Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Torstai 17. toukokuuta. Nimipäivää viettää Maila, Maili, Mailis, Rebekka, Rebecka, Hagar

Menestyksen mittarit uusiksi


-Menestys on siunausta, joka löytyy nöyrtymisestä, Maaret Lommi kuvaa.

Maaret Lommin ura on kulkenut opettajasta oman koulutusfirman vetäjäksi, keskisuuren yrityksen koulutusyksikön vetäjäksi ja taas opettajaksi. Käsitys menestyksestä on matkan varrella muuttunut.

 

(Sana 19.7.2007)

 

Seitsemän vuotta sitten helsinkiläisellä Maaret Lommilla oli kaikkea sitä, mitä moni ihailee: työ keskisuuren firman koulutusyksikön vetäjänä, työsuhde-etuja ja kivoja työkeikkoja ympäri Suomea. Ura oli nousujohteinen ja tulevaisuus näytti lupaavalta.

 

Kaikki ei kuitenkaan ollut yhtä hyvin kuin ulospäin näytti. Terveys rakoili muun muassa jaksamisongelmina.

 

46-vuotias Maaret Lommi on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri. Ennen työtään koulutusyksikössä hän veti kolme vuotta omaa koulutusfirmaa. Hän oli myös toiminut neljä vuotta ala-asteen opettajana.

 

– En missään vaiheessa ajatellut palaavani opettajaksi. Se ei ollut statukseltaan sitä, mitä itse arvostin, Maaret sanoo.

 

Tuolloin seitsemän vuotta sitten Maaret alkoi kuunnella Radio Deitä. Radiossa elämästään kertovilla ihmisillä tuntui olevan jotain, mitä hänellä ei ollut. Sairasteluun ja jaksamisongelmiin väsyneenä hän eräänä aamuna töihin lähtiessään iski kojelautaan ja sanoi Jumalalle: ”Ota elämäni, menköön vaikka työ, perhe ja terveys.”

 

Sitten alkoi tapahtua

Tämän jälkeen Maaretin elämässä alkoi tapahtua. Työpaikka fuusioitiin toisen yrityksen kanssa. Maaretin vetämä koulutusyksikkö lopetettiin ja hänet irtisanottiin.

 

Hän alkoi hakea töitä ja pääsi monesti loppumetreille. Silti joku toinen vei lopulta paikan.

 

Eräänä yönä Jumala näytti Maaretille unen. Siitä hän tajusi, että hänen ei tarvitse hakea töitä vaan niitä tullaan tarjoamaan.

 

Jonkin ajan kuluttua Maaretille soitettiin hänen nykyisestä työpaikastaan ja tarjottiin sijaisuutta. Alun perin parin päivän sijaisuus venyi ensin kuukaudeksi, sitten koko loppukevääksi ja lopulta viraksi.

 

Vähitellen Maaretin käsitys menestyksestä alkoi muuttua. Nyt hän puhuu pikemminkin siunauksesta, joka löytyy nöyrtymisen, ”vehnänjyvän kuolemisen” kautta.

 

Menestyminen ei tosin ole Raamatussa vieras asia. Jumala lupaa monessa kohtaa menestystä yksittäisille ihmisille tai kansalle. Hän sanoo vieläpä iloitsevansa menestyksestämme.

 

– En usko, että Jumala siunaa ilman parannuksentekoa, ilman, että pyrkii olemaan kuuliainen hänen sanalleen. Raamatussa lupaukset menestymisestä on aina sidottu tottelevaisuuteen ja parannuksentekoon.

 

– Jeesus opetti, että suurin on se, joka palvelee. Uskon tiellä menestys liittyy palvelemiseen. Siitä on monia esimerkkejä. Kaikki menestyvät evankelistat, lähetystyöntekijät ja hengellisten järjestöjen johtajat ovat ensin joutuneet opettelemaan lähimmäisen palvelemista.

 

Maaret pitää vehnänjyvän kuolemista rankkana prosessina, joka jatkuu koko elämän ajan. Siinä kuollaan omille tiedoille, taidoille ja tavoitteille.

 

Maaret uskoo Jumalan johdattaneen häntä tehtäviin, joihin hänen omat kykynsä eivät riitä. Kun omin avuin ei pärjää, joutuu kaikessa turvautumaan sitäkin enemmän Jumalaan.

 

– Tämä on ollut minun tieni. Joku toinen voi puolestaan tarvita rohkaisua lahjojensa käyttämiseen.

 

Seurakunnassa Maaret ajatteli ylistyksen olevan hänen juttunsa, koska hän oli ottanut laulutunteja ja esiintynytkin yksin.

 

– Motiivi olisi kuitenkin ollut väärä, pyrkimys olla esillä ja saada kehuja.

 

Sen sijaan Maaret koki Jumalan kehottavan häntä vetämään tenavatyötä. Varsinkin ensimmäisen vuoden ajan se oli näkymätöntä työtä, jota ei juuri julkisesti kiitelty.

 

– Nyt tuntuu, että voisin mennä ylistysryhmän vetäjäksi. Tajuan, että on Jumalan armoa, että saan ja osaan laulaa.

 

Vaihtopaikka kohtauspaikkana 

Kolmisen vuotta sitten Maaret ja hänen miehensä Jary saivat sydämelleen Vaihtopaikka–nimisen kierrätyspisteen perustamisen kotikulmilleen Pitäjänmäelle . He pystyttävät telttansa paikallisen S-Marketin eteen kerran viikossa.

 

Sinne voi tuoda esimerkiksi vaatteita, tavaroita, leluja ja kirjoja. Niitä saa hakea ilmaiseksi kuka vain, vaikka ei toisi itse mitään. Toiminnan päätavoitteena on ihmisten kohtaaminen.

 

– Vaihtopaikka on hyvä esimerkki nöyrtymisestä. Minä, joka mielelläni olin tapahtumien keskipisteessä ja itseäni korkeammassa seurassa, sovittelen nyt vaatteita syrjäytyneille, juttelen ja joskus rukoilen heidän kanssaan.

 

Tällä hetkellä Maaret ja Jary etsivät tilaa Vaihtopaikalle. Silloin toiminta ei olisi kiinni säästä. Toiveena on, että noissa tiloissa voitaisiin järjestää myös hengellisiä tilaisuuksia.

 

Menestys riippuu myös siitä, kuka sen määrittelee. Kerran Maaret kävi ostamassa eräälle Vaihtopaikassa käyvälle yksinhuoltajaäidille kassillisen ruokaa. Tämä kommentoi kiitoksen ohella, että hyvähän Maaretilla on, kun hän on saanut paljon paremmat kortit.

 

– Olisin tyhmä, jos en näkisi, että minua on siunattu. Tahdon puolestani olla siunaukseksi muille.

 

Siementen kylvöä koulussa

Maaret Lommin työpaikka sijaitsee Espoossa alueella, jossa asuu enimmäkseen ylempää keskiluokkaa. Opettajana Maaret on näköalapaikalla alueen asukkaiden arvomaailmaan.

 

Pitää olla taulutelkkari, omakotitalo, ulkomaanmatkoja. Jo lapset luokittelevat toisiaan näiden mukaan.

 

Maaret haluaa välittää oppilaille Raamatun mukaista arvomaailmaa ja menestyskäsitystä.

 

– Viimeksi tänään puhuin yhden oppilaan kanssa vahvuudesta. Hän mukaansa se on sitä, että hän on aina oikeassa. Sanoin, että todellista vahvuutta on se, että pystyy myöntämään virheensä ja jopa pyytämään anteeksi. Olen muutenkin yrittänyt korostaa anteeksiantamisen ja anteeksipyytämisen merkitystä. Niiden oppiminen auttaa ihmissuhteissa paljon.

 

Opettajana menestys on liike-elämään verrattuna näennäisesti pienissä asioissa. Se voi olla esimerkiksi onnistumista vaikeiden oppilaiden kanssa tai hyvää palautetta vanhemmilta. Maaret pitää itseään ”siementen heittelijänä”.

 

– Aluksi luulin, että kaikki tulevat uskoon, kun minä menen sinne. Niin ei ole käynyt vielä kenellekään. Kaikki kyllä tietävät, että olen uskova, ja tulevat puhumaan tietyissä tilanteissa, esimerkiksi jos joku läheinen on kuollut.

 

– Raamatussa on sekin kohta, että ”Odota Herraa”. Minulle on yksi vaikeimpia juttuja, että asiat eivät aina tapahdu heti vaan vaativat joskus kärsivällisyyttä. Jos etenee omassa viisaudessaan, hyvältäkin tuntuva hanke voi epäonnistua. On turvallista edetä Jumalalta kysellen.

 

– Jos kymmenen vuoden kuluttua olen samassa pisteessä esimerkiksi Vaihtopaikan kanssa, niin sitten olen. Se oli sitten se ”Odota Herraa!”

 

Teksti Ulla Pitkänen

Kuvat Jary Högnabba

 

Lisätietoja:

 



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin