Isä, poika ja gospel

 

Kaiutinkaappien, johtojen ja soittimien kuljetuslaatikoiden pyörremyrskyn keskeltä löytyvät Antti ja Matti Honkkila, isä ja poika. Olemme Tampereella usean gospelbändin yhteisessä harjoituskämpässä.

 

Vuoteen 2005 asti huoneessa harjoitteli myös Terapia, eräs Suomen kaikkien aikojen suosituimmista raskaan gospelrokin yhtyeistä. Antti Honkkila oli Terapian kitaristi. Yhtye ehti tehdä lähes 600 keikkaa ja julkaista kymmenen levyä.

 

Terapiaa
nuorille

 

Matin syntyessä perheen esikoisena vuonna 1988 isä Antti oli juuri perustanut Terapian neljän muun muusikon kanssa.

 

Musiikin tekeminen verotti isän aikaa perheeltä: harjoitukset, palaverit ja keikkailu nielivät tunteja niin paljon kuin niitä oli valmis antamaan.

 

Terapia harjoitteli Tampereella, joten isän piti kulkea harjoituksissa sieltä missä perhe milloinkin asui: ensin Suolahdelta, sitten Helsingistä, missä Antti opiskeli nuorisotyötä. 1990-luvun puolivälissä perhe asui muutaman vuoden Hämeenlinnassa, kun Antti sai töitä nuoriso-ohjaajana.

 

Matti kasvoi yhtyettä kuunnellen:

 

– Isä oli usein keikoilla viikonloppuisin, mutta en muista sitä koskaan pienenä harmitelleeni. Keikoilla oli hienoa käydä, Matti kertoo.

 

– Muistan lukemattomia aamuyön tunteja, jolloin roudasimme bändin kanssa soittokamoja bussista takaisin bändikämppään aivan kuolleina, ja lukemattomia keikkoja, jolloin ajattelin että vitsi – tämä on hienoa, Antti kertoo.

 

– Mutta välillä syyllisyys on ollut syövää. Sellaisina hetkinä mietin, että jos minun ensisijainen tehtäväni on olla aviomies ja isä, enkä ole koskaan kotona, niin eihän tässä ole mitään järkeä! Toisaalta on kauhean vaikea ajatella, että olisin tehnyt mitään toisin.

 

Koti avoinna
kaikille

 

Hämeenlinnan nuoriso-ohjaajan tehtävistä Antti lähti vuonna 1996. Hän toimi hetken aikaa yksityisyrittäjänä, mutta jättäytyi sitten kokomaan vapaalle.

 

– Terapian keikoilla tapasin lukemattomia ihmisiä, joille olisi halunnut antaa enemmän aikaa ja huomiota. Sielunhoitoon ei ollut kiertueilla riittävästi aikaa. Koin Jumalan kutsua alkaa kiertää ihmisten luona.

 

Joitakin vaikeuksissa olevia ihmisiä myös asui Honkkiloilla kotona.

 

– HIV-positiivinen narkkarityttö tuli meille vieroitukseen ja pakoon jengiänsä. Välillä mietin, onko järkeä tuoda tällaisia ihmisiä meille kotiin, kun Matti ja hänen veljensä Mikko ja Markuskin asuivat siellä.

 

Antti ei saanut palkkaa tai työttömyyskorvausta, ja perhe eli vaimon tuloilla.

 

– En olisi uskaltanut ruveta siihen, ellei olisi ollut niin selkeää Jumalan lupausta siitä, että lapsilta ei ruoka lopu, Antti kertaa.

 

– Pankkitililtä löytyi yllättäen rahaa. Joskus oli tuotu polttopuita pihaan, Matti muistaa.

 

– Ja joskus oli jätetty ruokakassi oven taakse. Siihen aikaan tapahtui tällaisia ihmeellisiä asioita, joista olen hyvin kiitollinen. Ihmiset toimivat kuullessaan Jumalan äänen, Antti miettii.

 

Vuonna 2000 Antti aloitti nuorisotyössä Ylöjärvellä ja on pestissä edelleen.

 

Honkkilat haluavat edelleen pitää kotinsa ovia auki apua tarvitseville:

 

– Meillä käy lähiseudun poikia, jotka ovat välillä ruoan tai huolenpidon tarpeessa.

 

Antti sai tähän mallin omasta kodistaan, pappilasta, jonne kaikki olivat tervetulleita.

 

– Olen vaimoni Merjan kanssa koettanut elää todeksi Jeesuksen opetusta keskinäisestä rakkaudesta, Antti sanoo.

 

– Meidän kodissa on mielestäni terveet moraalikäsitykset. Koti on ollut hyvä paikka kasvaa, Matti kiittää.

 

Onneton
onnettomuus

 

Neljä vuotta sitten Antti kaatui rullaluistimilla loukaten jalkansa pahasti. Onnettomuutta seuranneiden leikkauksien ja hoidossa tapahtuneiden virheiden vuoksi Antti on joutunut jäämään pitkälle sairauslomalle.

 

– Olen tällä hetkellä käytännössä katsoen liikuntakyvytön. Jalkaa on nyt leikattu kahdeksan kertaa, Antti kertoo.

 

– Tarpeeksi monta kertaa, lisää poika.

 

– Pitkän aikaa on ollut sellaista katkeruutta ja etäisyyden ottamista Jumalaan osaltaan isän tapaturman takia, vaikeita kausia, Matti jatkaa.

 

Tapaturman hoidossa käytetyt vahvat lääkkeet ovat vaikuttaneet Antin lyhytkestoiseen muistiin. Joka asiasta pitää olla paperilappu tai puhelin muistuttamassa.

 

– Ajan autoa ja yhtäkkiä mietin, että hetkinen – mihin olenkaan menossa. Sitten vain täytyy soittaa ja kysyä vaimolta, Antti kertoo.

 

– Vaikeudet muistin kanssa ovat tehneet minusta työkyvyttömän ja se on ottanut koville, koska olen aina tykännyt työstäni. Olen 39-vuotias ja haluaisin vielä pystyä käymään töissä.

 

Realismia
rummuilla

 

Matti kirjoitti ylioppilaaksi tänä keväänä ja nyt on edessä muutto Helsinkiin. Tyttöystävä Tytti sai opiskelupaikan opettajankoulutuslaitoksesta, eikä Mattikaan malta jäädä kotiin.

 

– Toivottavasti saan Helsingistä työpaikan. Vuoden vaihteessa alkaa sitten armeija, Matti kertoo.

 

Pojan lähtö kotoa on ollut isälle iso pala purtavaksi.

 

– Olen puoli vuotta tiennyt, että Matti muuttaa, enkä ole päässyt asian prosessoinnissa puusta pitkään. On jännä juttu ajatella, että kun lauantaina herään, niin Matti onkin poissa. Huone on tyhjä ja keskimmäinen poika, Mikko, muuttaa sinne. Nuorimmainen, Markus, pääsee hänkin omaan huoneeseen.

 

Ensi maaliskuussa Matti aikoo pyrkiä Pop & Jazz Konservatorioon opiskelemaan rumpujen soittoa. Musikaalinen mies on itseoppinut rumpali:

 

– Aloin soittaa rumpuja kolmasluokkalaisena. Se oli sellaista hiljaista itsekseen opettelua. Kolme viimeistä vuotta olen sitten treenannut tehokkaasti, Matti kertoo.

 

– Ja oppinut nopeasti, isä nauraa.

 

Rumpujen soittoa on tullut opiskeltua erityisesti oman bändin, Realismin perustamisen myötä. Yhtyeen musiikki on melodista gospelrokkia. Realismi teki Tampereen Ristirockissa elokuussa toistaiseksi viimeisen keikkansa.

 

– Ajattelimme pitää vuoden hiljaiseloa, kun kolmella bändin jäsenellä on inttiaika, Matti kertoo.

 

Isä pitää pojan bändiä merkittävänä suomalaisena gospelrock-kokoonpanona.

 

– Realismi on tosi kova juttu, tarinankerrontaa hienolla tavalla sekä musiikin että tekstin välityksellä, Antti kuvailee.

 

Matti kävelee hetkeksi toiseen huoneeseen puhelin kädessään ja palaa pian hymy huulillaan: tyttöystävä on juuri päässyt inssistä läpi.

 

Armo
on

 

Miesten yhteinen musiikkiprojekti, Tera on puolitoista vuotta vanha. Antti tapasi Terapian laulajan ja lauluntekijän Petri Lassilan sairaalassa, kun yhtyeen lopettamisesta oli kulunut puolisen vuotta. Antin jalka oli leikattu ja Petri odotti pääsyä selkäleikkaukseen. Miehet köpöttelivät kyynärsauvojen varassa pitkin Hatanpään sairaalan käytävää ja siellä päätettiin jatkaa gospelin soittamista, koota sitä varten uusi bändi.

 

– Sanoin Petrille tietäväni yhden loistavan rumpalin ja myös yhden todella taitavan basistin. Sitten lämmitimme meillä saunan ja kysyimme Mattia ja Pike Määttää, Realismin basistia, soittamaan kanssamme rokkia.

 

– Ehdotukseen ei ollut vaikea vastata. Gospelia on kiva soittaa ja kumpikin meistä on kuunnellut Terapiaa pienen ikänsä, Matti kertaa.

 

Eri sukupolvien vuorovaikutus luo syvyyttä Teran sointiin.

 

– Meillä on 20 vuoden ikäero. Matti ja Pike ovat tuoneet mukanaan tuoretta näkökulmaa musiikin tekemiseen, Antti sanoo.

 

– Eri näkökulmat sopivat samaan bändiin ja antavat värikkyyttä musiikkiin, Matti jatkaa.

 

Tera on perustettu rukoillen. Ensimmäinen levy julkaistaan syksyllä. Miehet toivovat, että bändi voisi olla yksi palikka Jumalan suunnitelmassa.

 

– Loppujen lopuksi on ihan Jumalan käsissä, mihin tämä johtaa.

 

Kaikki yhtyeen jäsenet suhtautuvat toisiinsa ammattimaisuudella, eikä harjoituksissa käy ilmi, että kaksi soittajaa tulee samasta perheestä.

 

– Mutta henkisellä tasolla tämä on minulle suorastaan käsittämättömän iso juttu. Saan soittaa oman poikani kanssa samassa bändissä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Se kertoo siitä, että on olemassa armoa, Antti päättää.

 

Teksti: Salla Yli-Erkkilä

Kuvat: Merja Ojala