Mielekkyys löytyy keskellä mielettömyyttä

Idyllisen kauniissa maisemassa Tukholman eteläpuolella viihtyvä ruotsalainen kirjailija Ylva Eggehorn osaa antaa oikeat sanat niin kauneudelle kuin tuskallekin. Hän on yksi Ruotsin tunnetuimmista kirjailijoista ja runoilijoista, joka jo 13-vuotiaana hämmästytti ensimmäisellä runokokoelmallaan. Ja 1970-luvulla hänestä tuli Jeesus-hippi. Sitten toimittaja ja kolumnisti. Nyt hän on monella kirjallisuuspalkinnolla palkittu kirjailija ja virsirunoilija.

 

Kirjailijaa pyydettiin hätiin, kun ruotsalaisia kohtasi yksi sen historian suurimmista katastrofeista. Tsunami rikkoi ruotsalaisten joulunvieton tapaninpäivänä 2004. Thaimaassa tuhannet ruotsalaisturistit muiden eurooppalaisten joukossa joutuivat hyökyaallon yllättämiksi. 543 Ruotsin kansalaista kuoli. Ruotsalaisuhrien määrä oli suurempi kuin minkään muun Aasian ulkopuolisen maan menetykset. Kaikkiaan 230 000 kuoli tässä maanjäristyksen aiheuttamassa katastrofissa.

 

– Voisitko sanoa jotain radiossa? kyseltiin Ruotsin yleisradiosta.

 

Tottuneena esiintyjänä Ylva Eggehorn ei kieltäytynyt, vaikka vapisikin vaikean tehtävän edessä. Hän kuunteli ja keskusteli – yritti lohduttaa. Eniten ihmisiä on lohduttanut yksi runo Nyt pelko pois, on merkki salainen (Var inte rädd. Det finns ett hemligt tecken), joka on myös sävelletty ja on Ruotsin virsikirjassa.

 

Se kertoo autiosta rannasta ja tuntemattomasta satamasta. Runo on kirjoitettu jo vuonna 1972, kun kirjailija oli vasta 22-vuotias, eikä hän tiennyt suuresta surusta juuri mitään. Mutta teksti on ajattoman ajankohtainen.

 

Viime syksynä Eggehornin osallistuminen tsunamin aiheuttaman surun purkamiseen huipentui, kun hänet kutsuttiin lukemaan tuo runo muistotilaisuudessa, joka myös televisioitiin. Ja tietysti virttä on laulettu kaikkialla.

 

Mahdottomat
valinnat

 

Eggehorn on ajankohtainen Suomessa kirjan Valoon ja vastuuseen takia. Se kertoo vaikeista valinnoista natsien hallitsemassa Euroopassa 1930-40-luvuilla. Kirjan henkilöt näkevät aikaisemmin kuin monet muut, mihin ollaan menossa. Heillä oli mahdollisuus paeta, mutta he lähteneet. Valinta jäädä paikoilleen merkitsee mahdottomia ja äärimmäisiä tilanteita.

 

Kirjan päähenkilöitä on kaksi. Mies on saksalainen kristitty, nainen Hollannin juutalainen. Teologi Dietrich Bonhoeffer Berliinistä ja Etty Hillesum Amsterdamista eivät koskaan todellisuudessa kohdanneet, mutta kirjailija on saattanut heidän tarinansa yksiin kansiin ja synnyttänyt mielenkiintoisen ajankuvan sodanaikaisesta Euroopasta.

 

– Minua kiinnostaa heidän elämässään heidän vahvuutensa ja lahjakkuutensa. He antoivat kykynsä toisten ihmisten hyväksi, Ylva Eggehorn kertoo motiiveistaan.

 

– He joutuivat leikkauspisteeseeen, jossa toisaalla olivat mahdollisuudet toteuttaa itseään tässä elämässä. He valitsivat kuitenkin tietoisesti tässä mahdottomassa historiallisessa tilanteessa toisin. He eivät pelastaneet omaa nahkaansa, vaan halusivat auttaa toisia.

 

Suuruus ja
mielekkyys

 

Bonhoeffer ja Hillesum vastustivat natsivaltaa ja se koitui heidän kohtalokseen. Eggehornia kiinnostaa tämä asetelma, josta voimme oppia jotain myös tänään. Hänen mukaansa nyt arvostetaan menestystä ainoana mielekkäänä elämänä. Mutta mitä on menestys? Ovatko heikot häviäjiä? Kuolivatko he turhaan? Miten suhtautua valtaan?

 

– Ei ihmisen tarvitse olla heikko eikä kuolemaa halveksiva tehdäkseen tällaisia valintoja. Se, että vahva asettuu toisten asemaan on suurta ja se todella kiehtoo minua. Heidän kuolemansa ei ole tärkeä, vaan tärkeää on, miten he elivät elämänsä. Se antaa minulle voimaa ja inspiraatiota, vaikka elänkin aivan toisenlaisessa ajassa.

 

Eggehorn varoittaa sydämen kovettumiselta, kyynisyydeltä. Hän siteeraa vanhaa laulua: "Älä anna itsesi kovettua tässä kovassa ajassa." On kyse kamppailusta, jossa ei anneta katkeruudelle sijaa, vaan annetaan elämän sykkiä. Elämän mielekkyyden löytäminen on aina kysymys toivosta ja tulevaisuuden näköalasta.

 

– Ei ole välttämättä saavutettava eläkeikää, vaikka hekin olisivat varmaan saaneet paljon hyvää aikaan jos olisivat saaneet elää. Eihän sellaisessa kuolemassa ole mitään mieltä.

 

– Mutta se, että he kuitenkin keskellä mielettömyyttä kykenivät pakottamaan löytämään itsestään elämän mielekkyyden ja tarkoituksen, on suurta!

 

Kirjailija Eggehornin paini näiden suurten aiheiden kimpussa on pakottanut hänet pohtimaan omaa aikaamme. Hänen mukaansa tarvitsemme toisten kokemuksia, jotta omat ongelmat voisivat asettua oikeisiin mittasuhteisiin.

 

Kuten hän kirjansa lopussa sanoo:

 

"Tarvitaan avointa keskustelua lähimenneisyydestämme ja miten me ymmärrämme sen uuden ajan valossa, ettemme me huijaisi itseämme uudestaan piilottamaan epävarmuutta nykyajan olemassaoloon. Etty ja Dietrich eivät pitäneet armoa tuona pienenä yllätyksenä, joka tarjoillaan tähtisadetikkujen kera kahvin ja jälkiruuan seurana.

 

Heille armo oli pöytä, jolle koko ateria katettiin."

 

Maallistuminen
ja hiljentyminen

 

Miltä näyttää tämän päivän Eurooppa? Mitä Dietrich Bonhoeffer tekisi tänään? Minkä puolesta hän taistelisi?

 

– Uskon että hänellä olisi sanottavaa kirkkojen maallistumisesta. Hän kutsuisi taisteluun kahdella rintamalla, sisäisellä ja ulkoisella. Sisäinen taistelu koskee rukousta. Kirkon sisäisen kypsyyden voi mitata siinä, miten hyvin ihmiset voivat hiljentyä rukoukseen.

 

– Kulttuurissamme pelätään hiljentymistä, koska vain kuolleet ovat todella hiljaa. Liike on meidän epäjumalamme. Kun hiljennymme, se muistuttaa meitä asioista, joista emme haluaisi muistutettavan - nimittäin että kerran kuolemme. Että on olemassa asioita, joita me emme pysty hallitsemaan.

 

– Uskon että Bonhoeffer kehottaisi syventämään rukouselämää. Se huokuu hänen vankilakirjeistään. Hän kutsuisi avoimuuteen muiden näkemysten kanssa, mutta silti kaikessa olisi vahvasti Kristus mukana.

 

Kärsimys ei ole
epäoikeudenmukaista

 

Ylva Eggehorn ojentaa minulle kortin, jonka kannessa ihmishahmo katsoo synkälle merelle. Teksti: Var inte rädd. Älä pelkää. Avatun kortin sisältä tulvii taivaallinen valo meren yllä. Kortin taiteilija on Ylvan tytär Elisabeth. Se on tehty tsunamissa kuolleiden muistoksi.

 

Puhumme surusta ja katastrofien kohtaamisesta. Ruotsalaiset eivät ole kokeneet sotaa miesmuistiin. Ehkä siksi suuronnettomuuksien käsitteleminen on niin vaikeaa.

 

– Ehkä meissä on jotain ylpeyttä ja kypsymättömyyttä, Ylva Eggehorn sanoo.

 

– Ruotsissa asiat ovat olleet niin hyvin niin kauan. On voitu elää jonkinlaisessa kuvitelmassa siitä, että olemme haavoittumattomia. Ikään kuin meillä olisi suurempi oikeus elämään!

 

– Sitten kun onnettomuus kohtaa Ruotsia, ollaan niin hirvittävän vihaisia, että miksi juuri meille kävi näin. Ollaan kuin loukkaantuneita pikkulapsia. Kärsimys ei ole epäoikeudenmukaista. Kärsimys on oikeastaan aika tasaisesti jakautunut.

 

Eggehornin mielestä ruotsalaiset ovat huonosti valmistautuneet kohtaamaan kuolemaa ja menetyksiä. Ei ole enää edes sanoja näille asioille. Tämän päivän sanoja ovat sen sijaan talouskasvu, menestys, vahvuus - siis tämä elämä.

 

– Nämä ovat toki arvokkaita asioita, mutta näköala on kovin lyhyt ja kapea.

 

– Näen tämän sukulaisteni parissa, jotka ovat jo vanhempia ihmisiä, jotka ovat tämän aikakauden tuotteita. Kun heidän voimansa ehtyvät, alkaa tulla kolotusta ja sairautta, ollaan hirveän pettyneitä. Koetaan vääryyttä niin kuin elämä olisi kohdellut heitä kauhean epäoikeudenmukaisesti.

 

Hän kertoo oppineensa thaimaalaisesta kulttuurista nöyryyttä ja yhteisöllisyyttä, joka Euroopassa alkaa olla kateissa. Perheen ja yhteisön merkitys on Aasiassa paljon keskeisempi.

 

Rakkauden
matematiikkaa

 

"On totta, että maailma kuolee oman kuolemansa meille jokaiselle, ja silti se jatkaa olemassaoloaan."

 

Ylva Eggehorn siteeraa Etty Hillesumia. Tsunamin muistotilaisuuksissa hän puhui rakkauden matematiikasta. Siinä ei voi laskea yhteen niin kuin numeroita lasketaan. "Ei ole olemassa joukkokuolemaa", kirjoitti Hanna Kradl juutalaisvainoista. "Saattaa olla, että moni ihminen sattuu kuolemaan yhtä aikaa, mutta kaikki kuolevat yksitellen."

 

– Siksi jokaista ihmistä on kuunneltava niin kuin tämä olisi se ainoa. Tämä on rakkauden matematiikkaa. Rakkaus näkee vain sen yhden ihmisen kerrallaan. Niin kuin Raamatun kertomuksessa kadonneesta lampaasta. Mieletön paimen jätti ne 99 ja lähti etsimään sitä ainoaa kadonnutta.

 

– Näin on surussa. Jos menettää rakastamansa ihmisen, vain se suru on tosi, muut ovat tilastoja.

 

Kaj Aalto 

 

 

 

 

Nyt pelko pois,

on merkki salainen.

On nimi suojaamassa matkalla.

Autioon rantaan vaikka tiesi vie,

saat nähdä jäljet rannan hiekalla.

 

 

Hän rakastaa,

hän kaipaa sinua.

Näetkö, että hän on koditon?

Hän tahtoo täällä sinut kohdata,

näin alussa jo päättänyt hän on.

 

 

 

Siis älä pelkää.

Vaikket näekään,

 purjehdit kohti toivon satamaa.

Ja kerran vielä häntä tunnustat.

Ei vaadi hän, vaan aina rakastaa.

 

 

Nyt tietä käyt.

Yö kerran kirkastuu.

Helmasta Herran tähdet kohoaa.

Siis älä pelkää. Vaikket näekään,

purjehdit kohti toivon satamaa.

 

 

suom. Pekka Turunen

(uudistanut Niilo Rauhala)

 

 

 

 

 

Kirjailija Ylva Eggehorn

 

Synt. 1950 Älvsjössä. Vietti lapsuuden kesiä Turun saaristossa.

 

Naimisissa Georg Eggehornin kanssa vuodesta 1968. Kaksi lasta.

 

Ensimmäinen runokokoelma Havsbarn julkaistiin 1963. Ska vi dela 1970, Jesus älskar dig 1972.

 

Kaikkiaan julkaissut 30 kirjaa. Tuorein 2005 ilmestynyt Raamatun naisia käsittelevä Kryddad olja.

 

Työn alla romaani, joka sijoittuu 400-luvun Eurooppaan.

 

Sanoittanut virsiä ja hengellisiä lauluja. Ruotsin virsikirjassa useita virsiä.

 

Ahkera luennoitsija ja kolumnisti.

 

Useita stipendejä ja kirjallisuuspalkintoja kuten C S Lewis palkinto v. 2004.