Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä: Vanhuus ei ole sairaus

 

 

Elokuussa julkaistujen tietojen mukaan Suomella menee taloudellisesti hienosti. Tästä hyvinvoinnista lohkaistiin syksyn budjettineuvotteluissa 80 miljoonan euron köyhyyspaketti. Siitä pitää jaettaman täsmätoimin kaikkein köyhimmille eläkeläisille ja omaishoitajille.

 

Rahaa kohdistetaan siten, että omaishoitajien lakisääteisiä vapaapäiviä lisätään kahdesta kolmeen kuukaudessa. Pienituloisimpien eläkeläisten asumistukeen on luvassa korotuksia ja sairaiden ikäihmisten erityishoitotukea nostetaan. Myös veteraanien ja sotainvalidien kuntoutusta ja hoitoa parannetaan.

 

Vanhustenhuollon kohentamiseen ei olla herätty yhtään liian aikaisin. Suomessa senioriväestö tulee kasvamaan nopeammin kuin missään muussa Euroopan Unionin maassa. Se haastaa hallitusta tositoimiin palvelujen kehittämiseksi.

 

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä (kesk.) sanoo, että yleisesti ottaen vanhustenhuollon tila Suomessa on hyvällä mallilla. Hän myöntää, että parantamisen varaa on aina ja ongelmiin pitäisi tarttua nykyistä rivakammin. Hoidon kohentamisen täytyy olla jatkuvan tarkastelun ja kehittämisen kohteena, mutta ikäihmisten hoitoon liittyvää keskustelua ministeri pitää sävyltään liian kielteisenä.

 

– Keskustelu on tarpeen, mutta se ei saisi kuitenkaan johtaa siihen, että koko vanhustyö leimataan perusteettomasti kelvottomaksi. Tällainen asenne voi koitua kohtalokkaaksi tulevaisuudessa, kun tarvitsemme hoitoalalle paljon uusia ihmisiä eläkkeelle siirtyvien tilalle, ministeri varoittaa.

 

Kansalaisvetoomus
vanhusväestön puolesta

 

Toimittaja Tarja Tallqvist keräsi taannoin sadantuhannen nimen adressin, jolla vedottiin hallitukseen vanhusten hoidon parantamiseksi hoitajien palkkoja korottamalla ja virkoja lisäämällä. Kansalaisvetoomus ei tuottanut toivottua tulosta, joten vireillä on uusi, miljoonan nimen keräys.

 

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä ei näe palkankorotuksia eikä virkojen lisäämistä ratkaisuina ikääntyvän väestön ongelmiin.

 

– Määrä ei vielä takaa laatua, eikä palkkakaan. Ammattityö ei yksin ratkaise kaikkea. Hoidon ja avun sisältöjä on mietittävä nykyistä kokonaisvaltaisemmin vanhusten tarpeista käsin. On otettava huomioon ihminen kokonaisuutena, fyysisenä, sosiaalisena, psyykkisenä ja hengellisenä olentona.

 

Eräänä haasteena ministeri pitää vanhusten mielenterveystyötä.

 

– Viimeistään nyt on aika perehtyä vanhusten mielenterveyden edistämiseen. Masennus on vakava ongelma ikääntyvän väestön keskuudessa. Ikäihmisten fyysistä kuntoa kohentavia ohjelmia on jo. Mutta nyt ovat vuorossa masennuksen ehkäisy ja hoito.

 

Yhteiskunta ei yksin kykene vastaamaan kaikkiin ihmisten tarpeisiin. Peruspalveluministeri peräänkuuluttaa ihmisten vastuuta lähimmäisistään.

 

– Kyse on meidän kaikkien yhteisestä vastuusta toinen toisistamme. Valtion ja kuntien velvollisuus on huolehtia siitä, että kaikki saavat välttämättömän hoidon ja huolenpidon. Sitä varten on oltava riittävästi voimavaroja.

 

– Vaikka instituutioiden on huolehdittava kansalaisten hyvinvoinnista ja kannettava vastuunsa, se ei vielä riitä. Eihän kukaan meistä halua, että ainoa ihmisestä välittävä taho on viranomainen. Omaisten ja läheisten huolenpito ja erilainen vapaaehtoistoiminta ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä.

 

Peruspalveluministeri pitää kirkon diakoniatyötä tärkeänä osana kokonaisuutta.

 

– Raskain hoitotyö ei ole enää kirkon, vaan yhteiskunnan vastuulla. Mielestäni seurakunnilla on aivan erityinen rooli ehkäisevässä vanhustyössä. Kutsumalla ihmisiä mukaan toimintaan ja muiden joukkoon, voidaan puuttua ongelmiin, ennen kuin ne ovat muuttuneet elämää haittaaviksi.

 

– Syrjäytymisriskissä olevien mukaan saaminen toimintaan on tämän päivän haaste. Näen kuntien ja seurakuntien yhteistyön tässä suhteessa erittäin hedelmällisenä.

 

Ihmisarvo
ei riipu iästä

 

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä pitää ihmisarvoa luovuttamattomana, eikä siitä saa tinkiä silloinkaan, kun ihminen vanhenee.

 

– Kaikkia pitää kohdella tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti ikään katsomatta. Ketään ei saa jättää yksin silloin, kun hän tarvitsee toisten tukea.

 

Ministeri arvioi Suomen vanhusten hoitoa tasoltaan tyydyttäväksi. Siitä on kiitettävään vielä matkaa. Vaikka hyvää tahtoa olisikin, oikeudenmukaisuus ei aina toteudu.

 

– Hoidon taso vaihtelee maassamme huippuhyvästä heikkoon. Palvelujen saatavuudessa ja laadussa on eroja hoitopaikasta ja alueesta riippuen. Ikävä kyllä kaikki eivät saa niin hyvää palvelua kuin pitäisi. Se koskee sekä kotona että laitoksissa asuvia vanhuksia.

 

– Hoitovirheitäkin sattuu, eikä ihmisten tarpeisiin paneuduta riittävän perusteellisesti. On luonnollista, että huonon hoidon kohteeksi joutuneet kokevat arvottomuutta ja turvattomuutta.

 

Vanhusten hyvinvointia täytyy ministerin mukaan parantaa muuallakin kuin terveydenhuollon alueella. Esimerkiksi asumissuunnittelussa.

 

– Elinympäristöä pitäisi kehittää entistä enemmän siihen sellaiseksi, että myös heikkokuntoisilla on mahdollisuus liikkua ja osallistua, olla osa yhteisöä. Valitettavasti meillä eri ikäiset ovat ja elävät aivan liian etäällä toisistaan.

 

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä muistuttaa, että vaikka vanhenemiseen liittyvätkin sairaudet ja voimien väheneminen, vanhuus ei silti ole sairaus.

 

– Jokainen meistä haluaa tulla toimeen omin voimin niin kauan, kuin se vain on mahdollista. Suurin osa vanhuksista pystyy asumaan itsenäisesti kotonaan. Tällaista omatoimisuutta pitää ehdottomasti tukea. Mutta kaikessa missä apua tarvitaan, sitä täytyy olla tarjolla. Tasapuolisesti kaikille.

 

Demokratian
kirous ja siunaus

 

Peruspalveluministerinä Liisa Hyssälä on monesti tuntenut nahoissaan poliitikkoihin ladatut kohtuuttomatkin odotukset ja pettymykset. Ministerikään ei ole immuuni iskuille.

 

– Tämän työn erittäin huono puoli on loputon hampaissa oleminen. Se, että jatkuvasti puukotetaan ja syytetään sellaisestakin, johon ei itsellä ole osaa eikä arpaa. Siihen ei totu koskaan.

 

– Toisaalta pidän suomalaisen demokratian vahvuutena sitä, että kynnys lähestyä poliitikkoja on niin matala, että yhteyttä uskalletaan ottaa. Niinpä me Arkadianmäellä tiedämme tarkkaan, minkälaisessa todellisuudessa ihmiset elävät. Kokonaan toinen asia on, voimmeko auttaa kaikessa tai kaikkia.

 

– Jotkut eivät ehkä ymmärrä, että ministerin resurssit ja toimintamahdollisuudet ovat yksilötasolla yhtä rajalliset kuin muidenkin. Välillä kohtaan ihmisiä, jotka toivovat minun voivan ratkoa heidän henkilökohtaisia ongelmiaan. Mutta puolisoiden väliselle vihanpidolle eivät ulkopuoliset paljoa voi.

 

Yhteiskunnan tuulisella huipullakin tarvitaan voimaa ja lohdutusta. Liisa Hyssälä kertoo, että hänen perusvoimansa nousee lapsuudenkodista omaksutuista arvoista.

 

– Meillä jokaisella on omat henkiset ja hengelliset lähteemme, joista ammennamme. Minulle tärkeä voimanlähde on rukous. Siitä saan rohkaisua ja lohdutusta arjen haasteisiin ja työpaineisiin. Yksin en edes kuvittele riittäväni tai kykeneväni kaikkeen.

 

– Tässä tehtävässä jos missä on tiedettävä, minkä varassa seisoo. Jos sitä ei tiedä, jää hyvin heikoksi.

 

"Jumala
on rakkaus"

 

Ministeri Hyssälän rukoukset on ikuistettu huoneentauluihin, joita hänellä on seinällään kotona Liedossa.

 

– Kun tulin miniäksi Hyssälään, siellä oli seinällä vanha huoneentaulu. Ihastuin siihen ja aloin miettiä sen tarkoitusta. Sen sanoma puhutteli minua voimakkaasti.

 

Huoneentaulut ovat 1800-luvulta peräisin olevia raamatunlauseaiheisia tauluja, joita ministeri on kerännyt kirpputoreilta ja vanhojen tavaroiden kaupoista. Kaikkiaan hänellä on niitä viisitoista.

 

Liisa Hyssälä ei tunne taulujensa tarkkaa alkuperää, mutta arvelee niiden koristaneen niin talonpoikaispirttien kuin seurakuntienkin seiniä.

 

– Samalla tavoin kuin ne lohduttivat katsojia omana aikanaan ne lohduttavat minua nyt. Itse asiassahan ne ovat rukouksia. Kuten lausahdus ‘Ristis luo, oi Jeesus, suo mun jäädä aina’.

 

Hyssälä näyttää taulua, jonka mustalla pohjalle on hopeakirjaimin kirjoitettu ‘Jumala on rakkaus’. Siihen ei peruspalveluministerilläkään ole paljoa lisättävää.

 

Teskti: Sari Varpula

Kuvat: Markku Mattila