
Vantaalainen Kalevi Niemi, Muuttopalvelu Niemi Oy:n perustaja, on kuljetusalan veteraani. Vihtiläiskartanon pehtorin poika oppi kovaan työntekoon jo polvenkorkuisena kykkiessään muiden lasten kanssa sokerijuurikaspellolla. Kymmenen korvilla hän teki aikamiesten töitä. Varsinainen työura alkoi, kun hän rippikoulun käytyään lähti pääkaupunkiin töihin.
– Nyt, kuusikymmentä vuotta myöhemmin ympyrä on sulkeutunut. Aloitin tsupparina
lentotoimisto Areassa Helsingissä ja nykyisin toimin Muuttopalveluyrityksemme konsulttina. Se on vähän hienompi nimi juoksupojalle, jo eläkkeellä varsinaisesta päivätyöstään oleva Kalevi Niemi veistelee.
Parikymppisenä Niemi ryhtyi ammattiautoilijaksi. Samoihin aikoihin hän perusti perheen ja sai viisi lasta, yhden tyttären ja neljä poikaa. Viime vuonna Kalevi ja Aune Niemi viettivät 50-vuotishääpäiväänsä.
Miehen työura kuljetushommissa kesti yli kolmekymmentä vuotta. Hänellä on plakkarissaan ajokortti kaikille kulkuneuvoille, joilla Suomen maanteillä saa ajaa.
Perheyritys alkoi
pakettiautosta
Vuosikymmenien raskas ruumiillinen työ kuljetushommissa tuntuu kehossa kulumina, joita voimakkaan miehen on täytynyt talttua kuuntelemaan.
– Nuorena ei päätä paleltanut, vaikka kuormia ajettiin talvipakkasilla jääkylmissä autoissa. Lämmityslaitteita ei ollut, joten ikkunat oli pakko pitää auki, etteivät ne hiestyneet. Lunta lapioitiin urakkapalkalla lavalle paitahihasillaan.
– Vanhemmat miehet varoittelivat, että älkää hyvät pojat kylmettäkö itseänne, mutta eihän se silloin missään tuntunut, Niemi naurahtaa istahtaessaan kovalle tuolille. Selkä ei enää kestä pehmeitä istuimia ja päätäkin pitää kääntää varovaisesti.
Niemen nuoruudessa kuorma-auton kuljettajien ainoa apuväline oli lapio. Joka ainoa kuorma nostettiin lavalle hartiavoimin.
Kalevi Niemen periaatteena on aina ollut, että vastaanotettu työ hoidetaan hyvin ja kunnialla loppuun, tuli mikä tuli. Sunnuntait hän on pyhittänyt levolle. Samat periaatteet ovat yhä voimassa hänen vuonna 1981 perustamassaan Niemen Muuttopalvelu Oy:ssä.
Muuttopalvelufirma on perheyritys. Siellä työskentelevät kaikki Niemien lapset ja pari miniääkin. Isä Kalevi aloitti aikanaan yhdellä pakettiautolla, jolla hän ajeli päivisin poikien noustessa rattiin iltaisin.
Sukupolvenvaihdos tehtiin kahdeksantoista vuotta sitten.
– Nykyisin vakituista henkilökuntaa on vähän toistasataa ja tilapäisiä saman verran. Joka aamu liikenteeseen lähtee monta kymmentä muuttoautoa kolmelta paikkakunnalta. Ajoja on niin koti-kuin ulkomaillakin, Niemi laskeskelee.
– Isojen projektien aikana jokainen paiskii töitä. Niin isoa herraa Muuttopalvelussa ei olekaan, etteikö hän tarvittaessa vetäisi haalareita niskaansa ja lähtisi ajoon.
Avustajan
armolahja
Avustaminen on Kalevi Niemen leiviskä, jonka hän on koettanut tehdä niin hyvin kuin on osannut.
– Olen vakuuttunut siitä, että Jumala on antanut minulle eteeni tulleet tehtävät. Kun hän lähettää, hän myös varustaa ja avaa oikeat ovet. Minun osani on ollut ottaa vastaan.
Usko on toimeliaalle miehelle kuuliaisuutta arkipäivässä vastaan tulevissa haasteissa ja velvollisuuksissa.
– Jos en noudata sitä, mitä Jumala kehottaa minua tekemään, mikä merkitys uskollani silloin on, hän ihmettelee.
Kalevi ei estradeista, juhlapuheista eikä väkevistä kokemuksista paljoa perusta.
– Ylihengellisyyden pilvissä on turha elää. Usko on sydämen valinta, jota seuraavat käytännön teot.
Tämän Niemi oppi jo nuorena kristittynä. Hän hymähtää lempeästi muistellessaan uskonelämänsä alkutaivalta.
– Tulimme vaimoni Aunen kanssa uskoon vuonna 1960. Ensin hän, vähän myöhemmin minäkin. Helsingissä Malmin kirkossa annoin elämäni Jeesukselle. Pappi rukoili puolestani ja siinä kaikki.
– Mietin mielessäni, mikä oikein meni pieleen, kun en tuntenut pamauksia enkä nähnyt salamanleimahduksia. Mutta sitten lankomies selitti minulle, ettei usko ole kokemuksia, vaan sydämen asennetta. Siitä se lähti, kristityn vaellus minun kohdallani.
Usko oli Kalevi Niemelle alusta alkaen hyvin maanläheistä ja käytännöllistä. Melko pian uskonratkaisunsa jälkeen Niemet tunsivat saaneensa lähetysnäyn.
– Koimme, että meidän tehtävämme ei kuitenkaan ollut lähteä lähetyskentille, vaan toimia täällä kotimaassa esirukoilijoina, avustajina ja lähettäjinä. Se näky ei ole neljässäkymmenessä vuodessa haalistunut.
Aktiivisena miehenä Kalevi Niemi on ehtinyt elämässään toimia yhdessä jos toisessakin toimessa ja luottamustehtävässä, muun muassa Kansanlähetyksen kenttäsihteerinä ja kotimaan toimikunnan jäsenenä. Hän on myös ollut mukana jo pitkään Kansanlähetyksen idäntyössä.
Jalkinekeräys
Aunukseen
Eläkeiässäkään Kalevi Niemi ei ole ehättänyt oloneuvokseksi. Hän pyörittää viisi vuotta sitten perustamaansa Lähetyskirpputori Patinaa Vantaan Tikkurilassa. Sen taustavoimina toimivat Tikkurilan seurakunta ja Kansanlähetys.
Kalevi Niemi paljastaa, että oikeastaan kirppari sai alkunsa täydestä autotallista.
– Yksi osa idäntyötä ovat avustusmatkat Venäjälle. Useiden vuosien ajan lahjoitettua tavaraa kärrättiin meille autotalliin odottamaan jatkokuljetusta, kun muutakaan säilytyspaikkaa ei ollut. Sitten tuli jalkinekeräys Aunuksen Karjalaan.
– Kuusi vuotta sitten Kansanlähetykseen tuli kirje, jossa kerrottiin, että alueen asukkailla oli huutava pula kunnollisista jalkineista. Sivuutin viestin kummempia miettimättä. Kunnes eräänä kolean syksyisenä päivänä sovittelin kenkiä eteisessäni. Niitä oli siellä monta paria ja tiesin, että komerossa oli vielä lisää.
– Samassa Aunuksen avunpyyntö muistui mieleeni ja sain piston sydämeeni. Minun valikoidessani sopivia kenkiä tiesin ihmisistä, joilla ei ollut edes yhtä paria. Pyysin Jumalalta anteeksi välinpitämättömyyttäni, Kalevi Niemen ääni murtuu.
Siitä paikasta mies pisti pyörät pyörimään. Hän organisoi keräyksen joka tuotti kaksi autotallillista kenkiä. Ne toimitettiin määränpäähänsä, mutta tavararumba jatkui sen jälkeenkin. Vaatteita, kippoja ja kapineita virtasi ovista ja ikkunoista.
– Lopulta vaimoni väsyi täpötäyteen autotalliin ja aamusta iltaan jatkuvaan trafiikkiin kotiovellamme. Aloimme rukoilla, että löytäisimme kunnollisen varaston.
Uusi tehtävä
on Patina
Vuoden kuluttua kenkäkeräyksestä tuli helpotus. Tikkurilassa vapautui 500 neliön varastohalli, jonka hinnan vuokraaja pudotti edulliseksi. Monet varoittelivat Kalevia ryhtymästä umpihulluun hankkeeseen. He väittivät, että hän ei ikinä selviäisi edes vuokrakustannuksista.
– Kävin Jumalan edessä kaksi vuorokautta kestäneen rukouskamppailun, kunnes sain varmuuden, että tilojen vuokraaminen oli todella hänen tahtonsa. Sen jälkeen uskalsin ottaa ison lainan ja vuokrasin tilan. Lähetyskirpputori Patina perustettiin.
Vastoin kaikkia uhkakuvia kirppis lähti hyvin käyntiin. Puolessa vuodessa Kalevi Niemi sai maksettua pois lainansa. Nykyään Patinassa huhkii Kalevin lisäksi noin kolmekymmentä vapaaehtoista.
– Ilman heidän ansiokasta panostaan Patinaa ei olisi olemassakaan, Niemi kiittää.
Kirpputorin tuotto menee lähetyskohteisiin eri puolilla maailmaa.
Kiitos hänelle,
jolle se kuuluu
Vaatimaton mies vähättelee omaa osuuttaan tehtävissään ja antaa kaiken kiitoksen Jumalalle.
– Ilman Jumalaa Kalevi Niemi ei olisi mitään. Kaikki tekemäni saa merkityksen vasta hänessä. Omilla puuhillani ei ole mitään merkitystä, jos ne eivät ole hänen tahtonsa mukaisia eivätkä vie eteenpäin Jumalan valtakuntaa. Se on Kristuksen rakkauden välikappaleena olemista vähäisemmässäkin toimessa.
Kalevi Niemi palaa yhä uudelleen kuuliaisuuden tärkeyteen. Ikääntyvän Jumalan työmiehen mottona onkin ’usko ja tottele’.
– Olen toiminnan mies, minulle usko on ennen kaikkea tottelemista. Ketä se hyödyttää, jos säälittelen olohuoneen sohvalla lähimmäiseni kurjia oloja? Usko muuttuu todeksi vasta, kun tartun toimeen ja autan hädässä olevia. Joka paikkaan ei tarvitse sännätä eikä riittää. Piisaa kun tekee kuuliaisesti oman leiviskänsä ja luottaa siihen, että Jumala hoitaa loput.
Kokemus on opettanut Kalevi Niemelle, että merkit seuraavat, kun tekee kuuliaisesti sen, mikä on tehtäväksi annettu. Työn menestyminen on tärkeä merkki Jumalan tahossa kulkemisesta. Niemi tarkentaa, että menestys ei tarkoita hulppeita oloja eikä näkyviä paikkoja ihmisten ihailtavana.
– Menestys on sitä, että tottelee saamaansa kutsua. Tunnen itseni rohkaistuneeksi ja siunatuksi silloin, kun näen työn menevän eteenpäin ja ihmisten tulevan autetuiksi. Silloin tunnen, että uskoni ei ole ollut turha.
Sari Varpula
Kuvat: Jani Laukkanen