastaan.

– Tämä on vain yksi pieni sukellus sielunelämääni. Nämä kuvat ovat elämän peili. Niistä heijastuu koko elämäni.

Ensimmäisen työnsä taitelija teki todistettavasti kolmivuotiaana. Piirros on myös hänen ensimmäisessä taidekirjassaan. Konola laskee tehneensä taidetta 61 vuotta, satoja teoksia. Lasimaalauksia on eri puolilla Suomea ripoteltuna jo 48. Niitä on paljon kirkoissa, mutta esimerkiksi Sampo-Ifin toimitalosta Helsingistä löytyy teos Sammon taonta.

Reipasotteista Konolaa käy tervehtimässä turkulaisissa näyttelytiloissa piispa merenrantakaupungista ja kohta perään tuttu merikapteeni Saimaalta. Kaikkien näyttelyvieraiden kanssa juttu luistaa yhtä hyvin, menneitä muistellen.

Taiteilijapapin elämän merellä on ollut sekä tyventä että myrskyä, mutta aina on jossain loistanut majakka.

Laivastossa
paras aika

– Ylivoimaisesti paras aika pappina oli laivastossa, Konola muistelee.

Liperit hän laittoi naulaan vuonna 1979, kun halusi keskittyä taiteen tekemiseen. Ei sentään kieltäytynyt, kun pyydettiin laivastoon sivutoimiseksi papiksi 80-luvun puolivälissä. Siellä vierähti 18 vuotta.

– Ihan normaali siinä työssä ei menesty. On se sen verran hullu homma. Muutaman tuopin jälkeen minulle tultiin kertomaan koko elämäntarina. Yhtään ateistia en siellä tavannut. Muutaman kirkosta eronneen, jotka pyytelivät sitä anteeksi. Kun seilaa myrskyssä, oppii antamaan arvon Jumalan suuruudelle ja ihmisen pienuudelle.

– Siinä tunsi saavansa työlleen kaikupohjaa. Ei turhautunut. Toisinaan tuntuu siltä, että seurakuntapappi joutuu pelastamaan pelastettuja. Laivastossa ikäluokka vaihtuu kahdesti vuodessa.  Kun Pansion luolastossa kajautettiin Läpi lukkojenkin, voitti esikuntakomppania aina muun laivaston laulukilvassa. Se oli vähän niin kuin kunnia-asia.

Taidenäyttelyä kiertävä kapteeni Juhani Pulkkinen ei malta olla toteamatta, miten pidetty pappi Hannu oli laivastossa.

– Uskallan sanoa, että hän antoi kaikkensa. Välillä Hannu joutui kiertelemään Busterilla saaristomerellä ja pitämään aina ankkuripaikalla iltahartauden. Kun se jäi esikuntalaivalla väliin, siellä oli syntyä jonkin sortin kapina. Vasta sitten olivat pojat tyytyväisiä, kun heillekin pidettiin hartaus.

Pirunkarkotus
 -bunkkeri

Hirvensalon ekumeeninen taidekappeli rakennettiin kalliokumpareelle ’pirun karkottajaksi’. Kappeli-idean isä haaveili rakennuksesta, jonka ovella pirukin pyörtyy. Konola väittää ainakin muutaman Helsingin hienostosrouvan kompastuneen kynnykseen. Ainoa isännän korviin kuulunut valitus tuli liki satavuotiaalta kävijältä, joka kysyi, ”kuis tääl ei oo kristalliukruunui”.

Turkulaisnaisten rakastamia itämaisia mattojakaan ei rakennuksesta löydy. Mystinen maisemateos sai mainetta jo pienoismallina Venetsian Biennalessa ja palkittiin kansainvälisessä arkkitehtuurikilpailussa Sofiassa.

– Täällä ovat käyneet ulkomaiset ihailemassa ja suomalaisarkkitehdit kadehtimassa. Kävijöitä on ollut kahden vuoden aikana 145 000, joista arkkitehtejä ympäri maailmaa 1300. Rakennusinsinöörit ihmettelevät, miten näin hienoa puutyötä osataan vielä Suomessa tehdä. Kuparikatollekin on palkintoja sadellut. Pyhän Henrikin kappeli nousi maailman kahdenkymmenen vaikuttavimman rakennuksen joukkoon.

Kuin
kalan vatsassa

Pari vuotta käytössä olleen kappelin suunnitteli arkkitehti Matti Sanaksenaho. Ekumeenisen hankkeen toteutti kansalaisvaltuuskunta, jossa on jäseniä kahdeksasta eri kirkkokunnasta. Yhteinen usko näkyy myös silloin, kun ’kirkkolaivassa’ pidetään tilaisuuksia.

– Hilpeimpiä ovat helluntailaisten karkelot, kertoo Konola.

– Konsertteja on vuoden mittaan puolen sataa. Häistä ja muista toimituksista puhumattakaan. Tämä on suosittu perhejuhlien pitopaikka.”

– Olemme kuin kumolleen käännetyn purjeveneen, jättimäisen puusoittimen tai suuren kalan sisällä. Kala on vanhimpien kristittyjen tunnus, ikhtys, josta kappeli sai nimensäkin. Täällä meitä hoitavat sanat, sävelet ja silmillä katseltava taide. Pysyvien lasiteosten rinnalla pidetään valikoiden vaihtuvia veistosnäyttelyitä. Kalteville seinille kun ei tauluja voi ripustella.

Sisäänpääsymaksua ei kirkkoon ole, mutta Konola kiusoittelee tulijoita tokaisten, ettei ulos ole menemistä ellei maksa. Jos ei kymppejä löydy, niin satanenkin käy. Lahjoitusvaroin ja vapaaehtoisvoimin toimiva kappeli on rakennettu myös läheisen Meri-Karinan syöpäpotilaita varten. Se on suojapaikka kaikille ahdistuneille.

Yksinkertainen
usko

Konola istuu toistakymmentä metriä korkeiden lasireliefien valossa ja puhuu suomalaisen yksinkertaisesta uskosta.

Piruntorjuntabunkkeriksi ristimänsä taidekappelin suojissa taiteilija on kuin kotonaan. Muuta keinoa ei Konolan mukaan ole kuin lakkaamaton rukous sielunvihollista vastaan. Luther opetti taistelemaan Isä meidän rukouksen sanoin.

– Suomalainen kyhjöttää tuolla alanurkassa ja sanoo: en mä mikään uskovainen oo. Silti rukoillaan, kun on vaikeaa.

Lattianrajasta lasipintaan kaiverrettuna löytyy kirjoitusta niin alhaalta, että maassa toivottomana makaavakin voi lukea tekstin: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät”. Taiteilijan toive on se, että ihmiset jaksaisivat edes sen verran päätään nostaa sieltä maan rajasta, että rohkaiseva ajatus osuisi silmään ja muistuisi mieleen jonain vaikeana hetkenä.

– Ehkä muistikuva teoksesta herättää hieman toivoa. Ilman sitä ei ole elämää. On ihmisiä, joilla on ylimitoitettu määrä haavoja itsessään. Teoksessa Passion tippuu taivaallisia haavoja maahan saakka muuntuen Kristuksen haavoiksi.”

- Vastapäisellä seinustalla kohoava Jubilate kehottaa juhlimaan. Auringonvalo nostaa esiin Pyhän Hengen vertauskuvia. Ilman sanojakin teoksen on tarkoitus viestittää, mistä ilo löytyy. Lohdutuksen ja voiman henki vapauttaa iloitsemaan, tuo toivoa ja turvallisuutta. Ei tarvitse jäädä murheeseen ja kärsimykseen, kun on tarjolla juhlariemu.

Teksti: Kaarina Oittinen

Kuva: Timo Jakonen