Poikki, halki ja pinoon

Ahti Pekkala sanoo, että jos ihmisellä ei ole sävelkorvaa, ei hänestä tule muusikkoa eikä laulajaa vaikka kuinka koulutettaisiin. Sama pätee talousasioihin. Kaupallinen koulutus ei riitä, jos synnynnäiset lahjat puuttuvat.

Pekkalan sopii hyvin verrata keskenään musiikkia ja talouselämää. Hänellä on synnynnäiset lahjat molempiin. Haapaveden osuuspankin johtajasta arvostetuksi valtiomieheksi ylennyt mies muistetaan myös siitä, että hänellä on monien tuntien lauluvarasto, jolla ilahduttaa linja-autoretkien yhteislaulajia.

– Kun pääsin tähän metsurin ammattiin takaisin, liityin Haapaveden viihdelaulajiin. Puolitoista vuotta sitten jäin pois. Rintamaveteraanin kuulo huononi niin etten enää pystynyt oppimaan uusia lauluja.

Haapavesi on vanha kulttuuripitäjä ja melkein joka viikko on jotakin musiikkitapahtumia. Äskettäinen Haapavesi Folk tarjosi ohjelmaa jazzista kirkkokonsertteihin ja kansanmusiikkiin, joka on vannoutuneelle nuorisoseuramiehelle ja Kaustisen kävijälle erityisen läheistä.

– Haapavesi Folkin sekä isä että äiti Timo Hannula pystyy pitämään tason niin korkeana, että tänne tulevat taiteilijat ovat todellisia ammatti-ihmisiä ja yleisömäärä lisääntyy joka vuosi.

Median ylivalta

Ahti Pekkala kertoo miettineensä halkoja hakatessaan median ylivaltaa. Esimerkiksi hän ottaa taannoisen Lordi-huuman, jossa vuorokauden aikana kerättiin 180.000 nimeä vastustamaan euroviisutähden kasvojen paljastamista.

– Tämä osoittaa, miten nopeasti ja valtavasti median kenttä vaikuttaa. Tiedontulvasta saattaa silti olla vaikea jäsentää oleellista tietoa. Sanomalehdet tekevät otsikoinnilla sen lukijoille valmiiksi.

Ahti Pekkala on 81-vuotiaanakin komea ja suoraryhtinen herrasmies. Väkijoukossa hän erottuu valkoisista hiuksistaan. Edelleenkin hän huomaa lausua pieniä kohteliaisuuksia. Presidentti Kekkosta muistellessaan hän kertoo tarinan, joka liittyy vaimoon, Liisa Pekkalaan.

– Valtiopäivien avajaisten jälkeen on valtionsalissa tarjoilua, jonka aikana presidentti istuu puhemiehen isännöimässä pöydässä. Olin tullut eduskunnan puhemieheksi ja ennen tilaisuutta Liisa kysyi, onko hänen pakko istua Kekkosen vieressä, miten hän osaa olla. Kekkonen näki, että vierustoveri on arka ja alkoi kysellä lapsista. Kesti vain hetken, kun he jo olivat vilkkaassa keskustelussa. Jos Liisan paikalla olisi ollut hienostorouva, joka olisi kuvitellut olevansa jotakin, presidentti olisi ollut viileä ja virallinen.

– Mieleen tulee myös presidentin esittely, jossa päätettiin Kekkosen 80-vuotisjuhlarahasta. Presidentin esittely on erittäin muototarkka ja virallinen tilaisuus, niin silläkin kertaa. Pääministeri Koivisto esitti kunnioittavasti, että herra tasavallan presidentti päättäisi antaa asetuksen. Kekkonen oli yleensä hyvin nopea, mutta sillä kertaa ei nuija paukahtanutkaan, vaan Kekkonen kääntyi sivupöydässä istuvan oikeuskanslerin puoleen ja kysyi, onko hän jäävi tekemään päätöksen. Oikeuskansleri Risto Leskinen vakuutti, että Kekkonen voi aivan hyvin tehdä päätöksen, johon Kekkonen sanoi: 'Olipa hyvä tietää -- näitä tulevia vuosikymmeniä ajatellen.'

– Kekkonen oli mainio, vaikka jo silloin liikkui vähän huhuja, ettei hän ollut enää parhaissa voimissaan. Harvalla on niin salamannopea tilannetaju kuin hänellä oli. Erikoista sekin on, että kun Kekkosen kuolemasta on jo kulunut jo 20 vuotta, hän edelleenkin on julkkis, josta kirjoitetaan vähän väliä.

Alkion jalanjäljissä

Nuorisoseuraliikkeen kasvattina Ahti Pekkala sanoo arvostavansa erityisesti Santeri Alkiota sekä kansansivistyksen että nuorisoseuraliikkeen alalla. Hän on myös Keskustan aatteellinen isä ja siten myös poliittinen esikuva.

– Meillä oli Haapavedellä 11 nuorisoseuraa ja jokaisella oma talo. Yksittäiset nuorisoseurat muodostivat Haapaveden nuorisoseurapiirin. J.Y. Ketola oli piirin puheenjohtaja ja minä sihteeri useita vuosia. Sen jälkeen olin muutamia vuosia piirin puheenjohtaja.

– Ketola oli nuhteeton aatteen mies, talousmies, kotiseutuihminen ja pyyteetön yhteisten asioiden ajaja. Kai sellaisia on vieläkin, vaikka siinä suhteessa maailma ja yleinen ilmapiiri ovat muuttuneet, että nyt vaaditaan kaikki yhteiskunnalta. Kunnan pitää tehdä sitä ja tehdä tätä. Omavastuisuus ja omatoimisuus näyttävät jääneen vähemmälle, Pekkala pahoittelee.

Hän kertoo, miten Haapaveden nuorisoseurapiiri päätti tehdä vuonna 1947 kotiseututeoksen. Se syntyi pelkästään nuorisoseurojen vapaaehtoisvoimin. Painatuskustannuksiin jouduttiin ottamaan velkaa, joka maksettiin sitten, kun kirjat saatiin myydyiksi. Aikaa saattoi kulua viisi, kuusi vuotta.

– Kun olen tästä puhunut, jotkut ovat kysyneet, minkälaisella summalla kunta osallistui. Ei millään summalla, koska ei tullut mieleenkään, että kunnalta pitäisi jotakin tämmöiseen anoa. Kunnan toimiala oli silloin kapeampi. Sen kuului huolehtia opetuksesta, vanhusten ja sairaiden hoidosta ja sillä selvä.

Pullaa pellosta

Haapavedellä toimi jo viime vuosisadan alussa lukio ja nyt jo yli satavuotias kansanopisto. Ei puhuttu kolmannesta sektorista, kun pappilan emäntä perusti omalle tontilleen kasvitarhan ja ryhtyi neuvomaan naisille, miten viljellään ja käytetään vihanneksia. Seuraavaksi hän perusti emäntäkoulun.

– Ruustinna Nora Pöyhösen aloittama emäntäkoulu oli maakunnan tunnetuimpia turistikohteita. Kuorma-autojen lavalla lankuilla istuen ihmiset matkustivat tutustumaan Haapaveden emäntäkouluun ja sen puutarhaan. Se oli kaunis ja merkittävä paikka. Sinne myös istutettiin kasveja, jotka normaalioloissa eivät olisi näin pohjoisessa kasvaneetkaan, Ahti Pekkala kertoo ja muistaa, että 1930-luvulla oli kymmenen vuoden ajan ”kasvihuoneilmiö” ja Haapavedelläkin hallattomia kesiä, niin että voitiin viljellä vehnää.

– Aikuiset sanoivat, että menkääpä katsomaan, joko ankkastukin pää työntyy pellosta. Oli niin erikoista, että nisu kasvaa pellossa, ja me juoksimme kiireesti katsomaan, Ahti Pekkala nauraa.

Sitten tuli sota ja pakkastalvet eikä enää ole viljelty vehnää. Vehnämyllyn jäänteet sentään vielä ovat jäljellä ja Haapaveden emäntäkoulu toiminnassa. Nora-insituutin nimellä. Sen vanha päärakennus Ruustinnanhovi on nykyisin suojelukohde. Se on Suomen ensimmäisen naisarkkitehdin Viivi Lönnin käsialaa samoin kuin kansanopiston päärakennus.

Yrittäjyys kunniaan

Ahti Pekkala kertoo, että Haapavedellä asui viime vuosisadan alussa monia keskeisiä virkamiehiä. Oli ihmis- ja eläinlääkärit, apteekkarit, ja kruunuvoudit, nimismiehet ja valtion metsänhoitaja. Haapavesi oli luonnonkaunis ja erilainen kuin naapurit ja riittävän kaukana sekä Oulusta, Kokkolasta että Iisalmesta.

Työ toisen palveluksessa kiinnostaa nykyisinkin. Ahti Pekkala pahoittelee, että vain harva haluaa yrittäjäksi.

– Nuorten tulevaisuudentoiveina ovat hyvä palkka ja hyvä työympäristö. Ei yhteiskunta pyöri jos ei ole yrittäjiä, jotka tarjoavat työtä muille. Pitää erilaisin toimenpitein pyrkiä siihen, että yrittäjyys olisi kilpailukykyinen uravaihtoehto.

Ongelma on tietysti se, että kun maapallo pienenee, kulkuyhteydet ja ennen kaikkea tietoyhteydet ovat nopeutuneet, teollisuuden on helppoa siirtää massatuotantonsa sinne, missä kustannukset ovat halvimmat.

– Suomi on metsänhoidossa maailman ykkönen ja olemme tottuneet siihen, että muilla aloilla voi tapahtua kaikenlaista, mutta metsäteollisuus on varma ja vakiintunut. Vaikka hyvän metsänhoidon ansiosta hakkuumahdollisuudet ovat lisääntyneet, puunsaanti rajoittaa laajentumista. Jo nyt 15-20 prosenttia puusta tulee ulkomailta, ennen kaikkea Venäjältä.

– On selvää, että metsäteollisuus hakeutuu raaka-aineen äärelle. Tämä kansainvälinen työnjako on välttämätöntä hyväksyä, muuten käy kuin Pohjois-Korealle, johon on toimitettava ruokaa eri puolilta maailmaa, kun ravintoa ei saada omasta maasta. Olemme niin pieni maa, että meidän pitää sopeutua maailmassa tapahtuviin muutoksiin.

Silti Ahti Pekkala muistuttaa, miten tärkeää on pitää huolta suomalaisista perinteistä, joihin kiinteästi kuuluu myös kirkko.

– Vanhukset, sairaat, työttömät ja lapsiperheiden toimeentulon parantaminen ovat Suomen todellisia ongelmia, eivät valtion ja kirkon suhteet. Maailmassa on vain harvassa sellaisia valtioita kuin Suomi, jossa eletään rauhassa ja jokainen saa harjoittaa uskontoaan vapaasti. Suomelle sopii oikein hyvin tämä valtion ja kirkon nykyinen suhde.

– Emme Liisan kanssa kuulu mihinkään herätysliikkeeseen, mutta kirkko ja kristillisyys ovat tärkeitä. Kristinusko on suomalaisen kulttuurin perusasia. Koko länsimainen kulttuuri perustuu kristinuskoon, mutta ihmiset eivät vain sitä tiedä. Kuvaavaa on, että joskus kun näkee ateistien kannanottoja, joissa arvostellaan kirkkoa, he perustelevat maailmankatsomustaan kristinuskosta lainaamillaan näkemyksillä.

– Meidän pitäisi puolustaa myös omaa kieltämme. Venäjällä suomensukuiset kansat taistelevat kielensä puolesta. Suomessa ei tunnuta kannettavan huolta siitä, miten kieltä rääkätään ja englanti valtaa alaa. Oma kieli on kansakunnan olemassaolon perusta. Suomenkielestä tulisi kantaa huolta, sillä jos kieli loppuu, kansakuntakin loppuu.

Teksti: Ulla-Maija Heikkilä

Kuvat: Mikko Heikkilä

---

Ahti Pekkala

*S. 20.12.1924 Haapavedellä

*Haapaveden Osuuspankin johtaja 1952-1982 

*kansanedustaja 1970-1986 

*eduskunnan I varapuhemies 1978-1979

*puhemies 1978-1979 

*valtiovarainministeri 1979-1986 

*Oulun läänin maaherra 1986-1991