Kutsumusta etsimässä

Turun tuomiokirkon kello on vähän aikaa sitten lyönyt kaksitoista ja ihmiset kirkkopuistossa jatkavat juoksuaan ajan perässä.

Me vaellamme tunnelmalliseen kirjakahvilaan kuuluisan Brinkkalan talon sisäpihalla. Saman talon, jonka parvekkeelta julistetaan joulurauha, kun sen aika on. Maittava tee höyryää edessämme.

Tuusulassa nuoruutensa viettänyt Päivi Salakka, 28, elää mielenkiintoista elämää aikuisuuden, ammattiin valmistumisen ja oman kutsumuksen taitekohdissa. Palaset alkavat loksahdella kodalleen, mutta paljon on vielä auki.

– Olen pohtinut paljon omaa kutsumusta, mitä elämä oikein on. Siihen liittyy myös oman identiteetin kysymykset, Jumala-kuvan muuttuminen ja kokonaisuuden hahmottuminen, sanoo Salakka, joka lähiaikoina on astumassa opiskelijaelämästä työelämään.

Tässä
ja nyt

Päivi Salakka sanoo kokeilleensa elämässään kaikenlaista.

– Olen etsinyt omaa itseäni ja paikkaani. Toisinaan tuntui siltä, että kuva hahmottuu ja sitten taas johtolangat katoavat käsistä. Monet kokemukset ja asiat ovat olleet hajallaan ja nyt alan aavistaa niiden liittyvän kuitenkin toisiinsa. Vaikka etsin yhä omaa suurta kutsumustani, olen oppinut yhä enemmän elämään tässä ja nyt.

Nuori nainen lähti lukion jälkeen talouskouluun ja sieltä taide- ja mediapajalle työttömyyskoulutuksen osana.

Kansainvälisyys kiehtoi ja Salakalle aukeni yllättäen au pairin työ Englannissa, josta palattuaan hän löysi itsensä Helsingin Evankelisesta Raamattukoulusta.

Espanjan kieli oli kiehtonut häntä aina ja sitä lukeakseen hän haki Turun yliopistoon 1999. Nyt on meneillään viimeinen vuosi ja espanjan kieli vaihtui kasvatustieteiden maisterin tutkintoon. Tähän kuuluu työharjoittelujakso, jonka Päivi suorittaa Kansan Raamattuseuran (KRS) koulutusosastolla.

– Olin viime vuonna opiskelijavaihdossa Espanjassa ja nyt haluan nauttia Suomesta. Mitään selvää visiota en vielä näe edessäni, mutta tämä koulutusjakso tulee olemaan varmasti mielenkiintoinen. Siinä yhdistyy hengellinen työ ja oma ala hyvällä tavalla.

– Kasvatukseen liittyvä suunnittelu tuntuu mielekkäältä ja tässä tehtävässä voin löytää jotain uutta. Olen ymmärtänyt viime aikoina, etten halua olla esillä vaan tehdä työtäni hiljaa taustalla. Suurien linjojen ja koulutussuunnitelmien tekeminen innostaa. Tulevaisuudessa haluaisin tarjota välineitä muillekin oman elämän käsittelyyn ja itsetuntemukseen esimerkiksi työvoimatoimiston koulutuksen kautta.

Tunsin,
etten riitä

Lapsuuskodin hengellisyys antoi pohjaa Päivi Salakan elämälle. Kuitenkin elämän vaativuus, suorittamisen pakko, alkoi ahdistaa. Monet sisäiset asiat jäivät käsittelemättä, oma identiteetti oli pitkään kadoksissa.

– En tiennyt mitä halusin. Oli vain tunne siitä, etten riitä. Perfektionistina, täydellisyyden tavoittelijana, yritin ansaita olemassaoloni. Jumala- kuvani oli armoton ja kaikki yhdessä vei masennukseen.

Muutaman vuoden terapian avulla, yksin pohtimalla ja hyvän ystävän tuella Salakka sanoo päässeensä murrosvaiheen yli.

– Muutosta tapahtuu yhä, kyselen Jumalalta, mikä on hänen roolinsa, mikä minun. Ohjaako hän todella elämääni vai otanko ohjat omiin käsiin. Kun kyselen johdatusta, kyselen myös omaa vastuutani.

Sovussa
itsensä kanssa

Päivi Salakka sanoo olevansa pohdiskelija, joka miettii elämää tavallista syvemmin.

– Ymmärrän, että minun tulisi opetella olemaan itseäni kohtaan armahtavaisempi. Tämä liittyy Jumala-kuvaan ja armon ymmärtämiseen. Kenties olen itseni kanssa nykyään enemmän sovussa kuin koskaan ennen.

– Haluaisin kehittyä ja kasvaa, etten aina vetäytyisi sisäänpäin itseni varaan. Tässä tarvitsen toista ihmistä ja olenkin kiitollinen ”siskoista”, joita olen saanut. Heidän kanssaan voin tehdä omia oivalluksiani.

– Aikaisemmin halusin tietää miten koko elämäni järjestyy. Nyt luottamukseni on lisääntynyt, voin päästää ohjat omista käsistäni, minun ei tarvitsekaan tietää etukäteen kaikkea. Tämä on varmaan sitä aikuistumista myös suhteessa Jumalaan.

Päivi toimii aktiivisesti KRS:n opiskelijatyön Nuorten aikuisten (AN) joukossa Turussa. Toimivaan ydinjoukkoon kuuluu kymmenkunta, mutta parhaimmillaan mukana on jopa 50 ihmistä, jotka ovat kolmenkymmenen ikävuoden molemmin puolin, valmistumisvaiheessa ja etsimässä omaa paikkaa yhteiskunnassa ja kirkossa.

– Toimintamme ydinajatus keskittyy inhimillisyyteen, itsensä ja toisten hyväksymiseen. Pohdimme tulevalla leirillä Jumala-kuvaamme, miten se on kehittynyt ja muuttunut, mitkä tekijät siihen ovat vaikuttaneet.

Yhteisöllisyyttä
kaivataan

Tuomiokirkko seisoo jykevästi paikoillaan aivan kahvilamme läheisyydessä ja siksi onkin kysyttävä Päivin mielipidettä syitä kirkosta eroamiseen. Vastaus tulee napakasti ja välittömästi.

– Ymmärrän todella hyvin oman ikäisiäni, jotka eroavat kirkosta. Kirkon toiminta ei kosketa. Se ei ole elämänläheistä, vaan elämästä vieraantunutta ja etäistä.

Miksi sinä sitten kuulut yhä kirkkoon?

– En ole kirkossa, vaan uskossa. Se merkitsee yhteyttä, henkilökohtaista yhteyttä ystäviin ja Jeesukseen. Nämä antavat kohtaamismahdollisuuden. Ihminen tarvitsee kohtaamismahdollisuuden eikä vain passiivista istumista. Jeesus haluaa olla itse rakentamassa yhteisöä ja tähän suuntaan toivoisinkin kirkon muuttuvan.

Päivi Salakka korostaa hengellistä avaruutta, tilaa olla oma itsensä muiden joukossa. Hän on käynyt läpi aikoja, jolloin ei voinut samaistua hengellisiin ryhmiin, sillä häntä alkoi ahdistaa. Oli otettava etäisyyttä, katsottava elämän toista laitaa, että voi vapautua toisten mielipiteistä ja ulkoaohjattavuudesta. On tärkeää, että on eri lailla ajattelevia ystäviä.

– Koen hengelliseksi kodikseni KRS:n työn ja sen ilmapiirin. Olen juurtunut siihen opiskeluvuosinani. Siinä ilmapiirissä ei ahdista, saa itse kysellä ja etsiä. Me aikuistuvat nuoret olemme väliinputoajia ja tarvitsemme sitä, että meidät hyväksytään keskeneräisinä ja erilaisina persoonina.

Teekuppi on tyhjentynyt, on aika painaa nariseva kahvilan ovi kiinni ja astua lumivalkeaan maisemaan. Ikiaikainen tuomiokirkko seisoo jykevästi paikoillaan. Sen ovet ovat auki.

Teksti: Maija Nyman

kuvat Matti Kivekäs