Lemmikit ovat Luojan luomia

Nimilaatat eläinlääkäriasema Vethausin muistolehdon suuressa luonnonkivessä kertovat lemmikin kuoleman aiheuttamasta surusta ja kaipauksesta.

– Varsinkin yksin asuvalle lemmikin kuolema on usein hyvin raskas asia, eläinlääkäri Anssi Tast sanoo ja sulkee työpaikkansa oven Hattulassa.

Perjantai-illan viimeinen asiakas on hoidettu. Edessä on vapaa viikonloppu, ellei tule kiireellisiä päivystystapauksia. Vuosi sitten toisen tohtorin kanssa eläinlääkäriaseman perustaneen yrittäjän täytyy olla hetkessä hereillä, jos jollekin asiakaskunnan sadoista eläimistä tulee akuutti hätä ja se pitää esimerkiksi nukuttaa.

 

Kun haastattelulenkillä on päästy Vethausin pihasta pikitielle, eläinlääkärin mieli rauhoittuu, mutta vauhti kiihtyy. Hattulan kirkon torni näkyy uljaana metsänreunan yläpuolella muutaman kilometrin päässä.

 

Anssi Tast lähtee juoksemaan kirkolle päin, koska se on hänen mielestään hyvä suunta. Hän on kasvanut esikoislestadiolaisessa kodissa, jonka arvomaailmaan kuului avara kristillisyys.

 

– Herätysliiketaustasta huolimatta meille lapsille opetettiin avarakatseinen uskonkäsitys. Oman liikkeen seurojen lisäksi meitä vietiin monenlaisiin hengellisiin tilaisuuksiin ja opetettiin arvostamaan erilaisia näkemyksiä kirkon sisällä.

 

– Vaikka hengelliset asiat ovatkin olleet elämässäni läsnä lapsesta asti, tietynlainen murros tapahtui vaellusrippileirin aikana Lapissa. Kristillinen elämäntapa kasvoi henkilökohtaiseksi vakaumukseksi. Rippileiri oli erittäin tärkeä vaihe uskonelämässäni. Pastori Yrjö Niemen opastuksella ymmärsin henkilökohtaisen uskonvakaumuksen välttämättömyyden.

 

– Jos joskus tulee mieleen epäilyksiä ja epävarmuutta näissä uskon asioissa, voin mielessäni aina palata siihen hetkeen Lapin riparilla, jolloin Jeesuksesta ja Jumalan armosta tuli elämäni tärkein voimavara.

 

Juostessa voi
rauhoittua ja rukoilla

Pikitie vaihtuu juoksukenkien alla metsäpoluksi, kun päästään Parolanharjun ja Tenholan linnavuoren maisemiin. Täällä on muutaman kerran nähty karhu, ja menneen kesän aikana haastateltava oli parikin kertaa astua juoksulenkillään kyykäärmeen päälle.

 

Juoksukunto säilyy ja kehittyy juosten, mutta miten kovakuntoinen eläinlääkäri hoitaa hengellistä kuntoaan?

 

– Juostessa voi hoitaa myös hengellistä kuntoaan, voi rauhoittua ja rukoilla. Kirkossa hiljentyminen ja ehtoollisen nauttiminen ravitsevat kuitenkin hengellistä elämääni parhaiten. Kolmen pojan isänä minulle ovat tulleet tärkeiksi myös perhekirkot lasten kanssa sekä seurakunnan kerhojen tilaisuudet, joissa lapset laulavat tai esittävät jonkin kuvaelman.

 

Anssi Tast toivoo, että hengelliset asiat tarttuisivat lasten sydämiin yhtä luontevasti ja avarasti kuin aikoinaan hänellä itsellään.

 

– Uskonkäsitykseni ovat tietysti muokkaantuneet aikuisena, mutta missään vaiheessa minulla ei ole ollut tarvetta asettaa lapsuudessa omaksumani arvomaailma kyseenalaiseksi. En muista, että olisin missään tilanteessa edes harkinnut irtaantumista näistä asioista.

 

Tast arvelee olevansa ihmisenä sillä tavalla tasainen ja väritön, ettei hänelle ole koskaan tullut tarvetta kapinoida oikeastaan mitään vastaan.

 

– Olen ollut harrastuksissani, opiskelussani ja ammattiini liittyvissä asioissa aina aika tavoitteellinen. En ole halunnut hukata energiaani kapinoimiseen ja vastustamiseen, että sitä on riittänyt eteenpäin menemiseen niissä asioissa, jotka tunnen tärkeiksi.

 

Lemmikki on
omistajansa armoilla

Kirkon torni on kadonnut näkyvistä, mutta Anssi Tast tuntee juoksumaaston ilman majakkaakin. Täällä on tullut juostuksi tuhansia kilometrejä muualla juostujen tuhansien kilometrien lisäksi.

 

Juoksukärpänen puraisi eläinlääkäriä jo pikku poikana, mutta parhaat saavutuksensa hän juoksi vasta aikamiehenä. Lyhyehköksi jääneen aktiiviuransa kymmenen vuotta sitten lopettanut Tast ehti juosta Kalevan Kisoissa neljänneksi estejuoksussa ja saavuttaa viestijuoksun SM-hopeaa 4x1500 metrillä Hämeenlinnan Tarmon joukkueessa. Pian 37 vuotta täyttävänäkin hän vielä pinkoo tarvittaessa kymmenen kilometriä alle 35 minuutin.

 

Onneksi nyt ei tarvitse. Tast pystyy juoksemaan myös rauhallisempaa vauhtia.

 

– Joskus aikaisemmin minulla oli kova polte kilpailemiseen ja nautin siitä. Nykyään juokseminen on lähinnä terapiaa ja keino pitää sekä pää että keho kunnossa.

 

Samaa terapiaa eläinlääkäri suosittaa esimerkiksi koirien omistajille. Ei niinkään ihmisen vaan koiran terveyden takia.

 

– Eläin ei itse pysty päättämään liikuntansa määrästä ja laadusta. Vastuu lemmikin hyvinvoinnista on aina omistajalla.

 

Tohtori on pääsemässä hyvään hikeen. Jalat vievät ja suu käy. Hengästymisestä ei ole tietoakaan, kun neulaspolku saa kyytiä asicsien alla.

 

– Oikeanlainen ja sopiva määrä ravintoa sekä riittävä määrä liikuntaa on yhdistelmä, joka parhaiten takaa lemmikin terveyden ja hyvinvoinnin. Valitettavasti vain näyttää siltä, että ongelma on sama kuin ihmisilläkin. Vain osa väestöstä pitää omassa elämässään huolen tästä tasapainosta.

 

– Ihminen voi syyttää elintasosairauksista vain itseään. Lemmikki sitä vastoin ei voi katsoa peiliin. Sen syöttää sairaalloiseksi sen omistaja.

 

Eläimetöntä
elämää ei voi surra

Jotkut surevat kuolinvuoteellaan elämätöntä elämää. Jos kovakuntoinen eläinlääketieteen tohtori Anssi Tast joskus kuolee, hän ei voi surra ainakaan eläimetöntä elämää.

 

Hänen lapsuudenkodissaan oli mäyräkoira Oliver jo ennen hänen syntymäänsä ja koria riitti omasta takaa Oliverin jälkeenkin. Lisäksi kotona lappasi sekalaista koiraseurakuntaa ja muita lemmikkejä.

 

– Isäni toimi kunnaneläinlääkärinä.

 

Anssi Tastin omaan perheeseen kuuluu toistaiseksi vain ihmisiä, eikä eläinlääkärin vastaanotto kotona tule kuuloonkaan. Tohtorin vaimo on sen verran pahasti eläimille allerginen, että mies joutuu aina vaihtamaan töistä tullessaan toiset vaatteet päälleen ja hevostiloilta tullessaan käymään ensin jopa suihkussa.

 

Viime aikoina rouvan koira-allergiassa on yllättäen tapahtunut pieni käänne parempaan suuntaan, ja perheessä on alettu varovasti keskustella lemmikin ottamisesta.

 

– Kyllähän sellainen mahdollisuus tuntuu kiehtovalta. Tunteet on kuitenkin laitettava taka-alalle ja kuunneltava järjen ääntä. Järki muistuttaa jatkuvasti, että lemmikki voidaan ottaa vain perheeseen kuuluvien ihmisten terveyden ehdoilla. Saa nyt nähdä, Tast toteaa selvästi toiveikkaana.

 

Jos niin käy, lemmikki pääsee varmasti riittävän usein lääkärintarkastukseen.

Liian monella lemmikkieläimellä asiat eivät ole yhtä hyvin.

 

– Omasta lemmikistä ja sen terveydestä huolehtimisessa on edelleen paljon parantamisen varaa. Vastuunsa tunteva lemmikin omistaja käyttää lemmikkinsä säännöllisesti terveystarkastuksessa. Silloin paljastuvat esimerkiksi piilevät hyvinvointisairaudet, ja niihin voidaan puuttua ajoissa.

 

– Näen päivittäin vastaanotollani lemmikkejä, jotka ovat omistajansa parhaita ystäviä. Ne ovat omistajalleen tärkeitä ja rakkaita, mutta siitä huolimatta niiden perusterveydenhuollossa on selviä laiminlyöntejä. Ei ole osattu, jaksettu tai taloudellisista syitä haluttu ajatella, että lemmikki tarvitsee paijaamisen lisäksi myös hoitamista. Se valitettavasti vaatii viitseliäisyyttä, aikaa ja rahaa.

 

Tast vahvistaa omat kokemuksensa ravisuttavalla esimerkillä Helsingin eläinlääketieteellisen tiedekunnan tekemästä tutkimuksesta.

 

– Kun siellä tehtiin koirien hampaisiin liittyvää tutkimusta, oli tutkimuksen

suurin ongelma löytää tervesuisia koiria kontrolliryhmään.

 

Lemmikin kuolema
kouraisee myös lääkäriä

Kymmenen kilometrin mittainen haastattelulenkki alkaa olla loppukiriä vaille valmis. Karhu- ja käärmemetsästä on päästy elävänä takaisin pikitielle Suontaan kartanon tuntumassa. Anssi Tast innostuu kehumaan edessä näkyvää lypsykarjatilaa.

 

– Se on meidän alueemme suurin tuotantoeläintila, yli sata lypsävää ja lisäksi paljon hevosia. Perinteikäs tila, jota lääkärinä arvostan ja ihailen. Vaikka tarkoitus on tietysti tuottaa maitoa menestyksekkäästi, Suontakana on osaamista ja halua tuotantolukujen lisäksi myös eläinten hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lehmä ei ole tuolla tilalla mikään lypsykone vaan eläin. Sellaisen tilan kanssa on ilo tehdä yhteistyötä.

 

Eläinlääkäriasema Vethausissa hoidetaan sekä tuotantoeläimiä että lemmikkejä. Asiakkaina on myös hevosia. Kuulostaa yllättävältä, kun Anssi Tast kertoo pieneläinten olevan hänen työssään lääketieteellisesti haastavinta sarkaa.

 

– Niille tehdään lähestulkoon samoja toimenpiteitä kuin ihmisille. Kirurgia on haastavaa, samoin sisätautien hoito. Toki tuotantoeläinten puolellakin on samoja sairauksia, mutta siellä käydään enemmän järkeen perustuvaa pohdintaa ja rajanvetoa siitä, mikä on taloudellisesti ja tuotannollisesti asianmukaista ja kannattavaa. Kannattaako eläintä enää hoitaa vai lopetetaanko se. Lemmikkieläinten puolella ratkaisuihin vaikuttavat tunteet paljon enemmän.

 

– Lemmikin lopettaminen on kova paikka myös lääkärille. Varsinkin silloin, kun näkee, ettei omistajalla ole elämässään lemmikin lisäksi juuri ketään toista elävää olentoa. Eivät sellaiset ihmiset ole harvinaisia tässä yksityisyyttä korostavassa ajassa.

 

– Eläimen ei kuitenkaan voi antaa kärsiä. Jos sairaus on vakava ja kivulias, eikä sitä voida parantaa, ainoa vaihtoehto on lemmikin lopettaminen. Se on toimenpide, johon ei kai koskaan tule sellaista rutiinia, etteikö se kouraisisi myös lääkärin sisintä.