Juoksija Annemari Sandell-Hyvärinen kaksoisroolissa Kalevan kisoissa

Kestävyysjuoksija Annemari Sandell-Hyvärinen on varmasti yksi aliarvostetuimmista huippu-urheilijoista Suomessa. Kun räjähtävät rytminvaihdot ja herkät loppukirit ovat hänen osaltaan jääneet juoksuradalla näkemättä, tuppaa urheiluväeltä unohtumaan kaikki se, mitä hän on saavuttanut maastojuoksussa.

Kalannissa länsirannikon tuntumassa asuva Annemari on kolunnut maailman maastojuoksuratoja tehokkaammin kuin ehkä kukaan toinen valkoihoinen. Hän on voittanut naisten sarjassa MM-pronssia, EM-kultaa, EM-hopeaa ja EM-pronssia sekä nuorten maailmanmestaruuden ja MM-hopeaa. Meriittilista on niin mittava, että Sandell-Hyväristä voi huoletta pitää yhtenä 1990-luvun kovimmista suomalaisurheilijoista.

Vaikka menestystä ei kansainvälisissä ratajuoksuissa olekaan Sandellille siunaantunut, Suomessa hän on tottunut voittamaan lähes jokaisen kilpailun, johon on osallistunut. Lisäksi hänen ennätyksensä 1500 metristä ylöspäin ovat sellaisia, etteivät edes niiden tuntumaan ole juuri muut juoksijat yltäneet kuin Päivi Tikkanen aikoinaan.

Kaikki ennätykset ennen perhettä

Annemari Sandell-Hyvärinen on juossut kaikki ennätyksensä ennen kuin hänen sukunimensä muuttui kaksiosaiseksi, mutta siitä ei sovi tehdä liian nopeita johtopäätöksiä. Kun Arto Hyvärinen astui Annemarin elämään vuonna 2003, oli tämän juoksu-ura jo syvässä syöksykierteessä.

– Pahin vammakierre alkoi oikeastaan heti tämän vuosituhannen alussa. Toki aikaisemminkin oli ongelmia, mutta jotenkin aina keplottelin eteenpäin.

Jo nuorten sarjoissa alkaneista jalkavaivoista huolimatta Annemari joutui ensimmäisen kerran leikkauspöydälle vasta kuusi vuotta sitten, 26-vuotiaana.

– Minun olisi pitänyt jo paljon ennen sitä kuunnella kehoni viestejä. Olisi pitänyt malttaa ja uskaltaa levätä silloin, kun vammat olivat vielä lieviä. Mutta kun halu harjoitella oli niin kova, juoksija huokaa.

Kaikki tärkeimmät ennätyksensä Annemari Sandell-Hyvärinen on juossut jo vuonna 1996, 19-vuotiaana. Silloin syntyneet ajat maililla, kahdella maililla, 5000 metrillä ja 10.000 metrillä ovat edelleen suomenennätyksiä. Maratonennätyksensä 2.35,12 hän juoksi vuonna 2000. Sen jälkeen vauhti on ollut hiljaisempaa.

– Totta kai avioituminen ja lasten saaminen ovat muuttaneet elämääni huomattavasti. Ne eivät kuitenkaan ole syy juoksuvauhtini hiipumiseen, vaan jatkuvat jalkavaivat. Vaikka olenkin joutunut pitämään pitkiä taukoja juoksemisesta, en ole vielä laittanut pistettä juoksu-uralleni.

Lappeenrannan Kalevan kisoissa kaksi vuotta sitten Annemari voitti Suomen mestaruuden 10.000 metrillä vain kolme kuukautta toisen lapsensa syntymän jälkeen. Suomalaisen yleisurheilun kattojärjestössä, Suomen Urheiluliitossa (SUL), on varmasti mietitty, kummasta se kertoo enemmän, Sandell-Hyvärisen juoksijan lahjoista vai suomalaisen naiskestävyysjuoksun tasosta.

– Nyt kun Arttu on 5-vuotias ja Anniina kohta kaksi ja puoli, haluaisin vielä tavoitella kansainvälistä vauhtia, mutta ei minuun oikein enää uskota Urheiluliitossa. Minua kai pidetään vain hölkkälenkeillä viihtyvänä jäähdyttelijänä, Annemari ihmettelee.

Uskoa auttaa surussa

Viimeisin näyttö Annemari Sandell-Hyvärisen lahjakkuudesta juoksijana on viime toukokuulta. Maastojuoksun SM-kisoissa hän ei antanut mitään mahdollisuutta mestaruuteen sen enempää suunnistuksen maailmanmestarille Minna Kaupille kuin Suomen lahjakkaimpiin juoksijoihin lukeutuvalle Johanna Lehtisellekään.

Hyvin menneitten SM-maastojen jälkeen kipinä juoksemiseen, ja varsinkin kilpailemiseen, on kuitenkin kytenyt Annemarin sisimmässä säästöliekillä.

– Isäni kuoli pian kisojen jälkeen, hän sanoo kaipauksen herkistämällä äänellä.

Isä oli Annemarille erittäin läheinen. Sandellien tapauksessa isyyteen kuului myös tyttären valmentaminen ja kaikinpuolinen tukeminen tämän juoksu-uralla.

Lohtua suruunsa Annemari sanoo saaneensa taivaan Isältä, johon turvautumisen hän oppi äidiltään jo lapsena.

– Äiti piti hengellisiä asioita esillä, opetti iltarukoukset ja vei kirkkoon. Lasten Raamatusta hän luki meille lapsille Jeesuksesta. Kyllä minä uskossa olen, vaikka en ole kristillisestä vakaumuksestani julkisuudessa paljon puhunut. Minähän olen muutenkin tällainen hiljainen ja pidättyväinen, Annemari hymyilee melkein ujosti.

Viime vuosikymmenellä, kun juoksuvauhti oli kovimmillaan ja harjoitus- ja kilpailumatkat pisimmillään, juoksijalla oli yleensä Raamattu urheilukassissaan.

– Aika usein olin yksin reissussa, oli hyvää aikaa lukea ja ajatella näitä asioita.

Kalevan kisoissa kentällä ja kirkossa

Jos ei mitään yllättävää satu, Annemari Sandell-Hyvärinen juoksee viikonlopun Kalevan kisoissa sekä 5.000 että 10.000 metriä ja puolustaa näin viimevuotista tuplamestaruuttaan.

Vielä yllättävämpää pitää tapahtua, että hän jäisi pois lauantai-illan Kirkollisista Kisailtamista Leppävaaran kirkossa.

– Kirkollisista Kisailtamista on tullut hieno perinne Kalevan kisojen yhteyteen. On upeata olla mukana tapahtumassa, jossa yhdistyvät usko ja urheilu, kirkkoiltaan haastateltavaksi lupautunut juoksija sanoo.

Puheen kääntyessä uskoon ja urheiluun Annemari sanoo, ettei hän ole koskaan rukoillut voittoa itselleen. Rukous on kuitenkin ollut osa hänen valmistautumistaan kilpailuihin, vaikka hän ei olekaan juossut verryttelyvetojaan kädet ristissä.

– Urheilua tärkeämpiä rukousaiheita ovat kuitenkin läheiset ihmiset. Esimerkiksi Arton, lasten ja omien vanhempieni puolesta on tullut huokailtua ylöspäin aivan arkisten askareitten keskelläkin. Isäni kuoleman jälkeen olen usein pyytänyt äidilleni voimia jaksaa surun keskellä.

– Haluan myös siirtää häneltä saamani hengellisen perinnön omille lapsilleni sitä mukaa, kun he kasvavat ottamaan vastaan näitä asioita. Yhteinen iltarukous on tässä vaiheessa ehkä se tärkein asia.

Pää kestää, entä jalat?

Annemari Sandell-Hyvärinen juoksee tällä hetkellä selvästi alle 100 kilometriä viikossa. Se on lähempänä aktiivisen kuntoilijan, kuin huippu-urheilijan harjoitusmääriä, mutta silläkin harjoituksella lahjakas juoksija pysyy mitalikannassa suomenmestaruuskisoissa.

– Kyllä minulla vielä olisi halua testata vauhtini maratonilla jopa joissakin arvokisoissa. En ole vielä koskaan juossut maratonia sillä tavalla valmistautuneena, miten maratonille tulisi valmistautua.

– Aika paljon olen valmis vielä panostaman kovaan harjoitteluun. Sitä henkistä hintaa en kuitenkin halua urheilusta maksaa, että jättäisin lapset kotiin ja lähtisin itse ulkomaille harjoittelemaan. Lähden ulkomaan leireille vain, jos pystyn ottamaan lapset mukaani.

Huipulle tähtäävän urheilijan tulevaisuus ei ole pelkästään hänen omissa käsissään. Harjoittelumahdollisuuksiin vaikuttaa myös ulkopuolisten, lähinnä Urheiluliiton ja sponsoreitten, suhtautuminen. Huipulle paluuta yrittävä urheilija tarvitsee niin henkistä kuin taloudellistakin tukea.

– Kyse on siitä, uskotaanko minuun vielä juoksijana. Itse olen valmis uskomaan, Annemari sanoo vakuuttavasti, mutta ilman uhoa.

Pää hänellä on tähänkin asti kestänyt kovan harjoittelun ja arvokisojen paineet, mutta kestävätkö jalat?

Teksti ja kuvat: Olli Karhi