Rauhan asialla lujana ja pehmeänä

Ministeri Elisabeth Rehn palasi haastattelua edeltäneellä viikolla Sarajevosta. Matka sujui tällä kertaa mukavissa merkeissä, kansainvälisten United World College –koulujen suojelijana. Tällainen koulu toimii jo Sarajevossa, suunnitteilla on aloittaa koulut myös Mostarissa ja Banja Lukassa.

– Haluamme Bosnian nuorisolle tämän koulutusmahdollisuuden. Tämä koulu oli hyvin myönteinen asia verrattuna siihen, että olen aikaisemmin ollut siellä tekemisissä ruumiiden ja kaikenlaisten kamalien asioiden kanssa, Rehn kertoo ja silmät tuikkivat ilosta.

Elisabeth Rehn matkustaa ahkerasti eri puolilla maailmaa. Se sopii jännityksen ystävälle, kun kysyntää on ja voimia riittää. Eivät pari sairastettua syöpää ja muutkaan kolhut ole tätä naista nitistäneet.

Rehn myöntää, että osittain hänen matkansa ovat pakoa marraskuussa 2004 kuolleen Ove-puolison jättämästä tyhjästä tilasta.

– Lapsenlapseni sanovat joskus, että miksi sinä vanha mummo menet kyyteihin ja paikkoihin, joissa tiet ovat vaarallisia, autot mitä sattuu eikä kuljettajankaan ajotaidosta ole takeita.

– Taidan olla itsepäisyydessäni YK:n pääsihteerille Kofi Annanille päänsärky, Elisabet Rehn naurahtaa.

– En ole suostunut pitämään monen miehen turvakaartia ympärilläni. Suomalainen turvamies puhui minulle kerran järkeä, että jos minulle sattuisi jotakin, hänen ammattitaitonsa joutuisi kyseenalaiseksi.

Jotain kohtalon ironiaa on Rehnin mielestä siinä että viitisen vuotta sitten kyy pisti häntä kotipihalla. Se oli totinen paikka allergikolle, mutta nyt asia jo vähän huvittaa.

Bosnia ei
unohdu

Elisabeth Rehn YK:n ihmisoikeustarkkailijana entisen Jugoslavian alueella 1995-1997 ja erityislähettiläänä Bosnia-Hertsegovinassa 1998-1999.

Hän sanoo menettäneensä sydämensä Bosnialle.

–  Vihaan ja rakastan sitä maata. Vieläkin minut muistetaan siellä. Kadulla tervehditään, toivotetaan tervetulleeksi kotiin ja joku lennähtää kaulaankin.

Elisabeth Rehn kävi kolme tiukkaa ja adrenaliinia nostattavaa keskustelua äskettäin kuolleen serbijohtaja Slobodan Milosevicin kanssa.

Hän ja muutkin sotarikollisiksi nimetyt ja Haagin tuomioistuimen jahtaamat miehet osasivat olla kyllä kohteliaita.

– He sanoivat, että oli hyvin ystävällistä että olin tullut kaukaa pohjoisesta keskustelemaan heidän kanssaan.

Sitä nämä herrat eivät tienneet, että saisivat hymyilevästä pikku rouvasta kunnon vastuksen. Hän oli nähnyt liian paljon ollakseen hämättävissä.

– On valitettavaa, että Milosevicin kuoltua asiat jäivät kesken. Toivon kuitenkin, että Milosevicin kuolemaa muistettaessa suunnattaisiin osa ajatuksista hänen lukuisille uhreilleen, joita koskeva totuuden 'virallinen' toteaminen nyt jää saavuttamatta.

Rehn arvelee, että nationalistit voivat jopa jonkin verran lisätä kannatustaan tunnekuohun seurauksena.

– Toivon kuitenkin, että tämä laantuu ja myös Ratko Mladic saadaan vastaamaan teoistaan. Radovan Karadzic nähtävästi piileskelee Republica Srpskan luostarissa ja häntä on vaikeampi saada sieltä pois.

Rehnin mukaan hänen linjansa oli olla luja päätöksissä, tasapuolinen kohtelussa. Sitä hän ei itse sano, mutta voi päätellä, että lämmin ja lähelle tuleva tavallisten ihmisten kohtaamisissa.

Rehnin mielestä oli ehdoton etu, että hän halusi ja pääsi kaduille ja toreille tapaamaan kansaa.

- Hienot herrat turvakaarteineen eivät uskalla olla lähellä.

– Minulla ei ollut ennakkosuosikkeja. Olisikin ollut suuri erehdys pitää kollektiivisesti joitakin osapuolia pelkästään pahoin tai hyvinä, vaikka esimerkiksi Srebrenican verilöylyn jälkeen oli vaikea ajatella serbeistä myönteisesti.

Rehn ei halua kuitenkaan asettua tuomariksi.

– Kaikissa on hyvää ja pahaa ja me kaikki olemme syyllisiä.

Tottahan se on. Olemme hiljaa ja välinpitämättömiä, kun pitäisi huutaa.

- Syyllisyyskysymysten vatvominen pitäisi saada pois päiväjärjestyksestä, muuten ei voi kunnolla rakentaa tulevaisuutta. Ei historiaa saa kieltää, mutta samalla on hyvä muistaa, että sisällissota on pahinta mitä maalle voi tapahtua.

Esimerkkinä sotapropagandasta Rehn kertoo Visegradissa asuneista serbipakolaisista, jotka asuivat suurissa halleissa kamalissa oloissa. He eivät uskoneet palaavansa vaan olivat ottaneet jopa ruumisarkut mukaansa.

– Kerroin heille, että nyt he voivat jo palata koteihinsa, alueella on rauhallista, mutta he sanoivat pelkäävänsä koska heille oli kerrottu, että muslimit syövät pikkulapsia!

Raju
raportti

Elisabeth Rehnillä ja Liberian joulukuussa vapailla vaaleilla valitulla presidentillä Ellen Johnson Sirleafilla, 67, on takanaan raju projekti: YK-raportti naisista aseellisten konfliktien keskellä, Women, War, Peace (2002). He kiersivät vuonna noin 14 maassa, jotka ovat jatkuvasti olleet uutisotsikoissa, Itä-Timorissa, Kamputseassa, Somaliassa, Balkanilla Lähi-idässä…

– Sotien jälkeinen tila on aina Eldorado rikollisille. Naiset ja pikkutytöt joutuvat usein uhreiksi. Esimerkiksi Kongon demokraattisessa tasavallassa vanhemmat saattoivat olla tyytyväisiä siitä, että perheessä oli tyttöjä, koska humanitaarinen apu oli riippuvaista siitä, että tyttö oli ensin 'kiltti sedälle'.

Ne kohtalot, joihin Rehn törmäsi matkoillaan, olivat käsittämättömän kauheita.

– Olen monta kertaa miettinyt, mikä saa ihmisen käyttäytymään eläimen lailla. Tai siis eläinhän ei käyttäydy niin huonosti kuin ihminen. Liberiassa eräs äiti kertoi, että useat sotilaat olivat raiskanneet hänen yhdeksän kuukauden ikäisen tyttärensä. Oikeastaan viha ja suuttumus pitivät minut kasassa.

Sierra Leonessa eivät raiskauksetkaan riittäneet, vaan naisilta katkottiin jäseniä. Ruandassa tartutettiin naisiin harkitusti hi-virusta.

Rehn tapasi somalialaisen nuoren naisen, jonka isä ja veli tapettiin tytön silmien edessä, sitten hänet raiskattiin ja ruhjottiin kiväärillä hedelmättömäksi.

– Hän oli lohduton ja sanoi, ettei hänellä ole mitään tulevaisuutta. Tyttö pohti itsemurhaa. Kun kuulin hänen työskentelevän lääkärin avustajana, yritin valaa häneen tulevaisuuden uskoa sanomalla, että siinähän sinulla on tehtävä ja tarkoitus. En sittenkään tiedä, jaksoiko tyttö elää, Rehn sanoo ja katse kääntyy hetkeksi sisäänpäin.

– Monta kertaa mieleni teki vääntää miesten niskat nurin – tässä kohden Rehnin kädet tekevät tehokkaan kiertoliikkeen – mutta turvamies toppuutteli, että yritähän pysyä aisoissa.

– Raporttimme oli kriittinen ja siitähän syntyikin porua. Meitä pyydettiin sensuroimaan sitä, eikä sitä hyväksytty YK:n viralliseksi dokumentiksi.

Tästä huolimatta se ei ole hukkaan mennyt työ, sillä siitä on keskusteltu YK:n turvallisuusneuvostossa, teeman ympärille on järjestetty seminaareja ja konferensseja, kaikki merkittävät vaikuttajat Kofi Annanin myöten tuntevat sen.

Ei vain
uhreja

Monissa maissa YK:n ohjelma 1325 naisten asemasta sodissa ja konflikteissa on jatkuvan seurannan alaisena.

– Unifem on saanut paljon aikaiseksi Afganistanissa. Samoin palestiinalaisten ja israelilaisten kanssa on tehty valtavasti ponnisteluja, Rehn kertoo.

– Ihan samat huolet ja ongelmat ovat kaikilla. On tärkeää, että ainakin naiset olisivat yhteistyössä.

Kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3. Elisabeth Rehn oli kutsuttu Norjaan kunniavieraaksi ja pääpuhujaksi tilaisuuteen, jossa Norjan hallitus julkisti toimenpideohjelman, joka sitoo kaikki ministeriöitä toimimaan YK:n päätöslauselman 1325 hyväksi, jotta naiset saadaan mukaan toimijoina rauhanprosesseihin. Se merkitsee rauhanneuvotteluista alkaen johtotehtäviä rauhanturvaamisoperaatioissa ja kaikilla prosessin eri tasoilla.

– Tarkoitus on, että kaikkien maiden kaikki hallinnon alat ottavat huomioon naisten aseman.

– Olen muuten huomauttanut suuresti arvostamalleni presidentti Martti Ahtisaarelle, joka käy parhaillaan neuvotteluja Kosovon asemasta, ettei kummallakaan puolella ole neuvotteluissa mukana naisia.

Ministeri Rehnillä on ansiomerkkejä ja huomionosoituksia vaikka muille jakaa. Painavan tunnustuksen hänelle antoi tavallinen suomalainen mies, helsinkiläinen taksikuski.

– Suurenmoinen nainen!

Riitta Huotari

Kuvat: Seppo Haavisto 

Elisabeth Rehn

Syntynyt 6.4.1935.

Diplomiekonomi. Ministeri 2005.

Kansanedustaja 1979-1995. Puolustusministeri 1990-1995. Rkp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja 1987-95. Presidenttiehdokas 1994 ja 2000. Euroopan parlamentin jäsen 1995-1996.

YK:n ihmisoikeustarkkailija entisessä Jgoslaviassa 1995-1997. Erityislähettiläs Bosnia-Hertsegovinassa 1998-99.Ulkoministeriön erityisasiantuntija 2003 alkaen. YK:n naisten kehitysrahaston asiantuntija 2001 alkaen. YK:n kehitysohjelman asiantuntija Palestiinassa 2004.