Irene ja Jouni Kela tutustuivat internetin kristillisellä deittipalstalla onnellisin seurauksin.
(Sana 23.8.2007)
Parin kilometrin päässä Keravan asemalta on muutaman vuoden ikäinen vaalea rivitalo. 28-vuotias koulupsykologi Irene Kela avaa hymyillen oven.
Valoisassa kodissa näkyy merkkejä pienestä uudesta ihmisestä: kuivuvia pyykkejä, sideharsoliinoja ja muutama lelu. Odottelemme perheen isää, 28-vuotiasta järjestelmäsuunnittelijaa Jouni Kelaa ja kolmikuukautista Julius-poikaa kotiin kävelyltä.
– Pojan päivärytmi on vieläkin ihan sekaisin, nauraa Irene.
Takapihan ikkunasta näkyy pian vaunuja työntävä isä, joka jättää pienokaisen ulos nukkumaan. Pihaovi jätetään raolleen ja käymme keittiön pöydän ääreen juttelemaan siitä, kuinka Kelat löysivät toisensa.
Onnellisen pienen perheen tarina alkoi, kun Irene päätti kirjoittaa internetiin Suomen Vapaakirkon deittipalveluun viestin.
– Emme olisi tavanneet toisiamme mitenkään muuten, Jouni miettii.
– Kyllä se oli Jumalan johdatusta, Irene lisää.
Pariskunta alkaa muistella vaiheitaan reilun neljän vuoden takaa.
Mistä löytäisin ystävän?
Irene opiskeli Jyväskylässä psykologiaa. Mukava tyyppi oli hakusessa, eikä sopivaa aviomieskandidaattia löytynyt kavereista tai tutuista. Irene oli käynyt puolivakavissaan tutkailemassa muutamia internetin deittipalstoja, mutta niissä olevat ilmoitukset eivät mitenkään houkutelleet ottamaan yhteyttä.
– Kaverini kysyi, olenko kuullut tällaisesta Suomen Vapaakirkon Deitistä ja ehdotti tutustumaan siihen, Irene muistelee.
Kristillisen deitin ilmoitukset vaikuttivat muita palstoja luotettavammilta ja kiinnostavammilta. Vähän yllytyshulluna Irene intoutui laittamaan tammikuussa 2003 oman profiilinsa näkyviin verkkoon. Jos vaikka sopiva mies sattuisi sen lukemaan.
Rovaniemellä opiskelevalle Jounille Vapaakirkon deitti oli tuttu. Eräänä päivänä palstalle ilmestyi kiinnostava psykologian opiskelijan ilmoitus, johon Jouni innostui vastaamaan.
Irenekin pisti merkille Jounin viestin muutamien saamiensa vastausten joukosta.
– Kirjoitus erottui kyllä heti muista. Se vaikutti jotenkin kotoisalta, ja vastausten perusteella Jounilla oli kanssani sama arvomaailma, Irene muistelee.
– Viestittely oli alusta lähtien tosi aktiivista. Se oli jännää aikaa. Odotin aina suuresti Irenen seuraavaa vastausta, Jouni kertoo.
– Toisen reaktiot jännittivät, koska jokaisessa viestissä paljasti itsestään aina enemmän, Irene jatkaa.
Omat taustat haluttiin puolin ja toisin tehdä heti alussa selväksi. Molemmat halusivat olla avoimia.
– Pyrimme olemaan todella rehellisiä kaikessa, Jouni kertoo.
– Minulla oli varsinkin alussa vimma kertoa kaikki huonotkin asiat, ja silti Jouni edelleen vastasi minulle, Irene nauraa.
Jännittävä puhelu
Viestien vaihdon alusta ensimmäiseen puheluun kului noin viikko.
– Jouni kirjoitti hauskasti, että laittaa kännykkänumeronsa minulle, jos jotain käyttöä sille vaikka löytyisi. Vaihdoimme muutamia tekstiviestejä ja minä sitten päätin soittaa Jounille, Irene kertoo.
Viikon tiiviin kirjoittelun perusteella luuli jo tuntevansa toisen melko hyvin, mutta puhuminen vieraalle äänelle olikin ihan uutta.
– Toinen ei tuntunut puhelimessa niin tutulta kuin kirjeissä. Molempia jännitti, Irene hymyilee.
Oulussa kolahtaa
Pitkän välimatkan vuoksi ensimmäinen tapaaminen sovittiin Ouluun. Irene yöpyi kaveriensa luona, ja Jouni veljellään Kempeleessä. Muuten viikonloppu vietettiin tiiviisti yhdessä.
Elettiin tammikuun loppua ja pakkasta oli kolmekymmentä astetta. Viestejä oli vaihdettu siihen mennessä pari viikkoa.
– Junani oli myöhässä, ja Jouni oli joutunut palelemaan pakkasessa. Hän oli kuitenkin odottamassa reippaana ja posket punaisina. Muistan Jounin iloisen hymyn ja tuikkivat tähtisilmät. Tapaaminen oli tosi positiivinen kokemus, vaikka olin jännittänyt koko junamatkan, Irene nauraa.
– Irene näytti kauniilta, vielä kauniimmalta kuin lähettämässään kuvassa, Jouni muistaa.
Ulkona pakkasessa ei tarjennut, joten Irene ja Jouni kävivät kahden päivän aikana monessa paikassa teellä ja syömässä. Kirjastossa he katselivat toistensa lapsuudenvalokuvia, jotka oli otettu mukaan.
– Sovimme heti seuraavasta tapaamisesta. Alkoi tuntua siltä, että kyllä tästä jotain voisi syntyäkin, Jouni kelaa.
Ensitapaamisen jälkeen Irene ja Jouni soittelivat toisilleen päivittäin. Toisella tapaamisella ystävänpäivän kieppeillä Jyväskylässä päätettiin alkaa oikeasti seurustella.
Kulta on kaukana
Seurusteluaikana puhelinlaskut kasvoivat ja netissä kirjoiteltiin ahkerasti. Pari näki toisiaan yleensä joka toinen viikonloppu. Rataosuudet Jyväskylästä Rovaniemelle tulivat tutuksi.
– Kestikö junamatka 8–9 tuntia? Onneksi olimme molemmat opiskelijoita, niin oli välillä viikollakin vapaata. Työssäkäyvänä olisi ollut paljon hankalampaa järjestää yhteistä aikaa, Jouni miettii.
Jouni valmistui tradenomiksi keväällä 2003. Pariskunnan välimatka lyheni reilusti, kun Espoosta löytyi syksyllä työpaikka. Irenekin sai psykologian opintonsa päätökseen ennen joulua samana vuonna. Hän sai koulupsykologin paikan Hyvinkäältä, ja matka toisen luo lyheni taas huomattavasti. Vuoden kuluttua Jounin magneetti veti Ireneä muuttamaan etelämmäksi Keravalle, ja vihdoin oli mahdollista tavata useammin, myös arkena.
Kihloihin meno tuli ajankohtaiseksi huhtikuussa 2005, reilun parin vuoden seurustelun jälkeen.
– Samalla päätettiin myös, että mennään naimisiin niin pian kuin mahdollista, Jouni muistelee.
Perhe-elämää Keravalla
Pariskunta vihittiin syyskuussa 2005. Yhteiseen kotiin päästiin muuttamaan, kun rivitalo valmistui Keravalle lokakuun lopulla.
– Elämässä on tapahtunut suuria muutoksia, Jouni miettii.
– Joka päivä ajattelen, että on tosi ihanaa, kun on löytänyt hyvän kumppanin ja saanut perustaa perheen, Irene hymyilee.
Irene ja Jouni katsovat toisiaan lämpöisesti, kun kysyn mistä he toisissaan pitävät.
– Jouni on rehellinen, toimelias ja luotettava. Hän osaa kuunnella ja on empaattinen. Kaikista asioista voi aina puhua. Jouni on hyvä ystävä.
Irenen lista Jounin hyvistä puolista on pitkä ja jossain vaiheessa Jouni toteaa lämpimästi:
– Jo riittää!
– Arvostan Irenessä hyvin pitkälle samoja asioita, mitä hän tuossa mainitsi, Jouni sanoo.
Kristilliset arvot näkyvät perheen arjessa. Jouni kuuluu luterilaiseen kirkkoon ja Irene on tunnustuksellisen luterilaisen seurakunnan jäsen. Molemmat ovat kotikasvatuksena saaneet kristillisen perustan elämälleen. Helsingissä käydään Irenen kotiseurakunnan jumalanpalveluksissa.
– Elämässä usko näkyy siinä, että luottaa korkeimpaan johdatukseen. Se on molemmille tärkeää, Irene kertoo.
Perheen esikoinen syntyi huhtikuussa. Hetken aikaa kesti sisäistää, että perheessä on uusi jäsen. Arki muuttui kertaheitolla ja varsinkin alkuaikoina yöt olivat rankkoja.
– Ei elämänmuutos kuitenkaan yllätyksenä tullut, Jouni sanoo.
– Pienen lapsen kehitystä on ollut ihana seurata. Koemme uudella lailla olevamme perhe, Irene kertoo.
Pieni pellavapäinen poika on herännyt uniltaan, kun haastattelu päättyy. On aika heilauttaa kättä ja jättää onnellinen perhe rivitalossa jatkamaan päivän toimia.
Teksti ja kuva Salla Yli-Erkkilä
Kristillinen deittailu Suomessa
Kristillisen deittipalvelun internetissä laittoi alulle Vapaakirkosta toisilleen tuttu opiskelijaporukka.
– Me oltiin kaikki poikamiehiä, ja pyöriteltiin 90-luvun lopulla ideaa kristillisestä deittipalvelusta, kertoo Joona Nikunen, yksi Suomen Vapaakirkon deitin perustajista.
Internetissä ei vielä vuosituhannen vaihteessa ollut montaakaan deittipalvelua. Vapaakirkon palvelu avattiin lokakuussa 2001 ja se tuli pian suosituksi.
– Alku oli yllättävän tehokas ja leviämistahti valtava. Ensimmäisten kuukausien aikana huhumylly levitti tietoa, Nikunen muistelee.
Porukassa pohdittiin, miten kristillinen deitti voisi erota tavallisesta treffipalstasta. Palvelua haluttiin tarjota nimenomaan ihmisille, jotka etsivät pysyvää parisuhdetta.
– Myöhemmin saimme idean jakaa sisään kirjautuvat henkilöt ryhmiin heille esitettyjen kysymysten perusteella. Kysymysten tehtävänä oli osoittaa ihmisten moraaliset valinnat, Nikunen kertoo.
Deitti toimi Suomen Vapaakirkon ylläpitämänä viitisen vuotta. Mitä laajemmaksi yhteisö kasvoi ja mitä monipuolisemmaksi sitä kehitettiin, sitä enemmän se tuotti työtä. Lähes päivittäin tuli sähköpostitse tukipyyntöjä palvelun käyttäjiltä. Deittiä ylläpitävä porukka alkoi väsyä.
Vuonna 2005 deitti siirrettiin Data Universum Oy:n hoitoon. Samalla palvelun nimi muuttui nykyiseksi Kotisataman deitiksi. Deitissä on tällä hetkellä rekisteröityneenä vajaat 3 000 henkilöä, joiden ikähaarukka on alle 20-vuotiaasta 60-vuotiaaseen.
Ensimmäiset kaksi vuotta Data Universum on käyttänyt sivustolla Vapaakirkon deitin materiaaleja. Tämän vuoden aikana on kuitenkin tarkoitus avata uudistuneet sivut. Uudistuksilla pyritään parantamaan sivujen tietoturvallisuutta ja luotettavuutta, esimerkiksi varmistamaan ettei samalla henkilöllä voi olla käytössä yhtä aikaa useampaa nimimerkkiä.
– Henkilökohtaisesti tunnen useankin deitissä tavanneen parin, jotka ovat nykyään naimisissa. Teho on ollut hyvä, Nikunen sanoo.
Monet seurustelevat, kihlautuneet ja naimisissa olevat parit ovat kiittäneet deitin pitäjiä vuosien varrella, mutta suurimman kiitoksen oman kullan löytäneiltä nettideittailijoilta saa Jumala. Tässä suhteessa Kotisataman deitti on ainutlaatuinen. Ja ainoa suomalainen kristillinen deittipalvelu.