Paranemiseni on ihme ilman ihmeparanemistakin

Kaksikymmentäviisi vuotta hoitoalalla työskennellyt perushoitaja Tiina Sutinen sanoo, että hoitoalan koulutus ja pitkä työkokemus auttoivat häntä toipumisprosessissa.

– Tapaturma on myös antanut aivan uudenlaista näkökulmaa kärsimykseen: Omat kokemukset ovat syventäneet ymmärrystäni kärsimyksestä. Sen jälkeen olen pystynyt paljon entistä paremmin samastumaan hätää kärsivän tilanteeseen ja ymmärtämään, miltä hänestä tuntuu.

Tiinan toipuminen on ollut paranemisihme ilman ihmeparanemista. Suuri merkitys siinä on ollut hänen peräänantamattomuudellaan ja asennoitumisellaan. Hän olisi voinut valita katkeruuden, mutta siihen hän ei ole halunnut jäädä.

Toipumista ja sisäistä kasvua

Vuoden kuluttua tapaturmasta Tiinan fyysinen kunto on parantunut sitkeän kuntouttamisen seurauksena. Alusta asti hän kuntoutti itseään fysioterapian lisäksi myös omatoimisesti, sen mukaan mihin keho pystyi, muun muassa kävelemällä ja jumppaamalla säännöllisesti. Tämän ansiosta hän pääsi ylös sängystä ja liikkumaan kyynärsauvojen varassa pikkuhiljaa yhä pitempiä matkoja. Nyt hän ei tarvitse avukseen mitään tukivälineitä. Päivittäinen elämä ja liikkuminen on huomattavasti helpompaa kuin vielä joitakin kuukausia sitten.

– Mutta vieläkin suurempi asia on ollut sisäinen ja hengellinen kasvu, jota olen tänä aikana saanut kokea. Tunnen olevani jatkuvassa "Jumalan käsittelyssä", Tiina sanoo.

Vaikka aika ajoin on ollut hankalia ja ylitsepääsemättömiltäkin tuntuvia tilanteita, asiat ovat kuitenkin aina ratkenneet parhain päin.

– Kuntoutus on loppuiän projekti, se on ainoa keino pysyä kunnossa. Lääkäreiden mukaan en voi enää palata entiseen perushoitajan työhöni. Siksi katselenkin nyt, mihin suuntaan ovet aukeavat ja mihin päin Jumala minua johdattaa, Tiina Sutinen suunnittelee.

Onnettomuus ei ollut sattuma

Tiina Sutinen uskoo, että hänelle sattunut tapaturma ei ollut pelkkää sattumaa tai huonoa onnea.

– Näen minulle sattuneen onnettomuuden osana isompaa kokonaisuutta. Vaikka en täysin tiedäkään syytä, uskon, että minun oli käytävä se läpi.

Tiina kertoo, kuinka hän oli päivää ennen tapaturmaa pyytänyt, että Jumala muuttaisi hänen elämänsä tavalla tai toisella.

Rukouksen taustat ovat kaukana menneisyydessä. Kymmenen vuotta sitten hän joutui monen muun tavoin irtisanotuksi, kun silloisella työpaikallani saneerattiin henkilökuntaa. Se oli kova isku.

– Näen nyt, että elämästäni putosi silloin pohja ja jouduin tuuliajolle. Tein valtavasti pätkätöitä siellä ja täällä, mutta en enää kuulunut mihinkään. Sitten tuli muitakin vastoinkäymisiä, kuten isäni odottamaton kuolema. Se kaikki sai minut ahdistumaan ja masentumaan.

– En tajunnut silloin, että masennukseeni oli luonnollinen syy: Vakituisen työpaikan menettäminen ja sitä seurannut juurettomuus. Sen sijaan luulin sen johtuvan siitä, että en ollut kyllin hengellinen. Päättelin, että olen niin huono, ettei minulle kuulu enää edes Jumalan armo.

Niin kului vuosia, kunnes tapahtui tapaturma.

Aikansa kaikelle

Tiina Sutinen hyväksyy loukkaantumisensa osana elämäänsä. Hän iloitsee toipumisestaan ja siitä, että pystyy kävelemään. Se ei kaikissa vaiheissa ollut ollenkaan varmaa.

– Minusta on oleellista hyväksyä elämä sellaisena kuin se tulee. Usein toivoisimme, että asiat korjaantuisivat silmänräpäyksessä, mutta se kuuluu harvoin Jumalan suunnitelmiin. Hänellä on oma aikansa kaikelle.

Pian tapaturman jälkeen jotkut hyvää tarkoittavat ihmiset kehottivat Tiinaa menemään parantumiskokouksiin.

– En kuitenkaan ole missään vaiheessa odottanut ihmeparanemista. Mielestäni on paljon tärkeämpää pohtia, mitä tämä kaikki minun kohdallani tarkoittaa.

– Kuinka minä sitä paitsi olisin voinut mennä sellaisiin tilaisuuksiin, kun jo pelkkä istuminen oli kova urakka? Minun kuntoni ei yksinkertaisesti kestänyt sellaista, hän huomauttaa.

– Kun pääsin sairaalasta ja jouduin makaamaan pitkään sängyssä, katselin televisiosta hengellisiä ohjelmia. Monissa ohjelmissa käsiteltiin sairauksista paranemista ja siteerattiin sitä raamatunkohtaa, jossa Jeesus kysyy, tahdotko tulla terveeksi. Minulle tuli siitä sellainen tunne, kuin paraneminen vaatisi "oikeanlaista" uskomista.

Usko ei riipu terveydestä

Tiina Sutinen on vakuuttunut siitä, että Jumala tekee asiat omalla tavallaan ja ajallaan. Hänen aikataulunsa on aina oikea.

– Jumala olisi voinut halutessaan parantaa minut silmänräpäyksessä, ja se olisi voinut tapahtua missä tahansa. Niin ei kuitenkaan käynyt.

– Sen sijaan näiden toipumiskuukausien aikana Jumala on näyttänyt minulle hyvyytensä ja rakkautensa. Minusta tuntuu, että vaikeuksienkin keskellä olen saanut olla oma itseni.

Sutinen ei ole jäänyt suremaan rankkoja kokemuksiaan. Hän ei kiukuttele sitä, miksi juuri hänelle tapahtui tapaturma ja kuinka juuri hänen kohdallaan kaikki tuntui menevän vikaan.

– Ihmisen elämä on aina kokonaisuus. Kaiken tähän mennessä kokemani jälkeen minä hyväksyn sen, että elämässä tapahtuu asioita, joihin en voi vaikuttaa ja joita en voi hallita millään tavalla. Minun uskoni ei ole kiinni siitä, olenko terve tai sairas. Päinvastoin, tässä kaikessa Jumala On.

Teksti: Sari Varpula

Kuvat: Jani Laukkanen