Sitoutuminen vapautti jazzmuusikko Joonatan Raution

Tenorisaksofonia pääsoittimenaan puhaltava jazzmuusikko Joonatan Rautio saa kiittää seurakuntaa ja isäänsä siitä, että hän tekee nyt uraa solistina. Heti kun sormet ylsivät pianon koskettimille, poika alkoi soittaa ja sepittää omia sointujaan. Kun seurakunnassa huomattiin tämä, esiintymistilaisuuksia järjestyi.

 

Perheessä harrastettiin musiikkia. Esko Rautio, joka helluntaiseurakunnan pastorina ymmärsi musiikin lahjan, yllätti poikansa hankkimalla tälle tenorisaksofonin lahjaksi 18- vuotissyntymäpäivänä.

 

”17-vuotiaana kuuntelin radiosta ohjelmaa, joka kertoi suurista jazzsaksofonisteista. Tuo ohjelma räjäytti tajuntani. Tuolloin en tiennyt jazzmusiikista juuri mitään. Noiden suurten mestareiden soitossa oli juuri sitä jotain, joka musiikissa kiinnosti minua kaikkein eniten. He eivät soittaneet joidenkin toisten säveltämiä teoksia suoraan nuoteista, vaan he improvisoivat kukin omalla persoonallisella tyylillään. Aloin haaveilla omasta saksofonista.”

 

Näin Joonatan kirjoittaa omilla internetsivuillaan.

 

Kun hän syksyllä 1992 aloitti opintonsa Sibelius-Akatemiassa, saksofoni oli jo vienyt mennessään, ja halu oppia improvisoimaan oli palava. Se vaati kuitenkin hyviä teknisiä valmiuksia ja paljon harjoitusta. Musikaalisuutta ei mieheltä puuttunut ja hän päätti opiskella jazzia musiikkikasvatuksen sijasta. Pari vuotta meni Oulunkylän pop/jazzkonservatoriossa. Sitten hän haki Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolle, josta valmistui maisteriksi vuonna 2003.

 

Ura on lähtenyt urkenemaan mukavasti, ja soitot alan ammattilaisten ja konkarien kanssa ovat tuoneet varmuutta ja tunnustusta. Mutta enää Joonatan Rautio ei ole se nuori lupaus, vaan täysi ammattilainen, joka elää musiikista. Valinta Pori Jazz vuoden taiteilijaksi 2001 ja pari aikaisempaa palkintoa antoivat potkua jazzmuusikolle. Hän opettaa saksofoninsoittoa, tekee sovituksia, soittaa studioissa, esiintyy useissa eri kokoonpanoissa ja tilaisuuksissa, siellä missä tarvitaan hyvää musiikkia.

 

Yksi elämän perustarpeista

 

Omassa kotiseurakunnassa soittaminen on kuitenkin aivan erityinen asia. Hengellinen musiikki on olennainen osa omaa historiaa ja tätä päivää. Mies kertoo hymyillen saaneensa jo ennen musiikkikouluja ”helluntaimuusikon” kasvatuksen seurakunnan nuorisokuorossa ja eri bändeissä, joita oli itsekin kokoamassa. Hän kuunteli paljon musiikkia, imi itseensä gospelin hehkua ja kokeili erilaisia musiikkityylejä.

 

– Musiikki on minulle asia, joka kuuluu elämän perustarpeisiin niin kuin ruoka ja vaatteet. En oikeastaan tunne sellaisia ihmisiä, jotka eivät pitäisi musiikista ja kuuntelisi sitä, Rautio sanoo.

 

– Kun soitan kotiseurakunnassa Helsingin Saalemissa, en ole ammattimuusikko, vaan kuin kuka tahansa seurakuntalainen, joka haluaa palvella.

 

Joonatan kertoo, että seurakunta on tehnyt hänestä herkän suhteessa esitystilanteeseen. Soitto on aina sovitettava siihen tilaan, jossa musiikkia esitetään, ja yleisö on otettava huomioon.

 

– Olen siinä mielessä ’kiltti poika’. Onhan muusikoita, jotka haluavat aina ja kaikissa olosuhteissa tehdä sen oman juttunsa omilla ehdoillaan. Tavallaan ihailen myös sitä, mutta itsensä toteuttaminen villisti ja vapaasti ei onnistu seurakunnassa. En tiedä, toimiiko se missään.

 

Ehkä juuri hienovaraisuutensa takia Joonatan Rautio sanoo säästyneensä tiukalta arvostelulta ja tuomiolta seurakunnassa, jossa muusikoillekin saatetaan asettaa tiukkoja rajoja. Ei ole itsestään selvää, että ammattimuusikko, joka hankkii elantonsa jazzklubeilla ja festivaaleilla, saa sijaa myös seurakuntakuvioissa.

 

Kyse on erilaisten ihmisten hyväksymisestä, kunnioittamisesta ja rakastamisesta. Se on Raution mukaan haaste seurakunnassa, jossa usein epäonnistutaan näissä asioissa. Muodostuu erilaisia kuppikuntia ja ryhmittymiä.

 

Joonatan on kuitenkin tyytyväinen, että hän on saanut tilaa toteuttaa musiikkiaan kotiseurakunnassaan. Vaikka hän on luonteeltaan sovitteleva, soittotyylissä on särmää.

 

– Tyylini on hieman agressiivinen. Saarnaajillakin on erilaisia tyylejä. Pappi voi puhua monotonisella äänellä hyvää asiaa, mutta se on tapahtumana kapea-alaista. Toinen saarnaaja laittaa kaikkensa peliin, äänivarat, eleet ja sävyt – se on aivan erilaista.

 

Jännite pitää yllä mielenkiinnon

 

Mikä tekee saarnasta hyvän ja mikä soitosta laadukasta?

 

– Jännite on minulle tärkeä käsite.

 

– Saarnavertaus on osuva. Hyvä saarna vangitsee kuulijan huomion. Olen itse aika hajamielinen sielu. Kirkossakin ajatus liitää herkästi muualle, mutta hyvä puhe tempaa mukaansa. Siinä on jokin käsittämätön jännite, joka pitää mielenkiinnon yllä.

 

Joonatan kertoo muusikkokaverin sanoneen: ”Hyvä jazzimprovisaatio on kuin ruuvia kiristäisi. Se ei löysty missään vaiheessa.”

 

Jännite on yhteistä niin rauhalliselle soitannalle kuin hyvin erilaisille tyyleillekin.

 

– Tunnen hyvin erilaisia saksofoninsoittajia. Hyvien muusikoiden soitossa on vahva jännite. Edellytys jännitteelle on rehellisyydessä.

 

Samoin kuin yleisö aistii eron hyvän näyttelijän ja huippunäyttelijän välillä, muusikot erottaa erityisesti elävässä tilanteessa. Huiput ovat sisäistäneet tekemisensä niin täydellisesti, etteivät enää näyttele, vaan elävät esityksensä.

 

– Muusikon dilemma on, että kun on vuosia opiskellut ja hankkinut mahdottomasti tietoa, sitten pitäisi löytää oma itsensä – löytää se oma tapa tehdä musiikkia, Rautio pohtii. Itse hän sanookin löytäneensä jotain.

 

Omassa tyylissä on funkya

Identiteetti jazzmuusikkona liittyy ihmisenä ja kristittynä kasvamiseen. Nuoruuden gospelrytmit ja funktyyli ovat osa tätä identiteettiä, joka Joonatanilla nyt on vähitellen nousemassa pintaan.

 

– Olen tekemässä funkvaikutteista instrumentaalimusiikkia. Kesällä äänitetään. Kustantaja on kristillinen kustannusliike Aikamedia (Prisma musiikki). Siitä tulee hengellinen levy, Rautio vakuuttaa, vaikka lauletut sanat puuttuvat.

 

Joonatan kokoaa levylle lähinnä omia sävellyksiään. Mies puhuu aiheesta siinä määrin innostuneena, että odotettavissa on jotain erityistä ja ainakin tekijän kehityskaaressa merkittävää uutta.

 

Viime talvena nauhoitettiin jo Joonatan Rautio trion puhdasta jazzia. Se sisältää Raution omia sävellyksiä sekä jazzin ikivihreitä. Mukana tässä Yleisradion kantanauhoituksessa ovat basisti Noah Schenker ja rumpali Joonas Riippa. Äänitteelle etsitään vielä kustantajaa.

 

Identiteetti hukassa

 

Joonatan Rautio tunnustaa, että usko on ollut hänelle vaikea ja kipeä asia. On ollut monenlaisia sisäisiä kriisejä. Ahdistavia kysymyksiä on jatkuvasti ollut enemmän kuin vastauksia. Mistään ei tuntunut löytyvän hengellistä lepoa ja kotipaikkaa. Identiteetti oli hukassa, vaikka ei hän sentään yöuniaan ole sen takia menettänyt.

 

– Viime vuonna tulin siihen tulokseen, että minun täytyy sitoutua. Jatkuvaan kyseenalaistamiseen ja etsimiseen voi hukata koko elämänsä.

 

– Totesin, että haluan todella olla kristitty, haluan sitoutua Jeesukseen Kristukseen ja uskoa hänen sovitukseensa. Tiesin että Jeesus on tie, totuus ja elämä.

 

Heittäytyminen uudelleen uskon varaan avasi yllättäen uusia ulottuvuuksia hengelliseen elämään. Myös musiikin teossa löytyi uusia asioita.

 

Vapauttavaa sitoutumista

 

– Tämä päätös on vapauttanut voimavaroja! Ei tarvitse aina palata lähtöpisteeseen. Sitoutuminen oli minulle paluuta alkulähteille.

 

– Se on tuonut syvempää perspektiiviä. Sen jälkeen muutkin asiat ovat loksahdelleet paikoilleen. Paavalin sanoin ’jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen’.

 

– Usko on asia, joka pitää valita joka päivä. Varmaan samalla tavalla kuin niiden, jotka ovat naimisissa, on tehtävä valinta olla joka päivä uskollinen puolisolleen.

 

Pian Joonatan rypistää otsaansa ja toteaa, että toisaalta jazzmuusikon elämä on ikuista opiskelua ja identiteetin etsiminen kuuluu toimenkuvaan. Mutta lisää sitten:

 

– Ei elämä kuitenkaan voi olla ainaista etsimistä, vaan myös löytämistä ja uskallusta alkaa elää.

 

Hengellisessä elämässäkään Jeesus ei ole määränpää, vaan itse tie jota kuljetaan.

 

Netissä:

 

Teksti: Kaj Aalto