Hämeenlinnalaistunut evankelista Kati Rolig on oppinut olemaan riippuvainen Luojan johdatuksesta. Jopa perfektionistin kaavailut menevät uusiksi, kun Pyhä Henki viestii Kaikkivaltiaan suunnitelmia.
(Sana 8.3.2007)
Kun Roligin Pentti kaappaa Katinsa kuvausta varten syliinsä, heissä näkee sen nuoren parin, joka solmi liiton 1960-luvulla. Tulevana kesänä juhlitaan yhteistä 45 vuoden taivalta eli safiirihäitä. Vivamon tytöstä on kasvanut isoäiti ja eläkeläinen, joka on edelleen evankelista. Pentti on uskollinen esirukoilija, tukija ja autonkuljettaja tilaisuuksiin.
– Ollaan me rikkaita, kun on ollut paljon pois annettavaa, Kati nauraa viihtyisässä uudessa kodissa.
Viimekeväinen muutto Valkeakosken rivitalosta Hämeenlinnaan luhtitaloon sai pariskunnan vähentämään tavaraa. Näin he pääsivät poikansa Petrin ja olympiamitalisti Marjut Roligin perheen lähelle. Jasmin, 12 ja Jessika, 10 pyörivät osana isovanhempien elämää, milloin haetaan koulusta tai käydään kylpylässä. Nuorimmaisen pojan Markuksen pesue: Otto, 6, Antti, 4, ja Liina, 2, asuu Jyväskylässä.
Vivamon
tyttö
Päivätyönsä Kati Rolig on puurtanut Kansan Raamattuseuran (KRS) evankelistana vuosina 1958–1990. Epävirallisesti pesti on jatkunut, sillä kysyntää riittää nimensä mukaisesti iloiselle ja innokkaalle ja rohkealle, herkällekin julistajalle.
Lohjan Vivamon toimintakeskuksen Leirikartano valmistui samana vuonna kuin Kati, o.s. Lankinen aloitti nuorisonohjaajana. Paikan kuuluisat tädit Karin ja Mary Stråhle ottivat kuin omaksi lapsekseen, järjestivätpä ”tyttönsä” häätkin Särkyneen sydämen kirkossa. Vuoteen 2001 pyöri oma lähettäjäpiiri, joka on tukenut myös rukouksin koko perhettä.
– KRS:n työssä oli selkeä päämäärä, sielujen pelastus. Oltiin kuin Fazerin sekalaisia eli me eri hengellisistä taustoista tulevat Jussi Kalmanlehto, William Uotinen, Erkki Leminen ja Eljas Lemmetyinen. Ahkeroimme työtä yhdessä, eli saatoimme ihmisiä uskoon. On ollut suuri armo, kun on saanut julistaa evankeliumia herätyksen aikana, jolloin salit täyttyivät.
Pidettiin pitkiä, jopa viikon tapahtumasarjoja, päivisin oppitunteja kouluissa, tilaisuuksia laitoksissa, iltaisin raamattutunteja ja kokouksia. Parhaimmillaan kertyi jopa 15 puhetta päivässä. Usein yövyttiin ystävien luona.
– On se sitten taide tai työ, jolle ihminen on antautunut, se innostaa. Pyhä Henki on antanut niin rakkaaksi Jeesuksen, etten voi vaieta. Koska hän on ensin rakastanut minua, siksi minäkin rakastan. Muuten ei ole kehumista.
– Kuten Paavali toteaa, voi minua jos en julista evankeliumia, sillä Jumala on kutsunut minut siihen.
Kati Rolig muistelee lämmöllä Mauri Tiilikaista toiminnanjohtajana, jolle saattoi luottamuksellisesti kertoa huolensa. Työvuosina väsymys, uupumus ja joskus masennus sai ehtivän evankelistan vetäytymään yksinäisyyteen Raamatun kera.
Henkinen ja hengellinen tankkaus on välttämätöntä, kun on jatkuvasti jakamassa kuulijoille.
Niilo Tuomenoksalta kysyttiin kerran eikö hän kyllästy todistuspuheenvuoroihin. ”Miten voisin, koska ne ovat Herrani tekoja ihmisten sydämissä. Kun ihminen löytää Jeesuksen, siihen ei kyllästy.”
Eikä Katikaan – ainakaan vielä. Evankelista korostaa, ettei herätyksen aika ole ohi tänäänkään.
– Jos olemme käytettävissä, saamme johdattaa etsijöitä Jeesuksen yhteyteen. Autoin toisia uskoon niin seurakunnan kuin KRS:n työntekijänä. Kun etsijä tulee uskoon, evankelista saa yhtyä enkelten kanssa suureen iloon, kuten Jeesus sanoo, että Jumalan enkelit iloitsevat yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.
Paras lause:
KKK
Karjalan Käkisalmelta evakkotie toi Lankisen perheen Keski-Suomeen. Reipas ja urheileva Kati ei ole ollut helppo tapaus, sillä ensimmäisellä tunnilla uuden uskonnonopettajan Martta Oeschin eli Mössin kanssa hän kimpaantui niin, että kuiskasi ystävälleen tappavansa maikkansa.
Sama Jyväskylän tyttökoulun rakkaudellinen opettaja sai johtaa Katin Jeesuksen luo seuraavana kesänä 1947. Hän myös vaikutti siihen, että aiottu rakennusinsinöörin ura vaihtui nuorisonohjaajaksi.
Järvenpään seurakuntaopistossa opettaja Martti Simojoki painotti Raamatun tuntemisen merkitystä. Lisäksi hän muistutti, että tuli ottaa vakavasti myös pienet kolmen hengen tilaisuudet, ”sillä yksi heistä on todennäköisesti joskus pohtinut elämänsä päättämistä”.
– Olen niin täynnä julistusta, että tunnen suurta hätää kyyneliin asti, jos asia ei selviä kuulijalle, äidiltään herkkyyden perinyt Kati paljastaa.
Useiden haastattelujen yhteydessä on ilmennyt, mikä hengellinen vaikuttaja Kati Rolig on ollut monelle merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa olevalle kristitylle. Mistä se johtuu?
– Hengellinen äitini Mössi opetti puhumaan kuin 6-vuotiaalle, jotta jokainen ymmärtää sanoman. Ehkä osuutensa on myös sillä, että olen aidosti oma itseni, en enempää enkä vähempää, eli yksinkertainen.
– Myös akateemisesti koulutettu on hengellisesti täysin pimeä ennen kuin oppii tuntemaan Jeesuksen. Tiedon saanti ei tuo valoa sielun pimeään, vaan sen välittää evankeliumi, kun kerron, mitä Jeesus on, ja että Vapahtaja on otettava vastaan henkilökohtaisesti.
Lukuisten muiden mukana Kati sai johtaa Pentin ja myöhemmin äitinsä Jeesuksen tielle ja löysipä isäkin Israelissa uskon Vapahtajaan. Upea lause KKK – kannattaa keskittää Kristukseen – pitää paikkansa tänäänkin.
”Minä en
aja pois”
Juhlavuoteen on toinenkin syy, sillä kesäkuussa tulee 60 vuotta täyteen Jeesuksen seuraajana. Yllättäen Kati ilmaisee, ettei vaellus ole aina ollut niin itsestään selvää.
– Yhdessä vaiheessa Jumala jäi kaukaiseksi. Mutta sekin luopion tie oli tarpeen, sillä Jeesus opetti, että Herra ei ollut minua hylännyt, vaikka minä jätin hänet, Kati sanoo.
Sitten hän varmistaa Vapahtajan sanat Johanneksen evankeliumista:
Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon. Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki. Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä.
Kokemus vapautti Katin, sillä hän ymmärsi, että voi kutsua rohkeasti etsijöitä Jeesuksen luo.
Hänellä ei ole tuomiovaltaa päättää, kuka on taivaassa.
Pedantti nainen nauttii siivoamisesta samalla tavoin kuin puhumisesta. Mutta jopa perfektionistin aikeet menevät uusiksi, kun Pyhä Henki viestii Kaikkivaltiaan suunnitelmia. Erään kerran 1970-luvulla Katin hiljentyessä yksin rukoukseen, Pyhä Henki kohtasi häntä erityisellä tavalla. Hän oli kuin pieni lapsi, joka on löytänyt jotakin uutta ja ihmeellistä.
Edelleen hän on riippuvainen Pyhän Hengen vienosta kuiskauksesta arjessa.
– En voi elää ilman Pyhää Henkeä. Henki varustaa työhön ja auttaa näkemään, mitä ihmisille kuuluu. Hän myös antaa sanoman kullekin.
Koska Kati pitää tärkeänä Raamatun käännöstyötä, hän osallistuu Wycliffe-rukouspiiriin. Lisäksi hän Gideon-sisarena jakaa Uusia testamentteja ja Raamattuja kouluissa ja laitoksissa. Eikä unohda tukea lähetystyöntekijöitä rukouksin ja taloudellisesti, eikä tietty evankelistojakaan.
”Mummo loistaa
kuin enkeli”
Kati muistaa, miten aikanaan Sanan laivat ja autot alkoivat toimintansa siksi, että tarjottiin ihmiselle elämänläheistä askelta kohti uskon tietä.
Nyt hän on huolissaan, että esitellään psykologiaa vastausten antajana ikään kuin korjattaisiin ihmisiä tätä aikaa varten. Tarjotaan tiedettä, kun pitäisi jakaa vapauttavaa evankeliumia Kristuksesta, joka luo uuden ihmisen.
– Jos Jeesus ei saa antaa syntejä anteeksi ja jos en itse nöyrry antamaan anteeksi, en voi muuttua. Katkeruuteen jämähtäminen tuottaa pahimmillaan masennusta. Kun itse oivallan, että olen 10 000 leiviskää velkaa Herralleni ja toiset ihmiset vain sata denaria minulle, silloin saan voimaa aitoon anteeksiantoon lähimmäisille.
– Totta kai uuvun ja väsyn, mutta jaksan hoitaa kutistuneen huushollin.
– Arjessa meidän erilaiset temperamentit luovat kitkaa, joten anteeksiantoa harjoitellaan edelleen kodissamme. Toki Pentin kanssa luetaan Raamattua ja rukoillaan, mikä antaa perustan arkeen.
– Minulla on Jeesus joka paikassa. Kerron mielelläni myös sukulaisille ja muille, mitä taivaan Isä tekee. Otto-poika rukoilee iltaisin kuten mummokin, että Jeesus antaisi hänelle unta, sillä meidän monet ajatukset häiritsevät nukahtamista.
Ylpeä isoäiti esittelee 5-vuotiaan Oton sanoittamaa synttärikorttia: Mummo on kuin enkeli. Enkeli on kuin sädetikku, joka loistaa.
Elämäkerrallinen kirja kertoo, miten Jeesus on esittänyt enkelimummolle hengellisen tehtävän: Taivaassa ei ole haavoja kenelläkään, kukaan ei ole vajavainen, olet Sanasta sen itse lukenut. Siellä ei ole kyyneliä, siellä ei ole sairautta, siellä ei ole itkua. Näin ei minullakaan voi olla haavoja, vaan minä olen täydellisesti ehjä. Mutta niin kauan kuin te ihmiset elätte täällä maan päällä, te tarvitsette minun avoimia, vuotavia, tuoreita haavojani. Mene siis ja julista minun haavojeni voimaa! Vain niiden tähden ihmiset saavat synnit anteeksi ja saavat uuden elämän minussa. Tämä on sinun tehtäväsi.
Eräs ystävä on heittänyt, että kun Kati on kuollut ja häntä viedään arkussa, hän nostaa kantta ja huudahtaa, että muistakaa, vain Jeesus pelastaa. – On se uskottava!
Teksti: Kaarina Havia
Kuvat: Veli-Matti Pitkänen