Rautahannu vie miestä

Hannu Komonen lähti elämänsä ensimmäisille HNMKY:n miestenpäiville vuonna 1998. Noihin aikoihin serkkumies vinkkasi hänelle kirjan, joka kannattaisi lukea. Se oli Robert Blyn Rautahannu. Komonen tarttui teokseen, luki alun perin Grimmin veljesten kirjoittaman sadun ja Blyn ajatukset siihen liittyen.

– Vuonna 2000 puhuin ensimmäisen kerran miesseminaarissa miehen elämänkaaresta sen sadun kautta.

Jännitystä, romantiikkaa, sotia ja taisteluita sisältävä tarina imaisee yhä miehen mukaansa. Onnellinen loppu sykähdyttää sydäntä.


Syvyydessä elää villi mies

Sadun alussa metsästäjä lähtee koiransa kanssa kuninkaan omistamaan metsään, mutta eläin seisahtuu syvän lammikon eteen. Vedestä kurkottuva paljas käsivarsi vie koiran mukaansa syvyyksiin. Metsästäjä hakee avukseen kolme miestä. Yhteistuumin he ammentavat ämpäreiden kanssa lammen tyhjäksi. Pohjalta paljastuu elävä, villi mies.

– Tämä on sadun ensimmäinen jännittävä kohta. Miehen elämässä se mielestäni kuvaa maskuliinisuuden etsimistä ja löytämistä. Joskus pitää lapata paljonkin vettä, ennen kuin ytimeen päästään.

– Itselläni tuo vaihe ajoittui noin kolmenkympin vaiheille. Otin vastaan erään koulun johtajan tehtävät ja paloin puolessa vuodessa loppuun. Alkoi eletyn elämän läpikäynti avioliittoleiriltä saatujen työkalujen avulla ja leirillä tavattujen ihmisten tuella.

Hannu Komonen uskoo, että useimmiten maskuliinisuuden lähteelle miehen pysähdyttää juuri jokin elämän kipupiste tai tapahtuma, joka vaatii ratkaisua.


Moni jää naisen jyrän alle

Sadussa villi mies teljetään kuninkaan pihaan rautaiseen häkkiin, jonka avaaminen on kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty. Kuninkaan pojan pallo kuitenkin ponnahtaa häkkiin.

Villi mies suostuu antamaan pallon takaisin pojalle, jos tämä päästää hänet vapaaksi. Poika ei siihen suostu, mutta pyörtää lopulta päätöksensä, kun villi mies kertoo avaimen löytyvän pojan äidin tyynyn alta.

– Rautahannussa poika uskaltaa tehdä vanhempiensa tahdon vastaisesti, mutta elävässä elämässä moni mies jää äitinsä tai vaimonsa jyrän alle. Osin tähän on syynä verbaalinen heikkous. Usein asioita pitää ilmaista sanallisesti, mikä on miehille vaikeaa. Miksi yrittää edes puolustautua tai selittää tunteitaan, kun kuitenkin jää toiseksi?

Hannu Komonen ei kehota miehiä nousemaan barrikadeille äitejään tai aviopuolisoitaan vastaan.

– Sen sijaan itseään pitää puolustaa, puhua omasta puolestaan. Mies saa sanoa: ”Tätä minä en tahdo”, tai, ”Minä olen aikuinen ihminen ja osaan hoitaa tämän ihan itse.”

Kuninkaan poika lähtee villin miehen eli Rautahannun matkaan. Tämä sanoo, ettei poika enää näe isäänsä ja äitiään.

– Joskus lapsuudenkodista irtaantuminen täytyy tehdä repäisten, kipeästikin.


On upeaa löytää oma prinsessa

Rautahannu käskee kuninkaan pojan vartioida lumottua kaivoa. Sen veteen ei vahingossakaan saa koskea tai pudota mitään. Kun aika käy pitkäksi, poika alkaa katsella veden peilistä kasvojaan. Pitkät hiukset valahtavat olkapäiltä ja kastuvat veteen. Kaikki hiukset muuttuvat silmänräpäyksessä kultaisiksi. Pojan pitää peittää päänsä.

– Minulle tämä kohta kertoo siitä, että jokaisessa miehessä on jotain hyvää, kaunista ja arvostettavaa, vaikka jopa hänen itsensä tai lähipiirin olisi sitä vaikea huomata. Nuoruuden yhdessä vaiheessa minua piti pinnalla ainoastaan pianonsoittotaitoni. Ymmärsin olla kiitollinen edes siitä – ja itse asiassa juuri tuon taidon ansiosta löysin prinsessanikin, aviopuolisoni Päivin, Komonen hymyilee.

Sadussa kultahiuksinen poika tekee töitä upeassa linnassa puutarhurin apulaisena, varttuu nuorukaiseksi ja tahtoo lähteä sotaan. Miehet nauravat aikeille, mutta nuorukainen tekee tahtonsa mukaan. Hän kutsuu avukseen Rautahannun, jolta saa lyömättömät taisteluvälineet.

Tunnistamattomana ritarina poika tekee sankaritekoja ja vaikutuksen paitsi prinsessaan, myös tämän isään. Sadun lopussa nuorukainen ja prinsessa juhlivat häitään. Häihin tulevat myös sulhasen vanhemmat, jotka olivat jo luopuneet kaikesta toivosta nähdä poikansa. Juhlaan saapuu yllättäen vielä yksi kuningas, joka kertoo nuorukaisen vapauttaneen hänet Rautahannun taiasta. Tulija antaa kaikki omistamansa aarteet nuorukaiselle lahjaksi.

– Lopussa minua liikuttaa erityisesti se, miten nuorukaisen vanhemmatkin tulivat lopulta yhteiseen ilon juhlaan. On upeaa, kun mies löytää prinsessansa – mutta myös sydämen syvän yhteyden vanhempiinsa lapsuudenkodista irtauduttuaan. Näin ei vain aina käy elävässä elämässä. Jokaisen ihmisen tarina saa omanlaisensa lopun.


Miehen kuuluu taistella ja haavoittua

Hannu Komosen mukaan miehen elämänkaareen kuuluu väistämättä haavoittuminen.

– Mies haluaisi olla ritari, taistella itsensä, asioidensa ja vaimonsakin puolesta – olla voimissaan, osaava ja kykenevä. Tulee kuitenkin aika, jolloin nuoret ja pätevämmät tai vahvemmat ajavat ohi. Elämän vaikeudet saattavat ottaa ylivallan. Mies voi olla haavoilla vuosia. Jotkut eivät toivu siitä koskaan. On myös miehiä, jotka eivät suostu haavoittumaan. Yli 70-vuotiainakin he saattavat olla mielestään ylivertaisia ja kaikkivoipia.

Sadussa nuorukainen etsii kuninkaan mielisuosiota.

– Miehet etsivät ennen kaikkea isänsä hyväksyntää. Ellei mies sitä saa, tai lähipiiriltä rakkautta muutoinkaan, hän hakee hyväksyntää muuta kautta, esimerkiksi raataa ja suorittaa töissä ylenpalttisesti.

– Parantumisen tiellä suhde Jumalaan, rakastavaan Isään, voi olla erityisen tärkeä. Joka tapauksessa elämän realiteetit kannattaa kohdata sellaisina kuin ne tulevat vastaan, Hannu Komonen toteaa.

Teksti ja kuva Erja taura-Jokinen