
Jaakko Harjuvaara otti viime viikolla vastaan Kirkkopalvelut ry:n Vuoden 2005 seurakuntateko-palkinnon. Se annettiin Järvenpään seurakunnalle tulevaisuuteen kurkottavasta innovaatiosta, jossa kirkko tulee kotiin sähköpostiviestin muodossa.
Jaakko Harjuvaara itse oivalsi sähköisen viestinnän merkityksen jo hyvin varhain. Niinpä hänellä oli käytössään nykyisiä kirkollisia portaaleja edeltänyt Kirkon Tietopankki sekä keskusteleva Aika-boksi jo 1990-luvun alkupuolella, paljon ennen internetin yleistymistä ja kotisivuja.
– Atk-osaaminen antaa aivoille sellaista työskentelyä, jota papin työstä muuten puuttuu, Jaakko toteaa.
Joka viikko
meiliä kotikirkosta
Jaakko Harjuvaara kävi rippikoulun Vivamossa 1959. Siellä Jeesus löysi hänet omakseen.
Kansan Raamattuseuran julistajat Risto Tapionlinna, Kati Rolig, Erkki Leminen ja Niilo Tuomenoksa vapauttivat ahdaskatseisen kristillisen kodin pojan lainalaisuuden taakasta.
Rippikoulua seuranneina lukiovuosina Jaakolle kirkastui vähitellen kutsumus lähteä papin uralle.
Valmistumisensa jälkeen mies toimi kuusi vuotta Helsingissä Huopalahden seurakunnassa. Sen jälkeen lähes koko elämäntyö on toteutunut Järvenpäässä, ensin kappalaisena ja vuodesta 1991 kirkkoherrana. Eläkkeelle siirtymiseen on runsas vuosi aikaa.
Järvenpään seurakunnan haasteena on väestön muuttoliike. Vuodessa vaihtuu noin 3 000 henkeä. Siksi on laadittu tulevaisuuden strategia, jonka päämääränä on toimia siten, että ”syntyy ja kasvaa usko kolmiyhteiseen Jumalaan sekä vastuu maailmanlaajuisesti lähimmäisistä ja luomakunnasta”.
Seurakunta on lähestynyt jäseniään monin tavoin vuosikymmenien ajan. Viime vuosia on leimannut uusien viestimien käyttö.
Seurakunnan nuorten avaamalle web-keskustelupalstalle tuli lyhyessä ajassa 2 000 viestiä. Kirkkoherra puolestaan toimittaa verkossa nettipapin palstaa. Nyt halukkaille lähetetään myös joka viikko sähköpostiin seurakunnan tervehdysviesti.
Pyhän kosketus
kotien keskellä
Ihmisten tarpeet eivät ole vuosien myötä suuresti muuttuneet: Jumala-suhde ja uskonkysymykset, perheasiat sekä sairauksiin liittyvät ongelmat ovat keskeisiä. Joskus papin valmistelutyö venähtää yön hiljaisille tunneille saakka.
Kodin juhlat ja kirkolliset toimitukset tavoittavat vuodessa yhtä suuren määrän väkeä kuin jumalanpalvelukset. Lisäksi ne tavoittavat aina eri ihmisiä toisin kuin jumalanpalvelukset, joissa ydinjoukko on samaa. Harjuvaara tiedostaa toimitusten tärkeyden.
– Jumala itse siunaa tilaisuuden läsnäolollaan. Pyhän kosketus on läsnä, kun äskettäin kastettu pienokainen tuodaan perheen kera ehtoolliselle, siinä siunattavaksi.
Harjuvaaralle on tärkeää oman elämänsä läpikäyminen Jumalan kasvojen edessä. Usein se tapahtuu hiljaisuuden hetkinä.
Elämä on opettanut asioiden kohtaamista rehellisenä itselleen, lähimmäisille ja Jumalalle. Jeesus on matkakumppani, jonka rakkaus, anteeksiantamus ja armo ovat vuosien mittaan käyneet yhä tärkeämmiksi.
Perhe
on tärkein
– Työ on työtä, mutta puoliso, lapset ja lastenlapset sekä heidän elämänsä ovat kaikkein tärkeintä, Jaakko korostaa.
Orvokki Harjuvaara, itsekin pappi, on ollut Jaakon rinnalla jo 40 vuotta. Aikuisilla lapsilla, Pauliinalla, Petterillä ja Samulilla on omat perheet. Lastenlapsiakin on jo neljä.
Orvokki vietti varhaislapsuutensa isän sodassa kaatumisen jälkeen eri sukulaisperheissä. Siksi oma koti on ollut hänelle sitäkin arvokkaampi.
Orvokki Harjuvaara on myös kirjantekijä. Hän on julkaissut teoksen Teholta tiepalveluun (Kirjapaja 1997) ja uusia suunnitelmia muhii.
Jaakossa Orvokki arvostaa eniten sitkeyttä, ahkeruutta ja uskollisuutta kaikessa. Vaimo olisi tosin kaivannut enemmän aikaa yhdessäoloon, mutta yhteinen usko ja keskinäinen luottamus ovat pitäneet parisuhteen toimivana.
Tulevina eläkepäivinä Jaakkokin voi antaa perheelle enemmän aikaa. Mutta lisäksi tekee mieli ajantasaistaa kotisivuja ja skannailla vanhoja valokuvia…
Teksti ja kuva: Eljas Kuurne