Robinson Jason: Rukous on kristitylle tärkein juttu

Tipuit Suomen Robinson-kisan viime sunnuntain jaksossa, ankaran loppukirin jälkeen. Harmittiko?

– Ei. Olin jo mielessäni valmistautunut tippumiseen. Tiesin, että jos häviän kilpailun, saatan lähteä. Olin voittanut viisi edellistä kisaa, ja Markku tunsi minut vaaralliseksi vastustajaksi.

Äänestystuloksen kuultuani kävelin iloisena ja vapautuneena Viimeisen rannan haastattelupaikalle. Olin täysin tyytyväinen saavutukseeni. Minulla oli reppu täynnä kokemuksia. Tulin kilpailussa viidenneksi. Ehdin olla saarella 42 päivää, kun kisa kesti kaikkiaan 46 päivää.

Miksi lähdit kilpailuun?

– Itse asiassa inhoan tosi-tv-sarjoja! Olen seurannut ainoastaan jenkkien Selviytyjiä. Mietin sitä katsoessani, että pärjäisinkö itse samanlaisissa olosuhteissa.

Kun Suomessa haettiin Robinson-kilpailijoita, kolme lähipiirin naista rohkaisi minua kirjoittamaan hakemuksen. Kuvailin hakemukseni alussa erilaisia stereotypioita, millainen kilpailija en olisi, ja tämän listan jälkeen kuvasin, millainen olisin. Osasin ilmeisesti laittaa sellaisia koukkuja tekstin joukkoon, että pääsin haastatteluun. Etenin fyysisiin kokeisiin, lääkärintarkastukseen ja lopulta psykologisiin testeihin. Hakijoita oli 2 000, joista valittiin 18 kilpailijaa.

Rooli vaati
itsehillintää

Millainen oli pelin henki saarella?

– Porukassa oli kolmenlaisia ihmisiä. Jotkut olivat sanoneet jo alkukarsinnoissa, että he voittavat kilpailun keinolla millä hyvänsä. Sitten oli niitä, jotka eivät halunneet ajatella mitään pelikuvioita. Minä kuuluin porukkaan, joka ei halunnut sortua epäreiluun peliin, mutta hyväksyi taktikoinnin.

Pelasin peliä alusta asti. Strategiani oli pysytellä taustalla alkuvaiheessa. Annoin toisille tilaa, koska en halunnut ärsyttää ketään. Pidin siis kaikki mölyt mahassa. En aina panostanut yksilökilpailuihin. Koskemattomuutta tarvitsee vain se, joka on vaarassa tippua. Roolini vaati kyllä itsehillintää. Välillä purin hammasta.

Jotkut pääsivät suunnitelmastani vihille, ja pääni oli pölkyllä muutaman kerran.

Selkään puukottajat tippuivat matkan varrella. Lopussa kilpailua käytiin hyvässä hengessä, ystävien kesken. Annoin kaikkeni lopussa.

Vastaako sarjan esittämä kuva todellisuutta, kun olet seurannut ohjelmaa syksyn ajan?

– Sanoisin, että 90 prosenttisesti. Loput 10 prosenttia on liioiteltua juonittelemista.

Rukoilin ystävien
puolesta

Mikä oli rankinta reissussa?

– Joidenkin kilpailijoiden mielestä nälkä oli pahinta. Muutamat eivät olleet koskaan tunteneet nälkää. Olen paastonnut, joten näläntunne on minulle tuttu. Kerran muistan huipanneen, kun emme olleet saaneet ruokaa neljään päivään. Laihduin kisan aikana 17 kiloa. Tosin kadottamani kilot palasivat muutamassa päivässä tippumiseni jälkeen.

Myrskyt olivat pahinta. Kun tuuli ja sade yltyivät, ei tiennyt kestääkö myrsky 20 minuuttia vai 20 tuntia. Seuraava päivä tuntui aina alakuloiselta.

Kärsin välillä koti-ikävää. Rukoilin koko ajan perheen ja ystävieni puolesta. Alussa en suostunut märehtimään asiaa, mutta loppupuolella minulla oli parin päivän ajan hirvittävä masennus ja koti-ikävä.

Voitin yhden kisan, jonka palkintona sain lukea vaimon kirjoittamat yhdeksän kirjettä. Ne olivat ihania kirjeitä, vaikka meillä oli avioero vireillä. Luin arkkeja yhä uudelleen. Äidin kirjoittamasta kirjeestä sain kuulla, että veljestäni tulee isä.

Julkisuusmylly
vei voimia

Keskustelitteko te hengellisistä asioista saarella?

– Kävimme nuotion ääressä muutamia keskusteluja uskosta ja sen perusteista, mutta ne jäivät kesken. Ajattelen, että hyvä niin. Kukin voi jäädä miettimään keskusteluja omassa mielessään, ja ajatteluprosessi voi lähteä siitä käyntiin.

Mitkä ovat tunnelmasi kilpailun jälkeen?

– Kuukausi kilpailun jälkeen oli euforiaa. Heräsin joka aamu aikaisin iloisena ja kiitollisena. Saarella opin arvostamaan elämän perusasioita, kuten perhettä, ystäviä, hyviä keskusteluja.

Malesiasta palattuamme emme saaneet puhua reissusta ennen kuin sarjaa alettiin näyttää televisiossa syksyllä. Sellaisen kokemuksen jälkeen oli vaikeaa vaieta pari kuukautta, joten ohjelman alkaminen oli helpotus. Nyt olen helpottunut, koska sarja päättyy joulukuussa. Yllättävän rankka julkisuusmylly on vienyt voimia opiskelulta.

Rukouselämälleni reissu oli tärkeä kokemus. Rukous on kristitylle tärkein juttu. En osaa vieläkään antaa arjessa tarpeeksi aikaa rukoukselle, mutta tiedän nyt, että se on mahdollista. Tunnen erityisen tärkeäksi rukoilla toisten puolesta. Olen jälleen huomannut, kuinka aktiivinen rukouselämä vaikuttaa suoraan olotilaani.

Sari Tikkanen

Kuva: Jani Laukkanen