Jaana Pölläsen lahjatoive: Saisinpa nukkua yhden yön kunnolla!

Jaana Pöllänen ottaa vieraan vastaan lämpöisesti kotiasussaan. Kaksospojat, jotka syntyivät kesäkuussa keskosina yhdeksän viikkoa ennen laskettua aikaa, uinuvat parvekkeella. Keittiössä yksivuotias isosisko Susanna ”Sussu” mutustelee sämpylää.

 

Äiti muistelee poikien dramaattista syntymää samalla kun itsekin syö:

 

Matka ambulanssissa Jokioisista Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan tuntui ikuisuudelta. Jaana rukoili rystyset valkoisena, että vauvat selviäisivät.

 

– Sairaalaan päästyämme Vili Johannes putkahti vauhdikkaasti maailmaan. Toisen vauvan syntyessä yllätyin, kun sekin oli poika.

 

Äiti nimesi nuoremman Pietariksi. Myöhemmin kutsumanimeksi vakiintui Elias.

 

Keskosten keuhkot eivät vielä täysin kypsyneet, joten he joutuivat joksikin aikaa hengityskoneeseen. Vili Johanneksella todettiin aukko sydämen kammion väliseinässä. Toisella elinviikolla poikaan iski vielä verenmyrkytys.

 

Keskoset taistelivat elämästään kuin vuoristoradalla: välillä vointi oli huonompi, välillä parempi. Hätääntynyt äiti tekstasi läheisille rukouspyyntöjä kännykkä kuumana.

 

– En uskaltanut olla surullinen enkä iloinen, vaan tunteeni liikkuivat harmaassa puolimaastossa. Minulla oli suunnaton hätä.

 

 

Kun ei itse jaksa

 

Lasten isä, muusikko Ville Uusitalo, raivasi kodin olohuoneen vauvalaksi ja hankki tulokkaille hoitotarvikkeita. Töissä sattui rauhallinen jakso, joten isä pystyi olemaan Sussun kanssa.

 

Kun synnytyksestä oli kulunut kaksi viikkoa, Jaana uskalsi ensimmäisen kerran olla onnellinen ”kahdesta ihanasta pienestä”.

 

Puolitoista kuukautta vauvat viettivät keskolassa. Jaana ajoi viisi, kuusi kertaa viikossa kotoa TYKSiin. Matkalla hän kuunteli kristillistä radio Deitä, jonka ohjelmat lohduttivat. Kotona hän luki Raamatusta Roomalaiskirjettä samalla kun lypsi rinnoistaan elämäneliksiiriä neljän tunnin välein.

 

– Kun tuntui, etten itse jaksa enää mitään, minua lohdutti ajatus, että Jeesus rukoilee puolestani ja Pyhä Henki hoitaa, Jaana kertoo.

 

– Kisu, sanoo äidin syliin kiivennyt Sussu ja osoittaa lemmikkiä pihalla.

 

Pojat nukkuvat päivisin, koska ovat väsyneitä edellisestä illasta. Kumpikin kärsii koliikista. – Aivan kuin kolmen vaippaikäisen hoito ei muutenkin olisi vanhemmille tarpeeksi vaativaa!

 

Koliikki päättyy yleensä 3-4 kuukauden iässä. Sääliksi käy poikasia, kun he molemmat joka ilta samaan aikaan aloittavat kipuitkun, joka kestää tunteja. Siinä ovat kaikki keinot koetteella.

 

Jaana pelkää eniten jaksamistaan silloin, kun on yksin pienten kanssa:

 

– Käsiä kun on vain kaksi ja syliä yksi.

 

Jaana pukee Sussua päiväunille. Tyttöä ei viedä hoitopaikkaan, jottei hän toisi sieltä kotiin flunssapöpöjä ja muita mahdollisia tauteja. Kaksosten vastustuskyky on alhainen.

 

Huushollin pyörittäminen vaatii Jaanalta ja Villeltä päivittäin melkoista organisointia. Kaksosten jatkaessa uniaan parvekkeella Jaana laittaa tiskikoneen päälle, lämmittää maidot ja ehtii vielä itse suihkuun, kun kello käy yhtä. Kohta itkuhälytin hälyttää vaunuista, ja Ville vie pojille tuttipulloa välipalaksi.

 

Rauha maassa, hätätila on ohi ja ihmisillä hyvä tahto. On kuin aavistus ensimmäisen joulun rauhasta laskeutuisi Pöllästen kotiin.

 

 

Joulun juhla

 

Jaana Pöllänen on mezzopraano, jolla on takanaan klassisen musiikin opintoja. Hänen ohjelmistonsa ulottuu laulelmista ja konserttimusiikista jazziin ja viihteeseen. Pöllänen pitää myös kirkkokonsertteja. Unelmissa on tehdä hengellinen levy.

 

– En ikävöi esiintymislavoille, nyt on lasten aika, vuoden 2000 tangoprinsessa tunnustaa samalla, kun Sussun peukku etsii kintaassa koloaan.

 

Jaana, Ville ja lapset viettävät joulun Rauhalahden kylpylässä Kuopion lähellä. Jo kuudetta kertaa he laulattavat siellä joululauluja kylpylävieraille ja tekevät muutenkin yhdessä joulua heidän kanssaan.

 

– Nykyisin joulu merkitsee minulle ennen kaikkea Vapahtajan syntymäjuhlaa.

 

Lapsena Jaana oppi lukemaan karjalaisen mummonsa virsikirjasta. Mummon kirjasta hän opetteli myös laulamaan virsiä.

 

– Olen aina uskonut Jumalaan. Lapsesta lähtien olen myös rukoillut. Tyttöiässä kävin seurakunnan kuoroissa, kerhoissa ja leireillä. Kuitenkin vasta viime vuosina olen ymmärtänyt Jeesuksen merkityksen. Evankeliumi on alkanut elää minulle.

 

Jaana Pöllänen kertoo saaneensa paljon erityisesti evankelista Kalevi Lehtisen kirjoista, kuten Löytöretkellä ja Sinulle. ”Hengelliseksi äidikseen” Jaana nimeää toimittaja Ulla Aurion. He ovat käyneet monia keskusteluja hengellisistä asioista.

 

– Aluksi minun oli vaikea tajuta Jumalan kolmiyhteisyyttä. Asia on selkiytynyt vähitellen. Ensin oivalsin Jeesuksen merkityksen syntieni sovittajana. Sitten alkoi avautua Pyhän Hengen merkitys uskon eläväksi tekijänä ja Isän Jumalan merkitys luojana.

 

– Tunnen tarvetta kertoa toisillekin, että kannattaa avata sydämensä Jeesukselle. Elämä Vapahtajan kanssa on ihanaa, joskaan ei välttämättä helppoa!

 

 

Mistä tämä lähetys tulee?

 

Rukouksen voima selvisi Jaanalla muutama vuosi sitten, kun hän vaikeassa elämäntilanteessa huusi apua Jumalalta. Pitkäaikainen ihmissuhde oli kariutumassa, ja Jaana tunsi itsensä rikkinäiseksi ja ahdistuneeksi.

 

– Rukoiltuani tunsin, miten joku kosketti olkapäätäni. Kuulin äänen, joka sanoi: ’Kyllä sinä selviät tästä.’

 

– Siitä alkoi eheytymiseni. Pystyin päättämään, että on aika lopettaa tämä ihmissuhde.

 

Ville on Jaanalle rukousvastaus, ”ihana mies”, joka vaikuttaa rauhalliselta ja sopivan tasaiselta tunteikkaan Jaanan rinnalla.

 

Tiukalla yhteistyöllä he ovat selvinneet erittäin haastavasta elämänvaiheesta.

 

– Kun ultraäänitutkimuksessa selvisi, että sikiöitä oli kaksi, olin aivan pöllämystynyt, kovalevy päässäni tyhjeni. Ruutua katsoessani ihmettelin, mistä tämä lähetys tulee – ei kai minun kohdustani! Jaana kuvaa.

 

– Kuin joku olisi heittänyt syliini järkyttävän ison pallon pyytämättäni. Meni jonkin aikaa, ennen kuin osasin olla onnellinen.

 

– Jumala on antanut Villelle ja minulle tällaisen lahjan ja tehtävän. Niinpä luotan siihen, että hän on kanssamme niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.

 

Jaana on kiitollinen siitä, että vastoin ennusteita Elian sydämen aukko on pienentynyt eikä sitä tarvitse korjata leikkaukselle.

 

– Miten sen voisi ymmärtää, että lapsia – niin omia kuin toisten – rakastaa niin paljon ja samalla pelkää heidän puolestaan!

 

– Rukoilen sitäkin, ettei vauvojen vatsaan sattuisi ja saisin nukkua yhden yön hyvin ja kaikilla olisi parempi päivä huomenna.

 

”Syvyydestä minä huudan sinua, Herra kuule minun ääneni”, Jaana tapailee hengellisen laulun sanoja.

 

Sussu ja Elia heräävät, ja heidät kuoritaan haalareista. Kun istumme keittiössä, ilmassa leijuu vienoinen kakan tuoksu.

 

– Sussulla on isälle paketti, Jaana vinkkaa, kun Ville saapuu. Isä kaappaa tytön ja vie alakertaan huoltoon.

 

Jaana imettää Eliaa sohvalla.

 

– Ennen ihmettelin, miksi ihmiset toivovat niin kulunutta kappaletta kuin Saviruukku. Vasta kun itse murenin palasiksi ja nyt kun minua kootaan uudelleen, laulun sanoma on alkanut elää. ”Vaan Sinä Herra…”

 

– Heikkoudessa tulee Jumalan voima esille, sekin on nyt tuttua.

 

– Vahvuutta on myöntää olevansa heikko.

 

Elia saa kuivan vaipan.

 

– Pitää nöyrtyä, kun vanhenee. Kaksikymppisenä kuvittelee pärjäävänsä omillaan. Nykyisin tiedän yhä vähemmän mistään mitään, Jaana naurahtaa.

 

– Taivaan Isän käsivarsilla saa levätä – väsyneenä äitinäkin.

 

 

Teksti: Kaarina Havia

Kuvat: Merja Ojala