Kirosanat eivät kanna Koski-Vähälän keihästä

Keihäänheittäjä Jarkko Koski-Vähälä irvistää tuskasta.

Jo pari viikkoa aikaisemmin vasen polvi on pakottanut lopettamaan kisan kesken Lahdessa. Nyt Lappeenrannassa Kalevan Kisojen karsinnassa vamma äityy sellaiseksi, että kesä 2007 on hetkessä ohi. Maailman tilastossa kymmenennellä sijalla tuloksella 84,02 oleva Koski-Vähälä ei ehdi tulla valituksi Japanin Osakassa järjestettäviin MM-kisoihin.

Syksyllä 2007 Koski-Vähälä käy kahdesti leikkauspöydällä. Ensin operoidaan tukijalan polven kierukka ja kuukautta myöhemmin saman jalan eturistiside. Toipumisen jälkimmäisestä arvellaan kestävän yli puoli vuotta.

Kesäkuussa 2008 Jarkko Koski-Vähälä ei enää irvistele. Hymy on päinvastoin herkässä, kun mies kävelee sisään Pajulahden liikuntakeskuksen pääovesta. Pohjois-Pohjanmaalla Ylivieskassa asuva lähes kaksimetrinen ja satakiloinen keihäsjätti tervehtii ryhdikkäänä ja pää pystyssä kuten Pohjanmaalla on tapana. Ystävällisessä olemuksessa ei ole ylpeyttä, mutta ei siinä ole myöskään omaa olemassaoloa anteeksi pyytävää sävyä. Sellaiseen sortuminen ei ole Pohjanmaalla tapana.

Kaikesta näkee, että heittäjällä on uusi kesä edessä ja vanhat vaivat takana.

– Näyttää tosi hyvältä, iso mies innostuu.

Kun haastattelua tehdään 4. kesäkuuta, siniristiliput liehuvat ympäri Suomea. Vielä ne eivät tee sitä ylivieskalaisen keihäänheittäjän kunniaksi. Jos liputustarvetta arvioidaan menestymisellä arvokisoissa, lipputangot saavat vielä seistä tyhjinä. Jos kriteerinä olisivat elämänarvot ja esikuvana oleminen nuoremmille, Koski-Vähälä olisi jo liputuspäivänsä ansainnut.

Taivastiellä oltava oma matkalippu 

Jarkko Koski-Vähälä on elänyt rauhallisen ja tasaisen elämän, jos ei lasketa urheiluun liittyviä ylä- ja alamäkiä. Syyksi rauhalliseen elämään hän tarjoaa kymmenen ikäisenä lasten kesäleirillä tekemäänsä uskonratkaisua.

– Vanhempani ovat uskossa, olin tottunut käymään heidän kanssaan hengellisissä tilaisuuksissa. Vähitellen aloin oivaltaa, että Jeesus on jokaisen henkilökohtainen Vapahtaja. Ymmärsin, etten voi enää kulkea taivastietäni vanhempieni matkalipulla.

Jarkko muistaa parinkymmenen vuoden takaisen leiri-illan hyvin.

– Istuimme isossa teltassa Raamatut käsissä. Leirin vetäjä kysyi, haluaako joku jättää elämänsä Jeesukselle ja tulla uskoon. Minua jännitti aika tavalla, mutta nostin kuitenkin käteni, ja niin teki moni muukin.

– Kun meidän puolestamme oli rukoiltu, tunsin ihmeellisen rauhan tulevan sisimpääni. Vieläkin muistan sen tunteen, vaikka olin silloin vasta lapsi. Tunsin heti, että nyt tapahtui jotain.

Jarkko Koski-Vähälä sanoo, että kristillinen vakaumus on antanut perustan ja suunnan hänen elämälleen.

– Se on ohjannut tekemään oikeita ratkaisuja ja valintoja. Se on myös tuonut sisäisen rauhan silloinkin, kun elämässäni on ollut koettelemuksia. Tiedän monen etsivän rauhaa alkoholista, dopingista ja jopa huumeista. Minun ei ole tarvinnut niihin koskea, olen saanut rauhan ylhäältä.

Voittoa kohti kiiluvin silmin 

Jarkko Koski-Vähälä on keihäänheittäjänä monipuolinen ja lahjakas. Miehen parhaita ominaisuuksia ovat liikkuvuus, joustavuus ja heittokäden olkapään käyttö. Kehittämisen varaa on varsinkin jalkojen työskentelyssä, ilman vahvoja ja nopeita jalkoja keihäs ei lennä niille metriluvuille, jotka ovat Koski-Vähälän tavoitteena.

– Voimaa pitää saada lisää. Vaikka olenkin iso mies, en ole kovin vahva, heittäjä tietää heikkoutensa.

Hyvälle puolelle hän listaa periksi antamattoman luonteensa ja valtavan voitontahtonsa, jotka joskus ylikorostuessaan ovat tosin vieneet heitoista rentouden.

– Olen täysillä mukana kaikessa mitä teen, urheilussa suorastaan 'hullunkiilto' silmissä.

– Minulla on myös erittäin vahva itsetunto, uskon ja luotan itseeni. Jotkut ehkä pitävät minua ylpeänä, mutta ei se ole sitä. Luotan itseeni ja valmentajani oppeihin, enkä matki harjoittelussani muita heittäjiä.

Jarkko Koski-Vähälää on parin viimeksi kuluneen vuoden ajan valmentanut vuoden 1991 maailmamestari Kimmo Kinnunen.

– Hän on loistava valmentaja, kunnianhimoinen ja päämäärätietoinen. Isältään Jormalta ja Suomen menestyneimmältä keihäsvalmentajalta Leo Pusalta oppinsa saanut Kimmo tietää, miten mennään huipulle.

Kinnunen tunnetaan vanhan kaartin jurona keihäsjermuna, jolta ärräpäät ovat aina sinkoilleet nopeammin kuin keihäs kädestä, vaikka sekään ei ole ollut hidas tapahtuma.

– Ei minua häiritse, vaikka valmentaja tai kilpakumppanit kiroilevatkin. Keskityn omaan tekemiseeni, mutta jos Jeesusta aletaan pilkata, se karahtaa korvaan.

Raamattu kulkee urheilukassissa 

Jarkko Koski-Vähälän urheilukassissa on Raamattu niin harjoitus- kuin kilpailumatkoillakin.

– Joskus riittää jo se, että näen kirjan kassissani, vaikka en ehtisi sitä paljon lukeakaan. Jonkun harvan kerran, kun olen unohtanut Raamatun kotiin, olo reissussa on tuntunut oudon levottomalta. Pyhä kirja on minulle valtava voimavara. Mitä useammin sen aukaisen, sitä vahvemmaksi ja vähemmän haavoittuvaiseksi tunnen itseni, keihäskarju avautuu.

Hän sanoo hengellisen vakaumuksen vaikuttavan pelkästään positiivisesti keihäänheittoon.

– Usko antaa henkisen tasapainon ja sisäisen voiman. Rukous ennen kilpailua rauhoittaa, kun tiedän Päävalmentajan olevan vierelläni heittopaikalla. En ole koskaan rukoillut voittoa, vaan sitä, että pystyisin tekemään edellytysteni mukaisen suorituksen.

Jarkko Koski-Vähälän kristillinen elämänkatsomus on keihäspiirien tiedossa, vaikka hän ei ole siitä numeroa tehnytkään.

– Olen viime aikoina miettinyt tätä asiaa ja vähän kaivannutkin itselleni lisää rohkeutta kertoa uskostani. Haluan heittää pitkälle, mutta haluan myös olla esikuva nuorille urheilijoille. Kertomalla oman elämäni perustuksesta toivon voivani vaikuttaa nuorten tekemiin valintoihin ja ratkaisuihin.

Koski-Vähälä ei ole haastattelupäivänä Pajulahden liikuntakeskuksessa pelkästään harjoittelemassa valmentajansa valvonnassa. Hän toimii apuohjaajana Leo Pusan ja Kimmo Kinnusen vetämässä keihäskoulussa.

– Tästä nuorten parissa touhuamisesta on tullut minulle tärkeä asia. Oman valmentautumiseni ohessa voin näyttää nuorille mallia siitä, miten huipulla harjoitellaan. Vielä tärkeämpänä pidän kuitenkin sitä, että voin olla nuoren vierellä silloin, jos jokin ahdistaa tai hän tarvitsee keskustelukumppania.

Teksti: Olli Karhi

Kuva: Juha Tanhua