Kovakuntoinen käräjätuomari kaipaa armoa

 

Lähestyvät Kalevan Kisat näkyvät Lappeenrannassa monella tavalla. Kimpisen kenttää kunnostetaan ja toimitsijakoneistoa hiotaan huippukuntoon.

 

Toimitsijatehtävissä mukana olevan käräjätuomari Seppo Nuuttilan elämässä edessä olevat kisat näkyvät ja tuntuvat muun muassa kesälomana, jonka hän on ajoittanut kiireisen kisaviikon molemmin puolin.

 

Sitä ennen hänellä on kuitenkin aikaa lähteä Sanan lenkkivieraaksi.

 

Käräjätuomarin askeleesta näkee heti, että ennenkin on juostu.

 

– Juokseminen on minulle henkireikä ja terapiamuoto. Juostessa voi ajatella monia asioita, tai olla ajattelematta yhtään mitään. Korvien välissä olevan kovalevyn tyhjentäminen silloin tällöin on erittäin terveellistä. Parhaiten ajatusten nollaaminen onnistuu juuri juostessa.

 

Nuuttila tietää mistä puhuu. Hänellä on takanaan viisi maratonia ja edessään uusia haasteita. Hän on ollut myös yksi vetäjistä Lappeenrannan Urheilumiesten maratonkoulussa.

 

– Jos ei muuta tarvitsisi tehdä ja jalat kestäisivät, juoksisin varmasti kaiket päivät. Tästä minä nautin, Nuuttila sanoo ja kiristää vauhtia kuin vahvistaakseen sanansa.

 

Juoksulenkki on kiireiselle lakimiehelle omaa aikaa, joka muun muassa tekee mahdolliseksi hiljentymisen rukoukseen.

 

– Juoksukilometreinä mitattuna olen pitänyt vuosien varrella pitkiä rukouskokouksia kahdestaan Jumalan kanssa.

 

Juoksemisella oli osansa myös käräjätuomarin hengellisen elämän uudistumisessa alun toistakymmentä vuotta sitten.

 

Julma-Juha veti seurakuntaan

Seppo Nuuttila muistaa vieläkin ulkoa äitinsä opettamat iltarukoukset. Pyhäkoulusta ja rippikoulusta hän ei muista paljoakaan. Mieleen ovat kuitenkin jääneet kertomukset Jeesuksesta.

 

– Nuoruusvuosina nämä hengelliset asiat alkoivat jäädä urheilun, opiskelun ja monen muun asian varjoon.

 

Kolmenkymmenen ikävuoden vaiheilla iskenyt kuoleman pelko nosti uskon asiat hetkeksi pintaan 1980-luvulla, mutta vasta 1990-luvun puolessa välissä lakimies pääsi evankeliumin makuun. Vaimo oli tullut uskoon jo aikaisemmin, sitten Lappeenrannassa kävi julistamassa evankeliumia juoksijalegenda Juha Väätäinen.

 

– Julma-Juhan käynnin seurauksena seurakuntaan perustettiin urheilun ystäville oma keskustelupiiri. Tämä piiri oli hengellisen elämäni kannalta ratkaisevan tärkeä. Siitä tuli hengellinen kotini ja se sai minut hakeutumaan aktiivisesti mukaan seurakunnan toimintaan.

 

– En voi sanoa tulleeni uskoon, mutta uskossa tiedän olevani. Lapsuudessa sydämeeni kylvetty uskon siemen on kasvanut syväksi vakaumukseksi, josta on tullut elämäni tärkein suunnan näyttäjä.

 

Sinipohjainen tienviitta puolestaan on suunnan näyttäjä kohti Kimpisen urheilukenttää, jonka kautta Nuuttila haluaa haastattelulenkin juosta. Kimpisen kaunis kenttä on värinsä puolesta ainutlaatuinen Suomessa. Sen juoksurata on sininen kuin taivas, mutta se aiheuttaa helvetillistä tuskaa juoksijoille maitohapon polttaessa lihaksissa loppusuoralla.

 

Helvetin tuskat haastateltavaammekin ajoittain hirvittävät.

 

– Olen aika armoton ja vaativa itseäni kohtaan. Ehkä minun on sen vuoksi toisinaan vaikea uskoa, että Jumala hyväksyisi minut omakseen ilman vaatimuksia ja pelastaisi minut taivaan iloon pelkästä armosta.

 

Vaimon sairaus muovaa arkea

Juoksulenkillä tulee harvemmin seisoskeltua liikennevaloissa, mutta käräjätuomarin seurassa on lainkuuliaisesti odotettava punaisen vaihtumista vihreäksi.

 

Uudelleen vauhtiin päästyään Seppo Nuuttila ottaa puheeksi asian, joka on vaikuttanut hänen elämäänsä enemmän kuin ehkä mikään muu.

 

– Vaimollani on ollut koko avioliittomme ajan psyykkinen sairaus, joka on vaatinut ajoittain sairaalahoitoakin. Hän on antanut luvan sairaudestaan kertomiseen, ja paljon olemme siitä puhuneetkin.

 

– Sairaus on vaikuttanut elämääni niin hengellisesti kuin muutenkin, eikä yksinomaan negatiivisesti. Arvomaailmani on muuttunut ja vaimoni uskoontulon myötä hengelliset asiat olivat alkaneet vetää myös minua puoleensa. Olemme saaneet yhdessä rukoilla turvaa ja tukevaa perustaa elämällemme.

 

– Sairaus on läsnä arjessamme ja se on tietysti muovannut aika tavalla yhteistä elämäämme. Olemme joutuneet luopumaan monista asioista, mutta varmasti myös saaneet jotain sellaista, jota emme olisi muutoin saaneet. Suurin on varmasti usko Kristukseen.

 

Vaimon sairauden lisäksi myös Seppo Nuuttilan viime vuoden elokuussa kuolleen äidin pitkäaikainen vaikea sairaus on aiheuttanut miksi-kysymyksiä ja laittanut pohtimaan kärsimyksen ongelmaa. Vaikka miksi-kysymyksiin ei olekaan tullut vastauksia, hän tuntee usein saaneensa rukousvastauksia, joiden avulla on jaksanut vaikeitten aikojen yli.

 

– Jumala on jatkuvasti läsnä arjessamme. Ei hän ole hylännyt meitä silloinkaan, kun taivas näyttäytyy synkkänä, Seppo Nuuttila sanoo.

 

Hän myöntää rehellisesti, että Jumalan hyvään tahtoon uskominen on toisinaan työn takana.

 

– Uskooni kuuluu myös epäilyksiä ja kovaakin kiukuttelua Jumalaa kohtaan. Joskus pistää niin vihaksi, että jos Jumala olisi tuossa edessäni, tinttaisin häntä turpaan ihan varmasti. Yhtä varmasti katuisin tekoani saman tien. Kehenkä muuhunkaan minä voisin turvata?

 

– Olen minä ollut katkera, en voi sitä kieltää. Varsinkin vaimon sairauden vaikeimmissa vaiheissa katkeruus on kuristanut joskus pahastikin. En todellakaan kuulu niihin, jotka eivät vaihtaisi elämästään päivääkään pois. On monia päiviä ja asioita, jotka antaisin lennossa pois. Kokonaisuutena olen mielestäni kuitenkin elänyt hyvää elämää kipuineen ja vastoinkäymisineen, mutta myös monine hyvine asioineen.

 

Lakituvassa ei julisteta evankeliumia

Pallon kaupunginosasta on kiivetty pitkä mukulakivillä päällystetty mäki punatiilisten rakennusten ympäröimälle aukiolle.

 

– Tämä on Rakuunamäki, vanha varuskunta-alue. Tuolla on työpaikkani käräjäoikeus, Seppo Nuuttila osoittaa reunimmaista punatiilirakennusta.

 

Kun käräjätuomarilta kysyy, onko armolle ja evankeliumille tilaa lakituvassa, hän viittaa vanhoihin tuomarin ohjeisiin.

 

– Niissä sanotaan, että mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla myöskään laki. Oikeudenmukaisuus ja inhimillisyys pitää aina muistaa. Vaikeaksi työn tekee usein se, että syyllisen ja uhrin, tai riita-asioissa eri osapuolten näkemys oikeudenmukaisuudesta on monesti kaukana toisistaan.

 

– Sikäli armolle ja evankeliumille ei istuntosalissa ole tilaa, että minun tehtäväni ei ole niitä siellä julistaa. Minun on oltava lain puolella.

 

Käräjätuomarina leipänsä tienaavan Seppo Nuuttilan vapaa-ajan tekemisiä voisi kuvata kolmiyhteiseksi toiminnaksi. Seurakunnassa ja urheilun parissa toimimisen lisäksi hän on aktiivisesti mukana mielenterveysomaisten toiminnassa, muun muassa Etelä-Karjalan omaiset mielenterveystyön tukena –yhdistyksen puheenjohtajana.

 

Rakuunamäeltä alas juostaessa puhe kääntyy notkeasti rikoksista takaisin mielenterveysongelmiin, kun matkalle osuu Tukitupa. Se on mielenterveysomaisten yhdistyksen Lappeenrannan toimipiste. Pieni puurakennus pihan perällä.

 

– Heikki Hietamies on asunut siinä lapsena, Nuuttila tietää.

 

Tukituvan pihassa muuten rauhallinen käräjätuomari tuohtuu hetkeksi.

 

– Minä en ymmärrä, miksi mielen sairaudet, masennus ja muut, tuntuvat jatkuvasti olevan monella tavalla peiteltäviä ja jopa hävettäviä asioita. Eiväthän ne muita sairauksia kummempia ole.

 

Harva häpeää ja yrittää piilotella kipsiä jalassaan. Miksi kipsiin mennyttä mielialaa pitäisi hävetä ja peitellä, sitä Seppo Nuuttila ei sulata.

 

Janoisia jonoksi asti 

Haastattelulenkin loppuvaiheessa Seppo Nuuttila näyttää Koulukadulla olevan seurakuntakeskuksen. Siellä järjestetään Kalevan Kisojen virallisena oheistapahtumana Kirkolliset Kisailtamat.

 

– On hieno asia, että yleisurheilun Suomen mestaruuskisojen yhteydessä on myös hengellistä ohjelmaa. Olin vuosi sitten Jyväskylän Kalevan Kisojen Kirkollisissa Kisailtamissa ja ajattelin, että olisipa meidänkin kisoissamme tuollainen tapahtuma. Näen Jumalan johdatusta ja hyvyyttä siinä, että nyt saan olla yhdyshenkilönä urheiluseuran ja seurakunnan välillä tilaisuuden valmisteluissa.

 

Käräjätuomari tunnustautuu vankkumattomaksi uskon ja urheilun yhdistäjäksi.

 

– Ne sopivat erinomaisesti yhteen. Olen ollut aktiivisesti mukana eri puolilla Suomea järjestetyissä Usko ja urheilu –tapahtumissa.

 

Kun Lappeenrannan Urheilumiehet järjesti edellisen kerran Kalevan Kisat vuonna 1997, seurakunnalla oli kisa-alueella kaikille avoin teltta hiljentymistä varten.

 

– Koska oli kova helle, teltassa alettiin tarjota raikasta lähdevettä. Seurakunnan teltalle muodostui hetkessä pitempi jono kuin olutteltalle. Se oli mielestäni seurakunnan työntekijöiltä hieno oivallus ja osoitus halusta kohdata seurakuntalaisia muuallakin kuin kirkossa.

 

 

 

Teksti Olli Karhi

Kuvat Seppo J.J. Sirkka