Saara ja Saaran isä

Isä Jukka Keskitalon ja tytär Saaran yhteinen historia alkoi Nanchangissa, Jiangxin maakunnan pääkaupungissa Kiinassa toukokuussa 2001. Sinne isä oli matkustanut yhdessä äiti Marjan ja viiden muun suomalaisen adoptioperheen vanhempien kanssa hakemaan uutta perheenjäsentä.

 

– Tiesimme, että tapaisimme lapset seuraavana päivänä. Sitten ilmoitettiin yllättäen, että se tapahtuisikin tunnin kuluttua. Olimme hotellin aulassa, kun hissin ovet avautuivat ja hississä näkyi monta lasta saattajiensa kanssa. Tiesimme heti, että siinä olivat lapsemme matkalla luoksemme, isä muistelee.

 

Lapset tuotiin Ruijinin kaupungissa sijaitsevasta lastenkodista maakunnan pääkaupunkiin. Ruijin on Saaran tai alun perin Jin Fun syntymäkaupunki.

 

Yhteistapaaminen lastenkodin työntekijöiden kanssa kesti noin varttitunnin. Seuraavana päivänä heidät tavattiin uudelleen, mutta lapset jäivät vanhemmilleen heti ensi tapaamiselta.

 

– Ensimmäisenä iltana keitin Saaralle puuroa – meillä oli mukana pikavellejä ja -puuroja. Pienenä Saara söi mielellään nuudelivelliä.

 

Suomeen lapset vanhempineen matkustivat Kiinan pääkaupungin Pekingin kautta. Siellä hoidettiin adoptioon liittyvä paperisota.

 

– Kiinalainen byrokratia toimi hitaasti, mutta hyvin.

 

Keskitalojen Kiina-albumissa on monta kuvaa papereista, joihin piti löydä leimat, ennen kuin Saarasta tuli suomalaisen perheen tytär.

 

Kuvien avulla perheessä pidetään yllä tuntumaa Saaran synnyinmaan elämään ja maisemiin. Saara itse ei muista niistä mitään: saapuessaan uuteen kotikaupunkiinsa Jyväskylään kesäkuun alussa 2001 hän oli yhdentoista kuukauden ikäinen.

 

 

Vaihtoehdoista Kiina tuntui tutulta

 

Ajatus uudesta perheenjäsenestä oli syntynyt Keskitaloilla noin kaksi vuotta aikaisemmin. Vanhemmat olivat ensin tehneet päätöksensä, ja siitä oli keskusteltu myös perheen kahden tyttären Liisan, tätä nykyä 19, ja Hannan, 17, kanssa.

 

– Tytöt olivat innoissaan siitä, saisivat pikkuveljen tai -siskon.

 

Adoptoiminen on monimutkaisempaa kuin biologisten lasten hankkiminen: vanhempien soveltuvuutta ja motivaatiota testataan ja selvitetään perusteellisesti.

 

– Meille korostettiin, että tärkeämpää on lapsen oikeus saada itselleen vanhemmat kuin vanhempien oikeus saada lapsi. Silti lapsen adoptoiminen ei ole tietenkään koskaan täysin altruistista, epäitsekästä. Kyllä mukana on myös itsekäs halu saada lapsi, pohtii isä.

 

Prosessin aikana tarkentuivat adoption ehdot.

 

– Olimme Marjan kanssa silloin iältämme neljänkymmenen tietämissä. Osa maista antaa lapsia vain nuoremmille vanhemmille ja perheisiin, joissa ei ole biologisia lapsia.

 

Kahden kolmen mahdollisen maan joukosta Kiina tuntui tutulta.

 

– Olemme Marjan kanssa olleet aina kiinnostuneita ekumeniasta, kansainvälisyydestä ja lähetystyöstä. Jo opiskeluaikana, vuonna 1984, käväisimme Hongkongin ja Thaimaan matkan yhdessä myös manner-Kiinassa.

 

Myöhemmin etenkin Marja on harrastanut Kiinaa: kirjoja Kiinasta ja kiinalaisia romaaneja. Se, että lapsi tulisi Kiinasta, tarkoitti samalla melko varmasti, että tulossa olisi tyttö.

 

 

Tarvitaan muuta kuin lyhyttä laatuaikaa

 

– Mun kirkko, saattaa Saara sanoa, kun Keskitalot liikkuvat melkein keskellä Jyväskylää olevan Taulumäen kirkon ohi.

 

Sijainnistaan huolimatta kirkko on vanha Jyväskylän maaseurakunnan kirkko. Saaran tulon aikoihin Jukka Keskitalo toimi maaseurakunnan kirkkoherrana, ja tytär kastettiin seurakunnan pääkirkossa.

 

– Minulla on kolme etunimeä Saara Fu Sofia, jatkaa tyttö.

 

Saaran kiinalainen kokonimi Jin Fu tarkoittaa kultaista onnea. Isän mielestä onnen voi hyvin kääntää myös siunaukseksi.

 

Saaran myötä alkoi perheen pikkulapsivaihe uudelleen, noin yhdentoista vuoden jälkeen. Äiti Marja hoiti tulokasta kotona vuoden ja kolme kuukautta, ensin vanhempainlomalla ja sitten hoitovapaalla. Isyyslomaa isä piti pari viikkoa.

 

Kun äiti palasi papintyöhönsä, Saara meni päiväkotiin. Viime vuonna hän kävi esikoulua, ja tänä syksynä hän aloitti koulun.

 

Alkuaikoina perhe asui omakotitalossa Kypärämäen kaupunginosassa.

 

– Siellä laskettiin Hannan kanssa pihassa pulkalla mäkeä, muistelee Saara.

 

Vaikka Saara on lähtöisin lämpimistä osista Kiinaa, talveen sopeutuminen ei tuottanut ongelmia.

 

Ensimmäiseksi kielekseen Saara oppi tietenkin suomen. Lukemaan hän oppi viisivuotiaana. 

 

– Ei minua kukaan opettanut, opin ite. Ekaksi kai tavuttamista, Saara kertoo.

 

– Ihan alussa taisit kysellä, mikä kirjain mikin on, lisää isä.

 

Kun Jukka Keskitalosta tuli Jyväskylän kaupunkiseurakunnan kirkkoherra, perhe muutti isän virka-asuntoon: kerrostaloon keskelle kaupunkia.

 

– Aluksi seisottiin isän kanssa olohuoneessa ja katsottiin, kuinka korkealla ollaan, Saara kertoo.

 

Ikkunasta avautuu näkymä kattojen yli Jyväsjärvelle, ja järvikaistaleen takana oleviin kerrostaloihin.

 

Kodin ikkunaan näkyvän järven sijasta toinen järvi, Laukaassa sijaitseva Saravesi, on Keskitaloille vielä tärkeämpi. Sen rannalla on perheen kesämökki.

 

– Kun aloimme onkia, isä sai heti näin suuren lahnan, näyttää Saara, kun tulee puhe siitä, mitä kaikkea mökillä tehdään ja tapahtuu.

 

Kesäiset uimakokeilut tuottivat tulosta, kun Saara oppi viime kesänä uimaan. Niin ikään viime kesänä isä ja Saara rakensivat majan.

 

Maja rakennettiin isän ensimmäisellä lomaviikolla.

 

– Silloin työasiat unohtuivat tosi nopeasti. Kävimme Saaran kanssa päivittäin puutavaraliikkeessä ostamassa lautoja, isä kertoo.

 

– Taisimme kuitenkin käydä vain joka toinen päivä, Saara tarkentaa.

 

Majaan pääsee vain tikkaita pitkin, sillä se sijaitsee kolmen metrin korkeudella puussa.

 

Yhdessä tekeminen on Jukka Keskitalon mukaan hyvä tapa olla yhdessä.

 

– Tarvitaan muuta kuin lyhyttä laatuaikaa. Vain silloin kun on läsnä, voi kasvattaa. Kannatan kliseiseltäkin kuulostavaa kasvatusajatusta, joka mukaan lapselle pitää antaa rakkautta ja rajat.

 

Rajoihin ja rakkauteen sisältyy monia asioita: Lapsi saa olla oma itsensä. Häntä ei pelota puhua vanhemmilleen omista asioistaan. Hän saa vähitellen vastuuta kodin askareista, vaikkapa oman huoneen siivouksesta.

 

 

Rakkaus lapseen on ihmeellinen asia

 

Ennen Saaran tuloa Jukka Keskitalo kertoo miettineensä, ovatko omat tunteet adoptiolasta kohtaan jotenkin erilaisia kuin biologista lasta kohtaan.

 

– Rakkaus lapseen on ihmeellinen asia. Ero lasten välillä häipyi nopeasti. Tosin isot tytöt ovat joskus, kylläkin hyvin ystävällisesti, sanoneet Saaraa lellilapseksi.

 

Jukka Keskitalo arvioi, että perheen eri-ikäisten lasten elämä voi olla erilaista siksi, että heidän lapsuutensa osuu eri vaiheeseen perheen elämänkaaressa. Kun isommat tytöt olivat pieniä, molemmat vanhemmat tekivät epäsäännöllistä seurakuntatyötä, aikana jolloin vapaapäiviä oli vain yksi viikossa.

 

– Viikoittain jouduimme kalenterien kanssa katsomaan, miten aikatauluista selvitään. Silloin iltatyömenojen järjestelyissä auttoivat Marjan sisko ja tyttöjemme serkut.

 

Edelleenkin perhettä ja työtä joudutaan Keskitaloillakin sovittelemaan yhteen. Tosin jo se helpottaa vähän, että tätä nykyä Marja Keskitalo toimii sairaalapappina, ja hänellä on kohtalaisen säännöllinen työaika.

 

Kohta kaksikymmentä vuotta, koko lapsiperhevaiheen ajan, on Keskitalon perheessä ollut tapana pitää iltaisin perhehartaus.

 

– Se pidetään joskus kahdeksan aikoihin, ennen iltauutisia. Iltatöistäkin yritän ehtiä siihen. Rukouksessa on kiinteä osa ja vapaampi osa, johon voidaan liittää ajankohtaisia asioita. Nykyään siihen kuuluu virsikin, Jukka Keskitalo kertoo.

 

Vaikka Jukka Keskitalo on suuren kaupunkiseurakunnan kirkkoherra, hän ei halua keskittyä pelkästään hallintoon ja johtamiseen

 

– Haluan toimittaa jumalanpalveluksia siksi, että niihin valmistautuessani ja niissä voin samalla hoitaa omaa hengellistä elämääni. Pääsen myös tapaamaan seurakuntalaisia – ettei totuus unohtuisi.

 

Ikään lokakuisen Missio Jyväskylä -tapahtuman jatkona Keskitalo aloittaa raamattuopetussarjan Johanneksen evankeliumista vuoden vaihteen jälkeen.

 

Seurakunta- ja hallintotyön yhdistelmä tarkoittaa miten kuten pidettyjä viikkovapaita ja viikonlopputöitä. Niinpä jos Saara menee sunnuntaina kirkkoon, hän tekee sen useimmiten äidin kanssa. Tosin isäkin on paikalla työnsä takia.

 

– Mukavin kirkoista on Keltinmäen kirkko, kertoo Saara.

 

Ennen keskikaupungille muuttoa se oli lähellä kotia.

 

– Siellä pidetään paljon perhekirkkoja ja muita kivoja messuja, lisää isä.

 

Kun Saara aloitti syksyllä partion, isot siskot halusivat hänet omaan lippukuntaansa Mäkipartioon, joka kokoontuu Kypärämäen kirkolla.

 

 

Monikulttuurisuus tuli lähelle

 

Jukka Keskitalon mukaan ulkomaisen lapsen adoptoiminen tarkoittaa sitä, että monikulttuurisuus tulee omaan perheeseen.

 

– On oltava avoin kaikelle, mitä se voi tuoda mukanaan, yhtä hyvin myönteisiä kuin ehkä kielteisiäkin asioita.

 

Tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin. Myös koko kotikaupunki on muuttunut monikulttuurisemmaksi: siellä asuu jo paljon ulkomaalaisia, joukossa myös kiinalaisia opiskelijoita ja tutkijoita yliopistolla, työntekijöitä Metsolla, ammattikorkeakoululaisia.

 

Saaralla on eri puolilla Suomea viisi kiinanserkkua, Fei Sofia, Matilda, Veera, Melissa ja Mette, jotka tulivat tänne yhtä aikaa samasta paikasta Kiinasta.

 

– Feitsun kanssa olen ollut kirjeenvaihdossa. Kesällä kävimme äidin kanssa tapaamassa häntä Turussa, Saara kertoo.

 

Vuosittain Keskitalot käyvät kiinalaislapsia adoptoineiden perheiden Kiina-tapahtumassa. He juhlivat kiinalaista uutta vuotta käymällä syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Saaran kiinalaista taustaa halutaan pitää esillä niin, että hän voisi olla ylpeä siitä.

 

– Juuri matkalle Kiinaan lähdemme koko perheellä varmaan sitten, kun Saara on vähän vanhempi.

 

Oman henkilökohtaisen Kiina-kontaktinsa takia kirkkoherra on tyytyväinen siitä, että Jyväskylän kaupunkiseurakunta tukee kirkon työntekijöiden koulutusta Hunanissa Kiinassa.

 

Parin vuoden takaisessa isänpäiväkortissa, jonka tekstit Saara on sanellut, kerrotaan, että isä ja Saara ovat rakentaneet pikkulegoista hevostallin. Sekin selviää, että isä siivoaa ja laittaa ruokaa silloin, kun äiti ei ole kotona.

 

– Esimerkiksi pyttipannua, se on hyvää, sanoo Saara.

 

Isänpäiväviikolla isä on kirkolliskokouksessa Turussa. Niinpä juhlapäivään voi valmistautua kaikessa rauhassa.

 

– Hanna yksin tai Hanna ja minä leivomme kakun. Kun isä herätetään aamulla, hän saa myös lahjoja.

 

Vaikuttaa sitä, että koulussakin on vähän varauduttu isänpäivään.

 

 

Teksti: Ulla-Maija Vilmi

Kuvat: Tero Takala-Eskola