Katinka Tuisku: Sallikaa lapsille sadun lumo

”Koko taivas myrskysi, kun Kuu ja Aurinko riitelivät ja heidän huutonsa jyrähtelivät ukkosenpauhuna. Pilvet himmenivät harmaiksi peittäen kaiken valon ja sade valui vuolaasti. Lopulta salama iski vanhempien väliin ja vauvat sinkoutuivat pois kehdostaan. Indigo putosi äidin puolelle ja Ambra isän puolelle.

Aika kului ja lapset kasvoivat. Indigo, Kuun lapsi puuhasteli kaikenlaista yksikseen. Hän heitteli tähdenlentoja tummalle taivaalle, auttoi yöperhosia avaamaan siipensä ja kuunteli öisen metsän kuiskaamia satuja. Hän kehittyi herkäksi kuulemaan yön hiljaisuudessa ja näkemään sävyjä hämärässä.

Silti Indigo haaveili salaa, että jossain olisi ihan toisenlainen maailma. – –

Ambra paimensi pilvilampaita, kirmasi kilpaa pääskyjen kanssa ja nappasi niille sudenkorentoja. Kaikesta touhusta huolimatta Ambra ikävöi jotain...”


Näky onnellisesta lopusta

Katinka Tuisku, 42, istuu lattialla ja lukee lämpimästi eläytyvällä äänellä kirjaansa Kuun ja Auringon lapset (Pieni Karhu 2008).

Fantasiamaailmaan sijoittuva satu kertoo koskettavan runollisesti kaksosista, jotka kärsivät kodin riidoista. Erossa lapsetkin erotetaan.

– Vanhemmat ovat ymmärtämättömiä ja itsekkäitä erottaessaan lapset, mutta he saattavat oppia tulemaan toimeen, vaikka eivät palaakaan yhteen.

– Lasten voimia ovat rohkeus, luovuus ja vuorovaikutukseen hakeutuminen. He eheytyvät löytäessään toisensa ja menneisyytensä. On mahdollista päästä sovintoon, irti katkeruudesta. Elämä jatkuu, ja raskaistakin menetyksistä voi toipua, kirjoittaja selittää.

Tuiskun uusin teos on Elsa ja Narkissos (Pieni Karhu 2009). Itsetunnon eheytymistä vertauskuvallisesti käsittelevässä kirjassa kohtaavat pettynyt kilpajuoksijatyttö ja itsekäs prinssi.

Kummankin kasvuhaasteena on hyväksyä itsensä ja muut sellaisina kuin he ovat, vertailematta.

Katinka Tuisku kutsuu kuvittamiaan ja kirjoittamiaan satuja ”hyvinvointi-kirjoiksi”. Psykiatrian erikoislääkäri, Työterveyslaitoksen ylilääkäri ja nelivuotisen kuvataideterapeutti-koulutuksen käynyt lääketieteen tohtori yhdistää saduissa tieteellisen ja taiteellisen osaamisensa.

– Sadut tarjoavat lapsille loistavaa henkistä ravintoa ja niiden tulisi kuulua kaikkien lasten elämään. Mutta hyvässä lasten sadussa täytyy olla onnellinen loppu! hän painottaa.


Ovi sisäiseen maailmaan

Katinka kertoo hymyillen, kuinka hän piti pienenä eniten insinööri-isänsä sepittämistä saduista. Jo varhain tyttö alkoi itsekin keksiä juttuja, jotka hän kuvitti piirtäen tai maalaten.

Ensimmäinen opettaja – ja ihanne – oli Kylli-täti (1906–1997), armoitettu satutäti, jonka piirustuskoulua Katinka kävi. Sittemmin hän on opiskellut taiteen saloja Intiassa ja Taideteollisessa korkeakoulussa.

Kun 6- ja 7-vuotiaat tyttäret pyytävät kertomaan sadun, Katinka improvisoi tarinan melkeinpä mistä tahansa toiveaiheesta.

– Jos lapsella on joku murhe, hän ei ole vaikka päässyt mukaan kaverien leikkeihin, keksin teemasta perustarinan. Sitten pyydän lasta jatkamaan.

Sadutuksessa lasta pyydetään kertomaan satu mistä tahansa teemasta. Aikuinen kirjaa tarinan ylös. Lopuksi satu luetaan ja sen sisällöstä keskustellaan.

Lapsi saa käsitellä itselleen ajankohtaisia ja tärkeitä juttuja, joita ei ehkä muuten osaisi ottaa esiin. Mukavan yhdessäolon lisäksi sadutus auttaa ymmärtämään lapsen sisäistä maailmaa. Se sopii myös epäsuorasti vaikeiden kokemusten käsittelyyn.


Taide ruokkimaan koko perhettä

– Kun olet saanut käsityksen siitä, mikä lasta vaivaa, käytä mielikuvitustasi ja myötätuntoasi. Kerro tarina, joka lohduttaa ja tuo toivoa. Voit jakaa jonkun itse kokemasi tapauksen tai selviytymistarinan, joka tarjoaa rohkaisua ja eläytymistä lapsen tilanteeseen, neuvoo Katinka Tuisku.

Hän suosittelee ”täsmäsatuja”. Arkirealistiset tarinat tarjoavat valmiita ratkaisumalleja ja vertaistukea. Mielikuvituksellisemmat jutut antavat uusia näkökulmia.

Saduissa tapahtuu ”ihmeitä”. Lapsen sisäinen kasvu voidaan kuvata symbolisesti omien voimien ylittämisenä tai muodonmuutoksena.

Fantasiamaailmassa lapsi voi kokea mielihyvää, kääntää tappiot voitoiksi ja tulla sankarihahmoksi. Lapsi saa turvallisesti, etäisyyden päästä käsitellä pelkojaan ja sisarkateuden, vanhemmista irtautumisen sekä vihan kaltaisia tunteita.

– Joillekin perheille sopivat sadutusta paremmin muut luovat toiminnat, kuten musisointi tai tanssi. Yhteisen aterian merkitys on monelle selvä, mutta myös taiteen tulisi ruokkia koko perhettä!


Älä aliarvioi lapsen uskoa ja taidetta

Terapeuttina Katinka Tuisku työskentelee lähinnä aikuisten kanssa.

– Lasten hyvinvointi on niin lähellä sydäntäni, että minun on helpompi tehdä heille taidetta ja kirjoja kuin terapiaa. Lasten hätä ja kärsimys koskettavat raastavan syvältä ja raskaasti. Niin kauan kuin omat lapseni ovat pieniä, keskityn aikuisten auttamiseen.

Materia ei korvaa vanhempien fyysistä tai henkistä poissaoloa. Eväät tasapainoiseen kasvuun saattavat jäädä antamatta yhtä hyvin kiireiseltä uravanhemmalta kuin työttömyyden tai päihdeongelmien lamauttamilta.

– Aikuisten elämänhallinnan puute heijastuu lastensuojelutapauksissa. Kouluterveydenhoitoakin on karsittu. Suomen hyvää neuvolajärjestelmää ei enää saisi supistaa. Ennaltaehkäisevään työhön, kuten kiusaamisen estämiseen kouluissa, täytyisi nyt panostaa täysillä, arvioi Katinka Tuisku.

Henkisen hyvinvoinnin kannalta myöskään taidetta ja uskoa ei kannata unohtaa.

– Lähes joka ihminen on luova ja kykenee nauttimaan taide-elämyksistä. Myös hengellisyys on useimmille tärkeä osa ihmisyyttä.

– Jos ihminen pääsee kosketuksiin hengellisen ulottuvuutensa kanssa – kristityille tämä tarkoittaa Jumala-suhdetta – elämä on rikkaampaa ja eheämpää.


Psykiatrian rajat hengen hädässä

Työssään lääkärinä ja terapeuttina Katinka Tuisku ei tapaa käyttää kristillisiä käsitteitä, mutta hänestä myös hoitoalan ammattilaisten on hyödyllistä ymmärtää uskonnon merkitys.

– Psykiatrina olen tajunnut rajallisuuteni: lääketiede voi auttaa monissa sairauksissa, mutta elämän tarkoitus on löydettävä muualta. Terveyskään ei takaa onnellisuutta.

– On paljon sellaista hengen hätää, jota ei hoideta lääkkein eikä terapian keinoin. Se on sielunhoidon asia. Suuri osa ihmisten ahdistuksesta ei ole sairausahdistusta vaan eksistentiaalista, oman olemisen merkitykseen ja mieleen liittyvää ahdistusta.

Katinka ja hänen psykiatripuolisonsa antavat lapsilleen perinteisen kristillisen kasvatuksen. Kolmelle tyttärelle kerrotaan perusasiat pääsiäisen ja joulun vietosta; heidät on opetettu rukoilemaan ja viety pyhäkouluun. Vanhemmat käyvät kirkossa toisinaan.

– En osaa vastata kaikkiin lasten kysymyksiin, mutta kerron sen mitä tiedän Jeesuksen ajatuksista. En halua tuputtaa, vaan tarjota esimerkkinä oman suhteeni Jumalaan.

”Tavis-luterilaisena” Katinka Tuisku ihmettelee Kari Enqvistin äskettäistä vaatimusta lopettaa lasten kastaminen ja uskonnollinen kasvatus.

– Minusta olisi todella sääli jättää omat lapset hengellisesti lukutaidottomiksi.

Katinka lukee lapsille Raamatun kertomuksia suuresta kuva-Raamatusta. Hänen miehensä muistaa tarinat niin hyvin, että osaa kertoa ne vapaamuotoisesti ja eläväisesti – kuin Katinka satuja.

Teksti Janne Villa
Kuva Jani Laukkanen