Robert Helenius menee rukoillen kehään

Robert Helenius nojailee rennosti naruneliön nurkkaan Suistohallissa Porvoossa. Mikä on nojaillessa, kun palkintokaapissa on aiemmin juniorisarjoissa saavutettujen arvokisamitaleitten lisäksi hopeamitali nyt myös aikuisten Euroopan mestaruuskisoista.

Liikunnallisesti lahjakkaasta Heleniuksesta tuli nyrkkeilijä lähes vahingossa. Eniten sitä vahinkoa on syytä harmitella Suomen Urheiluliiton valmennusjohdossa. Kaksimetriseksi venähtänyt voimanpesä ehti ennen nyrkkeilysalille menoaan näyttää kykynsä kuulantyöntäjänä. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Helenius nyt 23-vuotiaana kuuluisi maan kärkityöntäjiin, jos hän olisi valinnut työntämisen lyömisen sijasta.

– Isän syy se oli, että innostuin kokeilemaan nyrkkeilyä ja jäin koukkuun, tyrmäävän kovasta oikeasta suorastaan kuuluisa Robert sanoo.

Isän ”syy” on sekin, että poika on nyt Euroopan huipulla. Karl ”Kalle” Helenius on valmentanut poikaansa alusta asti. Nyt kun menestys on tuonut haastattelupyyntöjä, sponsorisopimuksia ja kutsuja kaikenlaisiin kissanristiäisiin, isä on ottanut myös managerin roolin poikansa ja julkisuuden välissä.

Moni asia on muuttunut hopeamitalin myötä. Nyrkkeilijä itse sitä vastoin on säilynyt vaatimattomana, nöyränä, rauhallisena, jopa jotenkin ujona.

Kovin kauan Heleniuksella ei kuitenkaan ole aikaa nojailla hopeamitaliinsa. Ensi kesänä odottavat maailmanmestaruuskisat Moskovassa. Pääsy kahdeksan parhaan joukkoon niissä avaisi oven Pekingin olympiakisoihin 2008.

Niiden jälkeen odottaakin sitten kokonaan uusi ura.

Nyrkkeilevä
nuoriso-ohjaaja

Kalle Helenius työskentelee nuoriso-ohjaajana Sipoossa sijaitsevassa lastenkodissa.

Poika on isänsä jalanjäljissä tässäkin asiassa.

– Olen ollut töissä oppisopimuksella, vähän niin kuin verryttelemässä nuoriso-ohjaajan ammattiin. Minun piti aloittaa opiskelut syksyllä, mutta menestys EM-kisoissa muutti suunnitelmia.

Robert Heleniuksen talvi kuluu Saksassa. Hän on mukana Bundesliigassa, missä otteluja tulee reilun kolmen kuukauden ajan suunnilleen joka toinen viikko.

– Pidän työstäni lastenkodissa. Siinä on sekin hyvä puoli, ettei tule koko ajan ajateltua vain nyrkkeilyä. Kova harjoitus- ja kilpailujakso Saksassa tuntuu tässä vaiheessa kuitenkin hyvältä ratkaisulta. Se takaa parhaan mahdollisen valmistautumisen ensi kesän MM-kisoihin.

Euroopan huipulla olemisestaan huolimatta kaksimetrisellä ja 110-kiloisella järkäleellä on vielä varaa kehittyä. Tekniikkaa voi aina hioa, voimaa hankkia, nopeutta ja liikkuvuutta lisätä, vaikka Helenius on jo nyt kokoisekseen hämmästyttävän vikkelä.

Jos Heleniuksen kehitys nyrkkeilykehässä jatkuu nykyistä tahtia, työura nuoriso-ohjaajana saa odottaa. Miehellä on allekirjoitettuna esisopimus ammattilaiseksi siirtymisestä Pekingin olympiakisojen jälkeen.

Kavereita ollaan
kaikesta huolimatta

Lähimmäisen rakastaminen on yksi kristilliseen elämään liitetyistä ihanteista. Nyrkkeily taas perustuu toisen lyömiseen. Kun Robert Heleniukselta kysyy, onko tässä nyt jokin sovittamaton ristiriita, mies naurahtaa hyväntahtoisesti.

– Nyrkkeily ei ole mitään nakkikioskilla tappelemista. Se on urheilua, jossa ovat selvät säännöt ja jossa kunnioitetaan vastustajaa. Kavereita me olemme sekä ennen että jälkeen ottelun, vaikka kuinka olisi tullut nenille.

Helenius korostaa, että kehässä täytyy pitää hermot kurissa ja mieli tyynenä. Peli on menetetty, jos kehässä suuttuu ja alkaa vihata vastustajaansa.

Robert Helenius on kasvanut uskoon – taas isänsä jalanjäljissä – jo pienenä. Pelastusarmeijan ja Filadelfia-seurakunnan penkit tulivat tutuiksi ja rukous elämän voimavaraksi jo paljon ennen nyrkkeilyharrastuksen alkamista. Muutama talvi taaksepäin Kalle Helenius organisoi Porvoon Nyrkkeilyseuran järkäleet Pelastusarmeijan joulupatakeräyksen patavahdeiksi.

– Missään vaiheessa en ole joutunut asettamaan nyrkkeilyharrastustani kyseenalaiseksi. Puhumattakaan, että olisin joutunut miettimään sen lopettamista uskovalle sopimattomana urheilumuotona.

Helenius ei ole ensimmäinen uskonsa tunnustava raskaansarjan nyrkkeilijä maailmassa. Esimerkiksi ammattinyrkkeilyn nelinkertaiselle maailmanmestarille Evander Holyfieldille ei riitä käsillä puhuminen nyrkkeilykehässä, hän käy puhumassa hengellisissä tilaisuuksissa ilman nyrkkeilyhansikkaita.

– Usko ei tee miehestä väärällä tavalla pehmoa, mutta kehässä se rauhoittaa parhaalla mahdollisella tavalla. Ennen jokaista ottelua rukoilen isän kanssa. Joskus kehään meneminen pelottaa, ei sitä voi kieltää. Jumalaan turvautuminen rukouksessa antaa turvallisen olon ja rauhoittaa mielen.

– Usko Jeesukseen merkitsee tietysti ennen muuta syntien anteeksi saamista ja ovea kuoleman jälkeiseen elämään, mutta on uskolla merkitystä jo tämän elämän aikanakin. Tunnen sen lisäävän itseluottamusta, tekevän vahvemmaksi ja rohkeammaksi muuallakin kuin vain nyrkkeilykehässä.

Teksti ja kuva Olli Karhi