Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Torstai 17. toukokuuta. Nimipäivää viettää Maila, Maili, Mailis, Rebekka, Rebecka, Hagar

Sinut senttiensä kanssa


Anja Suomela

Anja Suomela on siro kuin nukke, mutta hänessä vaistoaa vahvan ihmisen. Hän kertoo olevansa nykyään sinut myös senttimetriensä kanssa. Nuorempana tilanne oli toinen. (Sana 2.2.2006)



Israelissa suurimman osan vuotta asuva matkaopas, kirjailija ja säveltäjä Anja Suomela on 129 senttiä pitkä.

 

Niin sanotut lyhytkasvuiset huomaavat usein ihmisten ajattelevan, että fyysinen pituus olisi sidoksissa älykkyysosamäärään.

 

– Suhtautuminen kuin lapseen on alitajuista, sanoo Anja Suomela, joka on jo tottunut ihmisten reaktioihin.

 

– Nuorempana se oli ongelma. Ei ollut Krinvaa (Kristilliset invalidit) eikä vertaisryhmiä.

 

Kasvukipujaan ja koskettavia elämänvaiheitaan hän on tallentanut hiljakkoin ilmestyneeseen kirjaansa Villi oksa jalossa puussa: ”Herra, miksi minä olen niin naurettava? Miksi nuoret purskahtavat nauruun nähdessään minut? Herra, se koskee!”

 

Suomelan mukaan lasten on usein vaikeaa hyväksyä lyhyttä aikuista. Koululuokan tullessa vastaan hän yrittää vähin äänin siirtyä kadun toiselle puolelle.

 

Tutuista lapsista hän toteaa hymyillen, että nämä aina odottavat sitä päivää, kun kasvavat ohi.

 

Myös huvittavia tilanteita sattuu. Koska Anja Suomelan ääni ei kuulosta 73-vuotiaan ääneltä, hän joskus puhelimeen vastatessaan on saanut kuulla kysymyksen ”Onko äiti kotona?”

 

– Minun täytyy olla se vahva, joka hoitaa asiat tyylikkäästi.

 

Hän kirjoittaa: ”Olenko ehkä odottanut, että ihmiset suhtautuisivat minuun kuin normaaliin ihmiseen? Useimmat eivät siihen pysty, koska heidän tekee mieli osoittaa ylemmyyttään tavalla tai toisella. Sehän on vain normaalia käytöstä, koska heikompia pidetään usein alempiarvoisina, epäihmisinä, syyllisinä. Vain harva yrittää nähdä pintaa syvemmälle.”

 

Yksin ongelmien
viidakossa

 

Anja Suomela kasvoi kouluikään asti normaalisti, mutta murrosiässä kasvu pysähtyi. Kyse oli aivolisäkkeen erittämän kasvuhormonin tyrehtymisestä. Hänellä ei ollut ketään, jonka kanssa ongelmista olisi voinut keskustella. Jumala oli hänelle vieras.

 

Koulussa hän kuuli Raamatun kertomuksia ja kiinnostui uskon asioista. Tärkeä osa oli kristillisillä koulutyttöleireillä, joita järjestivät YKY ja TYKY (Turun ylioppilaiden kristillinen yhdistys). Hän tuli uskoon 16-vuotiaana.

 

– Koin Jumalan sanovan: 'Ristille tie vapaa on.'. En kuitenkaan uskaltanut mennä ehtoolliselle, sillä uskoin tehneeni synnin, kun rippikoulun päätteeksi osallistuin ehtoolliseen tietämättä mitään elävästä uskosta.

 

Uskontien alku löytyi oman syntisyyden kokemuksesta.

 

– Eräänä kiirastorstaina Ypäjän kirkossa minulle kirkastui, että olen rikkonut kaikki käskyt.

 

Anja Suomela sanoo, että tie eheytymiseen on ollut monipolvinen, sillä sisimpään oli kertynyt vihaa, joka esti katsomasta omaan sisimpään. Sen sijaan hän keskittyi pönkittämään ulkoista identiteettiään.

 

– Yritin olla kaikessa hyvä miellyttääkseni ihmisiä ja Jumalaa.

 

– Kesti tosi kauan ennen kuin saatoin kiittää pituudestani. Jossain vaiheessa hyväksyin sen, mutta vasta noin kymmenen vuotta sitten tajusin, että se on minulle annettu erikoinen lahja, johon kätkeytyy siunaus.

 

– Jos elämäni olisi ollut normaalia, olisin tuhlannut sen aika nopeasti. Ehkä tämä oli Jumalan keino saada minut yhteyteensä, pohtii Suomela, joka on tehnyt pitkän uran Israel-oppaana. Hänen kotinsa on Jad Hashmonassa. Ensi kerran hän meni Israeliin vuonna 1962.

 

Kotiseurakunta on Jerusalemissa oleva Karitsan seurakunta Siionin vuorella. Se on ainoa Vanhan kaupungin alueella oleva hepreankielinen messiaaninen seurakunta.

 

Paranemista
tapahtunut

 

Anja Suomela on havainnut ihmisten tiedostamattaan ajattelevan, että jos on erilainen, on tehnyt jotain pahaa. Hän on selvittänyt tilannettaan itselleen Jeesuksen vertauksen avulla.

 

– Jeesukselta kysyttiin sokean miehen kohdalla, kuka teki syntiä, kun tämä syntyi sokeana. Jeesus vastasi, että Jumalan tekojen piti tulla miehen kautta julki. Ei mies ollut sokea syntien tähden.

 

– Olisi hyvä ymmärtää, että ihminen ei voi valita terveyttä tai sairautta. Moni vammainen kokee kelpaamattomuutta ja rakkauden vajetta. On tunne, että olen huono.

 

Anja Suomela menestyi opinnoissaan ja työssään, mutta menestys ei korvannut itsetunnon vajetta. Hän valmistui vuonna 1955 käsityönopettajaksi, ja Rakel Wihuri otti tuolloin vasta 22-vuotiaan opettajan työnjohtajaksi naisten vaatteita valmistavalle tehtaalle. Kaikki 30 alaista suhtautuivat nuoreen työnjohtajaansa asiallisesti.

 

– Käsityönopettajaseminaarissa olin luokkani paras, mutta kaikki upposi huonon itsetunnon kaivoon.

 

– Paraneminen on tapahtunut hiljalleen esirukousten ja ylistyksen välityksellä.

 

Anja Suomela kirjoittaa kirjassaan Villi oksa jalossa puussa: ”Minun Luojani on rakkaudessaan mitannut minulle jokaisen sentin oman kirkkautensa kiitokseksi.”

 

 

Teksti ja kuva: Sinikka Lehtinen



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin