Arkisto » Ihmiset » Haastattelut

Sisäisiä muodonmuutoksia

WSOY:n järjestämällä Mestarikurssilla Oriveden opistossa Eila Kostamo kehotti Peloa laajentamaan novellin romaaniksi. Pelo teki työtä käskettyä ja lopputulos, esikoisromaani Taivaankantaja, on nyt kirjakaupoissa.

– Loppuvaiheessa sparraajaksi tuli Teoksen Silja Hiidenheimo, joka haastoi minut menemään yhä syvemmälle Vendlan mieleen ja kieleen.

Vendlan ahdistunutta sisäistä maailmaa kuvaava Taivaankantaja tuo mieleen Marjo Niemen Juostun maan (Teos 2005). Niemen kirjassa päähenkilö juoksee ahdistustaan pois, Taivaankantajassa maammonsa kanssa asuva Vendla pakenee ankaraa lestadiolaista ilmapiiriä keksimällä oman kielen ja nimeten yhteisön ihmiset ja paikat omilla, raamatullisillakin nimillä.

Taustalla kummittelee Piitu-äidin traaginen itsemurhayritys, jota Vendla on ollut kolmivuotiaana todistamassa. Hänen mielikuvituksessaan äiti on matkustanut Amerikkaan ja lähettää sieltä silloin tällöin paketteja tyttärelleen. Vendla asuu kahdestaan ankaran Maammonsa kanssa. Yhteisön silmissä Piitu on aviottoman lapsensa hylännyt ”huora”.

– Olen halunnut Vendlan hahmossa tutkia lapsen kuvitteellista maailmaa ja lapsen kaikkivoipuuden tunteita, jotka kertomuksessa saavat maagisen ja tuhoisankin merkityksen. Olen halunnut tutkia myös sitä, miten lapsi selviää suuresta menetyksestä, tässä tapauksessa äidin menetyksestä, ja millaisen suojan lapsi voi luoda itselleen kun ulkomaailma ei tarjoakaan oikeanlaista lohtua ja turvaa.

Vendlan oma taivas on paljon lohdullisempi kuin vaikka Maammon taivas, johon pääsevät vain ne, jotka lukevat sanaa säännöllisesti ja tunnustavat syntejään. Ankara Maammo saa Vendlan tuntemaan itsensä pahaksi, kun hän tanssii ”vihamekossaan”.

Mielikuvitusolento Alma ja Vendla kuolevat vain Jumalan suudelmasta, eikä heille ”maailmalle meneminen” ole este taivaaseen pääsylle. Vendlan mielikuvitusmaailmassa vain eläimet – linnut, kalat ja lehmät erityisesti – ovat turvallisia. Almakin on sekoitus ihmistä, lintua ja kalaa.

Suhtautuminen
toiseuteen

Maitojoen kylä, jossa Vendla asuu, oli aluksi yleistä myyttistä suomalaista maisemaa. Siinä oli aineksia Pelolle tutuista paikoista eri puolilla Suomea ja jopa Virossa. Vendlan maailmaan tuotuina ne alkoivat saada uusia, raamatullisiakin merkityksiä.

Seuroihin tiivistyy Vendlalle lestadiolaisuudessa kaikki vihattava ja ahdistava. Seuroilla on myös vapauttava vaikutuksensa, kuten Maammolle. Seurojen aikaan Taivaankantajassa tapahtuu myös dramaattisia käänteitä – joki vie omansa – ja suljettu yhteisö joutuu miettimään suhtautumistaan erilaisuuteen, toiseuteen.

Pelo tutkiskelee romaanissaan yhteisön keinoja sulkea ulkopuolelleen toisin tekeviä ja ajattelevia ihmisiä. Aviottoman lapsen synnyttänyt Piitu on yhteisön silmissä toinen, mutta niin on myös Vendlan isoäiti, joka on antanut lapsensa mennä maailmalle.

– Kuvaamani uskonnollinen yhteisö voisi olla mikä tahansa muu yhteisö, joka torjuu tietyt asiat, esimerkiksi alkoholismin. En kuitenkaan väitä, ettei sulkeutuneisuus ja maailman rajojen tarkka määrittely voisi antaa lapselle myös turvaa ja vahvistaa luottamuksen ja huolenpidon siteitä aikuisten ihmisten välille. Uskovaisuus voi parhaimmillaan tarjota tällaisen suojan ja vastuullisuuteen kasvattavan vakaan perustan. Tällainen yhteisö voi antaa myös eheyttäviä vastauksia siihen kuka minä olen ja mikä on paikkani maailmassa.

Vendlan pelastavan Kalatytön hahmossa Pelo halusi kuvata suvaitsevaista uskovaista naista, joka ei antaudu yhteisön leimaamaksi kauheankaan asian jälkeen ja voi tehdä omia ratkaisujaan menettämättä silti uskoaan.

Pelo vietti lapsuutensa Salon seudulla, ja hänen lähiomaistensa joukossa oli myös lestadiolaisia.

– Erilaiset vanhoillislestadiolaisten uskovaisten yhteisöt ja myös seurat Etelä-Suomessa sekä Keski-Pohjanmaalla tulivat itselleni lapsuudessa tutuiksi. En ole kuvannut suoraan mitään tiettyä lestadiolaista ryhmää, vaan itselleni tärkeimmäksi teemaksi Taivaankantajassa muodostui se, kuinka pieni yhteisö käsittelee surua ja menetystä.

Raamatullisia
merkityksiä

Pelo luki kirjaansa kirjoittaessaan monenlaista kirjallisuutta. Hän perehtyi Laestadiuksen kirjoituksiin, oppeihin, hoitokokouksiin, saarnoihin ja lauluihin. Hän oli perinyt uskovaiselta isoäidiltään saarnakirjallisuutta, mutta myös kaunokirjallisuutta Tulenkantajien runoudesta Mika Waltariin.

– Aluksi lainasin saarnakirjallisuutta romaaniin, mutta lopuksi palasin tutkimaan lainaamieni saarnojen suhdetta Laestadiukseen ja Raamattuun ja kirjoitin saarnat itse.

Pelo luki romaaniaan varten myös paljon katolisten mystikkojen, kuten Pyhän Teresan ja Hildegard von Bingeniläisen kirjoituksia

– Ne vaikuttivat voimakkaasti kirjaan. Toisaalta olen hyödyntänyt myös kansanperinnettä ja kansanuskoa ja –uskomuksia, esimerkiksi itkulauluja. Martti Haavion ja Elsa Enäjärven teokset ovat tulleet tutuiksi, mutta myös Laestadiuksen kirjoitukset saamelaisten mytologioista.

Ihmisenpojan hahmoon tuli aineksia 1960-luvun Lähi-idän rauhanturvaoperaatioista kertovista raporteista.

– Lestadiolaisuudessa minua kiinnosti kirjani kannalta aluksi nimenomaan Siionien laulujen ja saarnojen voimallinen ja runollinen kieli. Aihe ui aluksi tarinaan sisään kielenä ja lauluina.

Sama isoäiti, joka perehdytti Pelon saarnakirjallisuuteen, mutta myös kotimaiseen kaunokirjallisuuteen ja opetti hänelle Siionin lauluja, kertoi hänelle ihaillen Nuoren Voiman Liitosta. Ehkä osittain tästä johtuu, että Pelo on nyt NVL:n hallituksen puheenjohtaja.

Laulava ja kirjoittava
taiteen maisteri

Laulaminen on ollut Kallion ilmaisutaidon lukiota käyneelle Pelolle aina tärkeää. Myös Vendla laulaa surujaan pois ja häntä oikein odotetaan seuroihin laulamaan.

Pelo opiskeli aluksi yleistä kirjallisuustiedettä ja siirtyi graduvaiheessa Taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan kerrontaa ja käsikirjoittamista. Hän valmistui taiteen maisteriksi aluksi uusiin medioihin, nyttemmin painopiste on elokuvassa.

– Lopputyöni Taideteolliseen korkeakouluun oli käsikirjoitus Marina Tsvetajevan ja Rainer Maria Rilken kirjeisiin pohjautuvaan mystissävyiseen tilateokseen. Nyt työssäni yhdistyvät kerronta, kuva ja teoria omaan tekemiseen. Väitöstyöni käsittelee tragedian teoriaa ja filosofiaa ja siihen liittyy taiteellisia osuuksia eli käsikirjoituksia.

Kallion ilmaisutaidon lukion Pelo valitsi, koska siellä pystyi opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Kirjoittaminen on ollut hänelle tärkeää siitä lähtien kun kynä pysyi kädessä.

Sisäisiä
muodonmuutoksia

Pelo on yllätyksekseen havainnut, että Vendlan sisäiseen muodonmuutokseen perustuva maailma on auennut erityisen hyvin uskonnollisille lukijoille.

– Sisäisyyden, henkisyyden ja mystisyyden kysymyksille ei välttämättä ole tarpeeksi tilaa nykykirjallisuudessa tai siihen liittyvässä keskustelussa.

Pelon romaani sijoittuu suunnilleen 1960-luvulle, aikaan, jolloin naisten itsemääräämisoikeus ei ollut itsestäänselvyys ja naisten paikka määriteltiin patriarkaalisissa, hierarkisissa yhteisöissä.

Urbaanille ja itselliselle Pelolle ei ollut vaikeaa uppoutua täysin toisenlaiseen yhteisöön kuin missä hän itse elää eikä hän ole törmännyt ahdasmielisyyteen ja suvaitsemattomuuteen omissa vanhoillislestadiolaisissa sukulaisissaankaan.

– Lapsuudessani 1970-80-luvuilla klassisen musiikin esittämistä ei suvaittu vanhoillislestadiolaisten keskuudessa. Nyt kummitätini opettaa niin klassista kuin popmusiikkia koulussa.

Etelän ja pohjoisen
lestadiolaisuus

Pelon omassa mielessä pohjoinen ja eteläinen lestadiolaisuus erosivat toisistaan. Pohjoista lestadiolaisuutta hän piti lempeämpänä ja inhimillisempänä.

– Pohjoisessa yhteisöt ovat jo paikallisesti tiiviimpiä. Uskovaisuus oli suurta sosiaalisuutta, kyläilyä, hauskanpitoa, elämänläheisyyttä, huumoria ja lämpöä. ”Uskottomana” lapsena oli hyväksytty muiden joukossa. Eteläisen lestadiolaisuuden koin tuomitsevampana ja pelottavampana, ulossulkevampana. Ei ollut pahempaa kuin olla ”uskottomien” lapsi.

Myöhemmin Pelo on ajatellut etelän lestadiolaisuuden ankaruuden johtuneen siitä, että lestadiolaiset ovat hajallaan eri puolilla ja joutuvat suojautumaan maailmalta rajummin kuin pohjoisen lestadiolaiset.

Pelon 9-ja 10-vuotiaat pojat opiskelevat elämänkatsomustietoa ja ovat kiinnostuneita uskonnoista, mutta heille ei tuputeta mitään pakolla.

– Toisen poikani paras ystävä on perheensä mukana lähetystyössä Venäjällä ja poikien hyvä ystävä on boheemista körttiperheestä. Puhumme uskontoon liittyvistä asioista avoimesti välillä kavereidenkin kanssa. En kiellä poikia menemästä koulun uskonnollisiin tilaisuuksiin vaan kannustan siihen että he menevät koulukirkkoon. En halua että he jäävät tietämättömiksi Raamatun kertomuksista.

Pelo käy perheineen kirkossa aina kun hänen laulajaveljensä esiintyvät musiikkiteosten solisteina. Viimeksi Riku-veli esitti pyhäinpäivänä Roihuvuoren kirkossa Jeesusta Bachin kantaatissa poisnukkuneiden muistotilaisuudessa.

– Se oli vaikuttava ja hiljentävä tapahtuma myös itselleni.

Teksti Rita Dahl
Kuvat Seppo Haavisto