Olen nähnyt huumehelvetin

Suomalaisen äidin ja espanjalaisen isän poika Peter Jimenez Nevala syntyi Helsingissä 1950-luvun loppupuolella. Hän varttui isän syntysijoilla pohjois-Espanjassa, Tiernas-nimisessä idyllisessä vuoristokylässä.

 

Nykyisin Peter Jimenez asuu puolisonsa Johannan ja lastensa kanssa Ristijärvellä, Kajaanin pohjoispuolella.

 

–Perheeseemme kuuluu kaksi poikaa, kaksi koiraa ja kaksi hamsteria, mies virnistää.

 

Muutama vuosi sitten pariskunta perusti paikkakunnalle Pyhäntäyhteisön, joka on narkomaanien kuntoutuskoti.

 

Peter Jimenez ei toimi narkomaanityössä vain hyvää hyvyyttään. Hän jakaa kokemaansa, sillä hänellä on takanaan rankka huumetausta. Kertoessaan entisestä elämästään mies kiusaantuu vähän.

 

–Mutta jos minun muuttunut elämäni voi rohkaista jotakuta, se kannattaa kertoa. Muussa tapauksessa on parempi olla hiljaa.

 

–Siitä, että Jeesus elää ja vaikuttaa tänäkin päivänä, ei koskaan puhuta tarpeeksi! Vain usko Jeesukseen sai minut lopettamaan käytön, hän toteaa.

 

Humppaa ja kaurapuuroa

 

Peter Jimenez kasvoi suomalaisen tangon ja humpan tahdissa, äidin keittämää kaurapuuroa popsien. Isä oli vahvatahtoinen ja kova liikemies, joka vaati paljon itseltään ja läheisiltään.

 

Mammonaa perheeltä ei puuttunut, mutta vanhempien suhde oli ristiriitainen ja tunnelma kotona ahdistava ja kireä. Vaikka Peter oli isänsä silmäterä, tämä ei osannut näyttää sitä lapselle.

 

–Hän halusi kasvattaa minusta säästäväisen, eikä ikinä antanut käyttörahaa. Isä ei lyönyt, mutta moitti sitäkin enemmän. Hänellä oli tapana karjua, että minusta ei koskaan tule mitään.

 

Hallitseva isä toivoi pojastaan lakimiestä, joten tämä alkoi lukea lakia Zaragozan yliopistossa.

 

Oppiaine ei kiinnostanut Peteriä vähääkään. Sen sijaan päiviä täyttivät viini, laulu ja naiset.

 

–Olin yliopistossa kuusi vuotta, mutta opintosuorituksia ei kertynyt. Biletin minkä kerkisin, eikä kavereista ollut puutetta. Sitten huumeet tulivat mukaan kuvioihin.

 

Kun perhe huomasi, mihin suuntaan pojan elämä oli luisunut, isä yritti katkaista kierteen lähettämällä hänet Yhdysvaltoihin, kauaksi huonosta seurasta.

 

–Hän antoi lentolipun kouraani ja käski hakea töitä. Niin lähdin Los Angelesiin ja pääsin tarjoilijan apupojaksi ravintolaan.

 

Isän iloksi Peter osoittautui työtä pelkäämättömäksi ja kovapintaiseksi yrittäjäksi. Hän evästi poikaansa sanomalla, että tekeepä tämä mitä tahansa, pitää olla rehellinen.

 

–Hän varoitti pysymään kaukana prostituutiosta, huumekaupasta ja varastetusta tavarasta. Hän sanoi aina, että käsiä ei saa tahrata verellä.

 

Nuori Jimenez eteni nopeasti baarimikoksi ja lopulta ravintolan johtajaksi. Ahkera ja karismaattinen kaveri sai nimeä ravintolapiireissä ja hänelle tehtiin yhä parempia työtarjouksia. Vapaa-ajalla meininki oli sama kuin kotona Espanjassa, mutta monin kerroin villimpää.

 

–Jaksaakseni painaa vuorokaudet ympäri käytin kokaiinia. Se piti minut virkeänä ja liikkeessä.

 

Ravintoloitsijasta huumediileriksi

 

”Enkelten kaupungissa” Peter Jimenez pääsi kuvioihin, joista lukuisat nuoret uneksivat. Hän tutustui ikäiseensä naiseen, jolla oli suhteita musiikkipiireihin. He muuttivat yhteen asumaan. Tyttö välitti huumeita maailmankuululle bändille ja pian Peter lähti mukaan bisnekseen. Siitä urkeni nousujohteinen ura, jolla tienasi rutkasti rahaa ja tutustui samalla maailmanluokan julkkisten kulissientakaiseen elämään.

 

Kun määräilevä isä ei ollut kiristämässä kukkaron nyörejä, Peter eli niin leveästi kuin ikinä pystyi. Huumerahoilla hän hankki hulppean talon raharikkaiden Malibusta ja teki kauppaa sieltä käsin.

 

–Meillä oli jatkuva trafiikki, ihmisiä tuli ja meni kuin autopesulassa. Huumeiden lisäksi välitin varastettua ja salakuljetettua tavaraa älyttömät määrät. Kun sitten kolumbialaiset huumekauppiaat alkoivat ehdotella tapaamisia, aloin pelätä tosissani. Heidän kanssaan kilpaileminen oli hengellä leikkimistä.

 

Jatkuva veitsen terällä eläminen yhdistettynä kokaiinin ja crackin käyttöön tekivät miehen levottomaksi. Lieventääkseen ahdistustaan hän alkoi piikittää heroiinia suoneen ja työteho sen kuin parani. Taas meni hetken lujaa.

 

1980-luvulla uusi tappaja, AIDS, säikäytti äärimmäistä elämää viettävän seurapiirin. Muutamassa vuodessa 15 Peterin asiakasta oli haudassa. Mies itsekin pelkäsi kuollakseen sairastuvansa.

 

–Olin aivan raunioina ja vainoharhainen. En enää jaksanut, vaan halusin päästä irti huumeista. Se ei kuitenkaan onnistunut.

 

Pelokas ja huonokuntoinen Peter Jimenez lähti kotiin ja pelästytti vanhempansa surkealla olemuksellaan. Isä rukoili poikaa ryhdistäytymään, mutta turhaan.

 

–Olin Espanjassa kaksi vuotta. Koko sen ajan myin aineita, jotta sain heroiinia.

 

Uusi suhde isään

 

Sitten Peter Jimenez palasi Yhdysvaltoihin, aikomuksenaan aloittaa uusi elämä.

 

–Isä tuli luokseni ja vietimme yhdessä kaksi kuukautta. Sinä aikana suhteemme muuttui läheiseksi. Ensimmäisen kerran puhuimme keskenämme kuin mies miehelle.

 

–Vaikka isä tiesi, millaista elämää elin, hän kutsui minua hyväksi ihmiseksi. Isä sanoi rakastavansa minua. Olin hämmentynyt. En osannut suhtautua sellaisiin tunteisiin, mutta koin vihdoin, että hän hyväksyi minut.

 

Jonkin aikaa Peterin onnistui pysytellä kuivilla ja hän palasi ravintolabisnekseen. Hän huhki monessa paikassa yhtä aikaa, yli voimiensa. Ei aikaakaan, kun hän alkoi taas piikittää itseään. Sitten Espanjasta tuli suruviesti. Isä oli kuollut sydänkohtaukseen.

 

Peter luhistui täysin.

 

Tällä kertaa syöksykierre helvettiin oli nopea. Lyhyessä ajassa hän putosi suihkuseurapiireistä Los Angelesin siltojen alle. Rikkaan perheen rikas poika kerjäsi ja pesi autojen ikkunoita katujen risteyksissä henkensä pitimiksi.

 

Jumala puuttuu peliin

 

Eräänä aamuna vuonna 1994 Peter Jimenez heräsi Northbrigden sillan alla maan tärinään. Hän katseli peloissaan, kuinka betoniset siltapalkit huojuivat kuin kaislat tuulessa. Maanjäristys oli voimakkuudeltaan 7,2 Richterin asteikolla.

 

Peter teki samoin kuin hän oli aina hädän hetkellä tehnyt: huusi Jumalaa apuun.

 

–Lupasin Jeesukselle, että jos hän auttaisi minua, elämäni muuttuisi.

 

Siitä alkoi hidas kompurointi kohti raittiutta. Alkoi tapahtua kummallisia yhteensattumia. Niitä tuli yksi toisensa perään.

 

–Kun kerjäsin kirkon edessä, joku kutsui minua LA-Mission-nimiseen kristilliseen keskukseen, jossa autetaan kadun kansaa.

 

Peter noudatti kutsua. Likainen mies pistettiin suihkuun ja hän sai päälleen puhtaat vaatteet. Sitten hänelle tarjottiin aamiaista.

 

–Pari tyylikästä, menestyvän näköistä miestä alkoi kertoa elämästään. He olivat entisiä kadun asukkeja, joiden elämä oli muuttunut, kun he olivat tulleet uskoon. Se mursi minut. Siinä paikassa annoin elämäni Jeesukselle.

 

Uskonratkaisu ei raitistanut Peteriä kerta laakista, vaan hän palasi vielä aineisiin ja siltojen alle. Eräänä iltana auton ikkunoita pestessään Peter rukoili, että joku antaisi hänelle 20 dollaria.

 

–Se oli mahdoton rukous. Kukaan ei anna niin paljon tuulilasin pesijälle. Mutta niin kävi, että sain parikymppiä seuraavalta autoilijalta.

 

Tapaus säväytti rajusti, mutta Peter oli yhä niin koukussa, että raha meni heroiiniin.

 

–Ihan kokeeksi pyysin seuraavana päivänä Jeesukselta uutta kahtakymppistä. Tunsin, kuin hän olisi sanonut sydämessäni haluavansa auttaa minua. Minun tarvitsi vain suostua siihen.

 

–Kohta viereeni pysähtyi iso musta auto, jonka tummennettu lasi laskeutui hitaasti. Ikkunasta ilmestyi käsi, joka ojensi minulle kaksikymmentä taalaa. Tunsin Jumalan läsnäolon ja aloin itkeä.

 

Ensisokista toivuttuaan mies lähti taas suoraan huumediilerin luokse. Turhaan, huumeita ei ollut. Hän juoksi paikasta toiseen, mutta tuntui kuin koko kaupunki olisi yhtäkkiä tyhjentynyt aineista.

 

–Se on ennenkuulumatonta, sillä Los Angelesista eivät huumeet lopu. Silloin tiesin, että Jumala oli todella puuttunut asioiden kulkuun.

 

Seuraavana päivänä Peter sai tuttavaltaan rahaa ja matkusti Espanjaan. Vakavana tavoitteena oli päästä lopultakin irti aineista. Sieltä hän jatkoi synnyinmaahansa Suomeen ja hakeutui huumevieroitukseen.

 

Tie jatkui ensin avohoitoon ja sitten vapaaehtoistyöhön. Kymmenen vuotta myöhemmin hän auttaa kohtalotovereitaan näiden tiellä kohti raittiutta.

 

Kulkuri on palannut kotiin.

 

Hoidon perustana rakkaus ja rajat

 

Jiminezin perustama Pyhäntäyhteisö on 10-paikkainen narkomaanien kuntoutuskoti Kajaanin pohjoispuolella Ristijärvellä.

 

Kuntoutusaika kestää yleensä puolesta vuodesta vuoteen. Hoito on luonteeltaan yhteisöllistä. Jokaisen asukkaan kanssa tehdään kuntoutussuunnitelma, jonka etenemistä seurataan säännöllisesti. Tukena toimii terveyden- ja sosiaalialan ammattilaisista koostuva työryhmä.

 

Pyhäntäyhteisöön voi hakea sosiaalitoimen, katkaisuhoidon tai a-klinikan kautta. Sinne voi myös ottaa yhteyttä suoraan.

 

–Huumeista vapautuminen on monien kohdalla pitkä ja kivikkoinen tie, mutta se on mahdollista. Narkomaanien elämästä puuttuvat rajat ja säännöt. Hoidon perustana ovat selkeät rajat ja säännöllinen elämä.

 

Hoidon kivijalkana ovatkin rajat ja rakkaus, toiminnanjohtaja Peter Jimenez sanoo.

 

Lisätietoja:

 

Pyhäntäyhteisö/Nevnis Oy, Sotkamontie 71, 88400 Ristijärvi

 

Puh: 08-681 102, 044-268 6786

 

S-posti:

 

Netissä:

 

Teksti: Sari Varpula

Kuvat: Markku Mattila