Kanttorilassa kasvanut

Sopraano Johanna Rusanen-Kartanon joulukiertue alkaa marraskuun lopussa ja jatkuu aatonaattoon asti. Konsertteja on lähes joka ilta.

– Toisten valitellessa jouluhössötystä minä ihmettelen, mitä se sellainen on. Minulle joulukuu on matkalaukkujen pakkaamista ja reissaamista kaupungista toiseen.

Hänen miehensä Antti-Pekka Kartano ja puolitoistavuotias Aleksanteri seuraavat kiertueella mukana.

– Meille jäi ihania muistoja viime vuoden joulukonserttikiertueesta, kun Aleksanteri oppi silloin ryömimään.

Johanna Rusanen-Kartano on kysytty joululaulujen esittäjä.

– Olen jouluihminen, nautin ajan väreistä ja tuoksuista. Kirkkokonserteissa on oma erityinen tunnelmansa, niissä syntyy toisenlainen yhteys kuin konserttisalissa. Oli yleisössä kuinka paatuneita yritysjohtajia tahansa, kaikille nousee mieleen muistoja lapsuuden joulukirkosta.

Kansa tulee kuuntelemaan perinteisiä joululauluja, eikä taiteilija petä odotuksia.

– Laulan aina Sylvian joululaulun, Oi jouluyön ja Varpunen jouluaamuna. Tulee sanomista, jos joku niistä puuttuu.

Joulusesongin aikana oopperalaulaja on yleisön palveluksessa, mutta viimeistään aattopäivänä on aika vetäytyä rauhaan ja hiljaisuuteen.

– Alan olla jo niin väsynyt, että on minun vuoroni istahtaa kirkon penkkiin.


Kaikki asiat
järjestyvät

Herännäisen kanttoriperheen lapselle hengellisyys on ollut itsestään selvää. Johanna kävi rippikoulun Nilsiän Aholansaaressa ja toimi siellä myöhemmin rippikouluisosena.

– Rippikoulun jälkeen tuli vaihe, jolloin kyseenalaistin uskonasioita. Kävin läpi kaiken maailman itämaiset traditiot. Sen jälkeen kiinnostukseni suuntautui omien juurteni tutkimiseen.

– Äidin suku tulee Vienan Karjalasta. Isoäidinisä toi pienen tyttärensä sieltä turvaan Suomeen. Sitten rajat menivät kiinni, ja muu perhe jäi rajan toiselle puolelle.

– Mummu oli vanhaa ortodoksista pappissukua. Ortodoksinen jumalanpalveluselämä viehättää minua elämyksellisyydessään. Kuitenkin olen niin umpiluterilainen kuin olla ja voi. Olen tullut siihen lopputulokseen, etteivät nämä kaksi sulje toisiaan pois.

Kristillinen mystiikka kiinnostaa Johanna Rusanen-Kartanoa. Hän on löytänyt itselleen nimikkopyhimyksen, Juliana Norwichlaisen. Tämä oli 1300-luvulla elänyt englantilainen nunna, joka tuli tunnetuksi näyistään.

Noin kolmenkymmenen ikäisenä Juliana makasi sairasvuoteella, ja omaiset olivat varmoja, että hän kuolisi. Paikalle kutsuttu pappi piti Julianan kasvojen edessä ristiinnaulitun kuvaa ja kehotti häntä saamaan lohtua sen katselemisesta. Tästä käynnistyi pitkä, tunteja jatkunut ilmestysten sarja. Ilmestysten johtoajatuksena oli Jumalan ehdoton rakkaus luomakuntaansa kohtaan.

Klassikkoteoksessaan Jumalan rakkauden ilmestys Äiti Juliana kuvaa mitä näki:

”Kaikkien pelastukseen päätyviä ihmisiä kohtaan tuntemansa hellän rakkauden johdosta Herramme kiiruhtaa lohduttamaan meitä suloisesti, kuin sanoen: ’Totta on, että synti on kaiken tämän kivun syy, mutta kaikki kääntyy hyväksi ja kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi.’ Nämä sanat hän lausui mitä hellimmin eikä näyttänyt syyttävän ketään niistä, jotka pelastuvat.”

Johanna Rusanen-Kartano tulkitsee Äiti Julianan tarkoittavan myös, että kaikki asiat järjestyvät, ei siis murehtia huolehtia liikaa.

– Tämä kuvaa omaa lapsenuskoani. Voiko naiivimpaa luottamusta olla!

– Uskon johdatukseen. Ikää on jo sen verran, että olen huomannut, miten elämäntapahtumien merkityksen huomaa jälkikäteen.


Äiti Kristoduli
lähetti kortin

Johanna Rusanen-Kartano vaikenee hetkeksi. Vaikka hänen ajatuksensa uskonasioista tuntuvat nyt selkeiltä, näin ei ole ollut aina.

– Vuosia sitten pääsiäisen aikaan annoin naistenlehteen haastattelun, jossa puhuin Jeesuksen rukouksesta ja hiplailin rukousnauhaa. Samalla esitin itämaisista uskonnoista nousevia ajatuksia meditoinnista.

– Lintulan luostarin Äiti Kristoduli, viisas nainen, lähetti minulle postikortin, jossa luki: ’Hei Johanna, luin naistenlehdestä haastattelusi, joka oli hyvin kiinnostava, mutta myös hyvin hämmentävä. Älä turhaan sekoita asioita, vaan luota itseesi ja ole kristallinkirkas kristitty.’

– Ensin hämmennyin: kuinka hän voi kuvitella tuntevansa minut? Sitten menin itseeni. Onneksi ymmärsin, että meille lähetetään sanantuojia. Äiti Kristoduli ohjasi minut takaisin oikealle polulle. Luin hänen kirjojaan ja menin tapaamaan häntä.

Taiteilijan elämässä on ollut myös toinen tärkeä hengellinen vaikuttaja.

– Pappisystäväni on sielunhoitajani, veljeni ja uskottuni. Hän tuki, kun elämässäni oli raskas vaihe. Minulle tuli avioero, koirani kuoli ja hän, paras ystäväni, sairastui vakavasti. Vaikka hän oli todella sairas, hän jaksoi silti kannustaa ja valaa elämänuskoa minuunkin.

– Keskustelumme havahduttivat minut itsesäälistä. Minullahan oli terveys ja olin päässyt vapaaksi huonosta ihmissuhteesta.

– Koiran kuolemallakin oli tarkoitus. Puoli vuotta myöhemmin tapasin tulevan aviomieheni, joka on erittäin allerginen.

– Parasta on, että pappisystäväni parantui.

Kaikki siis kääntyi hyväksi.

– Uskon rukouksen voimaan. Asiat pitää jättää Luojan käsiin, kyllä ne silloin järjestyvät. Ei niin, että asiat tapahtuvat niin kuin minä haluan, vaan niin kuin Jumala katsoo parhaaksi. Pitää vain heittäytyä Jumalan varaan.

– Oman uskoni kiteyttäminen sanoiksi on vaikea tehtävä. Ajelin eräänä iltana pimeässä syysillassa keikalta kotiin Radio Deitä kuunnellen. Nuori nainen lauloi enkeliäänellä hengellisen laulun Vain yksin Jeesus mulle riittävi. Se oli jotain niin kaunista, puhuttelevaa, itsestään selvää ja yksinkertaista. Astuin ulos autosta, hengitin hetken syyskirpeää ilmaa ja tiesin, että siinä on minun pienen uskoni ydin.

Teksti Sari Tikkanen
Kuvat Markku Mattila